sunnuntai 7. toukokuuta 2017

KYSYMYS: MAAHANMUUTTAJAT - ?



KYSYMYS: MAAHANMUUTTAJAT - ?


Seuratessani viimeaikaisia tapahtumia en ole voinut olla pohtimatta maahamme jo vakiintunutta pakolaisongelmaa ja sitä seurannutta tuvapaikanhakijakysymystä  ja maahanmuutopolitiikkaa.
Pari vuotta sitten puhjennut pakolaiskriisi ei onneksi jatkunutkaan samanlaisena tulvana kuinpelättiin.  Tulijajoukot pienenivät ja harvenivat ja saatoimme huokaista helpotuksesta kun maahantulijoiden määrä pysähtyi melkoisen maltilliselle tasolle eikä tällä hetkellä voi  enää puhua varasinaisesta kriisistä, vaan melkoisen hyvin hallittavissa olevasta tilanteesta.    Näin tilanne tällähetkellä, mutta onko se lopullinen.vaiko vain väliaikeinen.  Nykyinen olotila on rauhoittanut meidät ja saanut unohtamaan, että Etelä-Euroopassa, Turkissa ja Kreikassa on tilanne hoidettu vieläkin väliaikisin järjestelyin, mikä tekee tilanteesta arvaattoman ja on mahdollista, että se aktivoituu  tulevaisuudessa uudelleen mikäli  Euroopa uniooni ei  jatka keikkalaisen jäsenistönsä elättämistä, tai Turkin oikukas presidentti Erdögan ei saa tahtoaan tarpelliseksi katsomissaan asioissa läpi ja sikäli kun hän saa, merkinnee se lähinnä sitä, että saamme mahdollisesti muiden tulijoiden lisäksi puolet turkkilaisista ovillemme turvapaikkaa kyselemään.

Olemme mielestäni tulleet tilanteeseen, mistä ei ole paluuta.  Pakolaiset ja maahanmuuttaajat ovat löytäneet Suomen emmekä voi estää heidän saaapumistaan ja nähtävästi meillä on moraalilnen velvollisuus auttaa ja tehdä osamme kansaivälisen yhteisön puitteissa.  Meillähän on tilaa ja meillä on järjestäytyneen yhteiskunnan puitteet ja niissä muodossa mahdollisuudet tarjota suojaa ja elämän varmuutta.  Taloudelliset resurssimme asettavat tosin rajoituksia, mutta jos vilpittömässä mielessä saapuvat maahanmuuttajat saataisiin nopeasti kotiutettua ja heille voitaisiin tarjota tuottavaa työtä olisi  tietyn välimenokauden jälkeen odotettavissa ehkä meitä kaikkia hyödyttävä tilanne, mutta se edellyttää että pakolaisten tulo on saatava pysymään hallitussa puitteissa.
Jokainen tulija on saatava rekiseröityäja jokaisella on oltava tietty osoite niin että jokainen on aina tavoitettavissa.  Nyt maahanmuuttajat protestoivat poliisin heihin kohdistamia ratsioita, mutta jos omatunto on puhdas ei sen pitäisi haitata.  Lisäksi on muistettava, että jokaisen suomalainen on käytännössa viranomaisrekisterissä, kun sen sijan maahanmuuttajien joukossa on paljon alkutohinassa maahan papereitta tulleita, samoin myös maan alle painuneita, karkotusmääräyksen saaneita, joten kysymyksessä on luonnollinen, täysin laillinen ja hyväksyttävä toimenpide.

Kun oleskelulupa myönnetään, oletan että oleskeluluvan saaaneille tehdään selväksi maan tavat ja edellytykset täällä oleskeluun ja että heiltä odotetaan lakien ja maan tapojen noudattamista ja että he myös sitoutuvat niihin.  On selvää, että tulijoiden on sopeuduttava vallitseviin oloihin eikä meidän -alkuperäisväestöön kuuuluvien - tarvitse omaksua vierasta kulttuuria, tai muuttaa totuttuja traditioitamme ja tapojamme mikä paljolti koskee uskontoamme ja sen harjoittamista.  
Meillä on maailman kaunein uskonto ja meidän uskonnolliset menomme ovat hillittyjä ja väkivallattomia.  Olkaamme tunnustuksellisia - niin kuin maahanmuuttajatkin ovat - mutta he harrastakoon tapojaan, riittejään ja kulttuuriaan omissa piirissään kuten esimerkisi juualaisyhteisömme tekee.  En katso myöskään aiheelliseksi saattaa vierasperäisen uskonnon tunnusmerkkejä julkisessa kuvassamme häiritsevän julkisiksi, juutalaisten synagoogathan ovat melko näkymättömiä ja muut uskonnolliset yhteisömme mm. Jehovan todistajat ja mormoonit perustuvat - erovaisuuksistaan huolimatta - kristillisen uskonmme kanssa samaan auktoriteettiin - Raamattuun.

Olen ollut maahanmuuttokriittinen ja olen sitä edelleen, mutta tapahtunut kehitys on ollut pakko hyväksyä, sillä se jatkuu hyväsymmeppä me sen, tai ei.  Mielestäni on parempi valita tässäkin tapauksessa pienempi paha, ottaa ja valita rauhalliset, todella avuntarpeessa olevat pakkolaiset ja niinhän luullaakseni tehdäänkin, mutta lapsia ja lapsiperheitä ajatellen harkintaan pitäisi ottaa mukaan vielä enemmän inhimillinen puoli sillä mielestäni saamme heistä aikaa myöten melko varmasti hyviä kansalaisia ja tarpeellisia työntekijöitä vanhenevan väestömme jättämää työvoimavajausta korvaamaan. Nimenomaan perheelliset maahanmuttajat uskoakseni haluavat vakiinnuttaa elämänsä ja se jo lienee muuan tae siitä, että tulijat haluavat sitoutua valliseviin olosuhteisiin, sen sijaan etenkin yksinäiset, nuoret miehet muodostavat mahdollisesti radikalisoituvan ryhmän, johon on syytä suhtautua huomattavasti kriittisemmin.    

Hiljattain Pauliina Salminen kirjoitti Keskisuomalaisessa afganistanilaisesta tytöstä, jonka perhe oli määrätty palautettavaksi kotimaahansa.  Perhe oli tullut kaksi vuotta sitten ja tyttä oli oppinut Suomen kielen jo melkoisen hyvin, nin että pystyi ilmaisemaan kirjallisesti halunsa jäädä maahamme. Artikkelin yhteydessä tuli esille naisten ja tyttöjen vaikea asema muslimimaissa. Sukupuolielinten silpominen, lapsiavioliitot vanhojen miesten kanssa, lisäksi seuranaan alituinen pelko kidnappauksesta, raiskatuksi tulemisesta ja kidutuksesta aina hengen menetykseen saakka

Maassamme jo vuodenkin ajan oleskelleet lapset ovat useimmiten oppineet niin paljon kieltämme, että heidän on helppo integroitua suomalaiseen yhteiskuntaaan ja uskon heistä kehittyvän aitoja suomalaisia, minkä olen todennut useiden palvelualoilla työelämään päässeiden nuorten maahanmuuttajien suhtatumisessa työhönsä ja yhteiskuntaamme.  Maassamme kolmanneksi suurimpana  maahanmuuttajaryhmänä olevat venäläiset ovat julkisuudessa ilmenneiden tietojen mukaan omaksuneet - venäjän pakollisesta kaksoiskansalaisuudestaan huolimatta - melkoisen täydelliseen lojaliteetin, perustellen sillä, että Suomi on antanut heille paljon - vakaan elämän ja turvalliset olot.

Ja sitten yleisenä - viimaikaisten antropologisten tutkimusten mukaan suomalais-ugrilainen heimomme kantaa roturasitteinaan melkoisen määrän poikkeavia geeniryhmiä, joten ei ole lainkaan hullumpaa, että saamme heimoomme uutta verta, sitäpaitsi itämaisen kauniit, tummat vivahteet suomalaiseen vaaleaan persoonallisuuteen yhdistettyinä eivät millään tavalla satu häiritsevästi ainakaan minun silmiini.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti