PEJANTAI 13. PÄIVÄ...
Lähteet: Suomen Televisio
Grimberg: Kansojen historia 1981
Weber: Ihmiskunnan historia - toinen osa 1884
Maailman historia - Ristiretket 1924
Enpä ole tiennyt miksi perjantai sattuessaan kolmannelletoistapäivälle on huonon onnen päivä.
Nyt tiedän. Se liittyy asiaan, joka opiskeluaikanani erityisesti kiinnosti, joskaan se ei tässä muodossa ole aikaisemmin tullut eteeni. Tänä aamuna 13.3.2015 se television aamuohjelmassa kerrotiin. Että että se liittyy temppeliherrojen ritarikuntaan. Mielenkiinnosta tarkistin kyseisiä asioita, joista selvisi, että perjantaina 13. päivä lokakuuta 1314 poltettiin Parisissa temppeliherrojen viimeinen suurmestari Jaques de Molay. Kyseinen päivä sai siitä keskiajalla niin pelätyn maineen etteivät laivatkaan silloin uskaltautuneet lähtemään merelle, saati sitten mitä muuta harmia se taikauskoiselle kansalle tuolloin aiheutti.
Temppeliherrat oli keskiajalla mahtava ritaristo, jonka kahdeksan ritaria perusti Hugyes de Payensin johdolla ensimmäiseln ristiretken aikana Jerusalemissa vuonna 1119. Se oli munkkijärjestö, jonka jäsenet olivat aatelisia - ritareita ja sen tarkoituksena oli suojella pyhiinvaeltajia aavikkorosvoilta heidän vaeltaessaan Pyhän Maan satamista kohti Jerusalemia. Tuolta ajalta tunnemme toivoiretkeläisten laulun, saksalaisen sävelmän, jota pyhiinvaaeltajat lauloivat vaeltaessaan Temppeliherrojen turvasaattuessa Pyhän Maan satamista Jerusalemiin.
Temppeliherrat olivat soturimunkkeja, parhaasta mahdollisesta taistelija-aineksesta valittu ritaristo, joka tarkoituksensa mukaan toimi Lähi-Idässä, lähinnä juuri Pyhällä Maalla ja sen jäseneksi pääsemiseksi oli kovat vatimukset. Munkiston säännöt oli laatinut Pyhä Bernard Clairvauxilainen, jolla oli kiinteät siteet järjestöön ja joka vaikutti aikanaan eräänä nimekkäimmistä ristiretkisaarntaajista*. Sääntöjen mukaan ritari ei mm. saanut kiroilla pelata uhkapeliä eikä esiintyä juopuneena. Sääntöjen noudattamisen lisäksi häneltä vaaditiin, munkkilupaus - lupaus köyhyyteen, sillä ritarin oli munkistoon liittyessään tehtävä uhraus - luovutettava koko omaisuutensa järjestölle. Varsinainen pääsykoe tapahtui kiirastortai-iltana ja sen kovin koitos noviisille oli pitkään yöhön kestänyt kidutus, jonka tarkoituksena oli todistaa ettei ritari kovimmassakaan tuskassaan kieltänyt Kristusta. Seuraavana päivänä hoidettiin haavoja ja pääsiäisaamuna ritari sai valkoisen viittansa, jota koristi punainen Mantovan risti. Jäsenistö jakautui kolmeen osaan: palvelevat veljet, jotka suorittivat erilaisia sairaanhoitoon liittyvia ja sosiaalisia toimia. Pappis-veljet, jotka suorittivat jumalanpalveluksia ja osallistuivat lähinnä kirkollisiin toimin, sekä varsinaiset soturiveljet, jotka kaikin tavoin auttoivat ja suojelivat Jerusalemiin matkaavia pyhiinvaeltajia ja jotka sekä sanoin että asein taistelivat kristinuskon puolesta.
Temppeliherrat olivat soturimunkkeja, parhaasta mahdollisesta taistelija-aineksesta valittu ritaristo, joka tarkoituksensa mukaan toimi Lähi-Idässä, lähinnä juuri Pyhällä Maalla ja sen jäseneksi pääsemiseksi oli kovat vatimukset. Munkiston säännöt oli laatinut Pyhä Bernard Clairvauxilainen, jolla oli kiinteät siteet järjestöön ja joka vaikutti aikanaan eräänä nimekkäimmistä ristiretkisaarntaajista*. Sääntöjen mukaan ritari ei mm. saanut kiroilla pelata uhkapeliä eikä esiintyä juopuneena. Sääntöjen noudattamisen lisäksi häneltä vaaditiin, munkkilupaus - lupaus köyhyyteen, sillä ritarin oli munkistoon liittyessään tehtävä uhraus - luovutettava koko omaisuutensa järjestölle. Varsinainen pääsykoe tapahtui kiirastortai-iltana ja sen kovin koitos noviisille oli pitkään yöhön kestänyt kidutus, jonka tarkoituksena oli todistaa ettei ritari kovimmassakaan tuskassaan kieltänyt Kristusta. Seuraavana päivänä hoidettiin haavoja ja pääsiäisaamuna ritari sai valkoisen viittansa, jota koristi punainen Mantovan risti. Jäsenistö jakautui kolmeen osaan: palvelevat veljet, jotka suorittivat erilaisia sairaanhoitoon liittyvia ja sosiaalisia toimia. Pappis-veljet, jotka suorittivat jumalanpalveluksia ja osallistuivat lähinnä kirkollisiin toimin, sekä varsinaiset soturiveljet, jotka kaikin tavoin auttoivat ja suojelivat Jerusalemiin matkaavia pyhiinvaeltajia ja jotka sekä sanoin että asein taistelivat kristinuskon puolesta.
Sakasalainen ritarikunta ja Johanniitat olivat niin ikään lähinnä Palestiinassa toimivia soturimukkijärjestöjä. Tunnusmerkkinään he käyttivät mustaa viitta, jossa oli valkea risti. Edellä mainittujen lisäksi, samoin alunperin Pyhän Maalla toiminut munkkiritaristo oli Pyhän Marian Saksalainen ritarikunta, joka toisista eroittuakseen käytti valkeaa viittaa, jossa oli musta risti
Temppeliherrojen organisatioon kuului suurmestari, joka oli suoraan paavin alainen. Seuraavaksi korkein oli senesalkki ja hänen jälkeensä marsalkka. Vaika jäsenistön piti elää yksinkerteiseti ja vaatimattomasti tuli järjestöstä alusta alkaen mahtava ja rikas ja taitava jäsenenistö osasi monin tavoin kartuttaa sitä. Vaikka katolinen kirkko oli kieltänyt kristiyltä lainarahasta koron ottamisen saivat temppeliherrat järjestönä oikeuden toimia pankkiirina. Päämajaansa he pitivät Jerusalemissa entisen Salomon temppelin raaunoissa, mistää johtuen heihin on yhdistety lukuisia legendoja, salatieteiden "ihmeellisetä pisteestä" lähtien. Noiden keskiajalla alkunsa saaneiden tarinoiden mukaan he omasivat alkemistien taidon - muuttaa mikä tahaansa aine kullaksi. Asuinpaikkansa Salomon teppelin ranioista he olivat legendan mukaan löytäneet aarrekammion, mistä oli säilytetty arvokkaita pyhäinjäännöksiä: mm. Vanhan Testamentin Liitonarkkia, Mooseksen laintauluja ja Graalin maljaa, johon Jeesuksen veri oli aikoinaan kerätty. Heidän aarteisinsa kerrottiin kuuluneeksi myöskin Longinuksen Pyhä keihäs, jolla roomalainen sotilas oli lävistänyt Jeesuksen kyljen ennen ristiltö ottamista. Se oli löydetty Antiokian piirittyksessä ja oli jotakin tietä joutunut temppeliveljesten haltuun.**
Pyhä keihäs on luku sinänsä. Uskomukset ja ihmeet ovat seuranneet ko. pyhäin jäännöstä halki vuosisatojen. Sen kerrotaan olleen milloin minkin sotapäällikön talismaanina. Viimeiksi sitä sanotaan Adolf Hitlerin tavoitelleen itselleen, sen omistajalla kun uskomuksen mukaan piti aina olla onni myötä, tosin riippui siitä valitsiko hän hyvän, vai pahan seuraamisen. Saman lähteen mukaan Itävallan Ansachluss tehtiin osaksi juuri keihään saamiseksi, Hitler kun ko. lähteen mukaan luotti sen menestystä tuottavaan voimaan. Se siitä. Mene ja tiedä, mutta pahan valitseminen lienee sitten kuitenkin muuttanut tuloksen. Keihään vaiheet ovat sinänsä perin mielenkiintoiset, samoin kuin Torinon tuomiokirkossa säilytettävän käärinliinankin vaiheet. Tulkoon vielä mainituksi, että ko. Pyhä keihäs esiintyy eräänä johtoteemana Wolfram von Eschenbachin Parsifal-runoelmasa. Kun ristirekeläiset tuolloin Antiokian piirityksessä uupuneina olivat heittää kupugin valloittamisen sikseen ja neuvotella puolustajien kanssa, ilmestyi Pyhä Andres Pietari Bartolomeus nimiselle miehelle ja neuvoi mihin tuo taikakalu oli haudattuna ja että se löydyttyään tuottaisi voiton, taistelijaat saivat uutta intoa. Kaupunkia piirittäessään he alkoivat kaivaa maata neuvotulla kohden ja kuinka kauan sitten lienevät kaivaneetkaan, keihään kun oli pakko löytyä, olihan kaivamisen aloittamiseen ladattu jo tarpeeksi paljon arvovaltaa ja kun yhtäkkiä kuului huuto, joka merkitsi keihään löytymistä, saivat ristiretkeläisille uutta intoa, niin että kaupunki saatiin valloitettua.
(Tämä kappale lisätty 17.3.2015)
Temppeliritari järjestö oli levinnyt ympäri Lähi-Itää mistä se aikaa myöten siirtyi Eurooppaan. Alueelliseti organisaatio oli jäjestetty lukuisiin provinsseihin, joilla oli omat komentajansa, nämä puolestaan muodostuivat preceptoreista, joilla samaten oli omat komentajansa ja näiden mukaan seurasi munkkiritariston hallintokin. Portugalissa ja Skotlanninssa olivat sisarjärjestöt, jotka jäivät pääritariston lakkauttamisen jälkeen edelleenkin toimimaan, tosin toisennimisinä. Parhaana aikana temppeliritariston valta ja varallisuus oli mahtava ja se käsitti paitsi rahoitusomaisuutta, myös lahjoituksina ja jälkisäädöksinä saaatuja kiinteistöjä ja maa-alueita. Jäseniä siihen kuului parisenkymmentätuhatta.
Ensimmäisen varsinaisesti suuren tappionsa Pyhällä Maalla Temppeliherrat kokivat Hattinin taistelussa, kun Nureddinin - Egyptin sulttaanin - emiiri Saladdinin*** joukot kohtasivat ristiritarit kuumana kesäsäpäivänä, heinäkuun neljäntenä 1187 Tiberian kaupungin lähellä, Genesaretin järven länsipuolella. Tuho oli perinpohjainen. Taistelu kesti kaksipäiväivää. Ensimmäisen tuloksettomana päättyneen päivän jälkeen Temppeliherrat vetäytyivät yöksi leiriin ja häiritäkseen ja estääkseen heitä lepäämästä antoi Saladdin sytyttää ympäröivän ruohikon ja pensaiston tuleen. Toisena päivänä taistelu kestäessä yltyi auringon paahde niin kuumaksi, että ritarit nääntyivät haarniskojensa sisään ja taistelun päättyessä tappioon jäivät loput vangeiksi. Joukkueen johtajan Raimundin Saladdin surmasi omakätisesti, loput ritarit teloitettiin. Samana vuonna, lokakuun 14. päivänä Saladdinin joukot ilmestyivät Jerusalemin porteille vaatien ehdotonta antautumista, johon kaupungin puolusatajat eivät suostuneet. Kun muuriin oli saatu murretuksi aukko päättivät ristiretkeläiset neuvotella, mutta kuultuaan antautumisen ehdot: teloitukset ja orjuus niin vastaukseksi he ilmoittivat että siinä tapauksessa he surmaisivat kaikki asukkaat sekä itsensä ja polttaisivat kaupungin. Nyt Saladdin lupasi heille vapaan lähdön ja kaupungin portit avattiin. Puolustajien poistuessa osoitti Saladdin niin suurta jalomielisyytä, että antoi köyhimmile rahaa kotimatkaa varten. Harva kuitenkin selviytyi kotiin, sillä suurin osa - Afrikan rantaa Gibralttarin salmen****kautta palavista, samoin kuin Vähä-Aasian kautta Eurooppaan saapuvista pyhiinvaeltajista nääntyi matkan rasituksiin, tai heitti henkensä ryöstelevien rosvojoukkioiden käsissä.
Siihen päättyi teppeliherrojen vaikutus Palestiinassa. Vielä vähän aikaa he pitivät puoliaan Akkossa, josta siityivät Kyprokselle, jonka he tuohon aikaan omistivat kokonaan, sieltä ritaristo siirtyi Eurooppaan, mutta täällä heidän vaikutuksensa jäi vähäiseksi ja keskittyi lähinnä lainauksen ja rahanvihtoon. Myös muun liiketoiminnan ansiosta rikkaus entisestään lisääntyi. Monet kuninkaat velkaantuivat heille korviaan myöten, niin myös itse Ranskan kuningas ja niinpä hän - Filip IV Kaunis suostuttelikin paavin lopettamaan temppeiherrojen statuksen. Sen jälkeen Filip IV:nnen painostuksesta paavi kutsui Temppeliherrojen suurmestarin Jaques de Molayn Roomaan ja ehdotti ritariston yhdistymistä Johaniitoihin, tai lähtemistä uudelle ristiretkelle, jotka molemmat de Molay tyrmäsi. Kuitekin kuninkaan yhä painostaessa paavi taipui ja niin Filip IV vangitutti perjantaina 13. lokakuuta 1306 kaikki Ranskan temppeliherrat, joukossa myös 70-vuotias suurmestari Jaques de Molayn. Vähän myöhemmin paavi ClemensV:nnen käskystä kaikki Euroopan temppeliherrat vangittiin ja järjestön omaisuus takavarikoitiin valtiolle, josta paavi toivoi turhaan rikoskumppanille kuuluvaa osaa itselleen.
Jo vuonna 1310 poltettiin satoja järjestön jäseniä. Kuningas etsi hovimarsalkkansa Quilaume Nogaretin avustamana todisteita temppeliherroja vastaan. Järjestön jäsenistöä kuulusteltiin jolloin löytyi niitäkin, jotka eivät kestäneet, vaan tunnustivat kidutettaessa kaiken - perättömänkin mitä vaadittiin, mistä sitten saatiin syytteitä koko ritaristoa vastaan, sen sijan monet antoivat kiduttaa itsenä kuoliaiksi tunnustamatta mitään.
Lopullinen ratkaisu tapahtui Vincennecin kirkolliskokouksessa vuoden vaihteessa 1311-1312, jolloin Pyhä Isä julisti temppeliherrojen ritarikunnan lakkauteuksi. Syytetyjä vastaan nosstetussa oikeudenkäynnissä esitettiin neljä syytekohtaa, 1. Kristuksen kieltäminen, 2. Epäjumalan (demoni Bachometin) palvelus, 3. Ristin polkeminen ja sylkeminen, 4. Sodomia, jolla tarkoitettiin homoseksualismia. Perättömien syytteiden joukossa oli niin paljon perää, että jotkut ritarinoviisit, jotka eivät olleet kestäneet temppeliherraksi tulemiseksi vaadittussa kidutukseesa ja sen yhteydessä olivat kieltäneet Kristuksen (jolloin heidän jäsenyytensä oli ilman muuta evätty), mutta siitä saatiin nyt yleispätevä tunnustus koko temppeliritaristolle. Järjestön salaperäiset istunnot, joista ei vielä tänäpäivänäkään tiedetä mitään herättivät epäilyksiä ja olivat tarkan tutkimuksen kohteena. Moniin syytekohtiin saatiin niin ikään tunnutukset kiduttamalla. Paljon ritareita poltettiin ja monia tuomittiin vankeuteen, joukossa 70-vuotias suurmestari Jaques de Molay, jonka osaksi loppujen lopuksi kuitenkin tuli kuolemantuomio polttamalla.
Roviolle noustessan de Molay perui kaikki antamansa tunnutukset. Hetken ajan hän keskusteli lähimpien miestensä kanssa ilmoittan heille järjestön salaisia tietoja, joita vapaamuurareiden kerrotaan temppeliritareiden perillisinä sittemmin käyttäneen ja jotka mm. niiden nojalla ovat myöhemmin vaatineet myös heidän koko perintöään. Järjestön kokonaan lakattua sen loput jäsenet sulautuivat johaniitoihin, tosin heidän arkistonsa saatiin kujetetuksi Potugaliin, missä se on sisarjärjestön huomassa. Skotlannissa on, kuten mainittu toinen sisarjärjestö, Ohdakkeen ritarikunta. Näiden kahden temppeliritariston jäsenet kun välttivät muun Euroopan temppeiherrojen kohtalon.
Tuo kolmastoista päivä - perjantai oli tamppeliherrojen vangitsemispäivä, mutta yrittäessäni varmistaa Jaques de Molayn kuolinpäivää, en tällä hetkellä löytämieni tietojen ristiriitaisuuden vuoksi voi sanoa oliko esitetty päivämäärä juurin se oikea.
Roviolta Jaques de Molay haastoi paavi Clemens V:nnen ja kuningas Filip II Kauniin 40 päivän kuluessa vastaamaan teoistaan Jumalan tuomioistuimen edessä ja sairaaloinen paavi lähtikin heti kohta kyseiseen tilaisuuteen, jonne kuningas Filip II:kin hivenen verran myöhemmin seurasi häntä.
Tulkoon vielä kerrotuksi, että ennen kuolemaansa Filip IV sai kokea raskaan nöyryytyksen, kun hänen kolme miniäänsä vangittiin, kaksi syytettyinä aviorikoksesta ja kolmas heidän suojelemisestaan.
* Toinen tunnettu ritiratkisaarnaaja oli Pietari Erakko.
** Pyhää keihästä säilytetään nykyään Hofsburgin museossa Wienissä.
*** Saladdin oli Irakin kurdeja, ja syntynyt Tigritin kaupungissa, joka oli myös edesmenneen diktaattori Saddam Husseinin kotikaupunki.
**** Gibraltar on saanut nimensä maineikkaan berberipäällikön Tarik' in mukaan
vrt. gab el Tarik > Gibraltar > Tarikin salmi
Pyhä keihäs on luku sinänsä. Uskomukset ja ihmeet ovat seuranneet ko. pyhäin jäännöstä halki vuosisatojen. Sen kerrotaan olleen milloin minkin sotapäällikön talismaanina. Viimeiksi sitä sanotaan Adolf Hitlerin tavoitelleen itselleen, sen omistajalla kun uskomuksen mukaan piti aina olla onni myötä, tosin riippui siitä valitsiko hän hyvän, vai pahan seuraamisen. Saman lähteen mukaan Itävallan Ansachluss tehtiin osaksi juuri keihään saamiseksi, Hitler kun ko. lähteen mukaan luotti sen menestystä tuottavaan voimaan. Se siitä. Mene ja tiedä, mutta pahan valitseminen lienee sitten kuitenkin muuttanut tuloksen. Keihään vaiheet ovat sinänsä perin mielenkiintoiset, samoin kuin Torinon tuomiokirkossa säilytettävän käärinliinankin vaiheet. Tulkoon vielä mainituksi, että ko. Pyhä keihäs esiintyy eräänä johtoteemana Wolfram von Eschenbachin Parsifal-runoelmasa. Kun ristirekeläiset tuolloin Antiokian piirityksessä uupuneina olivat heittää kupugin valloittamisen sikseen ja neuvotella puolustajien kanssa, ilmestyi Pyhä Andres Pietari Bartolomeus nimiselle miehelle ja neuvoi mihin tuo taikakalu oli haudattuna ja että se löydyttyään tuottaisi voiton, taistelijaat saivat uutta intoa. Kaupunkia piirittäessään he alkoivat kaivaa maata neuvotulla kohden ja kuinka kauan sitten lienevät kaivaneetkaan, keihään kun oli pakko löytyä, olihan kaivamisen aloittamiseen ladattu jo tarpeeksi paljon arvovaltaa ja kun yhtäkkiä kuului huuto, joka merkitsi keihään löytymistä, saivat ristiretkeläisille uutta intoa, niin että kaupunki saatiin valloitettua.
(Tämä kappale lisätty 17.3.2015)
Temppeliritari järjestö oli levinnyt ympäri Lähi-Itää mistä se aikaa myöten siirtyi Eurooppaan. Alueelliseti organisaatio oli jäjestetty lukuisiin provinsseihin, joilla oli omat komentajansa, nämä puolestaan muodostuivat preceptoreista, joilla samaten oli omat komentajansa ja näiden mukaan seurasi munkkiritariston hallintokin. Portugalissa ja Skotlanninssa olivat sisarjärjestöt, jotka jäivät pääritariston lakkauttamisen jälkeen edelleenkin toimimaan, tosin toisennimisinä. Parhaana aikana temppeliritariston valta ja varallisuus oli mahtava ja se käsitti paitsi rahoitusomaisuutta, myös lahjoituksina ja jälkisäädöksinä saaatuja kiinteistöjä ja maa-alueita. Jäseniä siihen kuului parisenkymmentätuhatta.
Ristiretkelle lähtijän ohjesääntö
Kuva-aukeama teoksesta Maailman historia
Ensimmäisen varsinaisesti suuren tappionsa Pyhällä Maalla Temppeliherrat kokivat Hattinin taistelussa, kun Nureddinin - Egyptin sulttaanin - emiiri Saladdinin*** joukot kohtasivat ristiritarit kuumana kesäsäpäivänä, heinäkuun neljäntenä 1187 Tiberian kaupungin lähellä, Genesaretin järven länsipuolella. Tuho oli perinpohjainen. Taistelu kesti kaksipäiväivää. Ensimmäisen tuloksettomana päättyneen päivän jälkeen Temppeliherrat vetäytyivät yöksi leiriin ja häiritäkseen ja estääkseen heitä lepäämästä antoi Saladdin sytyttää ympäröivän ruohikon ja pensaiston tuleen. Toisena päivänä taistelu kestäessä yltyi auringon paahde niin kuumaksi, että ritarit nääntyivät haarniskojensa sisään ja taistelun päättyessä tappioon jäivät loput vangeiksi. Joukkueen johtajan Raimundin Saladdin surmasi omakätisesti, loput ritarit teloitettiin. Samana vuonna, lokakuun 14. päivänä Saladdinin joukot ilmestyivät Jerusalemin porteille vaatien ehdotonta antautumista, johon kaupungin puolusatajat eivät suostuneet. Kun muuriin oli saatu murretuksi aukko päättivät ristiretkeläiset neuvotella, mutta kuultuaan antautumisen ehdot: teloitukset ja orjuus niin vastaukseksi he ilmoittivat että siinä tapauksessa he surmaisivat kaikki asukkaat sekä itsensä ja polttaisivat kaupungin. Nyt Saladdin lupasi heille vapaan lähdön ja kaupungin portit avattiin. Puolustajien poistuessa osoitti Saladdin niin suurta jalomielisyytä, että antoi köyhimmile rahaa kotimatkaa varten. Harva kuitenkin selviytyi kotiin, sillä suurin osa - Afrikan rantaa Gibralttarin salmen****kautta palavista, samoin kuin Vähä-Aasian kautta Eurooppaan saapuvista pyhiinvaeltajista nääntyi matkan rasituksiin, tai heitti henkensä ryöstelevien rosvojoukkioiden käsissä.
Siihen päättyi teppeliherrojen vaikutus Palestiinassa. Vielä vähän aikaa he pitivät puoliaan Akkossa, josta siityivät Kyprokselle, jonka he tuohon aikaan omistivat kokonaan, sieltä ritaristo siirtyi Eurooppaan, mutta täällä heidän vaikutuksensa jäi vähäiseksi ja keskittyi lähinnä lainauksen ja rahanvihtoon. Myös muun liiketoiminnan ansiosta rikkaus entisestään lisääntyi. Monet kuninkaat velkaantuivat heille korviaan myöten, niin myös itse Ranskan kuningas ja niinpä hän - Filip IV Kaunis suostuttelikin paavin lopettamaan temppeiherrojen statuksen. Sen jälkeen Filip IV:nnen painostuksesta paavi kutsui Temppeliherrojen suurmestarin Jaques de Molayn Roomaan ja ehdotti ritariston yhdistymistä Johaniitoihin, tai lähtemistä uudelle ristiretkelle, jotka molemmat de Molay tyrmäsi. Kuitekin kuninkaan yhä painostaessa paavi taipui ja niin Filip IV vangitutti perjantaina 13. lokakuuta 1306 kaikki Ranskan temppeliherrat, joukossa myös 70-vuotias suurmestari Jaques de Molayn. Vähän myöhemmin paavi ClemensV:nnen käskystä kaikki Euroopan temppeliherrat vangittiin ja järjestön omaisuus takavarikoitiin valtiolle, josta paavi toivoi turhaan rikoskumppanille kuuluvaa osaa itselleen.
Jo vuonna 1310 poltettiin satoja järjestön jäseniä. Kuningas etsi hovimarsalkkansa Quilaume Nogaretin avustamana todisteita temppeliherroja vastaan. Järjestön jäsenistöä kuulusteltiin jolloin löytyi niitäkin, jotka eivät kestäneet, vaan tunnustivat kidutettaessa kaiken - perättömänkin mitä vaadittiin, mistä sitten saatiin syytteitä koko ritaristoa vastaan, sen sijan monet antoivat kiduttaa itsenä kuoliaiksi tunnustamatta mitään.
Lopullinen ratkaisu tapahtui Vincennecin kirkolliskokouksessa vuoden vaihteessa 1311-1312, jolloin Pyhä Isä julisti temppeliherrojen ritarikunnan lakkauteuksi. Syytetyjä vastaan nosstetussa oikeudenkäynnissä esitettiin neljä syytekohtaa, 1. Kristuksen kieltäminen, 2. Epäjumalan (demoni Bachometin) palvelus, 3. Ristin polkeminen ja sylkeminen, 4. Sodomia, jolla tarkoitettiin homoseksualismia. Perättömien syytteiden joukossa oli niin paljon perää, että jotkut ritarinoviisit, jotka eivät olleet kestäneet temppeliherraksi tulemiseksi vaadittussa kidutukseesa ja sen yhteydessä olivat kieltäneet Kristuksen (jolloin heidän jäsenyytensä oli ilman muuta evätty), mutta siitä saatiin nyt yleispätevä tunnustus koko temppeliritaristolle. Järjestön salaperäiset istunnot, joista ei vielä tänäpäivänäkään tiedetä mitään herättivät epäilyksiä ja olivat tarkan tutkimuksen kohteena. Moniin syytekohtiin saatiin niin ikään tunnutukset kiduttamalla. Paljon ritareita poltettiin ja monia tuomittiin vankeuteen, joukossa 70-vuotias suurmestari Jaques de Molay, jonka osaksi loppujen lopuksi kuitenkin tuli kuolemantuomio polttamalla.
Roviolle noustessan de Molay perui kaikki antamansa tunnutukset. Hetken ajan hän keskusteli lähimpien miestensä kanssa ilmoittan heille järjestön salaisia tietoja, joita vapaamuurareiden kerrotaan temppeliritareiden perillisinä sittemmin käyttäneen ja jotka mm. niiden nojalla ovat myöhemmin vaatineet myös heidän koko perintöään. Järjestön kokonaan lakattua sen loput jäsenet sulautuivat johaniitoihin, tosin heidän arkistonsa saatiin kujetetuksi Potugaliin, missä se on sisarjärjestön huomassa. Skotlannissa on, kuten mainittu toinen sisarjärjestö, Ohdakkeen ritarikunta. Näiden kahden temppeliritariston jäsenet kun välttivät muun Euroopan temppeiherrojen kohtalon.
Tuo kolmastoista päivä - perjantai oli tamppeliherrojen vangitsemispäivä, mutta yrittäessäni varmistaa Jaques de Molayn kuolinpäivää, en tällä hetkellä löytämieni tietojen ristiriitaisuuden vuoksi voi sanoa oliko esitetty päivämäärä juurin se oikea.
Roviolta Jaques de Molay haastoi paavi Clemens V:nnen ja kuningas Filip II Kauniin 40 päivän kuluessa vastaamaan teoistaan Jumalan tuomioistuimen edessä ja sairaaloinen paavi lähtikin heti kohta kyseiseen tilaisuuteen, jonne kuningas Filip II:kin hivenen verran myöhemmin seurasi häntä.
Tulkoon vielä kerrotuksi, että ennen kuolemaansa Filip IV sai kokea raskaan nöyryytyksen, kun hänen kolme miniäänsä vangittiin, kaksi syytettyinä aviorikoksesta ja kolmas heidän suojelemisestaan.
* Toinen tunnettu ritiratkisaarnaaja oli Pietari Erakko.
** Pyhää keihästä säilytetään nykyään Hofsburgin museossa Wienissä.
*** Saladdin oli Irakin kurdeja, ja syntynyt Tigritin kaupungissa, joka oli myös edesmenneen diktaattori Saddam Husseinin kotikaupunki.
**** Gibraltar on saanut nimensä maineikkaan berberipäällikön Tarik' in mukaan
vrt. gab el Tarik > Gibraltar > Tarikin salmi
Kuva: Ritarit taistelussa (ei liity temppeliherroihin)
Kopio teoksesta Maailman historia
Lähteet: Suomen Televisio
Grimberg: Kansojen historia 1981
Weber: Ihmiskunnan historia - toinen osa 1884
Maailman historia - Ristiretket 1924
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti