Venäjän menneisyys on niin monisäikeinen asia, että lyhyessä esityksessä on mahdotonta käsiteällä asiosta ehjänä temporaalisena kokonaisuuutena, joten palaan vielä Kultaiseen Ordaan, mongoolien hallinnon aikaan. Kyseinen olatila kesti noin kaksisataa vuotta mutta toisellapuolen maata vallitsi toinen vitsaus. Samaan aikaan kun mongoolit ahdistivat maata ruotsalaiset ja saksalaiset. Novgorod, joka ei ollut joutunut mongolien alistamaksi, kävi ruhtinaansa Aleksanteri Nevskin johdolla pohjoisia valloittajia vastaan ja löi v. 1240 Birger-jarlin johtamat ruotsalaiset Nevalla ja muutamaa vuotta myöhemmin kalpaveljien riariston Pihkovassa ja Peipsenjärven jäällä. Mongoolien kanssa hän solmi sopimuksen verotuksesta, jota muutamat toiset kaupungit eivät suostuneet noudattamaan, mutta kyseisen sopimusrikkeen hän sai selvitettuä diplomaattisin keinoin. Hänen nuorin poikansa Daniel valittuun v.1263 Moskovan ruhtinaaksi ja kaupungin valta-asema kasvoi ja vahvistui, niin että siitä ennen pitkää tuli myös Venäjän kirkon keskuspaikka. Ja vihdoin, kun v. 1378 venäläisten ja Kulteisen Ordan mongoolien välit särkyivät Moskovan - tuolloinen hallitseva ruhtinas - Dimitri Donskoi voitti heidät taistelussa Donin varrella sijatsevalla Kulikovon tasangolla.
Näihin aikoihin tapahtui yritys palauttaa Venäjän kirkko Rooman paavin alaisuuteen. Moskovan metropoliita Isidor oli Firezessä järjesteyssä kirkolliskokoouksessa osallisunut kirkkojen väisten erimielisyyksien selvitelyyn ja onnellisena siitä luki sovintokirjan Moskovassa pidetyssä jumalanpalveluksessa sekä lisäsi Rooman paavin julkisen rukoukseen yhteyteen,mitä venäläiset eivät voineet hyväksyä. Isidor joutui pakenemaan ja kirjjojen välinen muuri vahvistui entisestään. Venäjän kirkko itsenäistyi Bysantista lopullisesti Boris Godunovin saatua Konstantinopolin patriarkan Jeremias II tunnustamaan Moskovan metropoliitta patriarkaksi.
Moskovaan v.1612 kokoontunut suuri kansankokous valitsee Mikael Romanovin tsaariksi ja hänet löydetään Ipatjevin luostarista, missä hänen äitinsä on nunnana. Boris Godunov oli valtaan tultuaan pakottanut hänen isänsä Moskovan patriarkan - Filemonin - munkiksi, jonka puolalaiset puolestaan olivat kuninkaansa Vladislavin tunkeuduttua Venäjälle - tsaarin kruunua pojalleen vaatiessaan - vieneet vangituna Puolaan. Aika on levotonta. Monenlaiset sisäiset riidat ja skismat vallitsevat Venäjällä uuden tsaarin aloittaessa. Mikael on hyväluonteinen eikä hallitseminen kiinnosta häntä, mutta sitten puolalaiset vapauttavat hänen isänsä patriarkka Filemonin, joka saavuttuaan jatkaa hallitsemista poikansa nimissä ja hänen viisaan hallintonsa aika on venäläisille onnellista aikaa.
Mikaelin pään painuessa nousi tilalle v.1645 hänen poikansa Aleksei. Suurikoinen ja komea mies, mutta tehoton hallitsijana. Hänen toimestaan kutsuttiin koolle neuvosto, jonka oli määrä säätää uudet lait, jotka sunniteltiin lähinnä maanomistajien etuja ajatellen. Kun unohdetut ukrainalaiset talonpojat muutamaa vuotta myöhemmin nousivat kapinaan puolalaisia isäntiään vastaan kutsui Aleksei neuvon uudelleen koolle ja kysyi miten tilanteeseen tulisi suhtautua, päätettiin lähettää talonpojille apujoukkoja. Seuranneessa sodassa olivat venäläiset juuri pääsemässä voitolle, mutta kun Ruotsin kuningas Kaarle X Kustaa valloitettuaan suuria osia Puolasta tunkeutui Ukrainaan tarkoituksenaan auttaa maata itsenäistymään, täytyi Venäjän liittoutua Puolan kanssa. Ruotsalaiset lyötiin ja Puola palautti laajoja Venäjältä anastamiaan alueita, Kiovan Ukrainan jäädessä edelleen tukevasti osaksi vanhaa Venäjää.
Aleksein aikana tapahtui kirkon piirissä suuri murhenäytelmä. Moskovan patriarkka Nikonin ehdotuksesta koollekutsuttiin kirkollikokous, jonka tarkoituksena pyhien toimitusten uudelleen järjestely. Muutokset sinänsä olivat vähäpätöisiä ja koskivat lähinnä rituaaleja ja sermonioita, kuten esimerkiksi tapa, jolla se suositti - venäisten omaksuman kahdella sormella tehtävän ristinmerkin tekemisen asemesta yleistä kreikkalaiskatolisen tavan mukaista kolmella sormella tehtävää ristinmerkkiä - aiheutti valtavan vastalauseiden aallon. Riidat kärjistyivät niin kiihkeiksi, että lopuksi piispainkokous julisti kaikki uudistuksista kieltäytyvät kirkonkiroukseen. Vanhauskoiset ja lahkolaiset "raskolnikit" eivät voineet sittenkään hyväksyä muutoksia, mistä seurasi riitoja ja vainoja. Veri vuoti, kun joukoittain ihmisiä kidutettiin ja mestattiin. Kymmenentuhannen ihmisen lasketaan kärsineen "tulikasteen", - sulkeutuessaan taloihin ja kirkkoihin, joissa he - ne palamaan syytettyään - menehtyivät vapaaeahtoisesti liekkeihin.
Aleksei oli naimissa kaksikertaa, ensimmäinen vaimo Maria Milovskalevskaja, joka kuoli kahdenkymmenenyhden avioliittovuoden jälkeen, mutta ehti tehdä Alekseille kolmetoista lasta, joista eloon selviytyivät vain tytär Sofia, poika Feodor sekä Iivana, joka oli sairaaloinen ja melkein idiootti. Toinen vaimo oli Natalia Nyryskaja, jonka kanssa Alekseilla oli vain yksi lapsi - poika - Pietari, joka sittemmin hallitsijana tunnettiin Pietari Suuren nimellä. Natalia on Aleksein taitavan pääministerin Artemon Matjevev ja hänen puolisonsa skotlantilaisen lady Hammiltonin kasvattitytär ja siten joutunut kosketuksiin myös länsimaisen sivistyksesen kanssa.
Tuo aika 1600-luvun loppu, 1700 - luvun alku oli tsaarin huoneessa kriittistä aikaa. Aleksein kuollessa valtaistuimen perii Feodor, jonka hallitusaika jää vain muutaman vuoden pituiseksi. Hänen väistyessään tulevat tsaareiksi mielipuoli Iivana ja 9-vuotias Pietari ja heidän holhoojakseen määrätään Pietarin äiti, Natalia. Holhoojan suhteen tulee kuitenkin ogelmia. Ensimmäisen vaimon suku ei hyväsy Nataliaa, vaan kapina on puhkeamaisllaan ja Naryskinan veli ja kasvaatti-isä Artemon Matjevev surmataan. Tilanne rauhoittuu kuitenkin kun Natalian tilalle holhoojaksi vaihdetaan Iivanan sisar ja Pietarin sisrpauoli Sofia. Uusi tsarevna on kyvykäs ja vallantahtoinen ja järjestelystä on se hyöty, että Sofia karkoittaessaan Natalian lähiseudulla olevaan maalaiskartanoon saa Pietarin viettää lapsuutensa aidosti ja varttua maaseutuelämän vapaudessa. etenkin kun Sofian valtaantuloa edeltavässä kapinassa murhat tapahtuivat hänen nähdensä, nostipa muuan streltsi häntä kainaloista ja vetäisi hänen jalkansa verilammikon lävitse.
On selvää, että kokemus järkyttää lasta ja vaikka Pietarista kehittyykin melkoinen velilkulta saavat synkät ajatukset usein hänet valtoihinsa. Hänestä kasvaa komea mies, jolla on pituutta peräti 208 senttimetriä. Luonteeltaan hän on energinen ja impulsiivinen. Hän kiivastuu helposti, jolloin hän on pelottava. Sofian hallitessa Pietari viettää nuoruutensa Moskovan lähettyvillä sijaitevassa maakaratanossa ja hänen ystäväppiirinsä rakentuu samanikäisistä pojista, joista hänaen parhaaiksi ysävikseen nousevat kadulla piiirakoita myysä poika Aleksandr Mensikov sekä sveitsiäinen Francoise Lefort ja skotlaintilainen Patrik Gordon. Ulkomaiset ystävät avartavat Pietarin näkemyksiä, lisäksi hänellä on loppumaton tiedonjano ja hän on niin perusteellinen, että jos hän haluaa tietää miten kello toimii hän purkaa sen alkutekijöihinsä. Hän läytää hollantilaisen puusepän, joka opettaa hänet tekemään puutöitä ja hän tuntee kaikki kylän käsityöläiset ja hänellä riittää mielelnkiintoa kaikkiin mahdollisiin toimiin. Hänen ollessaan seitsemäntoistavutias valitsee hänen äiitnsä hänelle vaimoksi Eudoksia Lopuhinan, kauniin, mutta värittömän neidon, johon Pietari kyllästyy kolmessa kuukaudessa ja jatkaa elämäänsä ulkomaalasiten rakastajattariensa kanssa. Eudoksia synnyttää kuitenkin Pietarille pojan -Aleksein.
Hallitusta johtava Sofia käy entistä itsevaltaisemmaksi. Hän ei suostu istumaan tavan mukaan verhon takana, vaan hän siirtyy tsaareja alempana olevalle valtaistuimelle. Hän levityttää lähettiläillä sanomaa, jonka mukaan Venäjän valtaistimella istuu kaksi komeaa ja älykästä tsaaria ja että heidän sisarensa hallitsee heidän kanssaan. Hän lyöttää omalla kuvallaan varustetun rahan, julistautuu itsevaltiaaksi ja julistaa pyhän Sofian päivän kansalliseksi juhlapäivääksi. Hän pitää rakastajia, joista ensimmäisenä on ruhtinas Vasili Galitsyn. Hovissa tapahtuu niin paljon ja niin moninaisia asioita, että niitä on mahdotonta esittää suppeissa puitteissa. Pietarin ollessa seitsemäntoista, hän Kazanin Pyhän Äidin juhlaa viettäessä hermostuu nähdessään Sofian, joka tosin on valtionhoitajaksi tulonsa jälkeen joka vuosi osallistunut juhlaan ja käskee häntä palaamaan palatsiin ja kun Sofia kieltäytyy ryntää Pietari ulos, ottaa hevosensa ja ratsastaa tiehensä.
Sofia on arvannut jossakin vaiheessa saavansa haasteen ja naittanut idiootti-veljensä Iivanan ja varmistanut perillisen saannin sijaamalla hänen vuoteeseensa raavaita nuorukaisia ja vaikka jälkeläisiä syntyykin lyhyessä ajassa peräti neljä,he kaikki ovat tyttöjä. Sofia on aikonut syrjäyttää Pietarin ja hallita Iivanan ja hänen mahdollisen perillisens holhoojana edelleen. Hän on soluttanut Pietarin palvelukseen rakastajana ruhinas Galitsynin serkun, Boris Galitsynin, joka kuitenkin siirtyy salaa Pietarin puolelle. Tietäen Sofian junitteluista hän neuvoo Pietaria kutsumaan rykmenttien everstit koolle - neuvonpitoon, mutta vain harva uskaltaa noudattaa kutsua. Jonkin ajan kuluttua Pietari lähettää uuden kutsun - 24 tunnin sisällä pitää saapua kuolemanrangaistuksen uhalla. Seuraa odottava hiljaisuus. Vuorokauden ajan on kaikki vaakalaudalla, sitten taphtuu kummallista. Saksalaisessa kaupunginosassa olevasta käsityöläisten kylästä lähtee väki liikkeelle, kaikki ulkomaalaisia, jotka ovat tutustuneet Pietariin häntä opettaessaan. Kulkue suuntaa luostariin, jonne everstit on kutsuttu ja ennen pitkää venäläiset musketöörit liityvät kulkueeseen eivätkä streltsirykmenttejä komentavat everstit uskalla enää viivytellä vaan kiirehtivät paikalle. Pietari on voittanut. Sofiaa ohjailleet rakastajat saavat karmean lopun. Sofia karkotetaan luostariin, samoin Eudoksia. Rujo Iivana hallitsee kuitenkin Pietarin kanssa kuolemaansa saakka, sen jälkeen Pietari jatkaa itse.
Lähdeaineistoa: Grimberg - Kansojen historia
Kansakuntien vaiheet
Tietokirja Oy- Suuri maailmanhistoria
Jatkan Pietarista eteenpäin seuraavassa Blogissa.