VOITONPÄIVÄ - 2 OSA

VOITONPÄIVÄ  osa 2


Barbarossa suunnitelma, joka oli käynnistynyt Saksan ja Venäjän väliseksi sotatilaksi oli huolellisesti hiottu suunnitelma, joka  eteni asteettain kohti kaukana siintävää päämäärää. Saksalaisten tarkoituksena oli luoda elintilaa ja Venäjän suhteen suunnitelmana oli luoda siitä suuri vilja-aitta, maatalous alue, joka voisi ruokkia koko muun Eurooppan.  Tietyt alueet oli korvamerkitty palkkioikisi liittolaisille, kuten esimerkiksi Vienankarjala oli määrä liittää Suomeen.

Mutta se mutta.
Sota oli ajateltu lyhytkestoiseksi.  Muutama kuukausi, ehkä vuosi.  Salamasota oli tehokasta ja tuotti nopeasti tulosta.  Laskelmat ehkä pitivät paikkansa, mutta se mitä ei oltu otettu huomioon riittävässä määrin oli sää ja sen vaihtelut vuodenaikojen ja alueiden mukaan. Talvi oli kerran aikaisemmin pelastanut Moskovan - sillä kertaa Napoleonilta, nyt sen olisi pitänyt olla varoittava esimerkki ja niinpä se puutuikin nyt sodan kulkuun.  Saksan armeija oli pysähtynyt talvehtimaan, mutta venäläiset lisäsivät painostustaan kaikilla raintamilla.  Kenraalieversti von Pauluksen kuudes armeija oli saavuttanut vaikeiden taistelujen kautta päätepisteensä Stalingradin, jonka ympärille venäläisten voimistunut vastarinta oli alkanut rakentaa laajaa saartorengasta.  Talven kynnyksellä ei motti ollut vielä luja ja päästäkseen muun armeijan yhteyteen von Paulus pyysi syksyllä 1942 lupaa murtautua siitä ulos vetäytymällä, mutta siihen Hitler ei ylimpänä sodanjohtajana antanut suostumustaan.  Saavutetut asemat oli pidettävä ja tätä jatkui pitkin syystalvea, yli joulun ja koko ajan venäläiseet vahvistivat saartorengastaan ja niinpä varsinaiset taistelut alkoivatkin sitten tammikuun alussa kuudennen armeijan annettua hylkäävän vastauksen saamaansa antautumiskehoituksen. Seurasi saksalaisten kannalta perin toivoton taistelu, jonka kestäessä von Mannstein sai vihdoin luvan lähteä Romaniasta liikkeelle panssariarmeijallaan auttaakseen saarroksiin joutuneita, mutta talvi kääntyi yhä enemmän vastaiseksi ja panssarit tukehtuivat lumeen 60 kilometriä ennen Stalingradia.  Tammikuun 31. päivä 1943, Hitlerin edellisenä päivänä marsalkaksi korottama von Paulus antautui.  Saksan kuudes armeija lakkasi väliaikaisesti olemasta.  127.000 miestä oli kaatunut ja 92000 lähti sotavankeuteen, heidään joukossaan komentajan lisäksi 26 kenraalia. Seuraavana keväänä heidän piti marssia Moskovassa pidetyssä paraatissa.  Yksityiskohtana tulkoon mainituksi, että kolme päivää vankeja pidettiin vähällä ravinnolla ja juuri ennen paraatia heille annettiin vahvaa ja hyvää hernekeittoa, mistä johtui, että marssijoiden vatsat menivät sekasin ja paraati muodostui heille likaiseksi ja haisevaksi kärsimykseksi.  Sitten vangit lähetettiin loppusijoitukseensa Siperiaan, missä lavantautiepidemia vähensi heitä, niin että vain 5-6000 miestä palasi kotiin, heistä viimeinen vuonna 1955.
Stalingradissa murtui saksalaisten selkäranka, jonka myös Suomen sodanjohto huomioi, koska se aloitti vakavat ja vihdoin sodasta irtautumiseen johtaneet neuvottelut.

Toinen saksalaisten itärintamalla kärsimä tappio, joka varmisti Saksan sodanjohdon aavistelut lopputukoksesta oli Kurskin maataistelu, maailman suurin panssaritaistelu, johon otti osaa 1500 saksalaista 3500 venäläistä panssarivaunua.   Afrikan sota oli päättynyt tappioon, samoin idässä onni kääntyi vähitellen ja kun kesäkuun 4 päivä 1944 liittoutuneet nouisvat Normandiessa maihin, alkoin tilanne luisua yhä kiihtyvällä vauhdilla loppua kohden.  Kaikesta edellämainitusta aiheista olisi enemmän, kuin tarpeeksi kirjoittamista, mutta jätän sen tältä osin tähän käännekohtaan, sen sijan jatkan nyt siitä lyhyestä välivaiheesta, kun liittolaiset tulivat Saksan maaperälle.

1944 tapahtuneen maihinnnausun jälkeen joutuivat saksalaiset kahden rintaman välisiin taisteluihin. Amerikkalaiset ja englantilaiset etenivat nopeasti Eisenhowerin ja Montgonmeryn johdolla.  Aikaisemmin Italiassa maihin nousseet joukot yhtyivät Ranskassa amerikkalaisten pääjoukkojen koukatessa etelästä Baijerin kautta sekä osan englantilaisten kanssa Belgian ja Hollannin läpi kohden Keski-Saksaa ja Berliiniä,  jälkimmäiset Pohjanmeren rantaa seuraten Breemeniin ja Hampuriin.  Venäläiset puolestaan tulivat idästä kolmena rintamana.  Pohjoista armeijaa, joka seurasi Itämeren pohjoista rantakaistaa komensi kenraali Tsuikov, keskistä armeijaa Stalinin suosikki kenraalisotamarsalkka, Grigori Zukov ja eteläistä armeijaa niin ikään kenraalisotamarslkka Ivan Konev.  Stalin oli luvannut Zukoville kunnian Berliinin valloittamisesta, mutta yllättäen hänen armeijansa kohtasikin Oder-joen ylitettyään, Seelowin kukkuloilla 60 kilometriä ennen Berliiniä odottamattoman voimakkaan vastuksen  ja eteneminen pysähtyi lähes pariksi kuukautta. Tällävälin olivat länsiliittoutuneet ehtiineet niin ikään jo Saksan alueelle ja Baijeriin tulleilla amerikkalaisilla oli tie Berliiniin käytännössä jo auki, mutta Eisenhower viivytteli tehdyn sopimuksen mukaan ja odotti venäläisten etenemistä, sensijaan englantilaiset kiirehtivät kenraali Montgomeryn johdolla täyttä vauhtia, olihan Churchill antanut täydet valtuudet nopeaan etenemiseen, hän kun oli sitä mieltä, että venäläiset pitivät minkä saivat ja sen vuoksi englantilaiseten tuli ededä Pohjois-Saksassa mahdollisimman nopeasti, päämääränään Hampuri ja Lyypekki, Flensburg - maayhteys Tanskaan, mikä oli ollut Tanskan salmien valvonnan kannalta Stalininkin suunnitelmissa. 
Lyypekkiläinen ystäväni kertoi tuosta ajata miten ihmiset seurasivat venäläisten etenemistä ja olivat jo varmoja heidä ehtimisestään ensimmäisinä, kun englantilaiset panssarit eräänä aamuna ajoivat yllättäen sisään kaupunkiin ja tunnelma rauhoittui.  Englantilaiset ja venäläiset joukot kohtasivat Pohjois-Saksassa  Lyypekin ja Warnemünden välillä ja itä- ja länsivyöhykkeiden raja asettui siten vain vajaat viisi kilometriä itään Lyypekistä.

On vaikea käsittää miksi Stalin halusi Zukovin valloittavan Berliinin vaikka hänen etenemisensä viivästyi Seelowin kukkuiden ankaralla vastarinnalla, mistä aiheutui venäläisille muutakin harmia, olihan venäläisten ensisijainen päämäärä ollut ehtiä ensimmäisenä ottamaan haltuunsa Berliinissä sijatseva Keisari Wilhelm-Instituutti ja siellä olevat saksalaisten siihen astiset atomintutkimustulokset.  Sitä ajatellen Thüringenistä tulevalla marsalkka Konevilla olisi ollut esteettömämpi tie - nopeampikin, mutta lupaa kaupungin valtaamiseen ei annettu, vaan hänkin joutui viivyttelemään, olihan Berliini luvattu Zukoville ja kun venäläiset vihdoin pääsivät voittajina perille, oli instituutti tyhjä, tutkijat paenneet tutkimustulosten kanssa ja antautuneet amerikkalaisille. Yleisestihän tiedetään, että saksalaisilla oli jo tuolloin atomiase valmiina, mutta tiedemiehet eivät antaeneet sitä Hitlerin Wehmachtin käyttöön, koska se sisälsi arvaamattoman suuren riskin, koska on melkoisen varmaa, että  sitä ensimmäisen kerran olisi seurauksista välittämättä käytetty Saksan omalla maaperällä.  Sanomattakin on selvää, että kun amerikkalaiset saattoivat kolmisen kuukautta myöhemmin lannistaa Japanin ja saattaa Kaukoidän sota päätökseen, niin siitä erittäin suuri ansio lankeaa saksalaisille tiedemiehille ja heidän atomintutkimustyölleen. 

Kun useampikin nuori henkilö on kysynyt minulta kyseisen - sota-ajan tunnelmia, yritin palauttaa niitä näin mieleeni, mutta kun tämä vaikutti tulevan liian laajaksi ja kun siitä aiheutui hirveän paljon asioiden taustojen tarkaistamista päätin kirjoittaessani rajoittaa varsinaisen selostuksen sodan ratkaisevin käännekohtiin ja sen loppuvaiheisiin.. 

Lähdeteoksina olen käyttänyt:

Kirjoja:
Toinen Maailmansota
Maailma Palaa
Berliini 1944
Kuohuva vuosisata  

       

VOITONPÄIVÄ - 1.osa

VOITONPÄIVÄ (ei ole vielä)   1.osa

Tänä vuonna, huhtikuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi tasan seitemänkymmentä vuotta toisen maailmansodan päättymisestä - sodan, jonka lopputuloksena oli  Saksan ehdoton antautuminen.  Hyötyä siitä tuskin oli, vahinkoa senkin enemmän ja ja olkook tulos miten suuri tahaansa se jää miinusmerkkiseksi.  Muutamia miljoonia kuolleita - sen kummemmin siviilejä ja sotilaita erottelematta.  Miljoonia pakolaisia, leskiä ja orpoja. Kuolleita aatteita ja ihanteita. Kyteviä raunioita, suunnattomia taloudellisia vahinkoja ja määrätöntä määrää inhimillistä kipua, tuskaa ja surua.  Päättynyt sota merkitsi uusia rajoja, uusien valtioiden muodostumista.
Euroopan uusjakoa ja blokkien syntymistä.  Kuudessa vuodessa oli tapahtunut valtava väkivaltainen mullistus, joka oli ravistellut koko vanhaa Eurooppaa kolkasta kolkaan.  Vanhojen aatteiden oli pitänyt kuolla, jotta uusi aika uusine tuulineen saattoi astua esiin.  Suomen kannalta merkttävää on se, että kun ensimmäisen maailmansodan seurauksena maamme mukaan luettuna syntyi kuusitoista uutta valtiota, niistä toisen maailmansodan jälkeen ainoastaan Suomen lippu jäi vapaana liehumaan.

Koko ensimmäisen maailmansodan jälkeisen ajan hautovan kyräilevä ilmapiiri oli 1930-luvulla alkanut  tiivistyä  kymmenluvun lopua kohden ja uhkaavat mustat pilvet olivat nousseet taivaalle. Eurooppaa jaettiin poliitisten ja taloudellisten näkökohtien perusteella suurvaltojen etupiireihin eikä pieniltä mailta kysytty olivatko ne halukkaita littymään niihin vai ei.  Merkille pantavaa oli tuolloinen diplomaattinen toimeliaisuus, mutta vähitellen alettiin pitää todennäköisenä ettei se riitä, vaan ilmeisen selväksi alkoi käydä von Clausewiz´n  päätelmän totetuminen sodan seuraamisesta diplomatian jatkeena.  Saksan voimakas varustautumienen, vuonna 1938 tapahtunut Itävallan Saksaan liittäminen, lisäksi  sen muut omavaltaiset alueliitokset, jotka tosin koskivat  lähinnä sen ensimmäisessä maailmansodassa menttämiä alueita.  Meemelin alue, Lietuassa liitettiin takaisin Saksaan 28.maaliskuuta 1939 ja Tshekkoslovakian viikkoa myöhemmin tapahtunut miehitys ilmensivät hyvin Hitlerin laajentumispyrkimysten tarkoituksen. Tshekkoslovakian miehityksen yhteydessä sen Sudeettimaiden liittäminen kiinteäksi osaksi Saksaa. Hyäkkäämättömyys sopimus Saksan ja Neuvostoliiton välillä, sekä, Suomen ja Balttianmaiden nimeäminen Neuvostoliiton etupiiriin sekä kyseisten maiden salainen sopipmus Puolan jakamisesta loivat sodan elementit, jotka laukesivat syyskuun ensimmäisenä päivänä 1939, kun saksalaiset joukot työntyivät Puolaan. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksa, kansallissosialistien noustua valtaan oli vastoin Versaillesin rauhansopimusta aloittanut voimakkaan asevarustelun sekä strategisen rakennusboomin, johon olennaisena osana liittyi uuden moottoriteiden runkoverkoston rakentaminen,  moottoriteillä kun liikekannallepanon aikana oli tärkeä merkitys niiden antaessa  poikkeustilan vallitessa neljälle kolonnalle mahdollisuuden ajaa rinnakkain samaan suuntaan.  

Toki moottoriteiden oli tarkoitus palvella sotilaskäyttöä ainoastaan mahdollisen sotatilan vallitessa, rauhan aikaisissa olosuhteissahan niillä oli tietty merkityksensä, mutta tämä optio ilmensi jo maan v almistautumista aseellisen konfliktin varalle. Kun nykyaikana puhutaan paljon luonnonsuojelusta, oli nekin näkökohdat otetttu jo tuolloin huomioon.  Jokaisen kartoittajaryhmän mukana oli bilogeja ja geologeja, jotka tutkivat maaperän, sekä kasvillis- ja eläinpopulaatiot, niin ettei harvinaisia kasveja, luonnonmuodostumia eikä mitään luonnonsuojelukohteita jäänyt rakenteilla olevien moottoriteiden alle.

Aseteollisuus noudatti armeijan strategista suunnittelua ja niinpä teollisuuden pää paino panntiinkin panssari- ja ilma-aseen kehittämiseen ja tuottantoon.  Ilma-aseen tehokkuus oli kokeitu Espanjan sisällissodan puitteissa, saksalaisen Condor-lentolaivueen suorittamissa Guernican kaupungin pommistuksisssa. Uudet suunnitelmat oli luotu salamasodan periaatteelle jossa panssarit näyttelivät keskistä osaa.  Toiminta strategia yksityiskohtineen oli  panssarikenraali Heinz Guderianin käsialaa ja se perustui voimakkaalla kiilalla tehtävään vastustajan rintaman massiiviseen läpimurtoon ja sen jälkeen levittäytymiseen molempiin suuntiin vastustajan rintamalinjojen taakse lujaksi pihtiliikkeeksi, minkä jälkeen saaroksissa oleva vihollinen voitiin tehdä taistelukyvyttömäksi.

Hyökkäys Puolaan tapahtui 30. syyskuuta 1939.  Sen vanhanaikainen, ratsuväkeen perustuva puolustus luhistui nopeasti saksalaisten moottoroidun uudenaikaisen ja nopeasti liikkuvan aremeijan edessä ja Varsova saavutettiin neljässä viikossa.  Miehitetyksen jälkeen seurasi hiljainen kausi, joka alkoi puolalaisille kohtuullisen lupaavasti, kun Varsovan ensimmäiseksi komendantiksi nimitetty von Blaskowitz kielsi ryöstelyn ja väestön mielivaltaisen kohtelun, mutta mikä päättyi myös nopeasti, kun  Hiltler -  saatuaan tietää asiasta erotti hänet, jolloin oli selvä, että miehityksen luonne raaistui. 

Vuoden 1940 aikana Saksa miehitti Tanskan ja Norjan.  Tanskalaiset oli nopeasti alistettu, eikä Norjakaan tehnyt poikkeusta. Oslon vuono oli saksalaisille tulijoille kysymysmerkki.  Se oli varustettu tehokkailla kallioon hakatuilla tykkiasemilla, mutta kun taistelulaivas Tirpitz lipui satamaan olivat bunkkereiden miehistöt hakeutuneet väestösuojiin eikä niistä ammuttu yhtäkään laukausta.  
Tanskan miehitys mahdollisti Tanskan salmien valvontaan, Norjan miehityksellä puolestaan turvattiin ruotsalaisen Kirunan kaivoksen hyvälaatuisen rautamalmin saanti.  Norjan pieni kansallissosialistinen puolue aloitti yhteistyön ja hallituksen muodosti  puolueen johtaja Vidkun Quisling.  Kuningas ja hallitus pakenivat Englantiin, sen sijan Tanskan iäkäs kuningas Kristian X jäi paikoilleen, hän katsoi velvollisuudekseen jakaa kansalaistensa kanssa samat kohtalot.  Siinä kysymyksessä hän meni niin pitkälle, että kun miehittäjät määräsivät Tanskan juutalaiset kantamaan rinnnassaan keltaista Daavidin tähteä, kehoitti Kristian-kuningas kaikkia tanskalaisa tekemään samoin, esiiintyen niin muodoin myös itse keltainen tähti rinnassaan, kaikki tanskalaisethan  olivat hänen julistuksensa mukaansa saman arvoisia.

Ruotsalainen rautamalmi oli sotivalle Saksalle elintärkeä raaka-aine ja ennen Norjan miehitystä olivat liittoutneet päättäneet - ounastellessaan tulevat tapahtumat -  miehittää Norja estääkseen malmin kuljetukset Saksaan, mutta saksalaiset ehtivät ensin.  Ruotsi, joka oli jäänyt puolueettomaksi myi koko sodan ajan  raaka-aineita, koneita, räjähteitä  ja laitteita Saksan armeijalle ja sotateollisuudelle.  Kun saksalaiset joukot saapuivat Norjan kautta Suomen Lappiin suostuivat ruotsalaiset vuokraamaan heille oikeuden käyttää ruotsalaisia rautateitä jolloin mm. loma-, kotiuttamis- ja muut miehitökuljetukset hoidettiin kauttakulkuiliikenteenä, tosin henkilökuljetusten aikana kyseisten junien oli ajattava peitetyin ikkunoin.

Vuonna 1940 operaatioden painopiste siirtyi länsirintamalle. Ranskan puolutus luhistui ja 5. päivä kesäkuuta 1940 ajoi Hitler sotilassaattueessa Pariisiin, tosin virallinen antautuminen tapahtui kesäkuun 14. päivänä Versailesissa, allekirjoitustialaisuuden jäljitellessä ensimmäisen maailamnsodan rauhansopimuksen allekirjoittamistilaisuutta.  Ranska jaettiin kahteen osaan, josta Pohjois-Ranska ja pääosa maata jäi varsinaiseksi miehitysalueeeksi, ja Etelä-Ranska, joka käsitti suurin piirtein Haute Savoijin maakunnan muodostettiin Vichy' n nimellisesti puoluolueeton itsehallintoalue, johon miehittäjät asettivat mieleisensä, yhteistyökykyisen hallituksen.  Samassa yhteydessä alistettiin myös Belgia ja Hollanti, joista hollantilaiset - vaikeuttaakseen miehittäjien toimintaa avasivat polderiden padot ja laskivat merivedet alaville marskimailleen.  

Oman lukunsa muodostaa vielä saksalaisten Pohjois-Afrikan sotaretki, joka kuului olennaisena osana Hitlerin Lebensraum-suunnitelmaan.  Vuoden 1940 aikana lähetettiin saksalaisia joukkoja Italian kautta Pohjois-Afrikkaan, missä he operoivat "erämäaan ketun" - kenraali-sotamarsalkka Erwin Rommelin johdolla. Kyseisten joukkojen tarkoitus oli työntyä Egyptiin, jossa oli ennalta valmistellun propaganden mukaan arabit nousemassa englantilaisia siirtomaaisäntiään vastaan, minkä jälkeen oli suunnitelmana miehittää Lähi-Idän öljykentät.  Euroopan puolelta oli hyökkäyksen käri ehtinyt jo Kaukasukselle, mistä oli enää suhteellisen lyhyt matka Irakiin ja Iraniin, missä niiden piti kohdata Afrikasta tulevat joukot.  Mutta itse suunnitelma oli vieläkin kauaskantoisempi. Yhtyneiden joukkojen oli sen jälkeen tarkoitus jatkaa etenemistä aina Intiaan saakka, missä saksalaisten joukkojen piti saada yhteys Burmasta tuleviin japanilaisiin ja jos tämä pihitliikke olisi onnistunut, olisi Eurooppa ja Aasia saatu näin yhtenäiseen saartorenkaaseen.

Sota rönsyili ja levisi pitkin Eurooppa, voisi sanoa - melkein sen jokaiseen kolkaan,  myös Balkanille ja Kreikkaan, yksityiskohtana mainittakoon, että Kreetan miehtys tapahtui laskuvarjojoukoilla, joka tuolloin oli ainutlaatuista sen aikaisessa maailmassa.

Mutta!  Mikään ei ole niin varmaa, kuin että kaikki on epävarmaa!

Seuraavassa blogissani kirjoitan sodan vaiheista ja sen lopputuloksesta.