KOHTI SATEENKAARTA - PÄIN P----ttä.
Olen yrittänyt välttää kannanottoja ja keskittyä keveämpiin asioihin. Tällä kertaa en kuitenkaan malta olla kommentoimatta maassamme valitsevaa vähemmistöjen terroria. Blogissani 14.1.2012 selostin kantaani homoista, joista minulla henkilökohtaisesti on tiettyä negatiivistä kokemusta eikä asia siitä kummemmaksi muuttune siitäkään huolimatta, että mainitsemassani kirjoituksessa kysymys onkin sedästäni. Mutta se siitä. Sateenkaarikansa haluaa huomiota ja kun alkuun on päästy ei loppua ole näkyvissä vähemmistön terrorisoidessa enemmistöä. Homous poikkavuutena ei koskaan voi olla luonnollista eikä käsitettä sen vuoksi voi rinnastaa heterouden kanssa yhteneväksi, sen vuoksi olisi syytä tyytytyä elämään rinnakkaiseloa, kun siihen kerran on mahdollisuus, lisäksi ei ole korrektia yrittää työntyä toisten tontille. Maltillisuus asiassa kuin asiassa saa luonnollisen hyväksynnän sitä helpommin mitä sopuisammin sen suhteen edetään. Ihmisinähän homot ja heterot ovat luonnollisesti tasavertaisia ja kun sukupuoliasiat ja niiden korostaminen jätetään neljän seinän sisälle jokaisen yksityisasiaksi. Lopetataan huutoaminen niin kuin on järkevää eikä vaadita erilaisuuksia rinnastettavan samoiksi, niin skismat ainakin vähenisivät. Kuitenkin, kun kulkueet ja joukkoesiintymiset antavat pontta ja rohkeutta ja kun kyseinen asia on onnistuttu vielä polittisoimaankin, on selvä, että yhä enemmän vettä valuu tyhjää jauhavaan myllyyn. Eikö se ole se sama kuka mitenkin hommansa hoitaa, pääasia, että pysyy hiljaa. Ja hiljaa hyvä tulee, eikös asia juuri "neuraalien" piirissä tiedetä, että kun tuotetta ei ole aikomuskaan valmistaa vaan kysymyksessä on palkkä höyryjen ulos päästäminen.
Elää omalla tavallaan ja antaa toisten elää tavallaan. mistä eräänä näkyvänä osoituksena on kaunisteltu muoto homoliitosta nk."sukupuolineutraali avioliitto". Kun kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä menee keskenään nai-misiin, ja sitä pitäisi nimittää avioliitoksi. Avioliitoksi, jonka kristittyjen Jumala on asettanut miehen ja naisen väliseksi institutioksi jatkamalla sanomaa: "lisääntykää ja täyttäkää maa!" Ja onko sitten ihan välttämättömän tarpeellista mennä avioon, kun homma jää todellakin vain nimityksen asetteelle eikä millään tavalla vastaa asetettua tavoitetta. Eikö liitto, kun se vielä rekisteöidään todellakaan riitä? Tiettävästi hedelmistään puu tunnetaan. mistä sitten tällainen avioliitto. Mielestäni tittelien pitää vastaavat tutkintoja, samalla tavalla pitää sanojen vastata alkuperäänsä. Eihän ketään voi vaatia näkemään punainen sinisenä, tai musta valkoisena. Kun viidenkymmenen vuoden takainen kriminalisonti on jo ajat poistettu ja tietyt ominaisuudet hyväksytty sairautena, homoilla ja leboilla on oikeus rekisteröityä eikä heidän yhdessä elämisen oikeuttaan kukaan kiellä, niin miksi vaaditaan, että normaali hetero-käytäntö on tällä tavalla samaistettava yhteneväiseksi homoliiton kanssa, liiton, jonka tosin arvostan inhimilliseksi, mutta en avioliittoa vastaavaksi, yhtäläiseksi instituutioksi.
Koin melkoiseksi tölväisyksi Helsingin piispan Irja Askolan uudistushalun ja hänen avarakatseisuutensa, kun hän lähetystyöntekijöita valitessaan asetti samalla heterot tiettyjen asentojen suhteen ristiriitatilanteeseen. Siksi toivoisin Askolalta tietoa kumpi nyt sitten on oikea lähetyssaarnaaja-asento vastakkain, vai päällekkäin? Mutta todella vakavana muistutuksena teologi Askolalle: muistaako hän lainkaan Paavalin varoitusta "miehimyksistä" ja löytyy sieltä muitakin saman suuntaisia mainitoja. Kun omassa tapauksessani homo-setäni oli myös pedofiili, niin tunnen kyllä heidän tapansa: eikö siis ole vaarallista lähettää tällaisia tyyppejä oppimattoman ja köyhän kansan keskuuteen?
Pride-kansaa leimaa kaikenlainen hörhöileminen ja leikkiminen sukupuoliasioilla. Kun kyseiseen joukkioon kuuluvat homojen ja lesbojen lisäksi transvestiitit, itsensäpaljastajat, sodomistit, sadomasokistit, ja ainakin jossakin määrin myös pedofiilit, niin liikutaan kyllä kapealla sillalla haluttaessa rinnastaa homoliitto avioliittoon.
Kaiken kaikiaan yhteiskunnassamme tänäpäivänä vallitesva yltiöliberalismi jouduttaa länsimaisen yhteiskuntarakenteen luhistumista, onhan kulttuurihistorioitsijat todenneet, että lyijyiset vesijohdot, moraalin löystyminen ja homoseksualismi olivat suurelta osin Rooman valtakunnan luhistumisen perustekijöitä. Nähtäväksi jää löytykö eduskunnasta, asian aikanaan (mahdollisesti toistuvasti) esilletullessa todellisten arvojen puolustajaa, vai lipeävätkö kaikki mielistelijöiden lätäkköön?
Tämä kirjoitukseni on ollut puolivalmiina jo melkein vuoden verran, mutta nyt tuli minulle varmuus julkaista se, koska joskushan jonkin on sanottava ettei kesarilla ole vaatteita. Homoliitto on kokonaan erijuttu kuin avioliitto ja kysymyksessä on kokonaan muut seikat kuin rakkaus.
Ps. 24.6.2014 Aivan unohdin syksyllä julkaistavan postimerkin. Sehän on on rähmällään olevan liberaalisuuden riemuvoitto. En tiedä missään toisessa maassa julkaistun vielä tähän mennessä paljaita takapuolenkuvia. Tuo, tietyt tendenssit omaava postimerkki on, paitsi eettisti julkaisukelvoton, myös pieniä vämmistöjä edustavana enemmistöä loukkaava eikä se aihepiiriltään sovi maamme postimerkkiasetuksen puitteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti