OI HILJAISUUS!
Edellisestä blogistani on mennyt jo useampi kuukausi. Kirjoittamiseeni on vaikuttaneet monet seikat, joista pahin lienee jonkinlainen turhatuminen, tai väsymys.
Vuodenvaihteen tienoillahan se aina iskee.
Nelisenkymentä vuotta sitten työstin ruiskuvalukoneilla muovia ja konehallini lämmityslaitteiden uusintaa urakoi Konnevedellä hyvin tunnettu "Häiskä" - Erkki Hänninen. Työ sattui loppuvuoteen ja se valmistui joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Lämpö oli päällä, Erkki ja Masalinin Veikko olivat lähteneet lepäilemään, kunnes uudenvuoden aattona lämmitys sippasi. Vesi lakkasi kiertämästä ja pahaksi onneksi pakkanen alkoi kiristyä pahaenteisesti. Olihan siinä vakava putkirikkojen vaara olemassa, niinpä minun oli saatava mestarit kiinni aatosta huolimatta - ja sainkin - tosin jo juhlinnan aloittaneena. Asia oli ihan OK, tilanne vaan sattui väärään aikaan, mutta miehet tulivat ja aloittivat tutkimukset. Tutkittiin ja tutkittiin, mutta vika ei ei vaan ottanut löytyäkseen ja niinpä Häiskä sitten aattoiltana kellon kähestyessä kymmentä lopenväsyneenä nojautuessaan lämmitysuunia vasten totesikin, että "nyt alakaa tuntuva sille, että syksyn haluttommuus alakaa vaehtuva kevätväsymyksee."
Löytyihän se vika sentään loppujen lopuksi.
Oikeastaan ajattelin tähän kokonaan toista, vähän laajempaa juttua, mutta jätän sen seuraavaan kertaan ja julkaisen tämän katkaistakseni vallinneen hiljaisuuden. Mainittakoon vielä, että tässä välillä olen paneutunut myös muihin kirjoitus- ja käännöshommin ja niinpä sain julkaistua pienen runokokoelmani "Säkeitä ja ajatuksia" jota on jo kirjakaupoissa, (tai saa ainakin tilaten). Innostuttuani näin asiasta hankin oikeudet myös 209-sivuiseen käännösromaaniin "Sininen talo" - joka kertoo englantilaisen arkkitehtiperheen elämän muutoksesta heidän vaihdettuaan surkaupungista pieneen maaseutukaungista ostanaansa ja kunnostamaansa upeaan kartanoon. Unelmakoti osoittautuu vihamieliyyttä henkiväksi painajaiseksi. Täämä kirja ei vielä ole kaupoissa, mutta annan kyllä haluttaessa siitäkin sähköpostilla lisätietoja. Koska en tiedä oikeuksistani julkaista tämän blogini puitteissa mitään mainosluonteista pidättäydyn tässä vain mainitsemaan nämä pääkohdat, mutta sähköpostilla kerron kyllä tarvittaessa tarkemmin.
Toukokuu alkoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti