KAARLE SUURI - jättiläinen historian hämärästä
Arkku on korkealla jalustalla. Se on eristetty aitioonsa silkistä punotulla köydellä ja sen edessä palavat kynttilät. Aition edessä olevasta lattialaatasta erottuu toisen kuninkaan Otto III:nen nimi, joka kuoli vain kadenkymmenenkolmen vuoden ikäisenä ja joka halusi viimeisen leposijansa samaan kirkkoon suuresti ihailemansa Kaarlen kanssa.
Kaarle Suuri oli syntynyt huhtikuun toisena päivänä vuonna 742. Hänen sukujuurensa nousevat esiin seitsämännen vuosisadan hämärästä, Merovinki-kuninkaiden aikakaudelta. Ensimmäisenä hänen esi-isistään mainitaan Pippin Landelainen, kuitenkin kuva alkaa selkiintyä vasta Kaarlen isoisän, Kaarle Martell´in noustessa Merovinki-kuninkaan Teoderik IV majordomukseksi - hovimestariksi. Heikkojen ja julmien Merovinki-kuninkaiden taustavoimana Kaarle Martell sai lisää ominaispainoa voitettuaan Espanjasta Ranskaan tunkeutuneet islaminuskoa levittävät arabit Tours´in ja Poitiersi´n välisellä kentällä vuonna 732. Hänen poikansa Pippin, lisänimeltään Pieni ei tyytynytkään enää pelkkään majordomuksen asemaan, vaan saatuaan paavin muodollisen suostumuksen, sulki viimeisen Merovingin Kilderik III:nnen luoostariin ja otti kuninkaan valtaoikeudet kokonaan itselleen. Näin tuli heikkojen ja epäluuloisten nukkehallitsijain hirmuvalta korvatuksi lujalla valtikalla, jota Pippin määrätitoiseti alkoi käyttää. Määrätietoissti hän kasvaatti myös poikiaan Kaarlea ja Karlmania heidän tulevan asemansa edellyttämiä tehtäviä varten ja kun Pippin vuonna 768 kuoli perivät pojat valtakunnan, johon kuuuluivat osapuilleen nykyisen Ranskan alueet, Alankomaaat ja osa Saksaa. Pitkään ei tätä kahden veljeksen yhteishallitusta kuitenkaan kestänyt, vaan kolmisen vuotta myöhemmin tapahtuneen Karlmanin kuoleman jälkeen vastuu valtion asioista jäi yksinomaan Kaarlen harteille.
Alusta alkaen Kaarle järjesti hallintonsa selkeiden linjojen mukaan. Vakiinnuttaakseen olot ja lujittaakseen valtaansa solmi hän liiton Pohjois-Italiaan asettuneiden langobardien kanssa ja vahvisti sen, paavin kivaasta vastustuksesta huolimatta ottamalle heidän kuninkaansa Desideriuksen tyttären puollisokseen. Tämä liitto Desideratan kanssa kesti kuitenkin vain vuoden verran, minkä jälkeen se päättyi eroon ja aiheutti välirikon ja sen seurauksena sodan, jonka päätteksi - langobardien jouduttua tappiolle - Kaarle sulki Desideriuksen perheineen luostariin. Uuteen avioon Kaarle sitten astuikin vähemmän poliitista syistä kauniin ja lempeän Hildegardin kanssa. Tämä liitto puolestaan päättyi aikanaan vasta puolison kuolemaan. Kaiken kaikkiaan Kaarle oli naimissa neljä kertaa ja hänelle syntyi seitsemän lasta, joista kolme oli poikia ja neljä tytärtä.
Voitettuaan langobardit ja painettuaan päähänsä heidän tarunhohtoisen rautakruununsa kukisti Kaarle levottomuudet Etelä-Ranskassa ja suuntasi katseensa itään.. Kun saksit kuninkaansa Witukindin johdolla olivaat jo vuosikausia ahdistelleet frankkien alueieta ja vaikeuttaneet Westfalenissa, Hessenissä ja Friisien maassa tehtävää pyhän Wilibordin ja Bonifatiuksen aloittamaa lähetystyötä, Kaarle päätti vihdoin puuttua asioiden kulkuun. Hävittävät taistelut riehuivat verisinä ja julmina parisenkymmentä vuotta, kunnes vihdoin vuonna 772 hänen joukkonsa tunkeutivat Westfalenissa, Paderbornin lähellä sijainneeseen pyhään lehtoon, polttivat sen, sekä siellä sijainneen Wodan-jumalalle pyhitetyn temppelin, sekä - germaanien uskomuksen mukaan - taivaankantta kannattavan Irmisul-patsaan. Taistelut raivosivat useita päiviä, niin että palon aiheuttama hirvittävä kuumuus kuivasi kaikki lähistöllä sijainneet lähteet ja jaoenuomat. Germaanit lyötiin, mutta voittajat olivat janoon nääntymäsillään. Silloin tapahtui ihme. Eräs puro täyttyi äkkiä voimakkaasti kohisten vedellä ja frankit pitivät tätä Jumalan antamana merkkinä saavutetun voiton oikeutuksesta. Mutta ihmeelle on luonnollinen selitys. Vielä keski- ja uudenajan vaihteessa oli Bad Lipperspringissä lähde - Bullerborn, joka oli merkilllinen siitä, että joka kuudes tunti se täyttyi vedellä ja täytti hetkeksi myös siitä lähtevän joenuoman, mutta kuivui heti kohta uudelleen. Sodassa saksilaisten kanssa kosto seurasi kostoa, kunnes vihdoin vuonna 785 Witukind saatiin vangiksi ja taivutettiin ottamaan kristillinen kaste. Jos taistelut vielä silloin tällöin leimativatkin liekkeihin, ne vähitellen laantuivat, niin että saksien käännytystyö katsottiin loppuunsaatetuksi vuoteen 805 mennessä.
Kaatrle Suuren nimeen liittyy myös paljon tarinoita ja uskomuksia, jotka ovat omiaan lisäämään hänen mainettaan. Yksi tunnetuimmista on nelisensataa vuotta hänen kuolemasa jälkeen - minnelaulajana tunnettun pappi Konradin´in Braunschweigin herttuan Henrik Leijonan toimeksiannosta kirjoittama runoelma "Rolandin laulu", josta tuli myös Ranskan kansallisepos. Se kuvaa sotaretkeä, jonka Kaarle teki Espanjaan - Cordoban Umaijadi-kalifeja vastaan - Barcelonan arabialaisen käskynhaltijan pyynnöstä. Paluumatkalla Pyreneillä Roncesvallesin solassa baskilaiset rosvot, jotka tarinassa ovat muuttuneet saraseeneiksi hyökkäsivät Kaarlen jälkijoukon kimppuun ja tuhosivat sen viimeiseen mieheen. Tämän jälkijoukon johtajana oli Roland, Bretagnen rajakreivi, Kaarlen sisaren poika, jonka urhoollisesta taistelusta taianomaisella Durandal miekallan tarina kertoo. Mukanaan hänellä oli myös ihmeellinen Olifant-torvi, jonka ääni kantoi peninkulmien päähän ja jolla hänen oli märä tarvittaessa kutsua apua. Sankarillisesti taistellen hän kuitenkin kieltäytyi käyttämästä tätä mahdollisuutta, vasta kun soturit hänen ympäriltään olivat kaatuneet ja hän itse kuolettavati haavoittunut suostui hän puhaltamaan torveen. Mahtava kutsuääni tavoitti jo päivien matkan päähän ehtineen etujoukon, joka kääntyi kiireesti takasin ehtimättä kuitenkaan auttamaan, mutta ajan tavan mukaan kuitenkin - rosvot tavoitettuaan - kostamaan julmasti Rolandin ja hänen kumppaneidensa kuoleman.
Toinen tarina, joka ansaitseee tulla kerrotuksi, liittyy Hollger Danskeen, jonka Aachenin hovissa tunnettiin nimellä Oigier le Danois. Holger Danske oli Tanskan kuninkaan Gutfredin poika, joka oli joutunut - Kaarlen voitettua hänen isänsä joukot - panttivangiksi Aachenin hoviin ja saanut kasvatuksensa sikälläisessä uusroomalaisessa ilmapiirissä. Hän osallistui Kaarlen sotiin ja hänet mainitaan mm. Rolandin laulussa pääjoukon johtajana. Kuitenkin hänen välinsä Kaarlen kanssa tulehtuivat, kun heidän poikiensa pelatessa shakkia Kaarlen poika löi shakkinappulalla Holger Dansken pojan kuoliaaksi. Holger Danske vaati hyvitystä, henkeä hengestä, mutta kuningas ei suostunut ja Holger Danske pakeni hovista omaan linnaansa, jossa hän piti pitkät ajat puoliaan, mutta joutui loppujen lopuksi antautumaan ja tuotiin kahlittuna takaisin Aacheniin, jossa hän jotui virumaan useita vuosia vankina, kunnes tilanne muuttui. Kun Espanjan saraseenit saivat tietää maineikkaan ja pelätyn Holger Dansken olevan vankina ja kuninkaan epäsuosiossa he alkoivat valmistella sotaa Kaarlea vastaan, jolloin tämä - tietäen Holger Dansken maineen korvaamattomana sotapäällikönä - taipui alkuperäisen hyvitysvaatimuksen mukaiseen sovintooon.
Koko hovi li kokontunut katsomaan oikeuden täyttymistä. Kuka Kaarlen pojjista oli kysymyksessä Ludwig, Lothar, vai Kaarle, sitä ei kerrota, mutta juuri samalla kun Holger Danske kohotti miekkansa surmatakseen prinssin, laskeutui legendan mukaan taivaasta enkeli ja esti koston täyttönpanon. Nyt Holger Danske vakuuttui vaatimuksensa epäoikeudenmukaisuudesta ja sovinto jäi voimaan. Aseet ja yhteinen voima käännettiin Espanjasta vyörviä saraseenejä vastaan ja valtakuntaa uhkaava vaara torjuttiin. Tämän jälkeen Holger Danske palasi synnyinmaahansa Tanskaan noustakseen isänsä kuoleman tyhjäksi jättämälle valtaistuimelle. Hänen hallitusaikansa oli Tanskassa rauhallista aikaa ja vaikka tiedot hänen myöhemmistä vaiheistaan ovatkin niukkoja, hänet kerrotaan haudatun jonnekin Helsingörissä sijaitsevan Kronborgin linnan salaiseen holviin, jossa hän nukkuu - nukkuu vain siihen saakka kun Tanska on suuressa vaarassa ja tarvitsee häntä. Silloin Holger Danske herää ja nousee pelastamaan kansansa.
Sotiin Kaarle Suuri turvautui vain mikäli se oli välttämätöntä, mutta taitavalla politiikalla hän vakiinnutti niiden tulokset. Hän solmi diplomaattiset suhteet mm. Bagdadin tarumaiseen kalifin Harun al Radshidin kanssa, vaihtoi lähettiläitä ja lähetteli ja sai lahjoja. Aachenin tuomiokirkon aarrekammiossa säilytetään mm.tuolloin lahjaksi saamaansa damaskolaista miekkaa. Arvokkain lahja hänen omasta mielestään oli kuitenkin Harun al Radshidin hänelle lähettäämä elefantti, joka eli Aachenissa kahdeksan vuotta hyvän huolenpidon kohteena. Kaarlen suhteet Itä-Roomaan oliat vakiintuneet ja hyvät ja hänen tyttärensä Rothrude oli kihlattu leskikeisarinna Ireenen pojalle Konstantinos VI Poryforogennetokselle, mutta kun kihlaus pitkittyi, asia mutkistui. Vallantahtoinen keisarinna ei ollut halukas antamaan Kaarlen haluamia takeita prinssin vallanperimyksestä ja kun samoihin aikoihin Kaarlen puoliso kuoli, alkoi hän itse suunnitella avioliittoa Ireenen kanssa yhdistääkseen tällä tavalla Bysantin keisarikunnan muuhun Eurooppaan. Mutta niin tämäkin asia mutkistui kun paavi Leo III:s yllättäen kruunasi hänet kirkolle tekemistään palveluista Rooman keisariksi. Ireene katkaisi kaikki neuvottelut. Hän katsoi Rooman kuuluvan Bysantin valtapiiriin ja piti Kaarlea vallananstajana. Rothruden avioliitto Konstantinoksen kanssa kariutui niinikään. Kuitenkin Ireene joutui yllättäen ylimysten painostuksesta luovuttamaan vallan pojalleen, jonka hän kuusi vuotta myömemmin anasti takaisin ja turvatakseen valtansa sokaisutti poikansa - nuoren keisarin.
Kaarle Suuren kullasta tehty kuolinnaamio Aachenin tuomiokirkossa, alla hänen samassa paikassa oleva valtaistuimensa.
Kapitulaarioista muodostuikin melkoinen lakikokoelma. Niillä sädettiin yleisen hallinnon toiminnat ja tehtävät. Verotus ja kirkolle maksettavat kymmenykset. Niillä kiellettiin hengellisten säätyjen aseenkanto-oikeus. Annettiin säänökset köyhäinhoidosta, määrättiinpä näillä asetuksilla elintarvikkeiden ylimmät hinnatkin. Vuosittain kuninkaan lähettiläät kulkivat ympäri maata valvomassa, että asetuksia noudatettiin. Samalla tiellä heidän tehtävänään oli saattaa uudet säädökset kansan tietoisuuteen ja tarvittaessa kutua asemiehet sotapalvelukseen. Myöhemmissä tapauksissa katsottiin tarpeelliseksi jakaa valtakunta piireihin, jotka lähettiläiden tuli kiertää neljästi vuodeessa. Samalla tarkastajien toimiin liitettin velvollisuus kutsua koolle alueelliset maapäivät, joilla käsiteltiin mm. riitakysymykset ja joille kaikkkien vapaiden miesten oli pakko kokoontua. Myöhemmin tätä sääntöä muutettiin siten, että määrättiin joukko lautamiehiä, niin ettei kaikkien tarvinnut kerääntyä näiden lähinnä oikeudenistunnoiksi muodostuneiden maapäivien viettoon.
Alunperin oli säädetty, että kaiki asekuntoiset miehet olivat velvollisia saapumaan kutsuttaessa asepalvelukseen, mutta kun varusteiden hankinta osoittautui monille kohtuuttoman suureksi rasitukseksi, muutettiin sääntöä siten, että vain suurimpien maanomistajien tuli kustantaa asemies, pienemmät maanomistajat tekivät sen yhteisesti tiluksiensa suuruuden suhteessa. Paitsi henkilökohtaisesti, myös lähettiläidensä välityksellä kuningas valvoi, ettei sotaväkeä otettaessa enempää kuin muissakaan yksilöön kohdistuvien velvoitteiden soveltamisessa käytetty vääryyttä.
Niin hyvä, kuin Kaarle Suuren tarkoitus kansan etujen valvomisessa olikin, ilmeni sille enen pikää oma negatiivinen vaikutuksensa, joka myöhemmin antoi sysäyksen läänityslaitoksen syntymiseen. Alempi teki ylempänsä kanssa suojeluliiton, mikä aikaa myöten johti siihen, että säätyerot kärjistyivät ja alunperin hyvä ajatus muuttui riiston ja sorron välikappaleeksi. Kaarle Suuren aikana oikeuslaitos valvoi kuninkaan johdolla kaikkien etua talonpojista ja käsiityöläisistä lähtien eikä feodaalilaitokseen sentään vielä edetty, vaikka sen perusta olkin jo luotu.
Omaa talouttaan Kaarle hoiti tunnollisesti ja erityisen perehtynyt hänen sanotaan olleen maanviljelykseen. Virkamiehilleen hän asetti tiukat vaatimukset ja pani hengellisen säädyn jäsenet kuriin ja herrannuhteeseen. Kaikessa toiminnassaan heidän tulli noudattaa oikeudentuntoa, hyviä tapoja ja kristillisiä hyveitä. Kaarle suosi roomalaista sivistystä. Hän kopiotti antiikin kirjailijoiden teoksia, teetti kokoelman myös vanhoista pakanallisista germaanista sankarilauluista, joita hänen omat - ehkä jo vähän liiankin puritaaniset - aikalaisansa eivät kuitenkaan vielä osanneet arvostaa. Itse hän oli oivaltanut, että joskin kristinuskon tuli saattaa koko ihmiskunta yleisen sivistyksen piiriin, oli kaikki menneisyyttä koskevat, hajanaiset ainekset koottava talteen ja kerättävä yleisesti omaksuttavaan muotoon. Tulkoon mainituksi, että hän jo tuolloin 1300 vuotta sitten suunnitteli yleisen oppivelvollisuuden aikaansaattamista.
Hallituskaupunkinaaan hän piti Aachenia, vaikka hänellä olli kuninkaankartanoita muillakin tahoilla maata. Vanhoilla päivillään hän nautti seudun lämpimien lähteiden antamasta hoidosta. Perheeseensä hänellä oli lämpimät ja kiinteät suhteen ja pojilleen hän halusi siirtää kaiken mahdollisen kokemuksensa antaman tiedon, niin että he myöhemmin voisivat palvella maataan mahdollisimman tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Tyttärilleen hän oli hyvä isä ja piti heistä hellää huolta ja siksipä hänen viimeiset elinvuotensa muodostuivattkin leppoisiksi ja miellyttäviksi. Hänen viimeisinä hallitusaikoinaan oli elämä tasaista ja maassa vallitsi rauha, hyvinvointi ja vakiintuneet olot.
Hallittuaan maata 47 vuotta, hän tammikuun 28. päivämä vuonna 814 kuoli 70-vuotiaana äkillien sairauskohtauksen murtamana.
Täällä hän nukkuu ikiuntaaan - Aachenin tuomiokirkossa, jonka rakennuttamisen hän aikanaan itse aloitti. Sargofagissa tosin ovat vain hänen luunsa. Pääkallo on sijoitettu kultaiseen pyhäinjäännöslippaaseen. jota säilytettän tuomiokirkon aarekammiosssa ja jonka kanteen kultasseppä on muotoillut hänen kasvojensa piirteeet.
Kauniit piirteet - mutte komea mies hän jälkeenjääneiden kuvauksen mukaan oli muutenkin. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet hänen pituudekseen192 senttiä, mikä nykyäänkin on miehen mitaksi paljon; tuon ajan keskipituus kun oli vain noin 160 senttiä. Päätänsä pitempi hän oli muita, eikä ainostaan fyysisesti, vaan myös henkisesti.
Kynttilöiden liekit luovat häälyviä varjoja. Auringon säde on sammunut, aika on rientänyt ohi...kuningas nukkuu!
Kirjoitus on historian esseeni Jkl. lyseon iltalinjalta v. 1989
Lähdekirjallisuus:
Tietosanakirja OY: Maailmanhistoria v.1917
Karolingien osuus - toimitanut S.Ivalo
Carl Grimberg: Kansojen Historia
Walter Hutchinson: Kansakuntien vaiheet
Verlag Das Beste: Aus der Steinzeit in der Weltraum
Georg Weber: Ihmiskunnan Historia
LISÄYS 17.helmikuuta 2015
TIIVISTELMÄ
KAARLE SUURI syntyi 2.4.742, isä: Pippin Pieni, äiti: Bertrade
veli: Karlman, jonka kanssa Kaarle hallitsi isänsä kuoleman jälkeen kolmen vuoden ajan ja joka kuoli v. 771, mistä lähtien Kaarle hallitsi yksi kuninkaana.
Hallituskaupunki: Aachen
Irminsulin hävitys vuonna 782
Voitto Witukindistä vuonna 785
Kruunattiin paavi Leo III:nnen toimesta Rooman keisariksi joulupäivänä 800
Naimissa neljä kertaa. Ensimmäinen puoliso langobardien pinssessa Desiderata, hänen jälkeensä lämmin ja lempeä Hildegard. Kolmas puoliso oli kylmäksi ja kovaksi mainittu Fastrata ja viimeiseksi iloinen ja hilpeä Liutgard
Lapset, pojat: Lothar, Ludwig ja Kaarle
Tytöt: Rothrude, Gisela, Bertrade ja Teodorade
Kaarle Suuri kuoli Aahenissa 28.1.814 - 70 vuoden ikäisenä ja lepää Aachenin tuomiokirkkooon sijoitetussa sargofagissa, pääkallo erikseen tallennettuna kultaiseen pyhäinjäännöslippaaseen, jota säilytetään kyseisen kirkon aarrekammiossa. Samassa kammiossa säilytetään myös hänen kruunuaan sekä langobardien rautakruunua, lisäksi hänen Bagdadin kalifi Harun-al-Rashidilta saamaansa upeaa damaskolaista miekkaa.
Käytetty yllämainittua lähdeainestoa/AM
Kalpea auringonsäde siivilöityy lasimaalauksin kirjotun ikkunan läpi Aacenin tuomiokirkon kuoriin sekoittuen nyt - niinkuin tuhansia kertoja ennen tuhannen vuoden aikana - kynttilöiden värisevään valoon jääden häälymäänlevollisesti hiljaisessa, juhlavassa hämärässä. Täällä nykyisyys katoaa ja menneet vuosisadaat nousevat esiin. Tiiviissä tunnelmassa voi asitia tuhannen vuoden tuijotuksen - menneiden sukuolvien katseen - ympäröivän ajattomuuden kepeän kosketuksen, jonka katoavaisuuden voi nykyihminenkin kokea ohikiitävänä hetkenä sammuvien auringonsäteisen välädyksien lailla.
Kävelkää hiljaa! Puhukaa kuiskaten! Täällä Aachenin tuomiokirkossa, keskelle kuoria aidatussa kappelissa nukkuu kuningas. Kullasta ja alabasterista tehdyssä arkussa lepäävät kuninkaan ja keisarin Kaarle Suuren maalliset jäännökset. Miehen, joka omana aikanaan loi kirkkaan häivähdyksen keskelle pimeintä keskiaikaa. Hallitsijan, joka henkisesti eli satoja vuosia aikaansa edellä, mutta joka silti oli täydellisesti aikansa lapsi. Arkku on korkealla jalustalla. Se on eristetty aitioonsa silkistä punotulla köydellä ja sen edessä palavat kynttilät. Aition edessä olevasta lattialaatasta erottuu toisen kuninkaan Otto III:nen nimi, joka kuoli vain kadenkymmenenkolmen vuoden ikäisenä ja joka halusi viimeisen leposijansa samaan kirkkoon suuresti ihailemansa Kaarlen kanssa.
Kaarle Suuri oli syntynyt huhtikuun toisena päivänä vuonna 742. Hänen sukujuurensa nousevat esiin seitsämännen vuosisadan hämärästä, Merovinki-kuninkaiden aikakaudelta. Ensimmäisenä hänen esi-isistään mainitaan Pippin Landelainen, kuitenkin kuva alkaa selkiintyä vasta Kaarlen isoisän, Kaarle Martell´in noustessa Merovinki-kuninkaan Teoderik IV majordomukseksi - hovimestariksi. Heikkojen ja julmien Merovinki-kuninkaiden taustavoimana Kaarle Martell sai lisää ominaispainoa voitettuaan Espanjasta Ranskaan tunkeutuneet islaminuskoa levittävät arabit Tours´in ja Poitiersi´n välisellä kentällä vuonna 732. Hänen poikansa Pippin, lisänimeltään Pieni ei tyytynytkään enää pelkkään majordomuksen asemaan, vaan saatuaan paavin muodollisen suostumuksen, sulki viimeisen Merovingin Kilderik III:nnen luoostariin ja otti kuninkaan valtaoikeudet kokonaan itselleen. Näin tuli heikkojen ja epäluuloisten nukkehallitsijain hirmuvalta korvatuksi lujalla valtikalla, jota Pippin määrätitoiseti alkoi käyttää. Määrätietoissti hän kasvaatti myös poikiaan Kaarlea ja Karlmania heidän tulevan asemansa edellyttämiä tehtäviä varten ja kun Pippin vuonna 768 kuoli perivät pojat valtakunnan, johon kuuuluivat osapuilleen nykyisen Ranskan alueet, Alankomaaat ja osa Saksaa. Pitkään ei tätä kahden veljeksen yhteishallitusta kuitenkaan kestänyt, vaan kolmisen vuotta myöhemmin tapahtuneen Karlmanin kuoleman jälkeen vastuu valtion asioista jäi yksinomaan Kaarlen harteille.
Alusta alkaen Kaarle järjesti hallintonsa selkeiden linjojen mukaan. Vakiinnuttaakseen olot ja lujittaakseen valtaansa solmi hän liiton Pohjois-Italiaan asettuneiden langobardien kanssa ja vahvisti sen, paavin kivaasta vastustuksesta huolimatta ottamalle heidän kuninkaansa Desideriuksen tyttären puollisokseen. Tämä liitto Desideratan kanssa kesti kuitenkin vain vuoden verran, minkä jälkeen se päättyi eroon ja aiheutti välirikon ja sen seurauksena sodan, jonka päätteksi - langobardien jouduttua tappiolle - Kaarle sulki Desideriuksen perheineen luostariin. Uuteen avioon Kaarle sitten astuikin vähemmän poliitista syistä kauniin ja lempeän Hildegardin kanssa. Tämä liitto puolestaan päättyi aikanaan vasta puolison kuolemaan. Kaiken kaikkiaan Kaarle oli naimissa neljä kertaa ja hänelle syntyi seitsemän lasta, joista kolme oli poikia ja neljä tytärtä.
Voitettuaan langobardit ja painettuaan päähänsä heidän tarunhohtoisen rautakruununsa kukisti Kaarle levottomuudet Etelä-Ranskassa ja suuntasi katseensa itään.. Kun saksit kuninkaansa Witukindin johdolla olivaat jo vuosikausia ahdistelleet frankkien alueieta ja vaikeuttaneet Westfalenissa, Hessenissä ja Friisien maassa tehtävää pyhän Wilibordin ja Bonifatiuksen aloittamaa lähetystyötä, Kaarle päätti vihdoin puuttua asioiden kulkuun. Hävittävät taistelut riehuivat verisinä ja julmina parisenkymmentä vuotta, kunnes vihdoin vuonna 772 hänen joukkonsa tunkeutivat Westfalenissa, Paderbornin lähellä sijainneeseen pyhään lehtoon, polttivat sen, sekä siellä sijainneen Wodan-jumalalle pyhitetyn temppelin, sekä - germaanien uskomuksen mukaan - taivaankantta kannattavan Irmisul-patsaan. Taistelut raivosivat useita päiviä, niin että palon aiheuttama hirvittävä kuumuus kuivasi kaikki lähistöllä sijainneet lähteet ja jaoenuomat. Germaanit lyötiin, mutta voittajat olivat janoon nääntymäsillään. Silloin tapahtui ihme. Eräs puro täyttyi äkkiä voimakkaasti kohisten vedellä ja frankit pitivät tätä Jumalan antamana merkkinä saavutetun voiton oikeutuksesta. Mutta ihmeelle on luonnollinen selitys. Vielä keski- ja uudenajan vaihteessa oli Bad Lipperspringissä lähde - Bullerborn, joka oli merkilllinen siitä, että joka kuudes tunti se täyttyi vedellä ja täytti hetkeksi myös siitä lähtevän joenuoman, mutta kuivui heti kohta uudelleen. Sodassa saksilaisten kanssa kosto seurasi kostoa, kunnes vihdoin vuonna 785 Witukind saatiin vangiksi ja taivutettiin ottamaan kristillinen kaste. Jos taistelut vielä silloin tällöin leimativatkin liekkeihin, ne vähitellen laantuivat, niin että saksien käännytystyö katsottiin loppuunsaatetuksi vuoteen 805 mennessä.
Kaatrle Suuren nimeen liittyy myös paljon tarinoita ja uskomuksia, jotka ovat omiaan lisäämään hänen mainettaan. Yksi tunnetuimmista on nelisensataa vuotta hänen kuolemasa jälkeen - minnelaulajana tunnettun pappi Konradin´in Braunschweigin herttuan Henrik Leijonan toimeksiannosta kirjoittama runoelma "Rolandin laulu", josta tuli myös Ranskan kansallisepos. Se kuvaa sotaretkeä, jonka Kaarle teki Espanjaan - Cordoban Umaijadi-kalifeja vastaan - Barcelonan arabialaisen käskynhaltijan pyynnöstä. Paluumatkalla Pyreneillä Roncesvallesin solassa baskilaiset rosvot, jotka tarinassa ovat muuttuneet saraseeneiksi hyökkäsivät Kaarlen jälkijoukon kimppuun ja tuhosivat sen viimeiseen mieheen. Tämän jälkijoukon johtajana oli Roland, Bretagnen rajakreivi, Kaarlen sisaren poika, jonka urhoollisesta taistelusta taianomaisella Durandal miekallan tarina kertoo. Mukanaan hänellä oli myös ihmeellinen Olifant-torvi, jonka ääni kantoi peninkulmien päähän ja jolla hänen oli märä tarvittaessa kutsua apua. Sankarillisesti taistellen hän kuitenkin kieltäytyi käyttämästä tätä mahdollisuutta, vasta kun soturit hänen ympäriltään olivat kaatuneet ja hän itse kuolettavati haavoittunut suostui hän puhaltamaan torveen. Mahtava kutsuääni tavoitti jo päivien matkan päähän ehtineen etujoukon, joka kääntyi kiireesti takasin ehtimättä kuitenkaan auttamaan, mutta ajan tavan mukaan kuitenkin - rosvot tavoitettuaan - kostamaan julmasti Rolandin ja hänen kumppaneidensa kuoleman.
Toinen tarina, joka ansaitseee tulla kerrotuksi, liittyy Hollger Danskeen, jonka Aachenin hovissa tunnettiin nimellä Oigier le Danois. Holger Danske oli Tanskan kuninkaan Gutfredin poika, joka oli joutunut - Kaarlen voitettua hänen isänsä joukot - panttivangiksi Aachenin hoviin ja saanut kasvatuksensa sikälläisessä uusroomalaisessa ilmapiirissä. Hän osallistui Kaarlen sotiin ja hänet mainitaan mm. Rolandin laulussa pääjoukon johtajana. Kuitenkin hänen välinsä Kaarlen kanssa tulehtuivat, kun heidän poikiensa pelatessa shakkia Kaarlen poika löi shakkinappulalla Holger Dansken pojan kuoliaaksi. Holger Danske vaati hyvitystä, henkeä hengestä, mutta kuningas ei suostunut ja Holger Danske pakeni hovista omaan linnaansa, jossa hän piti pitkät ajat puoliaan, mutta joutui loppujen lopuksi antautumaan ja tuotiin kahlittuna takaisin Aacheniin, jossa hän jotui virumaan useita vuosia vankina, kunnes tilanne muuttui. Kun Espanjan saraseenit saivat tietää maineikkaan ja pelätyn Holger Dansken olevan vankina ja kuninkaan epäsuosiossa he alkoivat valmistella sotaa Kaarlea vastaan, jolloin tämä - tietäen Holger Dansken maineen korvaamattomana sotapäällikönä - taipui alkuperäisen hyvitysvaatimuksen mukaiseen sovintooon.
Koko hovi li kokontunut katsomaan oikeuden täyttymistä. Kuka Kaarlen pojjista oli kysymyksessä Ludwig, Lothar, vai Kaarle, sitä ei kerrota, mutta juuri samalla kun Holger Danske kohotti miekkansa surmatakseen prinssin, laskeutui legendan mukaan taivaasta enkeli ja esti koston täyttönpanon. Nyt Holger Danske vakuuttui vaatimuksensa epäoikeudenmukaisuudesta ja sovinto jäi voimaan. Aseet ja yhteinen voima käännettiin Espanjasta vyörviä saraseenejä vastaan ja valtakuntaa uhkaava vaara torjuttiin. Tämän jälkeen Holger Danske palasi synnyinmaahansa Tanskaan noustakseen isänsä kuoleman tyhjäksi jättämälle valtaistuimelle. Hänen hallitusaikansa oli Tanskassa rauhallista aikaa ja vaikka tiedot hänen myöhemmistä vaiheistaan ovatkin niukkoja, hänet kerrotaan haudatun jonnekin Helsingörissä sijaitsevan Kronborgin linnan salaiseen holviin, jossa hän nukkuu - nukkuu vain siihen saakka kun Tanska on suuressa vaarassa ja tarvitsee häntä. Silloin Holger Danske herää ja nousee pelastamaan kansansa.
Sotiin Kaarle Suuri turvautui vain mikäli se oli välttämätöntä, mutta taitavalla politiikalla hän vakiinnutti niiden tulokset. Hän solmi diplomaattiset suhteet mm. Bagdadin tarumaiseen kalifin Harun al Radshidin kanssa, vaihtoi lähettiläitä ja lähetteli ja sai lahjoja. Aachenin tuomiokirkon aarrekammiossa säilytetään mm.tuolloin lahjaksi saamaansa damaskolaista miekkaa. Arvokkain lahja hänen omasta mielestään oli kuitenkin Harun al Radshidin hänelle lähettäämä elefantti, joka eli Aachenissa kahdeksan vuotta hyvän huolenpidon kohteena. Kaarlen suhteet Itä-Roomaan oliat vakiintuneet ja hyvät ja hänen tyttärensä Rothrude oli kihlattu leskikeisarinna Ireenen pojalle Konstantinos VI Poryforogennetokselle, mutta kun kihlaus pitkittyi, asia mutkistui. Vallantahtoinen keisarinna ei ollut halukas antamaan Kaarlen haluamia takeita prinssin vallanperimyksestä ja kun samoihin aikoihin Kaarlen puoliso kuoli, alkoi hän itse suunnitella avioliittoa Ireenen kanssa yhdistääkseen tällä tavalla Bysantin keisarikunnan muuhun Eurooppaan. Mutta niin tämäkin asia mutkistui kun paavi Leo III:s yllättäen kruunasi hänet kirkolle tekemistään palveluista Rooman keisariksi. Ireene katkaisi kaikki neuvottelut. Hän katsoi Rooman kuuluvan Bysantin valtapiiriin ja piti Kaarlea vallananstajana. Rothruden avioliitto Konstantinoksen kanssa kariutui niinikään. Kuitenkin Ireene joutui yllättäen ylimysten painostuksesta luovuttamaan vallan pojalleen, jonka hän kuusi vuotta myömemmin anasti takaisin ja turvatakseen valtansa sokaisutti poikansa - nuoren keisarin.
Kaarle Suuren kullasta tehty kuolinnaamio Aachenin tuomiokirkossa, alla hänen samassa paikassa oleva valtaistuimensa.
Kaarlella oli luontainen kyky löytää parhaat mahdolliset neuvoantajat. Hovissaan hän seurusteli aikansa etevimpien oppineiden kanssa, joista maiinittakooon munkki Alkuin, runoilija Agilbert ja historioitsija Einhard, joista viimeiksimainittu on kirjoittanut mm. hänen elämänkertansa. Näin Kaarle keräsi itselleen melkoisen henkisen pääoman. Lukutaidon hän li omaksunut jo varhaisessa nuoruudessaan, mutta kirjoittamaan hän oppi pahaisesti vasta vanhoilla päivillään.
Valtakuntansa asioihin Kaarle paneutui koko tarmollaan. Hallintoa hoidettiin joka kevät kokoontuvaksi säädetyllä valtakunnankokouksella, johon sekä hengelliset että maalliset ylimykset kokoontuivat keskustelemaan ja päättämään maan asioista ja ne toimivat myös tuomioistuimina tärkeimpien riita-asioiden rakaisemisessa. Asioden mahdollisimman perusteellista käsittelyä varten muodostettiin valiokuntia valmistelemaan niitä valtakunnankokouksen hyväksyttäväksi ja kun tämä elin oli päättänyt asiasta jäi kuninkaan harkintaan sen lopullinen hyväksyminen, tai hylkääminen. Näin syntyivät Kaarle Suuren lakiasetukset, nk. kapitulaariot.Kapitulaarioista muodostuikin melkoinen lakikokoelma. Niillä sädettiin yleisen hallinnon toiminnat ja tehtävät. Verotus ja kirkolle maksettavat kymmenykset. Niillä kiellettiin hengellisten säätyjen aseenkanto-oikeus. Annettiin säänökset köyhäinhoidosta, määrättiinpä näillä asetuksilla elintarvikkeiden ylimmät hinnatkin. Vuosittain kuninkaan lähettiläät kulkivat ympäri maata valvomassa, että asetuksia noudatettiin. Samalla tiellä heidän tehtävänään oli saattaa uudet säädökset kansan tietoisuuteen ja tarvittaessa kutua asemiehet sotapalvelukseen. Myöhemmissä tapauksissa katsottiin tarpeelliseksi jakaa valtakunta piireihin, jotka lähettiläiden tuli kiertää neljästi vuodeessa. Samalla tarkastajien toimiin liitettin velvollisuus kutsua koolle alueelliset maapäivät, joilla käsiteltiin mm. riitakysymykset ja joille kaikkkien vapaiden miesten oli pakko kokoontua. Myöhemmin tätä sääntöä muutettiin siten, että määrättiin joukko lautamiehiä, niin ettei kaikkien tarvinnut kerääntyä näiden lähinnä oikeudenistunnoiksi muodostuneiden maapäivien viettoon.
Alunperin oli säädetty, että kaiki asekuntoiset miehet olivat velvollisia saapumaan kutsuttaessa asepalvelukseen, mutta kun varusteiden hankinta osoittautui monille kohtuuttoman suureksi rasitukseksi, muutettiin sääntöä siten, että vain suurimpien maanomistajien tuli kustantaa asemies, pienemmät maanomistajat tekivät sen yhteisesti tiluksiensa suuruuden suhteessa. Paitsi henkilökohtaisesti, myös lähettiläidensä välityksellä kuningas valvoi, ettei sotaväkeä otettaessa enempää kuin muissakaan yksilöön kohdistuvien velvoitteiden soveltamisessa käytetty vääryyttä.
Niin hyvä, kuin Kaarle Suuren tarkoitus kansan etujen valvomisessa olikin, ilmeni sille enen pikää oma negatiivinen vaikutuksensa, joka myöhemmin antoi sysäyksen läänityslaitoksen syntymiseen. Alempi teki ylempänsä kanssa suojeluliiton, mikä aikaa myöten johti siihen, että säätyerot kärjistyivät ja alunperin hyvä ajatus muuttui riiston ja sorron välikappaleeksi. Kaarle Suuren aikana oikeuslaitos valvoi kuninkaan johdolla kaikkien etua talonpojista ja käsiityöläisistä lähtien eikä feodaalilaitokseen sentään vielä edetty, vaikka sen perusta olkin jo luotu.
Omaa talouttaan Kaarle hoiti tunnollisesti ja erityisen perehtynyt hänen sanotaan olleen maanviljelykseen. Virkamiehilleen hän asetti tiukat vaatimukset ja pani hengellisen säädyn jäsenet kuriin ja herrannuhteeseen. Kaikessa toiminnassaan heidän tulli noudattaa oikeudentuntoa, hyviä tapoja ja kristillisiä hyveitä. Kaarle suosi roomalaista sivistystä. Hän kopiotti antiikin kirjailijoiden teoksia, teetti kokoelman myös vanhoista pakanallisista germaanista sankarilauluista, joita hänen omat - ehkä jo vähän liiankin puritaaniset - aikalaisansa eivät kuitenkaan vielä osanneet arvostaa. Itse hän oli oivaltanut, että joskin kristinuskon tuli saattaa koko ihmiskunta yleisen sivistyksen piiriin, oli kaikki menneisyyttä koskevat, hajanaiset ainekset koottava talteen ja kerättävä yleisesti omaksuttavaan muotoon. Tulkoon mainituksi, että hän jo tuolloin 1300 vuotta sitten suunnitteli yleisen oppivelvollisuuden aikaansaattamista.
Hallituskaupunkinaaan hän piti Aachenia, vaikka hänellä olli kuninkaankartanoita muillakin tahoilla maata. Vanhoilla päivillään hän nautti seudun lämpimien lähteiden antamasta hoidosta. Perheeseensä hänellä oli lämpimät ja kiinteät suhteen ja pojilleen hän halusi siirtää kaiken mahdollisen kokemuksensa antaman tiedon, niin että he myöhemmin voisivat palvella maataan mahdollisimman tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Tyttärilleen hän oli hyvä isä ja piti heistä hellää huolta ja siksipä hänen viimeiset elinvuotensa muodostuivattkin leppoisiksi ja miellyttäviksi. Hänen viimeisinä hallitusaikoinaan oli elämä tasaista ja maassa vallitsi rauha, hyvinvointi ja vakiintuneet olot.
Hallittuaan maata 47 vuotta, hän tammikuun 28. päivämä vuonna 814 kuoli 70-vuotiaana äkillien sairauskohtauksen murtamana.
Täällä hän nukkuu ikiuntaaan - Aachenin tuomiokirkossa, jonka rakennuttamisen hän aikanaan itse aloitti. Sargofagissa tosin ovat vain hänen luunsa. Pääkallo on sijoitettu kultaiseen pyhäinjäännöslippaaseen. jota säilytettän tuomiokirkon aarekammiosssa ja jonka kanteen kultasseppä on muotoillut hänen kasvojensa piirteeet.
Kauniit piirteet - mutte komea mies hän jälkeenjääneiden kuvauksen mukaan oli muutenkin. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet hänen pituudekseen192 senttiä, mikä nykyäänkin on miehen mitaksi paljon; tuon ajan keskipituus kun oli vain noin 160 senttiä. Päätänsä pitempi hän oli muita, eikä ainostaan fyysisesti, vaan myös henkisesti.
Kynttilöiden liekit luovat häälyviä varjoja. Auringon säde on sammunut, aika on rientänyt ohi...kuningas nukkuu!
Kirjoitus on historian esseeni Jkl. lyseon iltalinjalta v. 1989
Lähdekirjallisuus:
Tietosanakirja OY: Maailmanhistoria v.1917
Karolingien osuus - toimitanut S.Ivalo
Carl Grimberg: Kansojen Historia
Walter Hutchinson: Kansakuntien vaiheet
Verlag Das Beste: Aus der Steinzeit in der Weltraum
Georg Weber: Ihmiskunnan Historia
LISÄYS 17.helmikuuta 2015
TIIVISTELMÄ
KAARLE SUURI syntyi 2.4.742, isä: Pippin Pieni, äiti: Bertrade
veli: Karlman, jonka kanssa Kaarle hallitsi isänsä kuoleman jälkeen kolmen vuoden ajan ja joka kuoli v. 771, mistä lähtien Kaarle hallitsi yksi kuninkaana.
Hallituskaupunki: Aachen
Irminsulin hävitys vuonna 782
Voitto Witukindistä vuonna 785
Kruunattiin paavi Leo III:nnen toimesta Rooman keisariksi joulupäivänä 800
Naimissa neljä kertaa. Ensimmäinen puoliso langobardien pinssessa Desiderata, hänen jälkeensä lämmin ja lempeä Hildegard. Kolmas puoliso oli kylmäksi ja kovaksi mainittu Fastrata ja viimeiseksi iloinen ja hilpeä Liutgard
Lapset, pojat: Lothar, Ludwig ja Kaarle
Tytöt: Rothrude, Gisela, Bertrade ja Teodorade
Kaarle Suuri kuoli Aahenissa 28.1.814 - 70 vuoden ikäisenä ja lepää Aachenin tuomiokirkkooon sijoitetussa sargofagissa, pääkallo erikseen tallennettuna kultaiseen pyhäinjäännöslippaaseen, jota säilytetään kyseisen kirkon aarrekammiossa. Samassa kammiossa säilytetään myös hänen kruunuaan sekä langobardien rautakruunua, lisäksi hänen Bagdadin kalifi Harun-al-Rashidilta saamaansa upeaa damaskolaista miekkaa.
Käytetty yllämainittua lähdeainestoa/AM
