KAHDEN MINUTIN VIDEO?

VALOKUVAUS, ERIKOISESTI VIDEOINTI,

päälle muodostunut aikoinaan harrastuksekseni, JOKA päälle pysynyt kiinnostavana Läpi pitkän elämäni.

Valokuvaamaan aloitin Agfan laatikkokameralla vuonna 1952.  Kamerat ja välineet ovat ajanmyötä vaihtuneet, kuten muutkin alan välineet, mutta harrastus on jäänyt ja niipä olenkin taittanut matkaa kamerani kanssa yhdessä jo kuusikymmentäkaksi vuotta. Maisemakuvaus  ja erityisesti koskevat ollut minulle mieluisinta kuvattavaa, mutta olen kuvannut paljon myös kukkasia ja erilaisia ​​tapahtumia  ja matkoillani on minulla ollut aina kamera mukanani. Ja niin se kulkee nykyäänkin: pieni Lumix-digi, melkein jatkuvasti. Kinofilmikameranani on viimeiksi ollut Asahi Pentax - Spotmatic, sekä pieni puolikaan kinokokoa aikaansaava Yashica, digikamerani on Olympus Pen, josta pidan erikoisesti sekä edella mainitsemani Lumix. Vaikka olen kuvannut näin kauan en koskaan ole suuremmin paneutunut kuvauksen taiteelliseen puoleen vaan olen tyytynyt olemaan näppäilijä, joka joskus on onnistunut saamaan hyvänkin kuvan. Nykyään olen tallettanut kaikki kuvani kovalevyille ja muistikorteille, joista niitä on tarvittaessa hyvä ottaa käsiteltäväksi.  Alkuaikana kehitin kuvat itse, lyhyen alkujakson tein koemielessä värivalokuviakin, mutta jonka, seni vaikeuden vuoksei ja painopisteen siirryttyä kokonaan värivalokuviin, jätin valokuvausliikeiden tehtäväksi.

Videoinnin aloitin 1979, jolloin ensimmäiset videokamerat tulivat markkinoille ja siitä on tullut minulle aikaa myöten suurempi intohimo kuin valokuvauksesta konsanaaan. Videokuvattua materiaalia lienee minulle kertynyt kaikkiaan sadan tunnin verran, jonka olen suurimmaksi osaksi polttanut levykkeille arkistoksi ja näiltä levykkeiltä olen sitten kopionut pätkiä, joita liittämällä olen saanut aikaan ihan kivoja videokokonaisuuksia. Vidokameroita on vaihtunut jo useampiakin. Aluksi kalusto oli vaatimatonta kuvaa tekevää VHS-formaattia, joka vaihtui SVHS: si ja sittemmin analoogiseksi 8 mm kameraksi. Sitten hypättiin 8mm digikameroihin ja nykyään käytän verrattain hyvää jälkeä minikasetille tekevää Sonyn HDV 1080i:tä. Kirpputorita ostin joskus kympilllä Sharp'in digikameran, vähan epäkuntoisen, mutta kun sitä aikani sormeilin, osottautui se verrattain hyväksi apuvälineeksi. Viime syksynä onnistuin saamaan edullisesti pienen Canon Legrian, jota on perin helppo kuljettaa mukana (mit) ja jolla saan tilapäisesti käyttööni sopivia täytekuvauksia.  

Nauhojen ja muistikorttien materiaalin kaäsittelen Corel'in VideoStudio Pro7: llä , joka on mielestäni erittäin hyvä kohtuullisen huokeaksi ohjelmaksi ja kasaamani videot poltan levykkeiksi AVCHD-formaatilla, joka tekee 18000: lla pikselillä melko hyvää -  melkein bluray-tasoita videota ja vaatii näkyäkseen vastaavan soittimen. Hiljattain löysin netistä ohjeet kiertää em.rajoitus ja niin ollen pääsen aiona 28000 bittiin saakka.

En vielä aikaisemmin ole yrittänyt videoitani nettiin, mutta nyt yritän.  Kyseinen video kuvattu VHS-nauhalle Itävallassa, viettäessämme Ainon - vaimoni kanssa lomaa Zell am Seessä elokuussa 1984. Kuvaus-päälle Yli kolmekymmentä vuotta Vanhaa ja kyllähän senin jäljestä huomaakin, mutta ihmeen hyvää sellaisenaan kuitenkin päällä .., ja kun tuossa kahden minuutin pätkän lopussa annetun  aihen pieneen hymynhäiveeseenkin, niin kokeeksi julkistan sen nähdäkseni miten  homma sujuu ja toimii.  POISTETTU VIDEO

Poistin alkuperäisen videon tietyistä syistä, jotkut lukijat kun eivät nähneet sitä vedon lyönnistä johtuneena pilana, enkä halua tahallani pahoittaa kenenkään mieltä.  Lisäksi tämä blogini muovautui nyt kokonaan toisenasuiseksi, kuin mitä alkuperäinen, kun (nähtävästi) sivulliset palstanpitäjät olivat muutelleet, pilanneet ja rikkoneet tekstiä, josta lienee hyvä kysyä julkisen sanan neuvostolta.  Laitan nyt alkuperäisen videon tilalle pienen eläin-sketsin, jonka toivon korvaavan alkuperäisen.

VARO NETTIROSVOJA

REIMAGE 

VIRUSTEN  TORJUNTAOHJELMAA 

ON  SYYTÄ  VÄLTTÄÄ

 Omaa murhetta tosille varoituksesksi!   Tietokoneeni oli jälleen joutunut virushyökkäyksen kohteeksi ja kun yritin saada sitä kaikin keinoin kuntoon, niin yhtäkkiä esiin hyppäsi ohjelma, joka ilmoitti korjaavansa viat tuota pikaa,  Tietenkin ilmainen skannaus, toi esiin hirveän määrän virussälää, kuten tällaisessa tapauksessa on tavallista.  Kun en lämminnyt ajatukselle tarjosi ohjelma minulle itseään €. 29,95 hintaan, johon luvattiin korjata ja uusia ohjelmistot  ja pitää ne kunnossa vuoden eteenpäin.  Ohjemalla oli  tyytyväisyystakuu: Ellen olisi tyytyväinen saisin  30 päivän sisällä rahat takaisin ja tuskastuneena annoin periksi. Lankesin, mutta oikeastaan siksi, että luulin ko. korjaajan toimivan yhteistyössä korjattavan ohjelman kanssa ja niinpä hyväksyin avun.   Näki, että töitä todella tehtiin ja kai tulostakin tuli, mutta kun lasku tuli oli housut revetä. Korjauksen kusannuksella oli tehtailtu seitsemän laskua, yhteisarvoltaan 191,11 euroa, millä saa luotettavan Nortonin, tai F-securen  2- 4:si vuodeksi.
Kaiken lisäksi ohjelma hävisi koneestani muutaman päivän kuluttua. ja niinpä tyhjensin jämätkin, kuului nimittäin takuuehtoihin, että ohjelma oli poisteva koneesta jos kauppa haluttiin peruuttaa.

Olin vihainen ja tyytmätön, mutta mitä tehdä?  Tosin onhan fakta, etteivät tällaiset firmat ilmoita edes osoitettaan  johon tyytymättömyyttä voisi ilmoittaaä.  Eivähän ne ole olemassakaan eivätkä ainakaan takaisinmaksua varten. Niiden liikefilosofiaan kuuluu satunnainen asiakkaiden kalstus ja hyötyminen heidän kustannuksellaan.  Alueenaanhan heillä on koko maailma, valtavat markkinat, mistä aina löytyy meikäläisiä - jymäytettäviä ihmisiä.  He tekevät nähtävästi silmän lumeeksi rehellistäkin kauppaa, koska tarjoavat vastaaavia huolto- ja puhdistusohjelmaia 68-99 euron vuotuiseen hintaan, mutta mene ja tiedä..

Aloin selvittää tapausta netistä ja pääsin perille, että tämä firma toimi Kyproksen turkkilaisella puolella, Nikosiassa ja sivukonttori on Tel Aviv' issa, vai lieneekö päinvastoin. Lähetin kirjeen kaksoiskappakeet kumpaankin ja vähän myöhemmin kun palasin kyseisille sivuille siellä Ingos Blog ihmetteli miten joku vaivautua etsmään firmaa Israelista ja vähän kaikenlaista selvittäen, että tietokoneen inissä heidän puumerkkinsä joka tapauksessa vielä on, jos muista ohjelmista heidän ohjelmansa olisi poistettukin, mistä päättelin tarkoituksen myös vakoilla ja niin tulin siihen tulokseen, että menetetyt rahat olivat ja menivät.  Heidän puumerkkinsä näytti todella olleen vielä koneeni ini'ssä, vaan ei taatusti ole enää.

REIMAGE- ohjelma on erikoisen aktiivinen hyppäämään esiin sini-vihreänä mainoksena ja on erittäin paha takertumaan  REIMAGE vaikuttaa luotettavalta, mutta on kaikkea muuta, siksi sitä on syytä varoa.

TEMPPELIHERRAT PERJANTAI 13 PV.

PEJANTAI 13. PÄIVÄ...

Enpä ole tiennyt miksi perjantai sattuessaan kolmannelletoistapäivälle on huonon onnen päivä.

Nyt tiedän.  Se liittyy asiaan, joka opiskeluaikanani erityisesti kiinnosti, joskaan se ei tässä muodossa ole aikaisemmin tullut eteeni.  Tänä aamuna 13.3.2015 se television aamuohjelmassa kerrotiin.  Että että se liittyy temppeliherrojen ritarikuntaan.  Mielenkiinnosta tarkistin kyseisiä asioita, joista selvisi, että perjantaina 13. päivä lokakuuta 1314 poltettiin Parisissa temppeliherrojen viimeinen suurmestari Jaques de Molay.  Kyseinen päivä sai siitä keskiajalla niin pelätyn maineen etteivät laivatkaan silloin uskaltautuneet lähtemään merelle, saati sitten mitä muuta harmia se taikauskoiselle kansalle tuolloin aiheutti.

Temppeliherrat oli keskiajalla mahtava ritaristo, jonka kahdeksan  ritaria perusti Hugyes de Payensin johdolla ensimmäiseln ristiretken aikana Jerusalemissa vuonna 1119.  Se oli munkkijärjestö, jonka jäsenet olivat aatelisia - ritareita ja sen tarkoituksena oli suojella pyhiinvaeltajia aavikkorosvoilta heidän vaeltaessaan Pyhän Maan satamista kohti Jerusalemia. Tuolta ajalta tunnemme toivoiretkeläisten laulun, saksalaisen sävelmän, jota pyhiinvaaeltajat lauloivat vaeltaessaan Temppeliherrojen turvasaattuessa Pyhän Maan satamista Jerusalemiin.


Temppeliherrat olivat soturimunkkeja, parhaasta mahdollisesta taistelija-aineksesta valittu ritaristo, joka tarkoituksensa mukaan toimi Lähi-Idässä, lähinnä juuri Pyhällä Maalla ja sen jäseneksi pääsemiseksi oli kovat vatimukset.  Munkiston säännöt oli laatinut Pyhä Bernard Clairvauxilainen, jolla oli kiinteät siteet järjestöön ja joka vaikutti aikanaan eräänä nimekkäimmistä ristiretkisaarntaajista*. Sääntöjen mukaan ritari ei mm. saanut kiroilla pelata uhkapeliä eikä esiintyä juopuneena.  Sääntöjen noudattamisen lisäksi häneltä vaaditiin, munkkilupaus - lupaus köyhyyteen, sillä ritarin  oli munkistoon liittyessään tehtävä uhraus - luovutettava koko omaisuutensa järjestölle. Varsinainen pääsykoe tapahtui kiirastortai-iltana ja sen kovin koitos noviisille oli pitkään yöhön kestänyt kidutus, jonka tarkoituksena oli todistaa ettei ritari kovimmassakaan tuskassaan kieltänyt Kristusta. Seuraavana päivänä hoidettiin haavoja ja pääsiäisaamuna ritari sai valkoisen viittansa, jota koristi punainen Mantovan risti.  Jäsenistö jakautui kolmeen osaan: palvelevat veljet, jotka suorittivat erilaisia sairaanhoitoon liittyvia ja sosiaalisia toimia.  Pappis-veljet, jotka suorittivat jumalanpalveluksia ja osallistuivat lähinnä kirkollisiin toimin, sekä varsinaiset soturiveljet, jotka kaikin tavoin auttoivat ja suojelivat Jerusalemiin matkaavia pyhiinvaeltajia ja jotka sekä sanoin että asein taistelivat kristinuskon puolesta. 

Sakasalainen ritarikunta ja Johanniitat olivat niin ikään lähinnä Palestiinassa toimivia soturimukkijärjestöjä.  Tunnusmerkkinään he käyttivät mustaa viitta, jossa oli valkea risti. Edellä mainittujen lisäksi, samoin alunperin Pyhän Maalla toiminut munkkiritaristo oli Pyhän Marian Saksalainen ritarikunta, joka toisista eroittuakseen käytti valkeaa viittaa, jossa oli musta risti 

Temppeliherrojen organisatioon kuului suurmestari, joka oli suoraan paavin alainen. Seuraavaksi korkein oli senesalkki ja hänen jälkeensä marsalkka.  Vaika jäsenistön piti elää yksinkerteiseti ja vaatimattomasti tuli järjestöstä alusta alkaen mahtava ja rikas ja taitava jäsenenistö osasi monin tavoin kartuttaa sitä.  Vaikka katolinen kirkko oli kieltänyt kristiyltä lainarahasta koron ottamisen saivat temppeliherrat järjestönä oikeuden toimia pankkiirina.  Päämajaansa he pitivät Jerusalemissa entisen Salomon temppelin raaunoissa, mistää johtuen heihin on yhdistety lukuisia legendoja, salatieteiden "ihmeellisetä pisteestä" lähtien.  Noiden keskiajalla alkunsa saaneiden tarinoiden mukaan he omasivat alkemistien taidon - muuttaa mikä tahaansa aine kullaksi.  Asuinpaikkansa Salomon teppelin ranioista he olivat legendan mukaan löytäneet aarrekammion, mistä oli säilytetty arvokkaita pyhäinjäännöksiä:  mm. Vanhan Testamentin Liitonarkkia, Mooseksen laintauluja ja Graalin maljaa, johon Jeesuksen veri oli aikoinaan kerätty.  Heidän   aarteisinsa kerrottiin kuuluneeksi myöskin Longinuksen Pyhä keihäs, jolla roomalainen sotilas oli lävistänyt Jeesuksen kyljen ennen ristiltö ottamista.  Se oli löydetty Antiokian piirittyksessä ja oli  jotakin tietä joutunut temppeliveljesten haltuun.**

Pyhä keihäs on luku sinänsä.  Uskomukset ja ihmeet ovat seuranneet ko. pyhäin jäännöstä halki vuosisatojen.  Sen kerrotaan olleen milloin minkin sotapäällikön talismaanina.  Viimeiksi sitä sanotaan Adolf Hitlerin tavoitelleen itselleen, sen omistajalla kun uskomuksen mukaan piti aina olla onni myötä, tosin riippui siitä valitsiko hän hyvän, vai pahan seuraamisen.  Saman lähteen mukaan Itävallan Ansachluss tehtiin osaksi juuri keihään saamiseksi, Hitler kun ko. lähteen mukaan luotti sen menestystä tuottavaan voimaan.  Se siitä.  Mene ja tiedä, mutta pahan valitseminen lienee sitten kuitenkin  muuttanut tuloksen.   Keihään vaiheet ovat sinänsä perin mielenkiintoiset, samoin kuin Torinon tuomiokirkossa säilytettävän käärinliinankin vaiheet. Tulkoon vielä mainituksi, että ko. Pyhä keihäs  esiintyy eräänä johtoteemana  Wolfram von Eschenbachin Parsifal-runoelmasa. Kun ristirekeläiset tuolloin Antiokian piirityksessä uupuneina olivat heittää kupugin valloittamisen sikseen ja neuvotella puolustajien kanssa, ilmestyi Pyhä Andres Pietari Bartolomeus nimiselle miehelle ja neuvoi mihin tuo taikakalu oli haudattuna ja että se löydyttyään tuottaisi voiton, taistelijaat saivat uutta intoa. Kaupunkia piirittäessään he alkoivat kaivaa maata neuvotulla kohden ja kuinka kauan sitten lienevät kaivaneetkaan, keihään kun oli pakko löytyä, olihan kaivamisen aloittamiseen ladattu jo tarpeeksi paljon arvovaltaa ja kun yhtäkkiä kuului huuto, joka merkitsi keihään löytymistä, saivat ristiretkeläisille uutta intoa, niin että kaupunki saatiin valloitettua.
 (Tämä kappale lisätty 17.3.2015)

Temppeliritari järjestö oli levinnyt ympäri Lähi-Itää  mistä se aikaa myöten siirtyi Eurooppaan. Alueelliseti organisaatio oli jäjestetty  lukuisiin provinsseihin, joilla oli omat komentajansa, nämä puolestaan muodostuivat preceptoreista, joilla samaten oli omat komentajansa ja näiden mukaan seurasi munkkiritariston hallintokin.  Portugalissa ja Skotlanninssa olivat sisarjärjestöt, jotka jäivät pääritariston lakkauttamisen jälkeen  edelleenkin toimimaan, tosin toisennimisinä. Parhaana aikana temppeliritariston valta ja varallisuus oli mahtava ja se käsitti paitsi rahoitusomaisuutta, myös lahjoituksina ja jälkisäädöksinä saaatuja kiinteistöjä ja maa-alueita. Jäseniä siihen kuului parisenkymmentätuhatta.

Ristiretkelle lähtijän ohjesääntö

Kuva-aukeama teoksesta Maailman historia

Ensimmäisen varsinaisesti suuren tappionsa Pyhällä Maalla Temppeliherrat kokivat Hattinin taistelussa, kun Nureddinin - Egyptin sulttaanin  - emiiri Saladdinin*** joukot kohtasivat ristiritarit kuumana kesäsäpäivänä, heinäkuun neljäntenä 1187 Tiberian kaupungin lähellä, Genesaretin järven länsipuolella. Tuho oli perinpohjainen.  Taistelu kesti kaksipäiväivää. Ensimmäisen tuloksettomana päättyneen päivän jälkeen Temppeliherrat vetäytyivät yöksi leiriin ja häiritäkseen ja estääkseen heitä lepäämästä antoi Saladdin sytyttää ympäröivän ruohikon ja pensaiston tuleen. Toisena päivänä taistelu kestäessä yltyi auringon paahde niin kuumaksi, että ritarit nääntyivät haarniskojensa sisään ja taistelun päättyessä tappioon jäivät loput vangeiksi.   Joukkueen johtajan Raimundin Saladdin surmasi omakätisesti, loput ritarit teloitettiin. Samana vuonna, lokakuun 14. päivänä Saladdinin joukot ilmestyivät Jerusalemin porteille vaatien ehdotonta antautumista, johon kaupungin puolusatajat eivät suostuneet.  Kun muuriin oli saatu murretuksi aukko päättivät ristiretkeläiset neuvotella, mutta kuultuaan antautumisen ehdot: teloitukset ja orjuus niin vastaukseksi he ilmoittivat että siinä tapauksessa he surmaisivat kaikki asukkaat sekä itsensä ja polttaisivat kaupungin.  Nyt Saladdin lupasi heille vapaan lähdön  ja kaupungin portit avattiin.  Puolustajien poistuessa osoitti Saladdin niin suurta jalomielisyytä, että antoi köyhimmile rahaa kotimatkaa varten.  Harva kuitenkin selviytyi kotiin, sillä suurin osa - Afrikan rantaa Gibralttarin salmen****kautta palavista, samoin kuin Vähä-Aasian kautta Eurooppaan saapuvista pyhiinvaeltajista nääntyi matkan rasituksiin, tai heitti henkensä ryöstelevien rosvojoukkioiden käsissä.  

Siihen päättyi teppeliherrojen vaikutus Palestiinassa.  Vielä vähän aikaa he pitivät puoliaan Akkossa, josta siityivät  Kyprokselle, jonka he tuohon aikaan omistivat kokonaan, sieltä ritaristo siirtyi Eurooppaan, mutta täällä heidän vaikutuksensa jäi vähäiseksi ja keskittyi lähinnä lainauksen ja rahanvihtoon.  Myös muun liiketoiminnan ansiosta rikkaus entisestään lisääntyi. Monet kuninkaat velkaantuivat heille korviaan myöten, niin myös itse Ranskan kuningas ja niinpä  hän - Filip IV Kaunis suostuttelikin paavin lopettamaan temppeiherrojen statuksen.  Sen jälkeen Filip IV:nnen painostuksesta paavi kutsui Temppeliherrojen suurmestarin Jaques de Molayn Roomaan ja ehdotti ritariston yhdistymistä Johaniitoihin, tai lähtemistä uudelle ristiretkelle, jotka molemmat de Molay tyrmäsi.  Kuitekin kuninkaan yhä painostaessa paavi taipui ja niin Filip IV vangitutti perjantaina 13. lokakuuta 1306 kaikki Ranskan temppeliherrat, joukossa myös 70-vuotias suurmestari Jaques de Molayn.  Vähän myöhemmin paavi ClemensV:nnen käskystä kaikki Euroopan temppeliherrat vangittiin ja järjestön omaisuus takavarikoitiin valtiolle, josta paavi toivoi turhaan rikoskumppanille kuuluvaa osaa itselleen.  

Jo vuonna 1310 poltettiin satoja järjestön jäseniä.  Kuningas etsi hovimarsalkkansa Quilaume Nogaretin avustamana todisteita temppeliherroja vastaan.  Järjestön jäsenistöä kuulusteltiin jolloin löytyi niitäkin, jotka eivät kestäneet, vaan tunnustivat kidutettaessa kaiken - perättömänkin mitä vaadittiin, mistä sitten saatiin syytteitä koko ritaristoa vastaan, sen sijan monet antoivat kiduttaa itsenä kuoliaiksi tunnustamatta mitään.  

Lopullinen ratkaisu tapahtui Vincennecin kirkolliskokouksessa vuoden vaihteessa 1311-1312, jolloin Pyhä Isä julisti temppeliherrojen ritarikunnan lakkauteuksi.  Syytetyjä vastaan nosstetussa oikeudenkäynnissä esitettiin neljä syytekohtaa, 1. Kristuksen kieltäminen,  2. Epäjumalan (demoni Bachometin) palvelus, 3. Ristin polkeminen ja sylkeminen, 4.  Sodomia, jolla tarkoitettiin homoseksualismia. Perättömien syytteiden joukossa oli niin paljon perää, että jotkut ritarinoviisit, jotka eivät olleet kestäneet temppeliherraksi tulemiseksi vaadittussa kidutukseesa ja sen yhteydessä olivat kieltäneet Kristuksen (jolloin heidän jäsenyytensä oli ilman muuta evätty), mutta siitä saatiin nyt yleispätevä tunnustus koko temppeliritaristolle.  Järjestön salaperäiset istunnot, joista ei vielä tänäpäivänäkään tiedetä mitään herättivät epäilyksiä ja olivat tarkan tutkimuksen kohteena. Moniin syytekohtiin saatiin niin ikään tunnutukset kiduttamalla.  Paljon ritareita poltettiin ja monia tuomittiin vankeuteen,  joukossa 70-vuotias suurmestari Jaques de Molay, jonka osaksi loppujen lopuksi kuitenkin tuli kuolemantuomio polttamalla.

Roviolle noustessan de Molay perui kaikki antamansa tunnutukset.  Hetken ajan hän keskusteli lähimpien miestensä kanssa ilmoittan  heille järjestön salaisia tietoja, joita vapaamuurareiden kerrotaan temppeliritareiden perillisinä sittemmin käyttäneen ja jotka mm. niiden nojalla ovat myöhemmin vaatineet myös heidän koko perintöään.  Järjestön kokonaan lakattua sen loput  jäsenet sulautuivat johaniitoihin, tosin heidän arkistonsa saatiin kujetetuksi Potugaliin, missä se on sisarjärjestön huomassa.  Skotlannissa on, kuten mainittu toinen sisarjärjestö, Ohdakkeen ritarikunta.  Näiden kahden temppeliritariston jäsenet kun välttivät muun Euroopan temppeiherrojen kohtalon.

Tuo kolmastoista päivä - perjantai oli tamppeliherrojen vangitsemispäivä, mutta yrittäessäni varmistaa Jaques de Molayn kuolinpäivää, en tällä hetkellä löytämieni tietojen ristiriitaisuuden vuoksi voi sanoa oliko esitetty päivämäärä juurin se oikea.

Roviolta Jaques de Molay haastoi paavi Clemens V:nnen ja kuningas Filip II Kauniin 40 päivän kuluessa vastaamaan teoistaan Jumalan tuomioistuimen edessä  ja sairaaloinen paavi lähtikin heti kohta kyseiseen tilaisuuteen, jonne kuningas Filip II:kin hivenen verran myöhemmin seurasi häntä.

Tulkoon vielä kerrotuksi, että ennen kuolemaansa Filip IV sai kokea raskaan nöyryytyksen, kun hänen kolme miniäänsä vangittiin, kaksi syytettyinä aviorikoksesta ja kolmas heidän suojelemisestaan.

* Toinen tunnettu ritiratkisaarnaaja oli Pietari Erakko.
** Pyhää keihästä säilytetään nykyään Hofsburgin museossa Wienissä.
*** Saladdin oli Irakin kurdeja,  ja syntynyt Tigritin kaupungissa, joka oli myös edesmenneen diktaattori Saddam Husseinin kotikaupunki.
**** Gibraltar on saanut nimensä maineikkaan berberipäällikön Tarik' in mukaan
 vrt.  gab el Tarik > Gibraltar > Tarikin salmi 

Kuva: Ritarit taistelussa (ei liity temppeliherroihin)

Kopio teoksesta Maailman historia

Lähteet:  Suomen Televisio
Grimberg:  Kansojen historia  1981
Weber: Ihmiskunnan historia - toinen osa  1884
Maailman historia - Ristiretket 1924