EUROOPPAMME JA MUUTAKIN MAAILMAA
Einmal stürzt jede Diktatur...
Vuonna 1954 tein onnistuneen peukalokyytimatkan Ruotsin läpi Saksaan, missä ystäväperheeni kotona näin meikäläistä Valitut Palat lukemistoa vastaavan saksankielisen Das Beste-lehden, missä oli otsikoksi nimeämäni artikkeli ja kuvassa Adolf Hitler särkyneenä shakkinappulana. En tuolloin osannut kovinkaan paljon saksaa, mutta nimi jäi minulle erikoikoisen hyvin mieleen ja jälkeenpäin, kun aika on tuonut omat tuliaisensa kyseiseen artikkeliin käytännön tietona, on se toistuvasti noussut eteeni niin Eurooppaamme kuin koko maailmaakin koskettelevana ilmiönä.
Kerran kaatuu jokainen diktatuuri!
Maailmansotien välinen aika oli diktatuurien luvattua aikaa. Eurooppalaisten kansojen nouseminen ensimmäisen maailmansodan tuhkasta demokratioiksi kävi tuskallisen välivaiheen - diktatuurien kautta, jotka jo ennen toista maailmansotaa, tai viimeistään sen jälkeen häipyivät historiaan; oikeastan entiset oikeistodiktatuurit hävisivät, mutta Itä-Eurooppaan syntyi - Neuvostoliiton suojelluksessa uusia - kansandemokratioiden nimellä toimivia puoluediktatuureja, joissa valtaa käyttivät niiden puheenjohtajat. Pohjois-Afrikan maissahan diktaattorit ovat vastikään kaatuneet, valitettavasti vaan demokrattista vallansiirtoa niistä useimmissa leimaa nyt hallitsematon anarkia, mitä parhaiten kuvaa sanonta, että: missä kaksi arabia kohtaa toisensa on kolme erilaista mielipidettä. Iranissa yhteiskunta lepää raskaan uskonnollisen islamisti-pappiston hirmuvallan alla ja Syyriassa Bashar Al-Assad riippuu vallassa aseiden avulla tuhoten maataan uhreista välittämättä.
Monesti on asialla - milloin missäkin - ollut demokraattisia oloja vaatinut vapaustaistelijoiden joukko, josta sittemmin on noussut "johtaja", joka on pikkuhiljaa ottanut itselleen yksivaltiaan oikeudet. Islamilaisissa maissahan pappisvalta ja diktatuuri liittyvät toisiisa historiallisin sitein, mikä johtuu uskonnosta: Medinassa oli sisällisota, johon osallistui myös juutalaisia ja kun heidän puolueensa voitti, selitettiin se Israelin Jumalan sallimukseksi, jolloin Muhammed selitti olevansa kyseisen jumalan profeetta, Kun hän sai kaupunkilaiset luottamaan itseensä, pyysivät he häntä hallitsijakseen (suojelijakseen), jolloin Muhammed suostuessaan pyyntöön vaati itselleen täydellisen yksinvallan, joka olisi myös perinnöllinen. Näin ollen ovat muslimit alistuneet ajatukseen, joko hengellisen, tai maallisen johtajan perinnöllisestä yksinvallasta.
AIKA ENNEN MAAILMANASOTIA
Euroopassamme: Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli monarkia yleisimpänä valtiomuotona. niinpä Suomikin itsenäistyessään oli valinnut sen valtiomuodokseen ja kutsunut kuninkaakseen Hessenin prinssi Friedric-Karl´in, joka hallitsijanamme olisi ottanut nimen Väinö I. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Saksan tappioon, hän kuitenkin kieltäytyi, viisasta kylläkin, koska tasavaltalainen ajattelutapa maassamme voitti. (Kokoomus ja äärioikeisto olivat tuolloin kuninkaan kannalla, Maalaisliitto ja sosialidemokraatit kannattivat nykyistä valtiomuotoamme.) Mutta Eurooppa: Venäjällä vallankumous oli suistanut tsaarin yksinvallan bolsheviikkien diktatuuriksi ja Saksassa heikko Weimarin tasavalta kaatui vähän myöhemmin Hitlerin syliin.
Espanja oli sikäli mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se oli välttänyt ensimmäisen maailmansodan alkoi v. 1936 siellä sisällissota. Maa keinui melkoisessa ristiallokossa koko 1900- luvun alkuajan ja vaikka hallitusvalta vuoteen 1935 mennessä vaihtui useita kertoja, ei poliittista vakautta saavutettu. Alkuun voittajina oliva sosialistit, sittemmin seurasi useampiakin armeijan vallankaapuksia. Tapahtui poliittisia murhia, mm oikeistohallituksen pääministeri Calvo Sotello murhattiin. Kuningas Alfonso VIII oli luopunut vallasta ja poistunut maasta pelastaakseen maan sisällisodalta. Kun sitten vihdoinkin saatiin vaaleilla valittu vahva oikeistohallitus ja elämä alkoi rauhoittua, pääsi laitavasemmistossa anarkia valloilleen ja ryöstelevät joukkiot alkoivat kulkea pitkin maata, kohdistaen vihansa erityisesti uskonnollisiin instituutioihin, luostareihin, kirkkoihin ja pappeihin. 170 kirkkoa poltettiin ja ryöstettiin, lisäksi 235 kirkkoa yritettiin polttaa. Munkeja ja pappeja surmattiin. Lisäksi tasavaltalaiset - vasemmisto alkoi vaatia valtiomuodon muutosta. Neuvostoliitto ja Espanjan naapurimaa Ranska tukivat kumouksellisia sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Amerikassa suhtautuminen Venäjän vallankumoukseen oli vielä tuolloin naivin hyväksyvää ja niinpä Espanjan tasavaltalaisat saivat sieltä apua ja arvostusta - (kirjailija Ernst Hemingway: Kenelle kellot soivat), mutta saivatpa punaiset paljon sympatiaa muistakin Länsi-Euroopan maista.
AMERIKAN SIIRTOLAISTEN MUUTTO NEUVOSTOLIITTOON
Nevostoliiton propaganda muissakin maissa - erityisesti Amerikassa oli 1920-1930 luvuilla erittäin voimakasta. Sikäläisiä agitaattoreita kiersi ympäri laajaa mannerta organisoimassa maailman vallankumousta ja sen puitteissa kertomassa uudesta, vapaasta ja tasa-arvoisesta valtiosta, kehoittaen ihmisiä muuttamaan sinne -Venäjälle, uutta ihanneyhteiskuntaa rakentamaan. Sanoma sattui erikoisesti suomalaisiin siiirtolaisiin, jotka kaipasivat kotimaan läheisyyteen ja tuhannet tulivatkin kaiken omaisuutensa kanssa - lähinnä Muurmanskin kautta, joutuakseen heti pettymään. Autot, rahat, yleensä heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin ja tulijat sijoitettiin ankeille, vartioiduille kokoamisleireille. (Pienenä yksityiskohtana: Kun leireille sijoitetut, huuhteluvessoihin tottuneet maahanmuuttajat, kaipailivat vastaavia mukavuuslaitoksia, heille osoitettiin vähän syrjemälle sijoitettuja istumariukuja ja kun he tiedustelivat naisvartijalta WC-paperia, tämä huusi, että "meidän sosialistinen paperimme ei ole tarkoitettu teidän kapitalististen perseidenne pyyhkimiseen"). Passien luovuttaminen oli vapaaehtoista mutta monet tekivät sen ja sijoitettiin lopullisesti jonnekin Venäjälle. Niille, jotka eivät luopuneet Amerikan passistaan, jäi mahdollisuus palata ja paljon heitä Suomen kautta tulikin lähteäkseen Amerikkaan aloittamaan elämäänsä uudelleen. Enoni Jussi Korhonen (John Korko), joka vuoden 1910 vaihella lähtenyt Amerikkaan ja menestynyt siellä hyvin ilmaisi kirjeissään kotiväelleen kiihkeän halunsa muuttaa Venäjälle, kuitenkin täkäläiset sukulaiset saivat pidäteltyä häntä siksi, kunnes hän, muiden matkaintoisten kanssa sai tietää aikaisempien lähtijöiden kokemuksista ja kohtaloista.
ESPANJA - SISÄLLISOTA
Palaan Espanjan sisällissotaan. Sisäisen sekasorron vastapainoksi maahan syntyi falangistien vastavoima: Fransisco Franco, entinen Marokon kuvernööri, joka oli siirretty Kanarian saarille käskynhaltijaksi otti johdon Espanjan Pohjois-Afrikassssa olevat joukkojen saapuessa mantereelle Gibralttarin kautta. Näitä, hänen johtamiaan falangisteja tukivat Italia ja Saksa - aseellisesti. Italiasta tuli värvättyjä, tosin vapaaehtoisten nimikkeellä. Saksasta puolestaan Hitler lähetti Condorilegioonan, johon kuului 5.000 miestä ja luonnollisesti myös aseita, Francon nimen omaisesta pyynnöstä myös lentokoneita, niinpä saksalaislentäjät saivatkin Espanjan sisällisodassa mm. surullisen kuluisassa Guernican pommituksessa erinomaisen harjoituksen tulevaa maailmansotaa varten. Joka tapauksessa Franco pääsi lopuksi voitolle ja Espanjan olot vakiintuivat neljäksikymmeneksi vuodeksi ja tuo aika olikin Espanjassa tasaisen elämän aikaa. Kaikki elinkeinoelämä ja normaali toiminta oli sallittua, mutta politiikassa vallitsivat tiukat säännökset, joista itsekin sain tuta eräällä Mallorcan matkallani.
Kuvaavaa Francon varovaiselle politiikalle oli, että vaikka falangistit olivat saaneet Saksalta apua sisällissodassa, hän ei suostunut Hitlerin pyyntöön Gibralttarin salmen sulkemisesta liittoutuneiden laivoilta, vaan pysytteli puolueettomana koko toisen maailmansodan ajan. Muistelen, että Suomen rintamalla olisi taistellut 2000 miestä käsittävä, espanjalaisista vapaaehtoisista koostuva nk."Sininen divisioona", josta viitisentuhatta miestä osallistui aluksi myäs Saksan itärintaman sotatoimiin kunnes Franco kutsui sen kotiin ollakseen ärsyttämättä liittoutuneita.
Edellä ainitsemani henkilökohtainen kokemukseni diktatuurista: Olimme juuri saapuneet Palmaan ja laskeutuneet lentokoneesta illanhämyiselle kentälle. Tullitarkastuksessa tuli vihaisen näköinen santarmi, tarttui minua käsipuolesta ja talutti toimistoon. En ymmärtänyt mitä hän halusi. En puhu espanjaa eikä santarmi ymmärtänyt enempää englantia kuin saksaakaan suomesta puhumattakaan. Kuitenkin asia selvisi. Olin ottanut koneesta laskeuduttuani kentällä valokuvan ja salaman välähdys oli pantu merkille. Hän halusi kamerani , jonka saatuaan hän avasi sen ja repäisi melkoiselta matkalta filmin poikki. Sen jälkeen sain palata toisten matkustajien luokse. Olin saanut taas leiman, josta muu seurue tunsi minut sitten koko matkan ajan..
Franco oli ensimmäinen nykyaikainen diktaattori, joka palautti siviilihallinnon - kuningas palasi Espanjaan kuningas Alfonso VIII:nen pojan prinssi Juan Carlosin muodossa, jonka kasvatuksesta Franco oli vallanpalautussopimuksen mukaan huolehtinut. Kun Suomen televisiossa haastateltiin espanjalaisia Francon kuoltua tapahtuneen vallansiirron yhteydessä, mieleeni jäi erään maaseudun miehen kommentti, että elämä Francon aikana oli sujunut hyvin, kun vaan ei sekaantunut politiikkaan, mikä sama koskee nykyistä Kiinaa ja osittain Venäjääkin.
Lähes kaikki länsi-eurooppalaiset diktaattorit hukkuivat viimeistään toisen maailmansodan pyörteisiin, vain sivussa pysytellyt Franco jäi Espanjaan ja Neuvostoliitossa jatkoi Stalin kuolemaansa saakka vuoteen 1952 (tuohon aikaan väitettiin, että hänen lankonsa Kaganovitsh olisi ampunut hänet erässä keskuskomitean kokouksessa?), minkä jälkeen valta ko. maassa, voimakkaan valtataistelun jälkeen muuttui lähinnä kollegiaaliseksi diktatuuriksi.
RUOTSALAISEN KIRJAILIJA JAN GUILLOUN NÄKYMÄ
Toisesta maailmansodasta ja sen seuraamuksista puhuttaessa en yhdy ruotsalaisen kirjailija Jan Guilloun väitteeseen, että maailma olisi tällä hetkellä parempi paikka jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan. Kylmän itsekkäästi ajatellen, omakohtaisesti sota-ajan kokeneena ja sen jälkeisen pitkän, yli 60 vuotta kestäneen rauhan ajan eläneen sukupolvemme näkökulmasta katsoen, Hitler ja Stalin tekivät meille (paradoksaalista kylläkin) tavallaan palveluksen. Sillä, että he vähensivät työntekijöiden (vt. työttömien) määrää, paitsi sodalla myös moraalisti tuomittavilla etnisillä puhdistuksillaan, (n. 60-100 miljoonaa ihmistä), vähensivät he samalla syntyvyyttä,niin että eloon jääneille ilmaantui luonnostaan työtä sodan tuhojen korjaamisessa ja siten vähentyneelle väestölle enemmän ja pitemmäksi, niin muodoin myös runsaampia ansioita. Ensimmäisen maailmansodan tuhoja kun ei vielä oltu kaikia ehditty korjata ja toisen sodan tuhot tulivat nyt vielä niiden lisäksi. Seitsemänkymmentä vuotta tätä aikaa on kastänyt, mutta nyt tuo aukko alkaa olla täytetty. Työttömyys on tullut jäädäkseen. Lamat seuraavat toisiaan yhä kiihtyvässä tahdissa ja väestön määrä alkaa lähestyä pistettä, missä jokaista syntyvää ihmistä kohden työ vähenee kasvassa suhteessa. Aina enemmän ja enemmän ihmisiä tulee jakamaan jatkuvasti pienevää kansantuloa. Niukkuutta joudutaan tasaamaan tähän asti jatkuvasti kasvaneen kansantulon asemesta, sillä jos kansantulon lasketaan joka vuosi nousevan vielä jatkossakin tietyn prosentin verran ja kun luonnon varoja kalutaan kiihtyvällä tahdilla, samalla kun markkinat kyllästyvät, päädytään siihen, että kasvavaksi laskettava osuus alkaa muodostua pelkästään painetun paperirahan lisäämän inflaation vaikutuksesta. Siis - jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, olisi tämä taantuma tullut jo ainakin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin.
TULEVAISUUDENKUVIA
Tarjonnan ylittäessä kysynnän ohitetaan kyllästymispiste, niin että jostakin olisi löydettävä korvaavaa kysyntää ja sitä vastaavaa tuotantoa. Hyvä esimerkki työllistävästä ja tarvetta luovasta kehityksestä on tietotekniikka, toisalta se ajan myötä syö itse itseään, mutta se mitä jatkuvasti tarvitaan ja joiden tuotantoa ei voida rajattomasti lisätä ovat elintarvikkeet. Ensin alkaa näkyä niukkuus ja hintojen nousu, joka muuttuu ajan myötä olemassolon taisteluksi. Jatkuva kasvu edellyttää vähenevien luonnonvarojen kasvavaa riistoa ja lisää ympäristön saastumista (Talvivaara). Mahdollisuuksia ei ole paljon, mutta jonkinlaisella yhteiskuntasopimuksella olisi pyrittävä löytämään siedettävä keskiarvo - taso, jolle elämä voitaisiin vakiinnuttaa ja siirtyä kilpailuyhteiskunnasta sopimusyhteiskuntaan. Jatkuvasta talouskasvusta nollakasvuun, niin että tuotanto ja kulutus olisivat mahdollisimman suuressa määrin tasapainossa toistensa suhteen, jolloin myös tuotantokustannukset, hinnat ja palkat voitaisiin vakauttaa ilman jatkuvia inflaatiopaineita. Mutta tämä on mahdoton ajatus; kukaan ei tule tinkimään oikeudestaan saada enemmän. Ja vaikka kaikki maailman rahat ja tavarat tasattaisiin, olisi vuoden kuluttua jälleen miljoonia rutiköyhiä, joiden osuudet olisivat uusien mijardöörien taskuissa.
LUONTAINEN VALINTA
Vuosituhansia, pitkin maailman sivu on luontainen valinta pitänyt huolen tietystä elinkelpoisesta ihmismäärästä ja sen tarpeiden riittävyydestä, entä nyt? Mistä löytyy rutto, tai kolera, tai uusi sota, niin että väki vähenee ja lopuille riittää työtä ja toimeentuloa. Kuten sanottu, vähenevät luonnonvarat ja elinmahdollisuudet edellyttävät vähenevää väestöä ja pienevää kulutusta. Jos siis Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, kun korjattavana olisivat olleet vain yhden sodan jäljet, nyt niitä oli kahdet melkein päällekkäin, lisäksi vielä kahden sodan vähentämällä työvoimalla - jäljelle jääneille riitti näin ollen hyvinvointia pitemmäksi ajaksi. Kehittynyt lääketiede on osaltaan jatkanut ihmiskunnan keski-ikää reilusti, joten luontainen valinta ei toimi. Nykymenolla tulee työttömyyttä kiihtyvää tahtia eikä vaurautta riitä kaikille. Hyvinvointiahan ei voi loputtomiin jakaa, niukkuus puolestaan tasaantuu automaattisesti.
CHILE - PINOTCHET
Muualla maaipallollamme diktaattoreita esiintyy edelleen. Viiimeisin mainittavista sivistysvaltioiden diktaattoreista syyskuussa 1973 Chilessä vallan kaapannut kenraali Augusto Pinotceht. Chilen omalaatuisen vaalitavan mukaan onnistui vasemisto saamaan läpi kommunistisen ehdokkaan Salvadore Allenden, jonka kausi uhkasi muodostua Chilelle kohtalokkaaksi. Hänen hallitusaikanaan maan elinkeinoelämä lamaantui raaka-aineiden, koneiden ja niiden osien puutteessa. Satoihin prosentteihin noussut inflaatiokierre söi ihmisten varat, vain Pinotchetin vallankaappaus esti maan täydelliseen sekasortoon vaipumisen. Missään muussa maassa ei niin vähillä uhreilla ole saavutettu niin suurta edistystä, kuin Chilessä ja kuitenkin, jopa Englantikin piinasi maahan diplomaattipassilla sairaanhoitoa hakemaan tullutta kenraalia, joka vapaaehtoisesti oli luopunut vallastaan luotuaan ensin Chilestä Etelä-Amerikan vauraimman ja vakaimman valtion. Tämän kertoi Etelä-Amerikassa työnsä puolesta vuosikausia oleskellut tuttavani. On merkillepantavaa, että maailma yleensä tuomitsee oikeistokaappaukset, kun vasemmistodiktatuurit pyritään selittämään demokratioiksi. Pinotchetille päivastaiseksi tapaukseksi voisi mainita Itä-Saksan viimeiselle despoottille - Erich Hohneckerille - suotu anteeksianto hänen kidutus- ja murhatöistään - pääsy Haagin sotarikosoikeuden ohitse Etelä-Amerikkaan tyttärensä luokse - inhimillisestä syystä, sairastihan hän syöpää.
ANTIIKIN AIKAA
Antiikinajan Roomassa, kahden konsulin aikakudella, vaaran uhatessa yhteiskuntaa, annettiin jollekin luotettavaksi tunnetulle henkilölle diktaattorin oikeudet, mutta vain puoleksi vuodeksi kerrallaan, jona aikana hänen täytyi selvittää kyseinen pulma ja onnistuipa hän, tai ei piti hänen sen jälkeen luopua kyeisistä oikeuksistaan. Ellei hän onnistunut valittiin hänen tilalleen toinen, mutta jokaisen diktaattorina olleen piti kautensa loputtua antaa senaatille (tai kenelle tahaansa) selvitys toimistaan ja sen mukaan miten hän oli suoriutunut tehtävästään senaatti - joko antoi hyväksyntänsä, tai asetti hänet vastuuseen. Diktaattoriksi valittavalta vaadittiin hyvää mainetta, ehdototonta rehellisyyttä, tervettä kansalaiskuntoa ja ennenkaikkea sitä, että häneen saattoi luottaa. Historia kertoo Qinqinnatuksesta, jonka senaatti kutsui eläkepäiviltään, 60 vuotiaana diktaattoriksi pelastamaan sotilaallisen uhkan alaista Roomaa. Suoriuduttuaan kuuudessatoista päivässä tehtävästään, palasi hän tilalleen, josta hänet, hänen ollessaan härjillä maata kyntämässä, yli 80-vuotiaana noudettiin vielä toistekin diktaattoriksi ja saatuaan tuolloin hän - saatuaan valtion sisäisiä asioita koskevan ogelman selvitettyä luopui säänönmukaisesti vallastaan ja palasi maatilalleen kyntämistä jatkamaan. Roomalaisten ideana oli, että kun valta keskitetiin vaaran uhatessa yhdelle ainoalle miehelle ei kahden konsulin erilaiset mielipiteet voisi vaikuttaa hajaannuttavasti asioiden kulkuun. Diktaattori-nimityksellä on huono kaiku, mutta edellä kerrottu esimerkki osoittaa, että alunperin kyseinen nimitys on annettu yhteiskunnan parhaimmalle ja tunnollisimmalle henkilölle asioiden niin vaatiessa.
Mutta yhtä kaikki, monessa läntisen Euroopan maassa, mm. meillä vallitsee hyvä-veli-diktatuuri - harvain oikeudet ja harvain valta. Kaikkia laittomiakin porsaanreikiä saa käyttää, kun ei vaan joudu kiinni - sitäpaitsi korkein oikeusoppinut löytää kyllä keinot syyttämättä jättämispäätöksen perusteeksi. Kaikesta tästä voikin jo päätellä ettei mitään kehitystä voi tapahtua, koska edellytys hyvinvointiin ja kehitykseen käy vain tasapuoisuuden tietä ja niinpä: Jos kansalla ei ole itsekuria ja moraalia, niin hyvä diktatuuri on parempi kuin huono demokratia, olisiko siis syytä harkita? Kekkosen aika oli tasaisimman kehityksen ja vakaimman yhteiskuntapolitiikkamme aikaa ja ylilyönneistä tuli myllykirjeitä. Silloin herrallakin oli herra...
Einmal stürzt jede Diktatur...
Vuonna 1954 tein onnistuneen peukalokyytimatkan Ruotsin läpi Saksaan, missä ystäväperheeni kotona näin meikäläistä Valitut Palat lukemistoa vastaavan saksankielisen Das Beste-lehden, missä oli otsikoksi nimeämäni artikkeli ja kuvassa Adolf Hitler särkyneenä shakkinappulana. En tuolloin osannut kovinkaan paljon saksaa, mutta nimi jäi minulle erikoikoisen hyvin mieleen ja jälkeenpäin, kun aika on tuonut omat tuliaisensa kyseiseen artikkeliin käytännön tietona, on se toistuvasti noussut eteeni niin Eurooppaamme kuin koko maailmaakin koskettelevana ilmiönä.
Kerran kaatuu jokainen diktatuuri!
Maailmansotien välinen aika oli diktatuurien luvattua aikaa. Eurooppalaisten kansojen nouseminen ensimmäisen maailmansodan tuhkasta demokratioiksi kävi tuskallisen välivaiheen - diktatuurien kautta, jotka jo ennen toista maailmansotaa, tai viimeistään sen jälkeen häipyivät historiaan; oikeastan entiset oikeistodiktatuurit hävisivät, mutta Itä-Eurooppaan syntyi - Neuvostoliiton suojelluksessa uusia - kansandemokratioiden nimellä toimivia puoluediktatuureja, joissa valtaa käyttivät niiden puheenjohtajat. Pohjois-Afrikan maissahan diktaattorit ovat vastikään kaatuneet, valitettavasti vaan demokrattista vallansiirtoa niistä useimmissa leimaa nyt hallitsematon anarkia, mitä parhaiten kuvaa sanonta, että: missä kaksi arabia kohtaa toisensa on kolme erilaista mielipidettä. Iranissa yhteiskunta lepää raskaan uskonnollisen islamisti-pappiston hirmuvallan alla ja Syyriassa Bashar Al-Assad riippuu vallassa aseiden avulla tuhoten maataan uhreista välittämättä.
Monesti on asialla - milloin missäkin - ollut demokraattisia oloja vaatinut vapaustaistelijoiden joukko, josta sittemmin on noussut "johtaja", joka on pikkuhiljaa ottanut itselleen yksivaltiaan oikeudet. Islamilaisissa maissahan pappisvalta ja diktatuuri liittyvät toisiisa historiallisin sitein, mikä johtuu uskonnosta: Medinassa oli sisällisota, johon osallistui myös juutalaisia ja kun heidän puolueensa voitti, selitettiin se Israelin Jumalan sallimukseksi, jolloin Muhammed selitti olevansa kyseisen jumalan profeetta, Kun hän sai kaupunkilaiset luottamaan itseensä, pyysivät he häntä hallitsijakseen (suojelijakseen), jolloin Muhammed suostuessaan pyyntöön vaati itselleen täydellisen yksinvallan, joka olisi myös perinnöllinen. Näin ollen ovat muslimit alistuneet ajatukseen, joko hengellisen, tai maallisen johtajan perinnöllisestä yksinvallasta.
AIKA ENNEN MAAILMANASOTIA
Euroopassamme: Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli monarkia yleisimpänä valtiomuotona. niinpä Suomikin itsenäistyessään oli valinnut sen valtiomuodokseen ja kutsunut kuninkaakseen Hessenin prinssi Friedric-Karl´in, joka hallitsijanamme olisi ottanut nimen Väinö I. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Saksan tappioon, hän kuitenkin kieltäytyi, viisasta kylläkin, koska tasavaltalainen ajattelutapa maassamme voitti. (Kokoomus ja äärioikeisto olivat tuolloin kuninkaan kannalla, Maalaisliitto ja sosialidemokraatit kannattivat nykyistä valtiomuotoamme.) Mutta Eurooppa: Venäjällä vallankumous oli suistanut tsaarin yksinvallan bolsheviikkien diktatuuriksi ja Saksassa heikko Weimarin tasavalta kaatui vähän myöhemmin Hitlerin syliin.
Espanja oli sikäli mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se oli välttänyt ensimmäisen maailmansodan alkoi v. 1936 siellä sisällissota. Maa keinui melkoisessa ristiallokossa koko 1900- luvun alkuajan ja vaikka hallitusvalta vuoteen 1935 mennessä vaihtui useita kertoja, ei poliittista vakautta saavutettu. Alkuun voittajina oliva sosialistit, sittemmin seurasi useampiakin armeijan vallankaapuksia. Tapahtui poliittisia murhia, mm oikeistohallituksen pääministeri Calvo Sotello murhattiin. Kuningas Alfonso VIII oli luopunut vallasta ja poistunut maasta pelastaakseen maan sisällisodalta. Kun sitten vihdoinkin saatiin vaaleilla valittu vahva oikeistohallitus ja elämä alkoi rauhoittua, pääsi laitavasemmistossa anarkia valloilleen ja ryöstelevät joukkiot alkoivat kulkea pitkin maata, kohdistaen vihansa erityisesti uskonnollisiin instituutioihin, luostareihin, kirkkoihin ja pappeihin. 170 kirkkoa poltettiin ja ryöstettiin, lisäksi 235 kirkkoa yritettiin polttaa. Munkeja ja pappeja surmattiin. Lisäksi tasavaltalaiset - vasemmisto alkoi vaatia valtiomuodon muutosta. Neuvostoliitto ja Espanjan naapurimaa Ranska tukivat kumouksellisia sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Amerikassa suhtautuminen Venäjän vallankumoukseen oli vielä tuolloin naivin hyväksyvää ja niinpä Espanjan tasavaltalaisat saivat sieltä apua ja arvostusta - (kirjailija Ernst Hemingway: Kenelle kellot soivat), mutta saivatpa punaiset paljon sympatiaa muistakin Länsi-Euroopan maista.
AMERIKAN SIIRTOLAISTEN MUUTTO NEUVOSTOLIITTOON
Nevostoliiton propaganda muissakin maissa - erityisesti Amerikassa oli 1920-1930 luvuilla erittäin voimakasta. Sikäläisiä agitaattoreita kiersi ympäri laajaa mannerta organisoimassa maailman vallankumousta ja sen puitteissa kertomassa uudesta, vapaasta ja tasa-arvoisesta valtiosta, kehoittaen ihmisiä muuttamaan sinne -Venäjälle, uutta ihanneyhteiskuntaa rakentamaan. Sanoma sattui erikoisesti suomalaisiin siiirtolaisiin, jotka kaipasivat kotimaan läheisyyteen ja tuhannet tulivatkin kaiken omaisuutensa kanssa - lähinnä Muurmanskin kautta, joutuakseen heti pettymään. Autot, rahat, yleensä heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin ja tulijat sijoitettiin ankeille, vartioiduille kokoamisleireille. (Pienenä yksityiskohtana: Kun leireille sijoitetut, huuhteluvessoihin tottuneet maahanmuuttajat, kaipailivat vastaavia mukavuuslaitoksia, heille osoitettiin vähän syrjemälle sijoitettuja istumariukuja ja kun he tiedustelivat naisvartijalta WC-paperia, tämä huusi, että "meidän sosialistinen paperimme ei ole tarkoitettu teidän kapitalististen perseidenne pyyhkimiseen"). Passien luovuttaminen oli vapaaehtoista mutta monet tekivät sen ja sijoitettiin lopullisesti jonnekin Venäjälle. Niille, jotka eivät luopuneet Amerikan passistaan, jäi mahdollisuus palata ja paljon heitä Suomen kautta tulikin lähteäkseen Amerikkaan aloittamaan elämäänsä uudelleen. Enoni Jussi Korhonen (John Korko), joka vuoden 1910 vaihella lähtenyt Amerikkaan ja menestynyt siellä hyvin ilmaisi kirjeissään kotiväelleen kiihkeän halunsa muuttaa Venäjälle, kuitenkin täkäläiset sukulaiset saivat pidäteltyä häntä siksi, kunnes hän, muiden matkaintoisten kanssa sai tietää aikaisempien lähtijöiden kokemuksista ja kohtaloista.
ESPANJA - SISÄLLISOTA
Palaan Espanjan sisällissotaan. Sisäisen sekasorron vastapainoksi maahan syntyi falangistien vastavoima: Fransisco Franco, entinen Marokon kuvernööri, joka oli siirretty Kanarian saarille käskynhaltijaksi otti johdon Espanjan Pohjois-Afrikassssa olevat joukkojen saapuessa mantereelle Gibralttarin kautta. Näitä, hänen johtamiaan falangisteja tukivat Italia ja Saksa - aseellisesti. Italiasta tuli värvättyjä, tosin vapaaehtoisten nimikkeellä. Saksasta puolestaan Hitler lähetti Condorilegioonan, johon kuului 5.000 miestä ja luonnollisesti myös aseita, Francon nimen omaisesta pyynnöstä myös lentokoneita, niinpä saksalaislentäjät saivatkin Espanjan sisällisodassa mm. surullisen kuluisassa Guernican pommituksessa erinomaisen harjoituksen tulevaa maailmansotaa varten. Joka tapauksessa Franco pääsi lopuksi voitolle ja Espanjan olot vakiintuivat neljäksikymmeneksi vuodeksi ja tuo aika olikin Espanjassa tasaisen elämän aikaa. Kaikki elinkeinoelämä ja normaali toiminta oli sallittua, mutta politiikassa vallitsivat tiukat säännökset, joista itsekin sain tuta eräällä Mallorcan matkallani.
Kuvaavaa Francon varovaiselle politiikalle oli, että vaikka falangistit olivat saaneet Saksalta apua sisällissodassa, hän ei suostunut Hitlerin pyyntöön Gibralttarin salmen sulkemisesta liittoutuneiden laivoilta, vaan pysytteli puolueettomana koko toisen maailmansodan ajan. Muistelen, että Suomen rintamalla olisi taistellut 2000 miestä käsittävä, espanjalaisista vapaaehtoisista koostuva nk."Sininen divisioona", josta viitisentuhatta miestä osallistui aluksi myäs Saksan itärintaman sotatoimiin kunnes Franco kutsui sen kotiin ollakseen ärsyttämättä liittoutuneita.
Edellä ainitsemani henkilökohtainen kokemukseni diktatuurista: Olimme juuri saapuneet Palmaan ja laskeutuneet lentokoneesta illanhämyiselle kentälle. Tullitarkastuksessa tuli vihaisen näköinen santarmi, tarttui minua käsipuolesta ja talutti toimistoon. En ymmärtänyt mitä hän halusi. En puhu espanjaa eikä santarmi ymmärtänyt enempää englantia kuin saksaakaan suomesta puhumattakaan. Kuitenkin asia selvisi. Olin ottanut koneesta laskeuduttuani kentällä valokuvan ja salaman välähdys oli pantu merkille. Hän halusi kamerani , jonka saatuaan hän avasi sen ja repäisi melkoiselta matkalta filmin poikki. Sen jälkeen sain palata toisten matkustajien luokse. Olin saanut taas leiman, josta muu seurue tunsi minut sitten koko matkan ajan..
Franco oli ensimmäinen nykyaikainen diktaattori, joka palautti siviilihallinnon - kuningas palasi Espanjaan kuningas Alfonso VIII:nen pojan prinssi Juan Carlosin muodossa, jonka kasvatuksesta Franco oli vallanpalautussopimuksen mukaan huolehtinut. Kun Suomen televisiossa haastateltiin espanjalaisia Francon kuoltua tapahtuneen vallansiirron yhteydessä, mieleeni jäi erään maaseudun miehen kommentti, että elämä Francon aikana oli sujunut hyvin, kun vaan ei sekaantunut politiikkaan, mikä sama koskee nykyistä Kiinaa ja osittain Venäjääkin.
Lähes kaikki länsi-eurooppalaiset diktaattorit hukkuivat viimeistään toisen maailmansodan pyörteisiin, vain sivussa pysytellyt Franco jäi Espanjaan ja Neuvostoliitossa jatkoi Stalin kuolemaansa saakka vuoteen 1952 (tuohon aikaan väitettiin, että hänen lankonsa Kaganovitsh olisi ampunut hänet erässä keskuskomitean kokouksessa?), minkä jälkeen valta ko. maassa, voimakkaan valtataistelun jälkeen muuttui lähinnä kollegiaaliseksi diktatuuriksi.
RUOTSALAISEN KIRJAILIJA JAN GUILLOUN NÄKYMÄ
Toisesta maailmansodasta ja sen seuraamuksista puhuttaessa en yhdy ruotsalaisen kirjailija Jan Guilloun väitteeseen, että maailma olisi tällä hetkellä parempi paikka jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan. Kylmän itsekkäästi ajatellen, omakohtaisesti sota-ajan kokeneena ja sen jälkeisen pitkän, yli 60 vuotta kestäneen rauhan ajan eläneen sukupolvemme näkökulmasta katsoen, Hitler ja Stalin tekivät meille (paradoksaalista kylläkin) tavallaan palveluksen. Sillä, että he vähensivät työntekijöiden (vt. työttömien) määrää, paitsi sodalla myös moraalisti tuomittavilla etnisillä puhdistuksillaan, (n. 60-100 miljoonaa ihmistä), vähensivät he samalla syntyvyyttä,niin että eloon jääneille ilmaantui luonnostaan työtä sodan tuhojen korjaamisessa ja siten vähentyneelle väestölle enemmän ja pitemmäksi, niin muodoin myös runsaampia ansioita. Ensimmäisen maailmansodan tuhoja kun ei vielä oltu kaikia ehditty korjata ja toisen sodan tuhot tulivat nyt vielä niiden lisäksi. Seitsemänkymmentä vuotta tätä aikaa on kastänyt, mutta nyt tuo aukko alkaa olla täytetty. Työttömyys on tullut jäädäkseen. Lamat seuraavat toisiaan yhä kiihtyvässä tahdissa ja väestön määrä alkaa lähestyä pistettä, missä jokaista syntyvää ihmistä kohden työ vähenee kasvassa suhteessa. Aina enemmän ja enemmän ihmisiä tulee jakamaan jatkuvasti pienevää kansantuloa. Niukkuutta joudutaan tasaamaan tähän asti jatkuvasti kasvaneen kansantulon asemesta, sillä jos kansantulon lasketaan joka vuosi nousevan vielä jatkossakin tietyn prosentin verran ja kun luonnon varoja kalutaan kiihtyvällä tahdilla, samalla kun markkinat kyllästyvät, päädytään siihen, että kasvavaksi laskettava osuus alkaa muodostua pelkästään painetun paperirahan lisäämän inflaation vaikutuksesta. Siis - jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, olisi tämä taantuma tullut jo ainakin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin.
TULEVAISUUDENKUVIA
Tarjonnan ylittäessä kysynnän ohitetaan kyllästymispiste, niin että jostakin olisi löydettävä korvaavaa kysyntää ja sitä vastaavaa tuotantoa. Hyvä esimerkki työllistävästä ja tarvetta luovasta kehityksestä on tietotekniikka, toisalta se ajan myötä syö itse itseään, mutta se mitä jatkuvasti tarvitaan ja joiden tuotantoa ei voida rajattomasti lisätä ovat elintarvikkeet. Ensin alkaa näkyä niukkuus ja hintojen nousu, joka muuttuu ajan myötä olemassolon taisteluksi. Jatkuva kasvu edellyttää vähenevien luonnonvarojen kasvavaa riistoa ja lisää ympäristön saastumista (Talvivaara). Mahdollisuuksia ei ole paljon, mutta jonkinlaisella yhteiskuntasopimuksella olisi pyrittävä löytämään siedettävä keskiarvo - taso, jolle elämä voitaisiin vakiinnuttaa ja siirtyä kilpailuyhteiskunnasta sopimusyhteiskuntaan. Jatkuvasta talouskasvusta nollakasvuun, niin että tuotanto ja kulutus olisivat mahdollisimman suuressa määrin tasapainossa toistensa suhteen, jolloin myös tuotantokustannukset, hinnat ja palkat voitaisiin vakauttaa ilman jatkuvia inflaatiopaineita. Mutta tämä on mahdoton ajatus; kukaan ei tule tinkimään oikeudestaan saada enemmän. Ja vaikka kaikki maailman rahat ja tavarat tasattaisiin, olisi vuoden kuluttua jälleen miljoonia rutiköyhiä, joiden osuudet olisivat uusien mijardöörien taskuissa.
LUONTAINEN VALINTA
Vuosituhansia, pitkin maailman sivu on luontainen valinta pitänyt huolen tietystä elinkelpoisesta ihmismäärästä ja sen tarpeiden riittävyydestä, entä nyt? Mistä löytyy rutto, tai kolera, tai uusi sota, niin että väki vähenee ja lopuille riittää työtä ja toimeentuloa. Kuten sanottu, vähenevät luonnonvarat ja elinmahdollisuudet edellyttävät vähenevää väestöä ja pienevää kulutusta. Jos siis Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, kun korjattavana olisivat olleet vain yhden sodan jäljet, nyt niitä oli kahdet melkein päällekkäin, lisäksi vielä kahden sodan vähentämällä työvoimalla - jäljelle jääneille riitti näin ollen hyvinvointia pitemmäksi ajaksi. Kehittynyt lääketiede on osaltaan jatkanut ihmiskunnan keski-ikää reilusti, joten luontainen valinta ei toimi. Nykymenolla tulee työttömyyttä kiihtyvää tahtia eikä vaurautta riitä kaikille. Hyvinvointiahan ei voi loputtomiin jakaa, niukkuus puolestaan tasaantuu automaattisesti.
CHILE - PINOTCHET
Muualla maaipallollamme diktaattoreita esiintyy edelleen. Viiimeisin mainittavista sivistysvaltioiden diktaattoreista syyskuussa 1973 Chilessä vallan kaapannut kenraali Augusto Pinotceht. Chilen omalaatuisen vaalitavan mukaan onnistui vasemisto saamaan läpi kommunistisen ehdokkaan Salvadore Allenden, jonka kausi uhkasi muodostua Chilelle kohtalokkaaksi. Hänen hallitusaikanaan maan elinkeinoelämä lamaantui raaka-aineiden, koneiden ja niiden osien puutteessa. Satoihin prosentteihin noussut inflaatiokierre söi ihmisten varat, vain Pinotchetin vallankaappaus esti maan täydelliseen sekasortoon vaipumisen. Missään muussa maassa ei niin vähillä uhreilla ole saavutettu niin suurta edistystä, kuin Chilessä ja kuitenkin, jopa Englantikin piinasi maahan diplomaattipassilla sairaanhoitoa hakemaan tullutta kenraalia, joka vapaaehtoisesti oli luopunut vallastaan luotuaan ensin Chilestä Etelä-Amerikan vauraimman ja vakaimman valtion. Tämän kertoi Etelä-Amerikassa työnsä puolesta vuosikausia oleskellut tuttavani. On merkillepantavaa, että maailma yleensä tuomitsee oikeistokaappaukset, kun vasemmistodiktatuurit pyritään selittämään demokratioiksi. Pinotchetille päivastaiseksi tapaukseksi voisi mainita Itä-Saksan viimeiselle despoottille - Erich Hohneckerille - suotu anteeksianto hänen kidutus- ja murhatöistään - pääsy Haagin sotarikosoikeuden ohitse Etelä-Amerikkaan tyttärensä luokse - inhimillisestä syystä, sairastihan hän syöpää.
ANTIIKIN AIKAA
Antiikinajan Roomassa, kahden konsulin aikakudella, vaaran uhatessa yhteiskuntaa, annettiin jollekin luotettavaksi tunnetulle henkilölle diktaattorin oikeudet, mutta vain puoleksi vuodeksi kerrallaan, jona aikana hänen täytyi selvittää kyseinen pulma ja onnistuipa hän, tai ei piti hänen sen jälkeen luopua kyeisistä oikeuksistaan. Ellei hän onnistunut valittiin hänen tilalleen toinen, mutta jokaisen diktaattorina olleen piti kautensa loputtua antaa senaatille (tai kenelle tahaansa) selvitys toimistaan ja sen mukaan miten hän oli suoriutunut tehtävästään senaatti - joko antoi hyväksyntänsä, tai asetti hänet vastuuseen. Diktaattoriksi valittavalta vaadittiin hyvää mainetta, ehdototonta rehellisyyttä, tervettä kansalaiskuntoa ja ennenkaikkea sitä, että häneen saattoi luottaa. Historia kertoo Qinqinnatuksesta, jonka senaatti kutsui eläkepäiviltään, 60 vuotiaana diktaattoriksi pelastamaan sotilaallisen uhkan alaista Roomaa. Suoriuduttuaan kuuudessatoista päivässä tehtävästään, palasi hän tilalleen, josta hänet, hänen ollessaan härjillä maata kyntämässä, yli 80-vuotiaana noudettiin vielä toistekin diktaattoriksi ja saatuaan tuolloin hän - saatuaan valtion sisäisiä asioita koskevan ogelman selvitettyä luopui säänönmukaisesti vallastaan ja palasi maatilalleen kyntämistä jatkamaan. Roomalaisten ideana oli, että kun valta keskitetiin vaaran uhatessa yhdelle ainoalle miehelle ei kahden konsulin erilaiset mielipiteet voisi vaikuttaa hajaannuttavasti asioiden kulkuun. Diktaattori-nimityksellä on huono kaiku, mutta edellä kerrottu esimerkki osoittaa, että alunperin kyseinen nimitys on annettu yhteiskunnan parhaimmalle ja tunnollisimmalle henkilölle asioiden niin vaatiessa.
ENTÄ VENÄJÄ
Venäjän tilanne on tällä hetkellä täysi arvoitus; mihin Putin pyrkii. Vaikuttaa siltä, kuin hänen tarkoituksenaan olisi palauttaa entisen Neuvostoliiton kurinalainen hallintomuoto; alistaa elikeinoelämä uudelleen valtion holhoukseen, mikä olisi jo Neuvostoliiton luhistuessa ollut tarpeen. Tuolloin olisi pitänyt löysätä suitsia hitaasti eikä päästää villiä vapautta valloilleen, vaan vähitellen niin kuin Kiinassa on tehty. Mahdollinen sosialistinen valtiomuoto säilyttäen vapauttaa talouselämä, jolloin valtion omaisuus ei olisi valunut harvojen taskuihin, vaan sitä olisi jäänyt jaettavaa muullekin kansalle. Nyt suunta näyttäisi olevan palaamassa takaisin kurinalaiseen yhteiskuntaan - tsaarienko ajalle saakka. Tsaarithan kukin kuoltuaan julistettiin pyhimyksiksi, vallankumouksen kukistamaa Nikolai II:sta lukuunottamatta, (eihän Leniniä, Stalinia, eikä muitakaan uusista hallitsijoista kanonisoitu, mutta tavan uudistaminen tuskin olisi mahdotonta, voisihan monitaitoisesta Putinista tulla hyväkin pyhimys, vaikkapa kurkien pyhimys???) - kuitenkin ihan vakavasti ottaen ja pyhimystarut unohtaen, riippuu ihan siitä mihin Putin kirkon silkkihansikkaita käyttäen pyrkii: Venäjän vallankumouksessa kun työmies nousi taivaaseen ja pudotti Jumalan alas...Mutta yhtä kaikki, monessa läntisen Euroopan maassa, mm. meillä vallitsee hyvä-veli-diktatuuri - harvain oikeudet ja harvain valta. Kaikkia laittomiakin porsaanreikiä saa käyttää, kun ei vaan joudu kiinni - sitäpaitsi korkein oikeusoppinut löytää kyllä keinot syyttämättä jättämispäätöksen perusteeksi. Kaikesta tästä voikin jo päätellä ettei mitään kehitystä voi tapahtua, koska edellytys hyvinvointiin ja kehitykseen käy vain tasapuoisuuden tietä ja niinpä: Jos kansalla ei ole itsekuria ja moraalia, niin hyvä diktatuuri on parempi kuin huono demokratia, olisiko siis syytä harkita? Kekkosen aika oli tasaisimman kehityksen ja vakaimman yhteiskuntapolitiikkamme aikaa ja ylilyönneistä tuli myllykirjeitä. Silloin herrallakin oli herra...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti