lauantai 22. joulukuuta 2012

VILLI, VAPAA NUORUUS

Oi niitä aikoja...

ALKUAJATUKSIA:


Näin vanhemmalla iällä alkavat ajatukset kummasti hakeutua takaisin eletyn elämän vaiheisiin  ja jonkin tapahtuman tai tilanteen yhteydessä aikanaan esiintullut tunnelma palaa mieleen kuin dejavu-ilmiöinä, hetkittäisenä ja voimakkaana ajatuskuvana jostakin alitajunnan etäisestä komerosta.  Monenlaista polkua ja polunmutkaa on tullut kuljettua ja kuvat toistuvat aina  uudelleen ja uudelleen niin iloisina kuin ikävinäkin ailahduksina.  Mieleeni tulee erään naispuolisen serkkuni maininta lapsistaan, että hän on iloinen kun  heillä menee hyvin, mutta heidän nuoruutensa on asia, mistä hän on heille joskus kateellinen.  Voihan se olla niinkin, mutta kuitenkaan omakohtaisesti: "en päivääkään antaisi pois", mitä ne sitten lienevät sisältäneetkään.  Jokainen hetki on ollut ainoa ja ainutkertainen, niin ollen se mikä on tullut tehtyä, on elettyä eikä siinä ole korjaamista.  Aikaisemmin mainitsemani kuulon menetys on ollut tehokas olosuhdeitten muovaaja.  Sen ansiosta  olen saanut aikaan yhtä ja toista.  Se on ollut niin alemuuskompleksia aiheeuttava kuin toisaalta kannustavakin tekijä, nimen omaan sitten kun huomasin, että elämässä täytyy päästä heikommillakin edellyksillä eteenpäin.  


PIENTÄ YHTEENVETOA:


Tulihan noita urotöitä tehtyä ja palailen niihin kirjoitelmissani pikkuhiljaa:  Jos en ruudinkeksijä ollutkaan, niin ainakin sen tekijä - sitä nimittäin tein  jo kansakouluikäisenä.  Ruutia ja raketteja.  Myöhemmin, vähäan varttuneempana tein pekalokyytimatkan Ruotsin läpi Saksaan ja vihdoin 1958 Ruotsin läpi mopedilla Ranskaan, jolloin tulomatkalla ajaessani Belgian ja Hollannin läpi, käväisin katsomassa avoinna olleen Brysselin maailmannäyttelyn.   Silläkin matkalla oli myötä- vastamäkeä ja kokemuksia ja elämyksiä kertyi roppakaupalla.  Opiskeluaikanani nostalgiset matkat laivalla Tukholmaan ja sieltä rautateitse joko "Lentävällä Hollantilaisella", "Alpen Express´llä" tai Tukholma-Pariisi pikajunalla Hampuriin. Matkat noilla legendaarisilla transeuropa-pikajunilla ovat muistelemisen arvoisia.  Kyseisillä matkoillani kohtasin monnelaisia matkustajajia, koin unohtumattomia elämyksiä, sivusin ihmisiä ja ihmiskohtaloita.  Oman lukunsa muodostavat työvuodet omassa ulkomaankauppa-alan yrityksessäni. Matkat  Eurooppaan, Amerikkaan Kanadaan.  Rautaesiripun takainen Itä-Saksa - Leipzigin messut 1970, kun vain osaisin kaiken kertoa...  Palataan niihin myöhemmin.
---
Televisiossa oli hiljattain juttu ranskalaisista ystävyksistä, jotka olivat pappa-mopedeilla matkalla Nordkap´iin. Julkisuusraja ylittyi, mutta minun Ransakaan saakka ulottuva mopedimatkani, joka tapahtui vuonna 1958, yksin ja ilman turva-autoa on edelleen ollut pimennossa.  Kyselin ennen lähtöäni mopedin suomalaiselta valmistajalta apurahaa mainosmielessä, mutta he ilmoittivat heillä olevan useita muitakin tarjouksia, siksipä en mainitsekaan minkä merkkisellä hyrrällä tuon matkan taitoin.  Tulen myöhemmin kirjoittamaan myös kyseisestä reissustani samaten kun palaan jossakin vaiheessa peukalokyytimatkaanikin.

KOULUAIKAANI:

Kansakouluaikani sattui rajuimpien sotavuosien aikana.  Miehet olivat rintamalla ja lomilla kotona käydessään heillä oli aina mukanaan paitsi aseena, myös niiden ammukset, joita jäi suuria määriä kotiin ja joita pojat sitten pöhnivät taskut täyteen.  Eniten oli 9 mm. konepistoolin panoksia, jotka sopivat myös Ukko-Mauseriin, samoin sotilaskiväärinammuksia, joita  liikkui koululla tietyissä vaihtokaupoissa, niin että niitä oli loppujen lopuksi meillä kaikilla.  Oli kumma ettei mitään pahempaa sattunut, hirvein näkemäni urotyö oli, kun Kumpulaisen Urho pani kivärinpanoksen pystyyn koulua ympätöivän metsänrajassa olevaan tuoreeseen kuusen kantoon ja naputteli sen sitten kirveen hamaralla varovaisesti kantaa myöten sen sisään.  Lopuksi hän pani pienen kiven nallin päälle ja seuraavaa lyöntiä seurasi valtava pamaus.  Hylsy jäi kantoon, mutta miten syvälle luoti meni sitä tuskin kukaan tietää.  Myös kaikenlaiset tussarit olivat vakiovaruste jokaisella pojalla, joista yksi tyyppi oli nk. pinnapyssy, jonka rakennetta en ryhdy kuvailemaan, mutta jossa räjähteenä käytettiin tulitikun rikkiä ja panoksena haulikon haulia ja ainoa tapaturma, mikä kouluaikanani sattui, oli kun Kohosen Matti sai haulin pohkeeseensa, mikä kuitenkaan ei mennyt pintaa syvemmälle.

Ruutia valmistin ammoniumnitraatista, joka oli hitaasti palavaa ja aina sytyttämisen jälkeen se vaati aikansa ennen paineen muodostumista.  Parannus tuli, kun serkkuni huomasivat kotonaan uudisrakennuksen pohjaa tehtäessä räjähdysainaaena käytety triniitin - kaliumkloraatin soveltuvan erinomaisesti ruudin valmistukseen.
Lähteenmäellä, isäni kotitalossa oli suvulla tapana kokoontua aina vuoden kahtena suurimpana juhlapäivänä päätaloon Lähteenmäelle ja niinpä tuonakin juhannuksena ollessamme siellä oli pojilla mukanaan kyseistä ainetta.  Kun aikuiset vielä päivällisen jälkeen kahvittelivat päätimme lähteä vajaan kilometrin päässä sijatsevaan kotiin kokeita tekemään.  Nousimme avovinttiin, missä veljeksistä vanhempi hienonsi triniitin punuksella, rikkalapion päällä ja sekoitti sitten muut ainekset siihen.  Kokeilimme sitten valmistamamme ruudin tehoa tekemällä kovan panoksen vanhaan polkupyörän pumppun putkeen, jonka joku meistä sitten sytytti tietyllä tavalla saunan ovella, varovaisesti kurkoittaen vähän etäämpää hehkuvalla rautalangalla, toisten ottaessa suojaetäisyyttä. 
Kuului hirveä jysäys, kun koko putki lähti.  Oven yläkarmiin jäi painauma.  Etsiskellessämme sitten sitä,  löysimme sen viidenkymmenen metrin päässä pellolta suorakulmaksi vääntyneenä.   Hyväksi havaitusta tehosta innostuimme ja päätimme tehdä lisää.  Tälläkertaa valmistimme aineen tuvassa.  Kaikki ainekset olivat rikkalapiolla tekijän jauhaessa niitä punnuksella, kun yhtäkkiä jysähti.  Sekoitus räjähti kesken työn.  Tekijä potkaisi tuolinsa kumoon ja makasi selällään lattialla ja hirvittävä savun paljous täytti tuvan.  Kiirehdimme tuulettamaan avaamalla kaikki räppänät, mutta pahaksi onneksi muu kotiväki oli tulossa ja he näkivät ikkunoista tulvivan savunpaljouden.  Tulipaloko?  Serkkuni hätääntyivät.  Piti lähteä ja äkkiä.  Ruudintekijltä oli palanut käsi pitkälle ranteeseen saakka ja kun hän ei muuta keksinyt, hän kietaisi sanomalehden sen ympärille ja työnsi taskuunsa.  Juhannuksen kruunasi hänen osaltaan lääkäreissu, käden nylkeminen ja aikansa potemista, meikäläinen ei onneksi saanut selkäänsä, mutta nuhteita tuli,

Kansakoulu meni hyvin, niin hyvin että vanhemapni päättivät lähettää minut jatko-opinnoille, valitettavasti valitsivat vain huoimman mahdollisen vaihtoehdon, kolmivuotisen keskikoulun Rautalammilta, kun Suolahdessa olisi ollut vastaaava viisivuotinen, joka olettaakseni olisi siinä mielessä ollut minulle huonokuuloisena helpompi. Paikkani luokassa oli ensimmmäisessä pulpettirivissä, missä istuin käsi korvan takana ja menestykseni oli  heikkoa.  Kielet ja matematiikka olivat aineet, jotka tuottivat vaikeuksia, niistä kun tehtäviä tarkastettaessas en kuullut takaani mitään, niin omat huonot käännökseni ja kirjoielmani jäivät aina voimaan virheellisinä - eihän sillä tavoin voinut oppia, muistissani tuskin vikaa olikaan, koska lukuaineissa selvisin hyvin ja sain niistä hyviä arvosanoja.  Historia ja maantiede olivat erikoisesti  poikaa, mutta merkillistä oli, että vaikka en matematiikkassa pärjnnytkään, sain loistavaat tulokset fysiikassa ja kemiassa.  Jälkeen päin olen päätellyt sen johtuneen siitä, kun ymmärsin fysiikan konkreettisena, samoin kuin myös kemian, sen kaavat ja niiden sisällön, kun sen sijan  en päässyt mitenkään neliöjuuriin, tai yhtälöihin tajunnallisesti sisälle.   Oli todella loukkaavaa, kun kuulin opettaajien päätelleen pitäväni huonoa kuuloani keppihevosena huonolle menestykselleni.


Mutta onhan siinä ajassa muutamia kohokohtiakin.  Teinikuntaan pääsi vasta toiselta vuosikurssilta lähtien ja selvisinhän minä sinne saakka kuitenkin.  Sääntö oli, että ekaluokkalaiset eivät päässt teinikunnan kemuihin eikä teinikuntalaiset saaneet osallistua untuvikkojen järjestämiin illanviettoihin.  Eräänä kevät iltana norkoilimme, me toisluokkalaiset sitten "navetan" - kouluamme kutsuttiin kyseisellä nimellä - nurkilla ekaluokkalaisten juhlan aikana.  Reinikaisen Lasse, Poimalan Olavi, Hämäläisen Ensio - "Vinski", joka omasi muuten mahtavan lauluäänen, kai vielä pari muuta joiden nimeä en muista ja huomasimme, että kellarin ikkuna oli jätetty auki.  Kellarissa sijatsi myös koulun keittiö, jossa oli juhlijoille varatut eväät;  mehua ja munkkeja, niinpä sitten joku meistä työntyikin keittiöön ja munkkikkaapuksemme jälkeen mietittyämme mihin lähtisimme niitä nauttimaan, niin joku oivalsi, että emme olleet nähneet kaunista seutua ylhäältä päin.  Niinpä yksissä tuumin päätimme kiivetä kirkon katolle, jonne siihen aikaan oli ulkopuoliset tikapuut.  Ensin ensimmäiselle, sitten toiselle tasolle, niin ylös, kuin oli mahdollista - ristin juureen. Näkymät olivat todella kauniit.  Vettä, rantaa, korpea ja kosteikkoa.  Luoteeseen laskeva aurinko kultasi toukokuisen tienoon.  Ilma oli kuin linnunmaitoa.  Mikäs oli istuskella laakealla alustalla.  Siinä ristin juurella alhaalla illan hiljentämää, katalaa maailmaa katsellessa varastetut munkit maistuivat syntisen hyviltä eikä omatunto  soimannut mutta alastulo hirvitti. Puiden latvat näkyivät puolen väliä alempana.  Tuntui sille, kuin jokainen tikaan puola olisi laho ja että alas tultaisiin rytinällä eikä hissukseen, mutta kun kiinteä maperä vihdoin tuntui jalkojen alla, saattoi huokaista helppotuksesta.



Kuva Rautalammin kirkosta.  Se on Kerimäen kirkon jälkeen Suomen toiseksi suurin puukirkko ja sen on  Venäjän keisari Nikolai I:sen aikana 1844 rakentanut  kirkonrakentajana tunnettu Mauno Tolpo. Kirkossa on 1.200 istumapaikkaa. Tulkoon mainituksi, että se on kouluolosuhteista johtuen oma rippikirkkoni, myös äitini vanhempien Augustiina ja Eero Korhosen vihkikirkko.  Tuolloin - alkujaan lähes Uudenmaan läänin kokoisen Rautalammin perustaminen, kuningas Kustaa Vaasan toimesta v.1561 - on eräs Suomen asutushistorian  merkkipaaluja. Samalla asetukella kun Rautalammin pitäjä, muodostettiin myös Tavisalmen ja Paltamon pitäjät.  Nämä kolme pitäjää syntyivät Savon ja Kainuun asutuksen, silloisen Pähkinäsaaren rauhassa määriteltyn rajan tuntuman hallintoalueiksi.    

Rautalammilta olivat lähtöisin myös Värmlannin suomalaismetsien asuttajat. Kun Ruotsissa, heidän asuma-alueelta löytyi luonnorikkauksia, mm. malmeja joutuivat metsäsuomalaiset paikallisen ruotsalaisen väestön kateuden kohteeksi.  Heitä kohtaan ryhdyttiin erilaisiin painostustoimiin.  Kun heidän haluttiin lähtevän seudulta heidän riihensä ja viljansa poltettiin ja heitä vietiin kahleissa, tekaistujen syytteiden nojalla Tukholmaan ja lopulta  karkoitettiin Amerikkaan - suomalaisen amiraali Klaus Hornin Ruotsin valtion toimesta Delaware-joen varrelta hankkimalle siirtomaa-alueelle.  Perheet ja muita suomalaisia muutti karkoitettujen mukana vapaaehtoisesti.  Aikanaan kyseisen alueen enemmistön muodostivatkin juuri suomalaiset, jotka raivasivat vilelysmaansa  intiaanelta ostamilleen alueille Pensylvenian osavaltioon.. Heidän mailleen perusti englantilainen lordi William Penn Philadelpian, joka oli USA:n pohjoisvaltioiden itsenäisyyden ajan ensimmäinen pääkaupunki. Mainittakoon vielä, että rautalampilaisyntyisen Martti Marttisen pojanpoika John Morton oli paikallisena edustajana v.1776 mukana allekirjoittamassa  Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta, mikä tapahtui juuri Philadelpiassa.

* Kuvassa sankariihautojen edessä näkyvä kivi on pystytetty kyseisten metsäsuomalaisten muistoksi.


* KORJAUS: Etualalla oleva kivi onkin sankarihauta-alueeen muistomerkki. Delawaren kivi puolestaan on takavasemmalla eikä sitä näy kuvassa.  En silti muuta tekstiä, se kun kuitenkin hyvin olennaisesti liittyy Rautalammin historiaan..

KOULUHISTORIAN YHTEENVETOA:

Ensimmäisen ja toisen luokkani kävin Rautalammilla, josta ehdot suoritetuani jäin kotiin ja tein maatalous- ja metsätöitä viisitisen vuotta, ennen kuin päätin suorittaa keskikouluni Suolahdessa loppun, osin tenttimällä, koska kolmiluokkaisen keskiloulun toinen luokka ei ylettynyt täysin viisiluokkaisen viidenteen, mutta menihän se kuitenkin kun kuulokoje oli jo apunani.  Kaksivuotisen kauppaopiston suoritin Jyväskylässä ja 1959 ja mainittakoon, että ylioppilaaksi kirjoitin Jyväskylän Lyseon iltalinjalta 1990.  Lukukauden verran luin historiaa Jyväskylän yliopistossa, kunnes silloisen laman aiheuttamien, vaikeutuneiden olosuhteiden vuoksi jouduin lopettamaan ja kaipa olin muutenkin jo niin muumioitunut etten olisi enää lisää historiaa tarvinutkaan. 

Rautalammin keskikoulusta vielä:   Jostakin kuulin jälkeenpäin, että ensimmäisen lukuvuoteni aikana sai kolmannelta vuosikurssilta päästötodistuksensa kyseisen keskikoulun ns. professoriluokka.  Toki tunsin aikanaan heidät kaikki, mutta vain muutamista olen jälkeenpäin saanut tietoja.  Kaikki menestyivät tietääkseni erittäin hyvin.  Monet heistä, mm. Juhani Vartiainen opiskeli lääkäriksi, mutta professoreista en tiedä, kuin tuolloisen ensimmäisen vuoden kämppikseni Mauno Airaksisen, joka on Kuopion Yliopiston emeritus farmakologian professori. Samana keväänä kyseisen koulunsa päättivät mm. kirjailija Matti Rossi ja Kalevalan Savon murteelle kääntänyt opettaja Matti Lehmonen. 

Koulussa opettaja kysyi Matti Lehmoselta esimerkkiä jostakin lauserakenteesta:
Matti:  (kolealla äänellä) Minä tein murhan!
Opettaja: Mitä sinä teit..?
Matti:  (sama äänensävy)  Minä tapoin kärpäsen! 

Jatketaan tästä jossakin vaiheessa.  Liftausmatkani Saksaan, Mopedi reissuni Ranskaan, Myöhemmät vaiheeni ja varsinaiset työvuoteni sisältävät monenlaista asiaa, kyseinen aikahan oli maamme keskisuuren- ja pienteollisuuden ulkomaankaupan läpimurtoaikaa .

Tämän tekstini kirjoitusvirheitä korjailen sitämukaa kun ne sattuvat silmiini.

Historiallisten tietojen tarkistus:  
Suomen Kansan Aikakirjat V- osa Einar W Juvelius/Otava 1931 

lauantai 15. joulukuuta 2012

HUUTAVAN ÄÄNI KORVESSA...



HUUTAVAN ÄÄNI KORVESSA!

Kantaaottavan ihmisen osa on vaikea.  On vaikea vaieta, kun mieltää  jonkin epäkohdan voimatta jollakin tavalla ilmaista kantaansa.   Politiikkojemme toiminta, Euroopan Unionin rahanjakajaiset.  Oman pesän likaamiset.  Oman historiamme vääristely, asioiden salailu ja kähmintä, kun kaiken  yhteisen  pitäisi olla avointa ja tasapuolista..  

Mestarimme sanoi, että "jolla paljon on, sille paljon annetaan ja jolla ei mitään ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on".  Nykypäivänä tuo lause näyttää pitävän hyvin paikkansa.  Presidentti Kekkosen aikana 1956 - 1980 tuloerot olivat pienimmillään ja kansan hyvinvointi suurimmillaan ja jos Kekkonen olisi vielä virassaan, eivät  bonukset, optiot eikä sitouttamisrahat olisi tulleet kysymykseenkään.  Olisi tullut jyriseviä myllykirjeitä ja pojat olisi pantu hiekkalaatikolla ojennukseen. Nykyään esimerkiksi eläkkeelle jäävät saavat huomattavasti parempaa eläkettä, kuin ennen taitetua indeksiä aikanaan suhteessa samalta tulotasolta eläkkeelle jääneet. Kyseinen epäkohta pitäisi korjata edes puoliväli-eläkkeeksi, eihäni ole mieltä siinä, että jos toisten on tultava toimeen 600:lla eurolla kokonaisen kuukauden, toisten rohmutessa 5.000-30.000, lisäksi vielä erorahat, ym. korotukset. mikä tietää myös jättieläkkeitä.  Paavo Lipponen huomasi viedä taittamastaankin eläkkeestä vielä kansaneläkkeen tukiosan - palautuslupauksin,  ei vaan ole kuulunut.  Maahamme olisi ehdottomasti saatava eläkekatto muiden Pohjoismaiden tapaan. Tuloerot ovat liian suuret eivätkä Urpilaisen 2-prosenttiset merkitse mitään.  Joskus maassamme suurimmista palkoista maksettiin jopa 60%:a veroja , tosin miljoonapalkoista ei tuolloin Suomessa vielä puhuttukaan.

Yksityisissä firmoissa on johtajien palkoissa menty holtittomuuteen, tosin itsehän he rahansa tienaavat, mutta vielä holtittomampaa on julkisella puolella, mikä toisin sanoen on taloudellisesti tuottamatonta, pääomaa lisäämätöntä, työtä. Kun  palkka-alesta puhutaan, on kyseessä luonnollisesti pienet palkat, isokenkäiset kun ovat mielestään hintansa arvoisia..  Häkämies lähti ministerin paikaalta tuplapalkalle vaatimaan toisilta malttia, vaatimaan  lisää työntekoa ja jatkamaan eläkeikää.  Toiset vaativat työperäistä maahanmuuttoa eikä kukaan puhu mitään mistä saadaan työtä niille, jotka ovat sitä kokonaan vailla.  Työperäisiä maahanmuuttajia?  Työttömiksi suomalaisen sosiaalitoimen elätettäväksi, joka ei kykene enää huolehtimaan edes omista kansalaisistammekaan?  
Miljardin laivatilaukselle, joka merkitsisi 20.000 miestyövuotta ei liikene 50 miljoonan rahoitusapua vaikka se olisi palautunut mahdollisesti jo työn kestäessä (käteisinä) verorahoina valtiolle, lisäksi vastatakuinahan olisi valmistuva loistolaiva, joten taloudellinen riski ei olisi kovinkaan suuri verrattuna Kreikalle perin epävarmoilla takauksilla annettavaan useampia miljardeja käsittävään avustukseen.  
Kaikan kaikkiaan telakkateollisuuden myyminen korealaisille oli fiasko, kohtapuolin nämä risteilijät tehdäänkin sitten melko varmasti Hyundain telakalla.

Häkämiehelle, hallitukselle, pomo-mafialle ym. ym. miljoonamiehille:  Antakaa omille kansalaisillemme ensin työtä ennen kuin puhutte työajan jatkamisesta,  eläkeiän pidentämisestä, tai lisätyövoiman maahantuonnista (antakaa parittajien hoitaa tuon työperäisen maahantuonnin ongelmat, vai aiottek..?).  Mutta tehkää jotakin älkääkä sanoko jatkuvasti, että: "pitäisi tehdä".  Ihmisten on pakko elää. ei riitä että heidän "pitäisi elää".  

Euroopan Unioni, "Tanssivan kongressin" toisinto vie meiltä rahat ja maksaa meille kaikkineen suunnattomasti.  Se vie pääministerin, valtiovarainministern ja virkamiesten ajan niin tyystin, että oman maan asiat jäävät hoitamatta.  Nyt on aika erota  siitä, kun se vielä on mahdollista eikä butjetteja, verotusta eikä rahalaitoksia ole vielä sotkettu toisiinsa ja erosta on päätettävä sitovalla kansanäänestyksellä.

Euromaiden auttaminen ja EU kaikkineen vienevät meiltä liian paljon rahaa.  Kekkonen matkusti vuorolennoilla ja aikataulun mukaisilla junilla, nykyään lennetään yksityissuihkareilla edestakaisin, samana päivänäkin monta kertaa ja kukin herra erikseen putoamisen varalta - onnettomuushan voi tosin joskus sattua, mutta pallilta putoamista ei koskaan voi loputtomiin välttää.  Haloska mm. eräänä äitienpäivänä jaettuaan aamupäivällä äideille mitalleja, istui valtansa tunnossa illalla Arajärvineen Moskovan jääkiekkoturnauksessa. Eikö tämä, jos mikä ole tuhlausta? Nähtävästi ajattelun lähtökohta on, että: Tämähän koskee vain minua ja se on pikkujuttu, mutta pienistä puroista syntyy suuri virta, etenkin kun näitä puroja alkaa olla meillä jo aika paljon.

Muutamelaisena, paikallisena naapurina on tullut seurattua Jyväskylän toilailuja. Kaupungin talous roikkuu konkurssin partaalla ja silti johtajisto elää kuin lehmät kesällä. Tunneleita kaivetaan ja suunnitelmia on niin pilvin pimein, että kirjastot, sairaanhoito, vanhusten huolto ja yleensä sosiaalipalvelut on ajettava alas, mutta kaupungilla ja sitä lähellä olevilla julkisilla yhteisöillä on varaa pitää mm.  omat  "hupi-aitionsa"  jäähallissa 16.000 euroa per vuosi. Parkkitaloissa on jatkuvasti 1.000 kallista paikkaa tyjänä ja uusia parkkitiloja  pitäisi rakentaa mm. kauniin kirkkopuiston alle?  Jos kirkko kaatuisi olisi se toki pieni juttu, mutta kauniit puut ja istutukset tulevet tärvääntymään kyllä siinä mylläkässä.  Ja sitten vielä kun kaikesta pitäisi tinkiä, palkoistakin (ei kai sentään johtajien) mutta juuri viime viikolla valtuusto päätti kokouspalkkioidensa huomattavsta korottamisesta.  Tämähän koskee vain heitä ja suhteutettuna  kokonaisuuteen se on heidän mielestään perin vähän...! **




** Lisäys 18.12.12 - tämänpäiväinen Keskisuomalainen uutisoi, että kyseisten palkkioiden korotus oli peruttu, joskin joitakin järjestelyjä ja ehdotuksia oli tehty tärkeimpien luottamustoimien palkkauksen osalta.

Kekkosen (hyvänä) aikana meille rakennettiin asfalttitiet, nyt ei niiden ylläpitokustanuksiin ole varaa.  Terveyspalvelut olivat ilmaisia.  Oli kirjastopalvelut, poliiseja oli suurinpiirtein ainakin yksi jokaisella paikkakunnalla.  Koululaitoksemme oli hyvä, kunnes se peruskoulun muodossa ajettiin alas ja pienet koulut lakkautettiin ja siirryttiin isompiin yksiköihin ja se oli virhe. Se mullisti koko järjestelmän.  Oppia pitäisi, mutta miten, kun joukossa tyhmyys tiivistyy...  ja yhä suunnitellaan.  Kaikki vanha ja koettu revitään jatkuvien uudistusten tieltä; eikö parempi olisi suunitella tehokkaita lisäyksiä entisiin hyviksi havaittuihin menetelmiin ja laitoksiin.  Erittäin hyvä esimerkki on läänien repiminen, joka silppusi koko instituution pala-palata uuteen luukulta-luukulle-järjetelmäksi; syntyi ELY-, ÄLY- ym. keskusksia siksi kunnes koko läänijärjestelmä koettiin turhaksi ja lakkautettiin.  Backman´in mukaan säästöjä piti syntyä peräti 60 miljoonaa.  Epäilen että meni toisin päin. Tyhjänpäivästä uudistusta, joka työllistää vain suunnittelijoita ja konsultteja. Tuleepa mieleen vanha juttu, mutta  tietääkö joku mitä yhteistä on konsultilla ja leikatulla kollikissalla?  Vastaus: Kumipikin tietää miten homma hoidetaan, mutta ei itse kykene sitä hoitamaan.

Valmet, alkujaan VMT - Valtion metallitehtaat - oli perustettu omavaraistuotantoa, mm. puolustusvoimien tarpeita varten.  Alkujaan Jyväskylässä oleva Rautpohjan tehdas valmisti tykkitehtaan nimellä tykkejä, sittemmin paperikoneita. Tourulan kivääritehdas, jalkaväkiaseita, sittemmin metästysaseita, mm. maailman parhaita Valmet-haulikoita, joiden tuotanto myytiin sittemmin Beretta´lle Italiaan,  Rautpohjan yksitystettiin - nimi muutettiin Metsoksi, lähdettiin keinottelemaan pörssiin.  Palkattiin ökyjohtajat bonuksineen ja etuineen.  Sen yhteydessä toiminut hyväkuntoinen Santalahti-vaihteistot myytiin "toimivalle johdolle".  Ja monen monesta muustakin valtion yrityksestä on parhaat palat myyty juuri "toimiville johdoille", jotka sitten on pantu rahoiksi ellei niillä ole  pystyttkään tekemään rahaa.  
Santalahti-vaihteistot toimii nykyään Moventaksena - tuulen voimalla. 
Norjalaisille aikanaan myydyn Kemiran lopettaesssa ruudin tuotannon ei valtio ota maapohjan puhdistamista vastuulleen, jos yksityinen ostaa työpaikkoja säilyttääkseen valmistuksen.  Tuotanto siis loppuu.  Työpaikat katoavat maaperän joutuu valtio  jokatapauksessa puhdistamaan. 


Valmet - VMT oli valtion yritys, jolla oli myös työllistävä tarkoitus ja nimenomaan kotimaista valmiutta, turvallisuusvaraa ja omavaraisuutta korostava merkitys.  Nyt ei Valmetia enää ole, se yksityistettiin  ja samoin kävi Posti- ja Puhelinlaitoksen kanssa. Isot pojat pääsivät vauhtiin.  Kaikki halusivat rahaa.  Rahaa halusi Pekka Vennamo yksityistäessään tuolloin Telenä-tunnetun posti- ja puhelinlaitoksen.  Suoritettiin suunnattu osakeanti, jossa nämä puuhamiehet kuorivat kermat päältä ja Olli-Pekka Heinonen päätti pelin, ostaessaan umts-kaupoillaan 4:n miljardin edestä tyhjää ilmaa Saksan ilmatilasta ja kippasi samalla Soneraksi muutetun Telen ruotsalaisen Telian syliin.  Siihen aikaanhan Soneraa pidettiin silloisena Suomen valtion jalokivenä, joka kokonaan myytynä olisi asiantuntijoiden mukaan vastannut tuolloin koko valtion silloisen velan määrää.   Valmetin toiminnasta vielä: paperikoneiden, pyssyjen ja autojen lisäksi piti Suolahden traktoritehdaskin myydä ja se meni amerikkalaisten armoille Fergusonin sisareksi.

Valtion Rautateiden nykytoiminta puolestaan on vähintäinkin kysymysmerkki.  Mikä on mikä, kuka on kuka ja mitä tekee, Kuka omistaa radat ja kuka junat, kuitenkin nämä laitokset: posti, puhelin ja rautatiet ovat alunperin olleet nk. "public utilities" yrityksiä, yleishyödyllisiä, butjettivaroin varmistettuja toimijoita, joilla taattiin niiden käyttövarmuus ja -edullisuus.

Valmetilla on myös lentokonetehdas, joka viime vuosiin saakka on toiminut huolto- ja korjautehtävissä, rakentaen myös alihankitana osia Eurooppaiselle Airbus-yhteisyritykselle.  Tuo tehdas sai alkunsa sota-aikana ja kehittyi nopeasti.  Kun ilmavoimamme lensivät sodan loppuvaiheesa osin myös saksalaisilla Messerschmith´eillä, valmistivat suomalaiset oman versionsa "Pyörremyrskyn"", joka oli parempi, nopeampi ja tehokkaampi, kuin Messrschmiht, tosin koneita saatiin sodan loppuun mennessä valmiiksi vain kaksi kappaletta eivätkä ne ehtineet yhdellekään taistelulennoille.  Toinen kyseistä - hienoista - koneista on näytteillä Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.  Aikanaan tehtaalla valmistettiin useita muitakin kontyyppejä, mm, Viimaa, Vihuria ja olihan niitä muitakin, viimeiksi Vinka-koulutuskonetta, jonka valmistus jäi vähäseksi ja lopettiin.  Ja menihän meiltä tieto-taitokin.  Sodan jälkeen suomalaiset lentokoneien rakentajat  muuttivat
"varmuuden vuoksi" Ruotsiin ja olivat asiantuntijoina luomassa pohjaa Saabin lentokoneiden tuotannolle ja sinnehän se teollisuuden haara ja kokemus heidän mukanaan sitten katosikin.

ETUALALLA MESSERSCHMITH, TAEMPANA PYÖRREYRSKY
KUVA KESKI-SUOMEN ILMAILUMUSEOSTA TIKKAKOSKELTA

 Kuva liittyy yllä olevaan tekstiin.

Lisäyksenä 17.12.2012:  Ehkä joku ajattelee edellä olevasta kirjoituksestani, että se, samoin kuin moni edellinenkin olisi syntyneet jonkin asteisesta  kateudesta, mutta kun olen päässyt näine eväineni - ei helpon, mutta mielenkiintoisen - elämäni nyt jo mekein  lävitse ei  minulla ole tarvetta olla kateellinen. Elämä on hyvin eletty, kun sen läpi on selvitty hengissä.  Näillä kirjoituksillani olen pyrkinyt tuomaan esille epäkohtia ja toivon yhteisissä asioissa oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta joihin ei vaikuta päättäjän asema, vaan asenne   Tarvitaan hyviä päätöksiä,  sillä vaikeammat ajat ovat vielä edessä.  Toisalta haluan oikoa puolen vuosisadan virheellistä ajattelua.  "Lukekaan historiaa", sanoi Paasikivi, jonka Churchill kuittasi sanomalla: " Joka ei tunne historiaa tekee samat virheet uudelleen".  Alkaa vähän pelottaa että tämä yli-touhukas nappulahalliitus ajaa meidät vielä umpikujaan.    





lauantai 8. joulukuuta 2012

KUVIA KESÄYÖSTÄ

JOSKUS - VIIME KESÄNÄ...

Ulkona tuiskuttaa lunta ja on pimeää.  Joulu on ovella, mutta kuvia järjestellessä  kääntyvät ajatukset menneeseen.  Ehkä muutama hämyinen kuva, lisäksi jokunen suvinen säe.  Voisivatko ne hivenen lämmittää?

  

















Autereeseen, sinihämyyn hienoon
maa peittyy taas, kun ilta tummentuu.
Saa kuulas kesäyö ja hämärtyvän tienoon
ylle sadun harso laskeutuu.
---
Soi soitto huilun, Panin huilu soi,
yön terhenessä keijut karkeloi...
- On kuulas kesäyö...








Helisee satakieli, pöllö huhuilee;
ne kuulee kulkija ja seisahtuu.
Hän uneksien hiljaa katselee
kun hämy hopeaksi kutoutuu.
---
Unelma sadun on herännyt unestaan
Pohjolan suviyöhön valkeaan...
- Oi hohde kesäyön...


















Koin värein maalaa rusko taivaan rantaa,
kalvoon lammen sävyt heijastuu.
Jo kohta yötön yö taas aamun antaa
ja luonto hehkuvana havahtuu..
---
Taukoaa soitto, keijut katoaa.
Tienoille häikäisevä valo valahtaa...
- On mennyt kesäyö...      (c)AM




Puolen vuoden kuluttua elämme taas kesää, laitanpa sitten kuvia talvesta.







perjantai 30. marraskuuta 2012

USA:n apu Neuvostoliitolle II-maailmansodassa

USA:n APU NEUVOSTOLIITOLLE "SUURESSA ISÄNMAALLISESSA SODASSA".


Hiljattain julkaistiin eräässä iltapäivälehdessä kirjoitus siitä, että neuvostojoukot olivat täydessä valmiudessa työntymään Suomeen lokakuun 15. päivänä 1944, elleivät suomalaiset olisi viisitoista minuuttia aikaisemmin  joutuneet saksalaisten kanssa rauhanomaisesta vetäytymisestä tehdyn sopuratkaisun asemesta aseelliseen yhteenotoon Rovaniemellä.  Edellä oleva aikamäärä ja paikka on väärin, oikea  määräaika oli lokakuun 1. päivä 1944 ja vihollisuuksien alku oli suomalaisten maihinnousu Torniossa, kuten olen aikaisemmin Lapin sodasta kirjoittanut.  Aikaa venäläisten puuttumiseen asioiden kulkuun oli tosin vain nuo iltapäivälehdessäkin mainitut 15 minuuttia.  Jokatapauksesssa Tornioon tehty maihinnousu oli Lapin sodan ensimmmäinen ja  viimehetkessä tapahtunut aseellinen yhteenotto, mikä eliminoi venäläisten välirauhansopimukseen perustuvan interventio-oikeuden puuttua maamme asioihin.  Tosin epävirallisesti oli jo aikaisemmin osapuolien välillä ollut taistelun poikanen saksalaisten yrittäessä epäonnistunutta maihinnousua Suursaareen, Suomen Neuvostoliiton kanssa tekemän erillisrauhan vuoksi.   

Lappiin sijoitetut saksalaisjoukot huolehtivat maamme pohjoisosan puolustamisesta, mutta käsittääkseni niiden eräs päätehtävä koko sodan kannalta oli  Muurmanskin radan katkaiseminen, jota he eivät saaneet aikaan, sen sijan suomalaiset kaukopartiomiehet kävivät radalla tavan takaa ja sen takanakin aina Maaselän kannaksella ja Sorokassa saakka.  Vaikka suomalaisten  tiedustelutoiminta ulottui pitkälle Itä-Karjalaan eivät he saksalaisten harmiksi katkaiseet rataa, jota pitkin amerikkalaisia aseita  kuljetettiin Muurmanskista, Jäämeren ainoasta avoinna olevasta   satamasta jatkuvana virtana, Suomen rajaa myötäillen etelään puna-armeijan käyttöön.  Jo omien rintamiemme taisteluissa olivat suomalaislentäjät todenneet hämmästyksekseen neuvostolentäjillä olevan käytössään amerikkalaisia hävittäjiä.  Asia tuli mieleeni, kun käsiini sattui lehtileike artikkelista, jonka mukaan USA:n apu Neuvostoliitolle sen suuressa isänmaallisessa sodassa oli valtavaa, ellei suorastaan ratkaisevaa luokkaa.
Niinpä olikin, joskin tämän kirjoituksen puiteissa pyrin vain suuntaa antavaan kuvaukseen kyseisen avun laajuudesta edellämainitsemani lehtikirjoituksen puitteissa.  Aluksi lienee syytä mainita, että amerikkaisten massiivinen ruoka-apu ja ravintotiivisteet mm. Leningradin piirityksen aikana oli huomattava tekijä kaupungin selviytymisen, kuin myös muun itärintaman sodankäynnin kannalta.


AMERIKAN APU NEUVOSTOLIITOLLE 

Lokakuusta 1941 toukokuulle  1945, lähetettiin USA:sta Neuvostoliitolle ns. lendlease-apuna 2660 laivatoimitusta, jotka käsittivät 16,5 miljoonaa tonnia sotilasmateriaalia, mikä tuohon aikaan merkitsi noin 11 miljardin dollarin rahallista arvoa.  Näillä toimituksilla oli tärkeä merkitys , kun Neuvostoliiton oma tuontanto ja tekninen taso olivat vielä täysin riittämättömiä. Vaikka öljyn tuotantoa lisättiin kaksinkertaiseksi, ei 100 oktaanista lentobensiiniä saatu tuotettua riittävästi, niinpä  vielä vuonna 1943 täytyi USA:n toimittaa Neuvostoliitolle 5000 tonnia lentobensiiniä kuukaudessa ja vielä maaliskuussa 1945 tarvittiin 400 amerikkalaista säiliöautoa pelkästään kyseisen lentobensiinin kuljetuksiin Persianlahdelta ja yhtä tärkeää kuin kuljetus, oli tuonti, siirto ja syöttö eri ritamakaistoille, joten tarvittiin autojen lisäksi vielä lisää säiliölaivoja ja putkkijohtoja. 

Toki Neuvostoliiton omat tuotantolaitokset vuonna 1944 ylittivät 25 kertaisesti rauhanajan tuotannon, kun jo sodan alkuvaiheessa 1300 teollisuusyritystä siirettiin itään, joista osa toimi rakennusten puutteessa jopa teltoissa, mutta tehostumisen ymmärtää, kun samaan aikaan maahan rakennettiin  amerikkalaisten tuella 2250 isoa koneita- ja kemikaleja tuottavaa tehdasta sekä useita öljynjalostamoja.   Stalin itse myönsi, että 2/3 tehtaista oli jälleenrakennettu USA:n avun turvin ja ne oli varustettu niin ikään  länsimaisin laittein.  Hänen toivomuslistansa oli muutenkin loputon:  moottoreita,  teräslevyjä, ratakiskoja, kemikaleja koneita ja niiden varaosia. Länsiliittoutuneet arvelivatkin hänen varautuvan samalla jo myöhempiä,  rauhan ajan tarpeita ajatellen.  

MATERIAALITOIMITUKSET OLIVAT MASSIIVISIA:

 Amerikkalaiset antoivat Puna-armeijalle 410.000 kuorma-autoa, johon määrään sisältyi rintamien komentosuhteiden hoitooa varten 44.000 Willys Jeepiä.  Lisäksi 6.000 pienempää panssariajoneuvoa,  6.000 itseohjautuvaa tykkiä, 3.000 panssariautoa, 2.000 tykistöajoneuvoa.  Tuhatkunta puolitelavaunua ja mittaamattomia määriä panssariajoneuvojen huoltoyksiköitä, joten - marsalkka Zukovin mukaan - "liikkuvan sodankäynnin edellytykset tottavie paranivat".   Melkein kaikki armeijan käytössä olleet puhelinlaitteet olivat amerikkalaista alkuperää, lisäksi Donin ja Dneprin suurten voimalaitosten menetysten vastapainoksi toimittivat amerikkalaiset neuvostoarmeijalle General Electricin ja Westinghousen vartavasten rintamaolosuhteisiin suunnitelemat voimalaitosjunat, jotka kuljettivat generaattoreita aina tarpeen mukaan taistelualueelta toiselle.  Höyry- ja dieselvetureita toimitettiin Amerikasta n. 2.000 kappaletta, samoin  suuret määrät T-34 panssarivaunuja, jota venäläiset alkoivat valmistaa myös omatoimisesti.  Kyseinen panssarivaunu oli lajissaan eräs toisen maailmansodan parhaista tyypeistä sekä myös ainoa liejussa liikkumaan pystyvä ajoneuvo.  Se oli amerikkalaisen insinööri Christien suunnittelema joissa Amerikasta tapahtuneissa alkuperäistoimituksissa käytettiin  Liberty-lentokoneen moottoreita.  Suuren isänmaallisen sodan historia myöntää, että 12% lentokoneista ja 10% panssarivaunuista olivat amerikkalaista alkuperää, joskin autot näyttelivät avun puitteissa suurinta osaa.

Stalinin urkujen nimellä tunnettujen raketinheittimien laukaisualustoiksi amerikkalaiset toimittivat 3.000 Studebaker kuorma-autoa.  Venäläinen räjähdysaineena käytetty cordiitti sisälsi 56%  nitroselluloosaa, joka oli valmistettu yhteistuotantona Hercules-ruutitehtaan kanssa.   Niin ikään USA toimitti räjähteet 75 miljoonaan kranaattiin.

Toki neuvostoarmeijan ja -väestön taisteluominaisuudet tunnustetaan kaikkialla, mutta ilman tätä "lendlease-sopimuksella" toimitettua materiaalimäärää olisi neuvostojoukkojen menestys todennäköisesti ollut huomattavasti vaisumpaa, niin että - kuten lehtileikkeessä lopuksi todetaan, olisi ollut mahdollista, että venäläiset olisivat joutuneet taistelemaan ratkaisusta vain omalla maaperällään.  

PS. Lendlease tarkoittaa vuokrausta, mutta Stalin jätti vuokrat maksamatta.

USA:n Neuvostoliitolle myöntämästä avusta  oleva kirjoituksen osa on lyhennelmä Sanomalehti Uuden Suomen  Puheenvuoro-palstalla 7.2.1983 julkaistusta Veli Virkkusen kirjoittamasta artikkelista.


Alla kuva amerikkalaisvalmisteisesta Curtis P-400 Kitty Hawk hävittäjä-pommittajasta, joita lensi myös venäläisillä tunnuksilla.  Kuva teoksesta: Toinen Maailmansota - Osa 2
































tiistai 27. marraskuuta 2012

KERRAN KAATUU JOKAINEN DIKTATUURI

EUROOPPAMME JA MUUTAKIN MAAILMAA




Einmal stürzt jede Diktatur...

Vuonna 1954 tein onnistuneen peukalokyytimatkan Ruotsin läpi Saksaan, missä ystäväperheeni kotona näin meikäläistä Valitut Palat lukemistoa vastaavan saksankielisen Das Beste-lehden, missä  oli otsikoksi nimeämäni artikkeli ja kuvassa Adolf Hitler särkyneenä shakkinappulana.  En tuolloin osannut kovinkaan paljon saksaa, mutta nimi jäi minulle erikoikoisen hyvin mieleen ja jälkeenpäin, kun aika on tuonut omat tuliaisensa kyseiseen artikkeliin käytännön tietona, on se toistuvasti noussut eteeni niin Eurooppaamme kuin koko maailmaakin koskettelevana ilmiönä.

Kerran kaatuu jokainen diktatuuri! 

Maailmansotien välinen aika oli diktatuurien luvattua aikaa.  Eurooppalaisten kansojen nouseminen ensimmäisen maailmansodan tuhkasta demokratioiksi kävi tuskallisen välivaiheen - diktatuurien kautta,  jotka jo ennen toista maailmansotaa, tai viimeistään sen jälkeen häipyivät historiaan; oikeastan entiset oikeistodiktatuurit hävisivät, mutta Itä-Eurooppaan syntyi - Neuvostoliiton suojelluksessa uusia - kansandemokratioiden nimellä toimivia puoluediktatuureja, joissa valtaa käyttivät niiden puheenjohtajat.  Pohjois-Afrikan maissahan diktaattorit ovat vastikään  kaatuneet, valitettavasti vaan demokrattista vallansiirtoa niistä useimmissa leimaa nyt hallitsematon anarkia, mitä parhaiten kuvaa sanonta, että: missä kaksi arabia kohtaa toisensa on kolme erilaista mielipidettä.  Iranissa yhteiskunta lepää raskaan uskonnollisen islamisti-pappiston hirmuvallan alla ja Syyriassa Bashar Al-Assad riippuu vallassa aseiden avulla tuhoten maataan uhreista välittämättä. 

Monesti on asialla - milloin missäkin - ollut demokraattisia oloja vaatinut vapaustaistelijoiden joukko, josta sittemmin on noussut "johtaja", joka on pikkuhiljaa ottanut itselleen yksivaltiaan oikeudet.  Islamilaisissa maissahan pappisvalta ja diktatuuri liittyvät toisiisa historiallisin sitein, mikä johtuu uskonnosta:  Medinassa oli sisällisota, johon osallistui myös juutalaisia ja kun heidän  puolueensa voitti, selitettiin se Israelin Jumalan sallimukseksi, jolloin Muhammed selitti olevansa kyseisen jumalan profeetta,  Kun hän sai kaupunkilaiset luottamaan itseensä, pyysivät he  häntä hallitsijakseen (suojelijakseen), jolloin Muhammed suostuessaan pyyntöön vaati itselleen  täydellisen yksinvallan, joka olisi myös perinnöllinen.  Näin ollen ovat muslimit alistuneet ajatukseen, joko hengellisen, tai maallisen johtajan perinnöllisestä yksinvallasta.


AIKA ENNEN MAAILMANASOTIA

Euroopassamme:  Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli monarkia yleisimpänä valtiomuotona. niinpä Suomikin itsenäistyessään oli valinnut sen valtiomuodokseen ja kutsunut kuninkaakseen Hessenin prinssi Friedric-Karl´in, joka hallitsijanamme olisi ottanut nimen Väinö I. Ensimmäisen maailmansodan  päätyttyä  Saksan tappioon, hän kuitenkin kieltäytyi, viisasta kylläkin, koska tasavaltalainen ajattelutapa maassamme voitti.  (Kokoomus ja äärioikeisto olivat tuolloin kuninkaan kannalla, Maalaisliitto ja sosialidemokraatit kannattivat nykyistä valtiomuotoamme.)  Mutta Eurooppa:  Venäjällä vallankumous oli suistanut tsaarin yksinvallan bolsheviikkien diktatuuriksi ja Saksassa heikko Weimarin tasavalta kaatui vähän myöhemmin Hitlerin syliin. 

Espanja oli sikäli mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se oli välttänyt ensimmäisen maailmansodan alkoi v. 1936 siellä sisällissota.  Maa keinui melkoisessa ristiallokossa koko 1900- luvun alkuajan ja vaikka hallitusvalta vuoteen 1935 mennessä vaihtui useita kertoja, ei poliittista vakautta saavutettu.  Alkuun voittajina oliva sosialistit, sittemmin seurasi useampiakin armeijan vallankaapuksia. Tapahtui poliittisia murhia, mm oikeistohallituksen pääministeri Calvo Sotello murhattiin. Kuningas Alfonso VIII oli luopunut vallasta ja poistunut maasta pelastaakseen maan sisällisodalta.  Kun sitten vihdoinkin saatiin vaaleilla valittu vahva oikeistohallitus ja elämä alkoi rauhoittua,  pääsi laitavasemmistossa anarkia valloilleen ja ryöstelevät joukkiot alkoivat kulkea pitkin maata, kohdistaen vihansa erityisesti uskonnollisiin instituutioihin, luostareihin, kirkkoihin ja pappeihin.  170 kirkkoa poltettiin ja ryöstettiin, lisäksi 235 kirkkoa yritettiin polttaa. Munkeja ja pappeja surmattiin. Lisäksi tasavaltalaiset - vasemmisto alkoi vaatia valtiomuodon muutosta.  Neuvostoliitto ja Espanjan naapurimaa Ranska tukivat kumouksellisia sekä taloudellisesti että sotilaallisesti.   Amerikassa suhtautuminen Venäjän vallankumoukseen oli vielä tuolloin naivin hyväksyvää ja niinpä Espanjan tasavaltalaisat saivat sieltä apua ja arvostusta - (kirjailija Ernst Hemingway: Kenelle kellot soivat), mutta saivatpa punaiset paljon sympatiaa muistakin Länsi-Euroopan maista. 

AMERIKAN SIIRTOLAISTEN MUUTTO NEUVOSTOLIITTOON 

Nevostoliiton propaganda muissakin maissa - erityisesti Amerikassa oli 1920-1930 luvuilla erittäin voimakasta.  Sikäläisiä agitaattoreita kiersi ympäri laajaa mannerta organisoimassa maailman vallankumousta ja sen puitteissa kertomassa uudesta, vapaasta ja tasa-arvoisesta valtiosta, kehoittaen ihmisiä muuttamaan sinne -Venäjälle, uutta  ihanneyhteiskuntaa rakentamaan.  Sanoma sattui erikoisesti suomalaisiin siiirtolaisiin, jotka kaipasivat kotimaan läheisyyteen ja tuhannet tulivatkin kaiken omaisuutensa kanssa - lähinnä Muurmanskin kautta, joutuakseen heti pettymään.  Autot, rahat, yleensä heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin ja tulijat sijoitettiin ankeille, vartioiduille kokoamisleireille. (Pienenä yksityiskohtana:  Kun leireille sijoitetut, huuhteluvessoihin tottuneet maahanmuuttajat, kaipailivat vastaavia mukavuuslaitoksia, heille osoitettiin vähän syrjemälle sijoitettuja istumariukuja ja kun he tiedustelivat naisvartijalta WC-paperia, tämä huusi, että "meidän sosialistinen paperimme ei ole tarkoitettu teidän kapitalististen perseidenne pyyhkimiseen").  Passien luovuttaminen oli vapaaehtoista mutta  monet tekivät sen ja sijoitettiin lopullisesti jonnekin Venäjälle.  Niille, jotka eivät luopuneet Amerikan passistaan, jäi mahdollisuus palata ja paljon heitä Suomen kautta tulikin lähteäkseen Amerikkaan  aloittamaan elämäänsä  uudelleen.  Enoni Jussi Korhonen (John Korko), joka  vuoden 1910  vaihella lähtenyt  Amerikkaan ja menestynyt siellä hyvin ilmaisi kirjeissään kotiväelleen kiihkeän halunsa muuttaa Venäjälle, kuitenkin täkäläiset sukulaiset saivat pidäteltyä häntä siksi, kunnes hän, muiden matkaintoisten kanssa sai tietää aikaisempien lähtijöiden kokemuksista ja kohtaloista.

ESPANJA - SISÄLLISOTA


Palaan Espanjan sisällissotaan.  Sisäisen sekasorron vastapainoksi maahan syntyi falangistien vastavoima: Fransisco Franco, entinen Marokon kuvernööri,  joka oli siirretty Kanarian saarille käskynhaltijaksi otti johdon  Espanjan Pohjois-Afrikassssa olevat joukkojen saapuessa mantereelle Gibralttarin kautta.  Näitä, hänen johtamiaan falangisteja tukivat Italia ja Saksa - aseellisesti. Italiasta tuli värvättyjä, tosin vapaaehtoisten nimikkeellä.  Saksasta puolestaan Hitler lähetti Condorilegioonan, johon kuului 5.000 miestä ja luonnollisesti myös aseita, Francon nimen omaisesta pyynnöstä myös lentokoneita, niinpä saksalaislentäjät saivatkin Espanjan sisällisodassa mm. surullisen kuluisassa Guernican pommituksessa erinomaisen harjoituksen tulevaa maailmansotaa varten.  Joka tapauksessa Franco pääsi lopuksi voitolle ja Espanjan olot vakiintuivat neljäksikymmeneksi vuodeksi ja tuo aika olikin Espanjassa tasaisen elämän aikaa.  Kaikki elinkeinoelämä ja normaali toiminta oli sallittua, mutta  politiikassa vallitsivat tiukat säännökset, joista itsekin sain tuta eräällä Mallorcan matkallani. 
Kuvaavaa Francon varovaiselle politiikalle oli, että vaikka falangistit olivat saaneet Saksalta apua sisällissodassa, hän ei suostunut Hitlerin pyyntöön Gibralttarin salmen sulkemisesta liittoutuneiden laivoilta, vaan pysytteli puolueettomana koko toisen maailmansodan ajan. Muistelen, että Suomen rintamalla olisi taistellut 2000 miestä käsittävä, espanjalaisista vapaaehtoisista koostuva nk."Sininen divisioona", josta viitisentuhatta miestä osallistui aluksi myäs Saksan itärintaman sotatoimiin kunnes Franco kutsui sen kotiin ollakseen ärsyttämättä liittoutuneita.

Edellä ainitsemani henkilökohtainen kokemukseni diktatuuristaOlimme juuri saapuneet Palmaan ja laskeutuneet lentokoneesta illanhämyiselle kentälle.   Tullitarkastuksessa tuli vihaisen näköinen santarmi, tarttui minua käsipuolesta ja talutti toimistoon.  En ymmärtänyt mitä hän halusi.  En puhu espanjaa eikä santarmi ymmärtänyt enempää englantia kuin saksaakaan suomesta puhumattakaan.  Kuitenkin asia selvisi.  Olin ottanut koneesta laskeuduttuani kentällä valokuvan ja salaman välähdys oli pantu merkille. Hän halusi kamerani , jonka saatuaan  hän avasi sen ja repäisi melkoiselta matkalta filmin poikki.  Sen jälkeen sain palata toisten matkustajien luokse.  Olin saanut taas  leiman, josta muu seurue tunsi minut sitten koko matkan ajan..  

Franco oli ensimmäinen nykyaikainen diktaattori, joka palautti siviilihallinnon - kuningas palasi Espanjaan kuningas Alfonso VIII:nen pojan prinssi Juan Carlosin muodossa, jonka kasvatuksesta Franco oli vallanpalautussopimuksen mukaan huolehtinut.  Kun Suomen televisiossa haastateltiin espanjalaisia Francon kuoltua tapahtuneen  vallansiirron yhteydessä, mieleeni jäi erään maaseudun miehen kommentti, että elämä Francon aikana oli sujunut hyvin, kun vaan ei sekaantunut politiikkaan, mikä sama koskee nykyistä Kiinaa ja osittain Venäjääkin.


Lähes kaikki länsi-eurooppalaiset diktaattorit hukkuivat viimeistään toisen maailmansodan pyörteisiin, vain sivussa pysytellyt Franco jäi Espanjaan ja Neuvostoliitossa jatkoi Stalin kuolemaansa saakka vuoteen 1952 (tuohon aikaan väitettiin, että hänen lankonsa Kaganovitsh olisi ampunut hänet erässä keskuskomitean kokouksessa?), minkä jälkeen valta ko. maassa, voimakkaan valtataistelun jälkeen  muuttui lähinnä kollegiaaliseksi diktatuuriksi. 


RUOTSALAISEN KIRJAILIJA JAN GUILLOUN NÄKYMÄ

Toisesta maailmansodasta ja sen seuraamuksista puhuttaessa en yhdy ruotsalaisen kirjailija Jan Guilloun väitteeseen, että maailma olisi tällä hetkellä parempi paikka jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan.  Kylmän itsekkäästi ajatellen, omakohtaisesti sota-ajan kokeneena ja sen jälkeisen pitkän, yli 60 vuotta kestäneen rauhan ajan eläneen sukupolvemme näkökulmasta katsoen, Hitler ja Stalin tekivät meille  (paradoksaalista kylläkin) tavallaan palveluksen.  Sillä, että he vähensivät työntekijöiden (vt. työttömien) määrää, paitsi sodalla myös moraalisti tuomittavilla etnisillä puhdistuksillaan, (n. 60-100 miljoonaa ihmistä), vähensivät he samalla syntyvyyttä,niin että eloon jääneille ilmaantui luonnostaan työtä sodan tuhojen korjaamisessa  ja siten vähentyneelle väestölle enemmän ja pitemmäksi, niin muodoin myös runsaampia ansioita.  Ensimmäisen maailmansodan tuhoja kun ei vielä oltu kaikia ehditty korjata ja toisen sodan  tuhot tulivat nyt vielä niiden lisäksi.  Seitsemänkymmentä vuotta tätä aikaa on kastänyt, mutta nyt tuo aukko alkaa olla täytetty. Työttömyys on tullut jäädäkseen.  Lamat seuraavat toisiaan yhä kiihtyvässä tahdissa ja väestön määrä alkaa lähestyä pistettä, missä jokaista syntyvää ihmistä kohden työ vähenee kasvassa suhteessa. Aina enemmän ja enemmän ihmisiä tulee jakamaan jatkuvasti pienevää kansantuloa. Niukkuutta joudutaan tasaamaan tähän asti jatkuvasti kasvaneen kansantulon asemesta, sillä jos kansantulon lasketaan joka vuosi nousevan vielä jatkossakin tietyn prosentin verran ja kun luonnon varoja kalutaan kiihtyvällä tahdilla, samalla kun markkinat kyllästyvät, päädytään siihen, että kasvavaksi laskettava osuus alkaa muodostua pelkästään painetun paperirahan lisäämän inflaation vaikutuksesta.  Siis - jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, olisi tämä taantuma tullut jo ainakin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin.

TULEVAISUUDENKUVIA


Tarjonnan ylittäessä kysynnän ohitetaan kyllästymispiste, niin että jostakin olisi löydettävä  korvaavaa kysyntää ja sitä vastaavaa tuotantoa.  Hyvä esimerkki työllistävästä ja tarvetta luovasta kehityksestä on tietotekniikka, toisalta se ajan myötä syö itse itseään, mutta se mitä jatkuvasti tarvitaan ja joiden tuotantoa ei voida rajattomasti lisätä ovat elintarvikkeet. Ensin alkaa näkyä  niukkuus ja hintojen nousu, joka muuttuu ajan myötä olemassolon taisteluksi.  Jatkuva kasvu edellyttää vähenevien luonnonvarojen kasvavaa riistoa ja lisää ympäristön saastumista (Talvivaara). Mahdollisuuksia ei ole paljon, mutta jonkinlaisella yhteiskuntasopimuksella olisi pyrittävä löytämään siedettävä keskiarvo - taso, jolle elämä voitaisiin vakiinnuttaa ja siirtyä kilpailuyhteiskunnasta sopimusyhteiskuntaan.  Jatkuvasta talouskasvusta nollakasvuun, niin että tuotanto ja kulutus olisivat mahdollisimman suuressa määrin tasapainossa toistensa suhteen, jolloin myös  tuotantokustannukset, hinnat ja palkat voitaisiin vakauttaa ilman jatkuvia inflaatiopaineita. Mutta tämä on mahdoton ajatus; kukaan ei tule tinkimään oikeudestaan saada enemmän.  Ja vaikka kaikki maailman rahat ja tavarat tasattaisiin, olisi vuoden kuluttua jälleen miljoonia rutiköyhiä, joiden osuudet olisivat uusien mijardöörien taskuissa.

LUONTAINEN VALINTA

Vuosituhansia, pitkin maailman sivu on luontainen valinta pitänyt huolen tietystä elinkelpoisesta ihmismäärästä ja sen tarpeiden riittävyydestä, entä nyt?  Mistä löytyy rutto, tai kolera, tai uusi sota, niin että väki vähenee ja lopuille riittää työtä ja toimeentuloa.  Kuten sanottu, vähenevät luonnonvarat ja elinmahdollisuudet edellyttävät vähenevää väestöä ja pienevää kulutusta.  Jos siis Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, kun korjattavana olisivat olleet vain yhden sodan jäljet, nyt niitä oli kahdet melkein päällekkäin, lisäksi vielä kahden sodan vähentämällä työvoimalla -  jäljelle jääneille riitti näin ollen hyvinvointia  pitemmäksi ajaksi. Kehittynyt lääketiede on osaltaan jatkanut ihmiskunnan keski-ikää reilusti, joten luontainen valinta ei toimi. Nykymenolla tulee työttömyyttä kiihtyvää tahtia eikä vaurautta riitä kaikille.  Hyvinvointiahan ei voi loputtomiin jakaa, niukkuus puolestaan tasaantuu automaattisesti.

CHILE - PINOTCHET

Muualla maaipallollamme diktaattoreita esiintyy edelleen.  Viiimeisin mainittavista sivistysvaltioiden diktaattoreista syyskuussa 1973 Chilessä vallan kaapannut kenraali Augusto Pinotceht.  Chilen omalaatuisen vaalitavan mukaan onnistui vasemisto saamaan läpi kommunistisen ehdokkaan Salvadore Allenden, jonka kausi uhkasi muodostua Chilelle kohtalokkaaksi. Hänen hallitusaikanaan  maan elinkeinoelämä lamaantui raaka-aineiden, koneiden ja niiden osien puutteessa.  Satoihin prosentteihin noussut inflaatiokierre söi ihmisten varat, vain Pinotchetin vallankaappaus esti maan täydelliseen sekasortoon vaipumisen.  Missään muussa maassa ei niin vähillä uhreilla ole saavutettu niin suurta edistystä, kuin Chilessä ja kuitenkin, jopa Englantikin piinasi maahan  diplomaattipassilla sairaanhoitoa hakemaan tullutta kenraalia, joka vapaaehtoisesti oli luopunut vallastaan luotuaan ensin Chilestä Etelä-Amerikan vauraimman ja vakaimman valtion.  Tämän kertoi Etelä-Amerikassa työnsä puolesta vuosikausia oleskellut tuttavani.  On merkillepantavaa, että maailma yleensä tuomitsee oikeistokaappaukset, kun vasemmistodiktatuurit pyritään selittämään demokratioiksi.  Pinotchetille  päivastaiseksi tapaukseksi voisi mainita Itä-Saksan viimeiselle despoottille - Erich Hohneckerille - suotu  anteeksianto hänen kidutus- ja murhatöistään - pääsy Haagin sotarikosoikeuden ohitse Etelä-Amerikkaan tyttärensä luokse - inhimillisestä syystä, sairastihan hän syöpää.  

ANTIIKIN AIKAA

Antiikinajan Roomassa, kahden konsulin aikakudella, vaaran uhatessa yhteiskuntaa, annettiin jollekin luotettavaksi tunnetulle henkilölle diktaattorin oikeudet, mutta vain puoleksi vuodeksi kerrallaan, jona aikana hänen täytyi selvittää kyseinen pulma ja onnistuipa hän, tai ei piti hänen sen jälkeen luopua kyeisistä oikeuksistaan.  Ellei hän onnistunut valittiin hänen tilalleen toinen, mutta jokaisen  diktaattorina olleen piti kautensa loputtua antaa senaatille (tai kenelle tahaansa) selvitys toimistaan ja sen mukaan miten hän oli suoriutunut tehtävästään senaatti - joko antoi hyväksyntänsä, tai asetti hänet vastuuseen.  Diktaattoriksi valittavalta vaadittiin hyvää mainetta, ehdototonta rehellisyyttä, tervettä kansalaiskuntoa ja ennenkaikkea sitä, että häneen saattoi luottaa.   Historia kertoo Qinqinnatuksesta, jonka senaatti kutsui eläkepäiviltään, 60 vuotiaana diktaattoriksi pelastamaan sotilaallisen uhkan alaista Roomaa.  Suoriuduttuaan kuuudessatoista päivässä tehtävästään, palasi hän tilalleen, josta  hänet, hänen ollessaan härjillä maata kyntämässä,  yli 80-vuotiaana noudettiin vielä toistekin diktaattoriksi ja saatuaan tuolloin hän - saatuaan valtion sisäisiä asioita koskevan ogelman selvitettyä luopui säänönmukaisesti vallastaan ja palasi maatilalleen kyntämistä jatkamaan.  Roomalaisten ideana oli, että kun valta keskitetiin vaaran uhatessa yhdelle ainoalle miehelle ei kahden konsulin erilaiset mielipiteet voisi vaikuttaa hajaannuttavasti asioiden kulkuun.  Diktaattori-nimityksellä on huono kaiku, mutta edellä kerrottu esimerkki osoittaa, että alunperin kyseinen nimitys on annettu yhteiskunnan parhaimmalle ja tunnollisimmalle henkilölle asioiden niin vaatiessa. 

ENTÄ VENÄJÄ

Venäjän tilanne on tällä hetkellä täysi arvoitus; mihin Putin pyrkii.  Vaikuttaa siltä, kuin hänen tarkoituksenaan olisi palauttaa entisen Neuvostoliiton kurinalainen hallintomuoto; alistaa elikeinoelämä  uudelleen valtion holhoukseen, mikä olisi  jo Neuvostoliiton luhistuessa ollut tarpeen. Tuolloin olisi pitänyt löysätä suitsia hitaasti eikä päästää villiä vapautta valloilleen, vaan vähitellen niin kuin Kiinassa on tehty.  Mahdollinen sosialistinen valtiomuoto säilyttäen vapauttaa talouselämä, jolloin valtion omaisuus ei olisi valunut harvojen taskuihin, vaan sitä olisi jäänyt jaettavaa muullekin kansalle.  Nyt suunta näyttäisi olevan palaamassa  takaisin kurinalaiseen yhteiskuntaan - tsaarienko ajalle saakka.  Tsaarithan kukin kuoltuaan julistettiin pyhimyksiksi, vallankumouksen kukistamaa Nikolai II:sta lukuunottamatta, (eihän Leniniä, Stalinia, eikä muitakaan uusista hallitsijoista kanonisoitu, mutta tavan uudistaminen tuskin olisi mahdotonta, voisihan monitaitoisesta Putinista tulla hyväkin pyhimys, vaikkapa kurkien pyhimys???)  - kuitenkin ihan vakavasti ottaen ja pyhimystarut unohtaen, riippuu ihan siitä mihin Putin kirkon silkkihansikkaita käyttäen pyrkii: Venäjän vallankumouksessa kun työmies nousi taivaaseen ja pudotti Jumalan alas... 

Mutta yhtä kaikki, monessa läntisen Euroopan maassa, mm. meillä vallitsee hyvä-veli-diktatuuri - harvain oikeudet ja harvain valta.  Kaikkia laittomiakin porsaanreikiä saa käyttää, kun ei vaan joudu kiinni - sitäpaitsi korkein oikeusoppinut löytää kyllä keinot syyttämättä jättämispäätöksen perusteeksi. Kaikesta tästä voikin jo päätellä ettei mitään kehitystä voi tapahtua, koska  edellytys hyvinvointiin ja kehitykseen käy vain tasapuoisuuden tietä ja niinpä: Jos kansalla ei ole itsekuria ja moraalia, niin hyvä diktatuuri on parempi kuin huono demokratia, olisiko siis syytä harkita?  Kekkosen aika oli tasaisimman kehityksen ja vakaimman yhteiskuntapolitiikkamme aikaa ja ylilyönneistä tuli myllykirjeitä. Silloin herrallakin oli herra... 































keskiviikko 7. marraskuuta 2012

SAVOLAISTA KEVENNYSTÄ...

HEIMOSOTIA 


Kirjoituksissani on tullut ja tulee esiin yleensä aiheita, jota itse märehdin, mutta todellisuudessa en kutenkaan ole ihan tosikko.  Täytyyhän ihmisen ajatella asioiden keveveämpiäkin puolia.  Huumori on tietty keventämiskeino, joka tietysti on aina paikallaan, niinpä päätinkin tehdä tästä blogistani täysin asiattoman...?  
---
Vaimoni on hämäläinen ja minä savolainen (oikeastaan keskisuomalainen, tarkasti Keski-Suomen maakunnan itälaidalta, siis sudeetisavolainen) ja niinpä meillä käydäänkin joskus verbaalisia heimosotia.  Jos heimokohtaisesti ajatellaan, niin ainakin meissä toteuu horoskooppien perusominaisuudet. Vaimoni on kauris ja minä jousimies, mutta  hämäläisistä minä en siitä huolimatta  muista muuta kuin hitauden ja yhden Larin Kyöstin runon, jonka tekijästä, Eino Leino sanoi, että hän opetti kämppiksensä Kössin tekemään runoja ja Kössi opetti hänet ryyppään.  Kyseinen runo on  Hidas Hippo ja tämä on kantähämäläistä, jos  viitsisit  kääntääkin sen, vaikkapa puoliksi kontin kielelle, niin tosi on.

Hän istuu penkillä ja 
on niin kauan vait. 
Kuin ei ois kiirtettä ja 
istuu tiiman kait?
Hän lataa piippua ja 
katsoo salaa
kun väki pöydänpäässä illastaa.
- No mitäs Hippoon kuuluu, 
- Hyvää kait...
mutt´meidän mökki
parast´aikaa palaa..!

Riimittelyä ja lauseiden järjestystä en muista, en edes sitä, muistinko kaikkia säkeitäkään, mutta asian ydin oli tämä; vaimooni nähden se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä hän on Hämeen nopein, ja sopii kisaan vaikkapa koko maata ajatellen.

Entä savolaiset:  Kaksi miestä löysi Iisalmen aseman vessasta viinapuollon.  Toinen otti ryypyn ja sanoi: - "Ka otahan sinnäe".  Toinen otti ryypyn ja sanoi: Ka - kustahan se" - johon toinen: "Ka - sitähän minnäe" - jätin huutomerkit pois, niin on selvempi. Vahinko laitettiin kiertämään.

Mutta asiasta toiseen.  Helsingin yliopiston suomenkielen professorina toimi 1800 luvun puolivälissä K.A. Gottlund, joka esitti, että Suomen kirjakieli uudistettaisiin Savon murteen pohjalta, mikä tietysti olisi ollut vallan hyvä asia.  Gottlundilla lienee ollut kirjallisuusmiehenä  mutenkin vaikea paikka.  Hän kadehti Lönnrothia Kalevala-eepoksesen julkaisemisesta ja vastaeepokseksi hän oli itse kyhännyt  tekeleen "Saunala", jonka sisältöä en tunne, mutta erään savolaisiin liittyvän tarinan voin kyllä kertoa ja tämä on tosi. 

Helsingissä tunnetusti (ainakin aikaisemmin) katsottiin savolaisia vähän nenän vartta pitkin, mikä ei kyllä ole minun syytäni,  jos vaikka siihen aihetta olisikin, seuraava tapaus on kuitenkin henkilökohtainen.  

Istuimme hotelli Hesperian yökerhossa 1980-luvun alkupuolella ja joukossamme oli muuan voimakkasti savolaisittain puhuva ystävämme.  Naapuripöydässä kiinnostuttiin meistä, nähtäväästi juuri edellä mainitsemastani syystä ja kohta joku heitti olkansa yli kysyvän toteamuksen:  "Taidetaan olla Savosta päin?"  Arvasin heti mistä oli kysymys.  Käännyin puhujaan ja sanoin kuuluvasti: "niin ollaan,  ja asiaa selventääkseni voin kertoa siihen liityvän pienen jutunkin".  
Oli tovin hiljaista - naapurit odottivat, sitten jatkoin: 

"Muuan Savolaisukko oli Helsingissä käymässä  ja kävellessään katua, huomasi jossakin ovenpielessä soittokellon nappulan, jonka alla luki, että paina nappia.  Ukko painoi ja ovelle ilmestyi herra, joka kysyi, mitä ukko halusi"Em minä mittää haluva, mutta ku tuossa luk, että paena nappija, nii minä paenon".  Helsinkiläinen huomasi, että mies oli savolainen, niin hän vähän vinosti hymyillen totesi: "Taidetaan olla sieltä... Savosta päin... siellähän niitä tulee hulluja - kylyvämättä ja kyntämättä", johon ukko, että:  "Niihän niitä tulloo, mutta tiällä Helsingissä nuita näättää tuleva nappija paenamalla!"

Lopun iltaa istuimme kohteliaasti kukin omissa pöytäseurueissamme, mutta jos joku sattuisi muistamaan, tämän tapahtuman,  olisi aika kivaa.  Se tapahtui nimittäin syyskuun 7. päivä 1983, yli 29 vuotta sitten.

Edellä kirjoittamallani en halua pahoittaa kenenkään mieltä enkä heimotunnetta.  Me savolaiset olemme tietenkin perusluonteeltamme vähän äkkivääriä, kuten ystäväni, entinen Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Aimo Hiltunen ilmensi Johannes Linnankosken romaaniin Pakolaiset perustuvassa filmatisoinnissa.  Minä tosin olen, edellä mainittuja sudeettisavolaisia mutta kuulun kaikesta huolimatta keskisuomalalaisiin, joista edesmennyt sanomalehti Keskisuomalaisen toimittaja Lassi Utsjoki aikoinaan kirjoitti, että alkujaan täällä asuivat lappalaiset, sitten tulivat savolaiset asuttamaan hämäläisten erämaita ja sotkeutuivat heihin.  Lopuksi tuli pohjalaiset ja kun sotien jälkeen tulivat vielä karjalaiset, niin rotu sen kun vain paranee...


lauantai 3. marraskuuta 2012

PYHÄINPÄIVÄ


                                                                           

MUURAMEN SEURAKUNNAN KIRKKO - ALVAR AALTO
                                                  
JYVÄSKYLÄN KAUPAUNGIN KIRKKO


MIKKELIN TUOMIOSEURAKUNNAN KIRKKO

Tänä iltana palavat kynttilät omaistemme ja ystäviemme muistolle.  Niinpä mieleeni tuli tervehtiä kaikkia sukulaisiani, ystäviäni ja tuttaviani, myös tuntemattomia blogi-ystäviäni  näillä kuvaamillani iltakuvilla, kun hiljennymme muistelemaan poismenneitä omaisiamme.  Tähän tekstiä ajatellessani silmiini osuivat Lauri Viidan säekeisiin,  joista mukaillen poimin yhteensopivat kohdat: 


Siellä he kulkevat

tähtien rivissä kirkasta vanaa,

 äiti ja isä peräkanaa.

---  

Siellä he jollain planeetalla

 puutarhakeinussa pihlajan alla

 viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa.  

Jälleen yhdessä isä ja äiti.























 

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Sähköenergia - sosiaalinen oikeutemme?

SÄHKÖENEERGIA - SOSIAALLINEN OIKEUTEMME?


 Energia kysymys muodosti 1940 - 1950 Suomessa polttavan ongelman.  Suurin osa maasta oli vielä ilman sähkä. Vuoksen, mm. Enson suuret voimalaitokset olivat jääneet Nuvostoliitlle luovutetulle alueelle ja Imatra joutui turvaamaan energian melkein koko eteläiselle Suomelle.  Teollisuuslaitosten voima-asemat antoivat ympäristöilleen ja kaupunkeihin tarvittavan sähkövoiman, pienet paikalliset voimalaitokset puolestaan yrittivät pitää maaseudulla kituvaa toivonliekkiä yllä.  Vasta sosiaalinen sähköistäminen ja  pohjoisen suurten koskien valjastaminen, mikä silloisissa oloissa tapahtui vielä hämmästyttävän nopeasti laukaisi tilanteen, mutta vasta kun saatiin aikaan yhtenäinen valtakunnanverkko, alkoi sähkövoimaa olla riittävästi.  Tuohon aikaan syntyi voimakas sähköistäämisboomi.  Luotiin suuria maakunnallisia sähkänjakeluyhtiöitä.  Tilanne parani 1970-luvulla  kun mukaan tuli Loviisan atomivoimala, sittemmin myös Olkoluoto. Energian tuotanto on lisääntynyt alkuaikoihin nähden valtavasti, mutta nyt alkaa kulutuksessa näkyä hiipumista.  En ole ydinvoiman vastustaja, kuitenkin Fennovoiman aika alkaa olla mielestäni ohi.

Seurasin maaseudun sähköistämistä aitiopaikalta, toimihan isäni Konnevedellä Kellankosken Voima Oy:n liikkeenhoitajana ja muistan hyvin, kun ko.sähkölaitos liitettiin valtakunnan verkkoon vetämällä G.A.Serlachiuksen omistamalta Kuhankosken voimalaitokselta yhdyslinja kyseisen pikkutoimijan jakeluverkostoon.  Tarvittava kuparikaapeli jouduttiin tuolloin tilaamaaan tuontilisenssillä Saksasta, Osnabrückistä, kotimaasta kun sitä ei saanut. Sotien jälkeen lähiseudulle perustettiini sähköistämistä varten useita maakunnallisia jakeluyhtiöitä.  Keskiseen Suomeen syntyi  niitä kolme.  Keski-Suomen Valo,keskuspaikkanaan  Saarijärvi, Suur-Savon Sähkö,Mikkeliin ja Savon Voima  Kuopioon.  Nämä yhtiöt luotiin valtion tuella ja kunnallisella yhteistoiminnalla  paikkakuntien energian saantia turvaamaan. Voimakas kasvu perustui liittymien hankintaan myönnettyhin, varta vasten sosiaalisella lainsäädännöllä luotuihin edullisiin valtion lainoihin.  

Taajamien sähköistäminen lienee ollut helpompaa, mutta maaseudulla pitkät etäisyydet aiheuttivat päänvaivaa kustannusten jakamisesa ja sen vuoksi kehitettiin erillinen tarifi-järjestelmä, joka perustui valopisteiden määrään, mutta jotta olisi saatu oikea lähtökohta pienempien ja suurempien kuluttajien kesken, otettiin tarfioinnissa huomioon myös tilojen viljelysmaiden pinta-alat ja näiden yhteenlaskettujen tarfimaksujen puitteissa sähköliittymän ottajat maksoivat alkuperäiset liittymämaksunsa.  Muistaakseni aina kukin huone ja pihapiiri muodostivat yhden tarifin, jota peltohehtaarit lukumääränsä mukaan lisäsivät. Niinpä esimerkiksi kahden huoneen mökkistä meni piha mukanlukien kolme tarifiyksikköä, kymmenen huoneen taloudesta puolestaan muodostui yksitoista yksikköä, jota peltohehtaarit lisäsivät lukumääränsä mukaan niin, että jos hehtaari merkitsi tarifia, merkitsi se tuon yhdentoista lisäksi vielä kymmenen yksikköä lisää, siis yhteensä kaksikymmentäyksi yksikköä.  Tämä sen vuoksi, liittymismaksut saatiin suhteellisiksi ja myös myös energian hinta voitiin pitää edullisena, käsitettiinhän se sosiaaliseksi oikeudeksi.  Näin ollen kuluttajat maksoivat kilowattiensa lisäksi myös em. tarfieille vahvistetun lisämaksun, jolloin suuremmat kuluttajat maksoivat normaalin hinnan lisäksi paitsi tarpeensa myös myös varallisuutensa mukaan.  Näin turvattiin voimansiirtolinjojen jatkuva kunnossapito, varsinaista voittoa kun energiasta ei sosiaalisena etuutena ollut tarkoitus saadakaan.  Edellä kerrottu koski nimenomaan maaseudun sähköistämistä.

Nykyään nuo tarifit on korvattu sulakemaksuilla, mutta kuvaan on sittemmin tullut uusi rasite: sähkönsiirtomaksu ja vaikka kilpailu on vapautettu ei toimittajien hintaerot merkitse juuri mitään energian hinnan kanssa samalla tasolla olevien, (entisiin tarifi-maksuihin nähden) suhteettoman suurien ja voimayhtiön omassa päätäntävallassa olevien siirtomaksujen takia.  Oikea kilpailutilanne toteutuisi vasta sitten jos siirtomaksu sisätyisi sähkön hintaan - lisättynä sulakemaksulla, kuten ennekin ja yhtiöt hoitaisvat siirtomaksut  keskinäisillä sopimuksillaan.

Suunnilleen 1980-luvunlla asiat repesivät sitten kun Imatran Voima pakotetttiin fuusioon Neste-yhtiön kanssa Fortumiksi.  Jossakin yhteydessä  sulakehintaan liitettiin vielä edellä mainittu  siirtomaksu, joka - kuten jokainen voi laskustaan huomata - ovat ainakin yhtä suuria kuin kulutettujen kilowattien hinta. Samalla alkoivat sähköyhtiöt kilpailla keskenään jakeluverkostoista, mikä merkitsi niille siirtomaksujen ja päästömaksuista saatavien tulojen muodossa valtavia voittoja, toisaalta taas jakeluvarmuus alueiden laajentuessa väheni, mistä viimeaikaiset myrskytuhot ovat hyvänä esimerkkinä.  Pienet jakeluyhtiöthän hoitivat alueensa korjaustyöt aina kohtuullisen nopeasti, nyt saatavat kuluttajat joutua pitkäänkin odottelemaan oman onnensa nojassa. Kun maakunnalliset jakeluyhtiöt (ja niitä omistavat kunnat) myivät linjansa suurille - ja - monikansallisille energiantoimittajille, muuttui kansalaisten sosiaalinen etuus monopolien hallitsemaksi rahastuskeinoksi.  Lisäksi kuvaan tulivat osavuositaseet, osakekurssit, lilliukset ja optiot Jos hinta nousee on syy veden vähyydessä ja ellei siinä niin sitten liiassa ohijuoksutettavassa vedessä.  Kun rahastuksesta on kyse, ei mikään voi olla kuluttajalle hinnanmuodostajana tasapainossa ja kun Fortum ilmoittaa jättivoitoistaan, tiedämme maksavamme sosiaalisesta oikeudestamme kasinotaloudelle reilua ylihintaa.