tiistai 17. maaliskuuta 2015

VARO NETTIROSVOJA




REIMAGE 
VIRUSTEN  TORJUNTAOHJELMAA 
ON  SYYTÄ  VÄLTTÄÄ








 Omaa murhetta tosille varoituksesksi!   Tietokoneeni oli jälleen joutunut virushyökkäyksen kohteeksi ja kun yritin saada sitä kaikin keinoin kuntoon, niin yhtäkkiä esiin hyppäsi ohjelma, joka ilmoitti korjaavansa viat tuota pikaa,  Tietenkin ilmainen skannaus, toi esiin hirveän määrän virussälää, kuten tällaisessa tapauksessa on tavallista.  Kun en lämminnyt ajatukselle tarjosi ohjelma minulle itseään €. 29,95 hintaan, johon luvattiin korjata ja uusia ohjelmistot  ja pitää ne kunnossa vuoden eteenpäin.  Ohjemalla oli  tyytyväisyystakuu: Ellen olisi tyytyväinen saisin  30 päivän sisällä rahat takaisin ja tuskastuneena annoin periksi. Lankesin, mutta oikeastaan siksi, että luulin ko. korjaajan toimivan yhteistyössä korjattavan ohjelman kanssa ja niinpä hyväksyin avun.   Näki, että töitä todella tehtiin ja kai tulostakin tuli, mutta kun lasku tuli oli housut revetä. Korjauksen kusannuksella oli tehtailtu seitsemän laskua, yhteisarvoltaan 191,11 euroa, millä saa luotettavan Nortonin, tai F-securen  2- 4:si vuodeksi.
Kaiken lisäksi ohjelma hävisi koneestani muutaman päivän kuluttua. ja niinpä tyhjensin jämätkin, kuului nimittäin takuuehtoihin, että ohjelma oli poisteva koneesta jos kauppa haluttiin peruuttaa.

Olin vihainen ja tyytmätön, mutta mitä tehdä?  Tosin onhan fakta, etteivät tällaiset firmat ilmoita edes osoitettaan  johon tyytymättömyyttä voisi ilmoittaaä.  Eivähän ne ole olemassakaan eivätkä ainakaan takaisinmaksua varten. Niiden liikefilosofiaan kuuluu satunnainen asiakkaiden kalstus ja hyötyminen heidän kustannuksellaan.  Alueenaanhan heillä on koko maailma, valtavat markkinat, mistä aina löytyy meikäläisiä - jymäytettäviä ihmisiä.  He tekevät nähtävästi silmän lumeeksi rehellistäkin kauppaa, koska tarjoavat vastaaavia huolto- ja puhdistusohjelmaia 68-99 euron vuotuiseen hintaan, mutta mene ja tiedä..

Aloin selvittää tapausta netistä ja pääsin perille, että tämä firma toimi Kyproksen turkkilaisella puolella, Nikosiassa ja sivukonttori on Tel Aviv' issa, vai lieneekö päinvastoin. Lähetin kirjeen kaksoiskappakeet kumpaankin ja vähän myöhemmin kun palasin kyseisille sivuille siellä Ingos Blog ihmetteli miten joku vaivautua etsmään firmaa Israelista ja vähän kaikenlaista selvittäen, että tietokoneen inissä heidän puumerkkinsä joka tapauksessa vielä on, jos muista ohjelmista heidän ohjelmansa olisi poistettukin, mistä päättelin tarkoituksen myös vakoilla ja niin tulin siihen tulokseen, että menetetyt rahat olivat ja menivät.  Heidän puumerkkinsä näytti todella olleen vielä koneeni ini'ssä, vaan ei taatusti ole enää.

REIMAGE- ohjelma on erikoisen aktiivinen hyppäämään esiin sini-vihreänä mainoksena ja on erittäin paha takertumaan  REIMAGE vaikuttaa luotettavalta, mutta on kaikkea muuta, siksi sitä on syytä varoa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti