TAPASIMME TAAS 11.8.2014
SUMIAISISSA, MATILANVIRRALLA
RAVINTOLA ANKKURISSA
Riitta sytytti kynttilän. Pidimme hiljaisen hetken. Yksi toveristamme oli poistunut. Jouko oli menehtynyt muutamaa päivää aikaisemmin vaikean sairauden murtamana. Pastorimme Juhani piti pienen, koruttoman muistopuheen ja me kaikki kohdallamme jouduimme ajattelemaan elämän katoavaisuutta. Jokainen meistä koki Riitan uutisen tyrmistyttävänä, vaikka tapahtuma oli ollut jo pitkään odotettavissa. Nyt oli vain muistot jäljellä. Jokainen meistä tukee Tuulaa lämpimin ajatuksin tietoisena siitä, että suru on yhteinen ja matkan määrä kaikille sama. Jokainen sukupolvi poistuu vuorollaan ja tekee uudelle polvelle tilaa. Hetkemme koittaessa on armo olemassa ja kun muistamme Jeesuksen sanat: "Minä olen tie, totuus ja elämä!" niin silloin voimme tyynemmin sopeutua tapahtuneeseen, sehän merkitsee sitä, että me tapaamme jälleen ja vähän mukaillen: "Jumala on pyyhkivä kaikki kyyneleet meidän silmistämme eikä kuolemaa enää ole.." Tässä yhteydessä esitän Joukon Tuulalle ja pojille surunvalitteluni. Otamme Ainon kanssa osaa suruunne.
Siinä istuimme Ankkurin terassilla. Polttava hellejakso oli päättynyt ja kokoontumistamme suosi kaunis ja leppeä suvisää. Tällä kertaa istuimme kuitenkin tavallista tummemmissa tunnelmissa ja varjotkin näyttivät pitemmiltä, kuin tavallisesti. Monet eletyn elämän vaiheet liikkuivat mielessä joista monet sivusivat edesmennyttä toveriamme.
Jouko oli eräs parhaista ystävistäni. Suolahdessahan me tutustuimme juuri kyseisen luokan puitteissa. Syyspuolen lukukauden kuljin linja-autolla kotoani Konnevedeltä, kevätpuoleksi sain vuokrattua saunakamarin. Asunto ei ollut häävi, mutta ei vuokrakaan juuri rasittanut. Kevättalvi 1956 oli tavattoman kylmä. Asuntoni oli hatara. Oli niin kylmä, että vaikka emäntäni toi lisäpeitettä ja lämmitti saunankivet punahekuisiksi olin paleltumispisteessä jo alta aikayksikön, niiin että viimeinen, mitä saatoin tehdä oli, että nostin lattialta matot lisäpeitteikseni. Kun tuona talvena 30 - 40 asteen pakkaset kestivät pari kuukautta yhteen menoon, niin oli siinä kyllä kestämistä, mutta hyvin se meni. Kaiken kylmyyden keskellä oli Jouko vakituinen vieraani. Yhteiset harrastuksemme, joista mainittakoon valokuvaus, loivat vahvat siteet. Kuvasimme ja valmistimme yhdessä valokuvamme, meillä kummallakin kun oli tuolloin jo kohtuullisen hyvät kameratkin. Noiden pakkasten vallitessa tehtiin Kekkosesta Presidentti, mistä Jouko ei ollut erikoisemmin hyvillään. Minä olin, en vaan sanottavammin sitä julki tuonut.
Tuohon aikaan rakentui ystävyytemme ja mieleeni muistuu tuolta ajalta pieni juttukin. Merkonomin paperit saatuani tulin Suolahteen Rauma.Repolan vaneritehtaan vientikonttoriin töihin. Jouko kävi samaan aikaan - ylioppilaaksi tultuaan - samoin kauppaopistoa Jyväskylässä, mutta iltaisin olimme jälleen melko paljon keskenämme tekemisissä. Sattui sitten niin, että seniorin ollessa vasta muutaman kuukauden ikäinen minulle ja vaimolleni tuli eräänä kevätiltana kiireinen vierailukutsu ja kun Jouko parhaiksi tuli käymään suostui hän pariksi tunniksi katsomaan vauvaa. Kun sitten tulimme kotiin hän kertoi , että Seniori oli alkanut kovasti huutaa ja hän, nostaessan sen syliinsä totesi kapaloissa olevan jotakin hirveän suurta ja kovaa, mutta - juuri kun hän aikoi yrittää vaippojen vaihtamista - helpotuksekseen huomasi, että se olikin seniorin toinen jalka.
Jouko hankki töyöelämän käytännön kokemusta ja kielitaitoa mm. Ruotsissa, eräässä tukolmalaisessa huolintaliikkeessä, josta hän sittemmin muutti Schenkerille Hampuriin. Jollakin ensimmäisistä Eurooppaan suuntautuneilla matkoillani vietin pari päivää vapun 1966 tienoilla Tuulan ja Joukon luona Fuhlsbüttelin lentokentän laidalla ja yhteistä vappua juhlimme käynnillä Planten und Blumen-puistossa. Sikäli kun tiedän, hän viimeisten vuosikymmenten aikana toimi Kymi-Yhtiön Kuusankosken tehtailla logistiikka puolen osastopäällikkönä ja nyt eläkeaikanaan usean vuoden aikana - Tuula ja hän viettivät talviajan Espanjassa. Niinpä eri tekijöistä johtuen olin hyvin vähän Joukon kanssa tekemisissä, niin että vasta näiden luokkatapaamisten yhteydessä vanha tuttavuutemme virkistyi uudelleen.
Uskon muillakin luokkatovereillamme olevan omakohtaisia muistoja Joukosta, ystävästämme, jonka muistamme luonteeltaan - ulkoisen, ehkä hieman kyynisen olemuksensa vastakohtana - vilkkaksi, seuralliseksi ja huumorintajuiseksi. Kaikki me kaipaamme häntä ja ainakin henkilökohtaisesti toivon Tuulan edellen pitävän yhteyttä joukkoomme.
Tämän kertainen tapaamisemme oli kaikin puolin muuten onnistunut ja ainakin itse jäin odottamaan seuraava kertaa
Juhani - Ilpo - Raija - Ilkka - Ritva-Liisa - Pekka - Salme - Riitta - Leena - Antero
Tukiessani paikkoja huomasin kuvauksellisen kohteen. Ei ihan virsu, mutta ei vettä pidä. Tunnistaneeko Tuhkimo kaiturille jääneen kenkänsä?
Tutkin kuvat vielä ja
lisään niistä joitakin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti