lauantai 22. joulukuuta 2012

VILLI, VAPAA NUORUUS

Oi niitä aikoja...

ALKUAJATUKSIA:


Näin vanhemmalla iällä alkavat ajatukset kummasti hakeutua takaisin eletyn elämän vaiheisiin  ja jonkin tapahtuman tai tilanteen yhteydessä aikanaan esiintullut tunnelma palaa mieleen kuin dejavu-ilmiöinä, hetkittäisenä ja voimakkaana ajatuskuvana jostakin alitajunnan etäisestä komerosta.  Monenlaista polkua ja polunmutkaa on tullut kuljettua ja kuvat toistuvat aina  uudelleen ja uudelleen niin iloisina kuin ikävinäkin ailahduksina.  Mieleeni tulee erään naispuolisen serkkuni maininta lapsistaan, että hän on iloinen kun  heillä menee hyvin, mutta heidän nuoruutensa on asia, mistä hän on heille joskus kateellinen.  Voihan se olla niinkin, mutta kuitenkaan omakohtaisesti: "en päivääkään antaisi pois", mitä ne sitten lienevät sisältäneetkään.  Jokainen hetki on ollut ainoa ja ainutkertainen, niin ollen se mikä on tullut tehtyä, on elettyä eikä siinä ole korjaamista.  Aikaisemmin mainitsemani kuulon menetys on ollut tehokas olosuhdeitten muovaaja.  Sen ansiosta  olen saanut aikaan yhtä ja toista.  Se on ollut niin alemuuskompleksia aiheeuttava kuin toisaalta kannustavakin tekijä, nimen omaan sitten kun huomasin, että elämässä täytyy päästä heikommillakin edellyksillä eteenpäin.  


PIENTÄ YHTEENVETOA:


Tulihan noita urotöitä tehtyä ja palailen niihin kirjoitelmissani pikkuhiljaa:  Jos en ruudinkeksijä ollutkaan, niin ainakin sen tekijä - sitä nimittäin tein  jo kansakouluikäisenä.  Ruutia ja raketteja.  Myöhemmin, vähäan varttuneempana tein pekalokyytimatkan Ruotsin läpi Saksaan ja vihdoin 1958 Ruotsin läpi mopedilla Ranskaan, jolloin tulomatkalla ajaessani Belgian ja Hollannin läpi, käväisin katsomassa avoinna olleen Brysselin maailmannäyttelyn.   Silläkin matkalla oli myötä- vastamäkeä ja kokemuksia ja elämyksiä kertyi roppakaupalla.  Opiskeluaikanani nostalgiset matkat laivalla Tukholmaan ja sieltä rautateitse joko "Lentävällä Hollantilaisella", "Alpen Express´llä" tai Tukholma-Pariisi pikajunalla Hampuriin. Matkat noilla legendaarisilla transeuropa-pikajunilla ovat muistelemisen arvoisia.  Kyseisillä matkoillani kohtasin monnelaisia matkustajajia, koin unohtumattomia elämyksiä, sivusin ihmisiä ja ihmiskohtaloita.  Oman lukunsa muodostavat työvuodet omassa ulkomaankauppa-alan yrityksessäni. Matkat  Eurooppaan, Amerikkaan Kanadaan.  Rautaesiripun takainen Itä-Saksa - Leipzigin messut 1970, kun vain osaisin kaiken kertoa...  Palataan niihin myöhemmin.
---
Televisiossa oli hiljattain juttu ranskalaisista ystävyksistä, jotka olivat pappa-mopedeilla matkalla Nordkap´iin. Julkisuusraja ylittyi, mutta minun Ransakaan saakka ulottuva mopedimatkani, joka tapahtui vuonna 1958, yksin ja ilman turva-autoa on edelleen ollut pimennossa.  Kyselin ennen lähtöäni mopedin suomalaiselta valmistajalta apurahaa mainosmielessä, mutta he ilmoittivat heillä olevan useita muitakin tarjouksia, siksipä en mainitsekaan minkä merkkisellä hyrrällä tuon matkan taitoin.  Tulen myöhemmin kirjoittamaan myös kyseisestä reissustani samaten kun palaan jossakin vaiheessa peukalokyytimatkaanikin.

KOULUAIKAANI:

Kansakouluaikani sattui rajuimpien sotavuosien aikana.  Miehet olivat rintamalla ja lomilla kotona käydessään heillä oli aina mukanaan paitsi aseena, myös niiden ammukset, joita jäi suuria määriä kotiin ja joita pojat sitten pöhnivät taskut täyteen.  Eniten oli 9 mm. konepistoolin panoksia, jotka sopivat myös Ukko-Mauseriin, samoin sotilaskiväärinammuksia, joita  liikkui koululla tietyissä vaihtokaupoissa, niin että niitä oli loppujen lopuksi meillä kaikilla.  Oli kumma ettei mitään pahempaa sattunut, hirvein näkemäni urotyö oli, kun Kumpulaisen Urho pani kivärinpanoksen pystyyn koulua ympätöivän metsänrajassa olevaan tuoreeseen kuusen kantoon ja naputteli sen sitten kirveen hamaralla varovaisesti kantaa myöten sen sisään.  Lopuksi hän pani pienen kiven nallin päälle ja seuraavaa lyöntiä seurasi valtava pamaus.  Hylsy jäi kantoon, mutta miten syvälle luoti meni sitä tuskin kukaan tietää.  Myös kaikenlaiset tussarit olivat vakiovaruste jokaisella pojalla, joista yksi tyyppi oli nk. pinnapyssy, jonka rakennetta en ryhdy kuvailemaan, mutta jossa räjähteenä käytettiin tulitikun rikkiä ja panoksena haulikon haulia ja ainoa tapaturma, mikä kouluaikanani sattui, oli kun Kohosen Matti sai haulin pohkeeseensa, mikä kuitenkaan ei mennyt pintaa syvemmälle.

Ruutia valmistin ammoniumnitraatista, joka oli hitaasti palavaa ja aina sytyttämisen jälkeen se vaati aikansa ennen paineen muodostumista.  Parannus tuli, kun serkkuni huomasivat kotonaan uudisrakennuksen pohjaa tehtäessä räjähdysainaaena käytety triniitin - kaliumkloraatin soveltuvan erinomaisesti ruudin valmistukseen.
Lähteenmäellä, isäni kotitalossa oli suvulla tapana kokoontua aina vuoden kahtena suurimpana juhlapäivänä päätaloon Lähteenmäelle ja niinpä tuonakin juhannuksena ollessamme siellä oli pojilla mukanaan kyseistä ainetta.  Kun aikuiset vielä päivällisen jälkeen kahvittelivat päätimme lähteä vajaan kilometrin päässä sijatsevaan kotiin kokeita tekemään.  Nousimme avovinttiin, missä veljeksistä vanhempi hienonsi triniitin punuksella, rikkalapion päällä ja sekoitti sitten muut ainekset siihen.  Kokeilimme sitten valmistamamme ruudin tehoa tekemällä kovan panoksen vanhaan polkupyörän pumppun putkeen, jonka joku meistä sitten sytytti tietyllä tavalla saunan ovella, varovaisesti kurkoittaen vähän etäämpää hehkuvalla rautalangalla, toisten ottaessa suojaetäisyyttä. 
Kuului hirveä jysäys, kun koko putki lähti.  Oven yläkarmiin jäi painauma.  Etsiskellessämme sitten sitä,  löysimme sen viidenkymmenen metrin päässä pellolta suorakulmaksi vääntyneenä.   Hyväksi havaitusta tehosta innostuimme ja päätimme tehdä lisää.  Tälläkertaa valmistimme aineen tuvassa.  Kaikki ainekset olivat rikkalapiolla tekijän jauhaessa niitä punnuksella, kun yhtäkkiä jysähti.  Sekoitus räjähti kesken työn.  Tekijä potkaisi tuolinsa kumoon ja makasi selällään lattialla ja hirvittävä savun paljous täytti tuvan.  Kiirehdimme tuulettamaan avaamalla kaikki räppänät, mutta pahaksi onneksi muu kotiväki oli tulossa ja he näkivät ikkunoista tulvivan savunpaljouden.  Tulipaloko?  Serkkuni hätääntyivät.  Piti lähteä ja äkkiä.  Ruudintekijltä oli palanut käsi pitkälle ranteeseen saakka ja kun hän ei muuta keksinyt, hän kietaisi sanomalehden sen ympärille ja työnsi taskuunsa.  Juhannuksen kruunasi hänen osaltaan lääkäreissu, käden nylkeminen ja aikansa potemista, meikäläinen ei onneksi saanut selkäänsä, mutta nuhteita tuli,

Kansakoulu meni hyvin, niin hyvin että vanhemapni päättivät lähettää minut jatko-opinnoille, valitettavasti valitsivat vain huoimman mahdollisen vaihtoehdon, kolmivuotisen keskikoulun Rautalammilta, kun Suolahdessa olisi ollut vastaaava viisivuotinen, joka olettaakseni olisi siinä mielessä ollut minulle huonokuuloisena helpompi. Paikkani luokassa oli ensimmmäisessä pulpettirivissä, missä istuin käsi korvan takana ja menestykseni oli  heikkoa.  Kielet ja matematiikka olivat aineet, jotka tuottivat vaikeuksia, niistä kun tehtäviä tarkastettaessas en kuullut takaani mitään, niin omat huonot käännökseni ja kirjoielmani jäivät aina voimaan virheellisinä - eihän sillä tavoin voinut oppia, muistissani tuskin vikaa olikaan, koska lukuaineissa selvisin hyvin ja sain niistä hyviä arvosanoja.  Historia ja maantiede olivat erikoisesti  poikaa, mutta merkillistä oli, että vaikka en matematiikkassa pärjnnytkään, sain loistavaat tulokset fysiikassa ja kemiassa.  Jälkeen päin olen päätellyt sen johtuneen siitä, kun ymmärsin fysiikan konkreettisena, samoin kuin myös kemian, sen kaavat ja niiden sisällön, kun sen sijan  en päässyt mitenkään neliöjuuriin, tai yhtälöihin tajunnallisesti sisälle.   Oli todella loukkaavaa, kun kuulin opettaajien päätelleen pitäväni huonoa kuuloani keppihevosena huonolle menestykselleni.


Mutta onhan siinä ajassa muutamia kohokohtiakin.  Teinikuntaan pääsi vasta toiselta vuosikurssilta lähtien ja selvisinhän minä sinne saakka kuitenkin.  Sääntö oli, että ekaluokkalaiset eivät päässt teinikunnan kemuihin eikä teinikuntalaiset saaneet osallistua untuvikkojen järjestämiin illanviettoihin.  Eräänä kevät iltana norkoilimme, me toisluokkalaiset sitten "navetan" - kouluamme kutsuttiin kyseisellä nimellä - nurkilla ekaluokkalaisten juhlan aikana.  Reinikaisen Lasse, Poimalan Olavi, Hämäläisen Ensio - "Vinski", joka omasi muuten mahtavan lauluäänen, kai vielä pari muuta joiden nimeä en muista ja huomasimme, että kellarin ikkuna oli jätetty auki.  Kellarissa sijatsi myös koulun keittiö, jossa oli juhlijoille varatut eväät;  mehua ja munkkeja, niinpä sitten joku meistä työntyikin keittiöön ja munkkikkaapuksemme jälkeen mietittyämme mihin lähtisimme niitä nauttimaan, niin joku oivalsi, että emme olleet nähneet kaunista seutua ylhäältä päin.  Niinpä yksissä tuumin päätimme kiivetä kirkon katolle, jonne siihen aikaan oli ulkopuoliset tikapuut.  Ensin ensimmäiselle, sitten toiselle tasolle, niin ylös, kuin oli mahdollista - ristin juureen. Näkymät olivat todella kauniit.  Vettä, rantaa, korpea ja kosteikkoa.  Luoteeseen laskeva aurinko kultasi toukokuisen tienoon.  Ilma oli kuin linnunmaitoa.  Mikäs oli istuskella laakealla alustalla.  Siinä ristin juurella alhaalla illan hiljentämää, katalaa maailmaa katsellessa varastetut munkit maistuivat syntisen hyviltä eikä omatunto  soimannut mutta alastulo hirvitti. Puiden latvat näkyivät puolen väliä alempana.  Tuntui sille, kuin jokainen tikaan puola olisi laho ja että alas tultaisiin rytinällä eikä hissukseen, mutta kun kiinteä maperä vihdoin tuntui jalkojen alla, saattoi huokaista helppotuksesta.



Kuva Rautalammin kirkosta.  Se on Kerimäen kirkon jälkeen Suomen toiseksi suurin puukirkko ja sen on  Venäjän keisari Nikolai I:sen aikana 1844 rakentanut  kirkonrakentajana tunnettu Mauno Tolpo. Kirkossa on 1.200 istumapaikkaa. Tulkoon mainituksi, että se on kouluolosuhteista johtuen oma rippikirkkoni, myös äitini vanhempien Augustiina ja Eero Korhosen vihkikirkko.  Tuolloin - alkujaan lähes Uudenmaan läänin kokoisen Rautalammin perustaminen, kuningas Kustaa Vaasan toimesta v.1561 - on eräs Suomen asutushistorian  merkkipaaluja. Samalla asetukella kun Rautalammin pitäjä, muodostettiin myös Tavisalmen ja Paltamon pitäjät.  Nämä kolme pitäjää syntyivät Savon ja Kainuun asutuksen, silloisen Pähkinäsaaren rauhassa määriteltyn rajan tuntuman hallintoalueiksi.    

Rautalammilta olivat lähtöisin myös Värmlannin suomalaismetsien asuttajat. Kun Ruotsissa, heidän asuma-alueelta löytyi luonnorikkauksia, mm. malmeja joutuivat metsäsuomalaiset paikallisen ruotsalaisen väestön kateuden kohteeksi.  Heitä kohtaan ryhdyttiin erilaisiin painostustoimiin.  Kun heidän haluttiin lähtevän seudulta heidän riihensä ja viljansa poltettiin ja heitä vietiin kahleissa, tekaistujen syytteiden nojalla Tukholmaan ja lopulta  karkoitettiin Amerikkaan - suomalaisen amiraali Klaus Hornin Ruotsin valtion toimesta Delaware-joen varrelta hankkimalle siirtomaa-alueelle.  Perheet ja muita suomalaisia muutti karkoitettujen mukana vapaaehtoisesti.  Aikanaan kyseisen alueen enemmistön muodostivatkin juuri suomalaiset, jotka raivasivat vilelysmaansa  intiaanelta ostamilleen alueille Pensylvenian osavaltioon.. Heidän mailleen perusti englantilainen lordi William Penn Philadelpian, joka oli USA:n pohjoisvaltioiden itsenäisyyden ajan ensimmäinen pääkaupunki. Mainittakoon vielä, että rautalampilaisyntyisen Martti Marttisen pojanpoika John Morton oli paikallisena edustajana v.1776 mukana allekirjoittamassa  Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta, mikä tapahtui juuri Philadelpiassa.

* Kuvassa sankariihautojen edessä näkyvä kivi on pystytetty kyseisten metsäsuomalaisten muistoksi.


* KORJAUS: Etualalla oleva kivi onkin sankarihauta-alueeen muistomerkki. Delawaren kivi puolestaan on takavasemmalla eikä sitä näy kuvassa.  En silti muuta tekstiä, se kun kuitenkin hyvin olennaisesti liittyy Rautalammin historiaan..

KOULUHISTORIAN YHTEENVETOA:

Ensimmäisen ja toisen luokkani kävin Rautalammilla, josta ehdot suoritetuani jäin kotiin ja tein maatalous- ja metsätöitä viisitisen vuotta, ennen kuin päätin suorittaa keskikouluni Suolahdessa loppun, osin tenttimällä, koska kolmiluokkaisen keskiloulun toinen luokka ei ylettynyt täysin viisiluokkaisen viidenteen, mutta menihän se kuitenkin kun kuulokoje oli jo apunani.  Kaksivuotisen kauppaopiston suoritin Jyväskylässä ja 1959 ja mainittakoon, että ylioppilaaksi kirjoitin Jyväskylän Lyseon iltalinjalta 1990.  Lukukauden verran luin historiaa Jyväskylän yliopistossa, kunnes silloisen laman aiheuttamien, vaikeutuneiden olosuhteiden vuoksi jouduin lopettamaan ja kaipa olin muutenkin jo niin muumioitunut etten olisi enää lisää historiaa tarvinutkaan. 

Rautalammin keskikoulusta vielä:   Jostakin kuulin jälkeenpäin, että ensimmäisen lukuvuoteni aikana sai kolmannelta vuosikurssilta päästötodistuksensa kyseisen keskikoulun ns. professoriluokka.  Toki tunsin aikanaan heidät kaikki, mutta vain muutamista olen jälkeenpäin saanut tietoja.  Kaikki menestyivät tietääkseni erittäin hyvin.  Monet heistä, mm. Juhani Vartiainen opiskeli lääkäriksi, mutta professoreista en tiedä, kuin tuolloisen ensimmäisen vuoden kämppikseni Mauno Airaksisen, joka on Kuopion Yliopiston emeritus farmakologian professori. Samana keväänä kyseisen koulunsa päättivät mm. kirjailija Matti Rossi ja Kalevalan Savon murteelle kääntänyt opettaja Matti Lehmonen. 

Koulussa opettaja kysyi Matti Lehmoselta esimerkkiä jostakin lauserakenteesta:
Matti:  (kolealla äänellä) Minä tein murhan!
Opettaja: Mitä sinä teit..?
Matti:  (sama äänensävy)  Minä tapoin kärpäsen! 

Jatketaan tästä jossakin vaiheessa.  Liftausmatkani Saksaan, Mopedi reissuni Ranskaan, Myöhemmät vaiheeni ja varsinaiset työvuoteni sisältävät monenlaista asiaa, kyseinen aikahan oli maamme keskisuuren- ja pienteollisuuden ulkomaankaupan läpimurtoaikaa .

Tämän tekstini kirjoitusvirheitä korjailen sitämukaa kun ne sattuvat silmiini.

Historiallisten tietojen tarkistus:  
Suomen Kansan Aikakirjat V- osa Einar W Juvelius/Otava 1931 

lauantai 15. joulukuuta 2012

HUUTAVAN ÄÄNI KORVESSA...



HUUTAVAN ÄÄNI KORVESSA!

Kantaaottavan ihmisen osa on vaikea.  On vaikea vaieta, kun mieltää  jonkin epäkohdan voimatta jollakin tavalla ilmaista kantaansa.   Politiikkojemme toiminta, Euroopan Unionin rahanjakajaiset.  Oman pesän likaamiset.  Oman historiamme vääristely, asioiden salailu ja kähmintä, kun kaiken  yhteisen  pitäisi olla avointa ja tasapuolista..  

Mestarimme sanoi, että "jolla paljon on, sille paljon annetaan ja jolla ei mitään ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on".  Nykypäivänä tuo lause näyttää pitävän hyvin paikkansa.  Presidentti Kekkosen aikana 1956 - 1980 tuloerot olivat pienimmillään ja kansan hyvinvointi suurimmillaan ja jos Kekkonen olisi vielä virassaan, eivät  bonukset, optiot eikä sitouttamisrahat olisi tulleet kysymykseenkään.  Olisi tullut jyriseviä myllykirjeitä ja pojat olisi pantu hiekkalaatikolla ojennukseen. Nykyään esimerkiksi eläkkeelle jäävät saavat huomattavasti parempaa eläkettä, kuin ennen taitetua indeksiä aikanaan suhteessa samalta tulotasolta eläkkeelle jääneet. Kyseinen epäkohta pitäisi korjata edes puoliväli-eläkkeeksi, eihäni ole mieltä siinä, että jos toisten on tultava toimeen 600:lla eurolla kokonaisen kuukauden, toisten rohmutessa 5.000-30.000, lisäksi vielä erorahat, ym. korotukset. mikä tietää myös jättieläkkeitä.  Paavo Lipponen huomasi viedä taittamastaankin eläkkeestä vielä kansaneläkkeen tukiosan - palautuslupauksin,  ei vaan ole kuulunut.  Maahamme olisi ehdottomasti saatava eläkekatto muiden Pohjoismaiden tapaan. Tuloerot ovat liian suuret eivätkä Urpilaisen 2-prosenttiset merkitse mitään.  Joskus maassamme suurimmista palkoista maksettiin jopa 60%:a veroja , tosin miljoonapalkoista ei tuolloin Suomessa vielä puhuttukaan.

Yksityisissä firmoissa on johtajien palkoissa menty holtittomuuteen, tosin itsehän he rahansa tienaavat, mutta vielä holtittomampaa on julkisella puolella, mikä toisin sanoen on taloudellisesti tuottamatonta, pääomaa lisäämätöntä, työtä. Kun  palkka-alesta puhutaan, on kyseessä luonnollisesti pienet palkat, isokenkäiset kun ovat mielestään hintansa arvoisia..  Häkämies lähti ministerin paikaalta tuplapalkalle vaatimaan toisilta malttia, vaatimaan  lisää työntekoa ja jatkamaan eläkeikää.  Toiset vaativat työperäistä maahanmuuttoa eikä kukaan puhu mitään mistä saadaan työtä niille, jotka ovat sitä kokonaan vailla.  Työperäisiä maahanmuuttajia?  Työttömiksi suomalaisen sosiaalitoimen elätettäväksi, joka ei kykene enää huolehtimaan edes omista kansalaisistammekaan?  
Miljardin laivatilaukselle, joka merkitsisi 20.000 miestyövuotta ei liikene 50 miljoonan rahoitusapua vaikka se olisi palautunut mahdollisesti jo työn kestäessä (käteisinä) verorahoina valtiolle, lisäksi vastatakuinahan olisi valmistuva loistolaiva, joten taloudellinen riski ei olisi kovinkaan suuri verrattuna Kreikalle perin epävarmoilla takauksilla annettavaan useampia miljardeja käsittävään avustukseen.  
Kaikan kaikkiaan telakkateollisuuden myyminen korealaisille oli fiasko, kohtapuolin nämä risteilijät tehdäänkin sitten melko varmasti Hyundain telakalla.

Häkämiehelle, hallitukselle, pomo-mafialle ym. ym. miljoonamiehille:  Antakaa omille kansalaisillemme ensin työtä ennen kuin puhutte työajan jatkamisesta,  eläkeiän pidentämisestä, tai lisätyövoiman maahantuonnista (antakaa parittajien hoitaa tuon työperäisen maahantuonnin ongelmat, vai aiottek..?).  Mutta tehkää jotakin älkääkä sanoko jatkuvasti, että: "pitäisi tehdä".  Ihmisten on pakko elää. ei riitä että heidän "pitäisi elää".  

Euroopan Unioni, "Tanssivan kongressin" toisinto vie meiltä rahat ja maksaa meille kaikkineen suunnattomasti.  Se vie pääministerin, valtiovarainministern ja virkamiesten ajan niin tyystin, että oman maan asiat jäävät hoitamatta.  Nyt on aika erota  siitä, kun se vielä on mahdollista eikä butjetteja, verotusta eikä rahalaitoksia ole vielä sotkettu toisiinsa ja erosta on päätettävä sitovalla kansanäänestyksellä.

Euromaiden auttaminen ja EU kaikkineen vienevät meiltä liian paljon rahaa.  Kekkonen matkusti vuorolennoilla ja aikataulun mukaisilla junilla, nykyään lennetään yksityissuihkareilla edestakaisin, samana päivänäkin monta kertaa ja kukin herra erikseen putoamisen varalta - onnettomuushan voi tosin joskus sattua, mutta pallilta putoamista ei koskaan voi loputtomiin välttää.  Haloska mm. eräänä äitienpäivänä jaettuaan aamupäivällä äideille mitalleja, istui valtansa tunnossa illalla Arajärvineen Moskovan jääkiekkoturnauksessa. Eikö tämä, jos mikä ole tuhlausta? Nähtävästi ajattelun lähtökohta on, että: Tämähän koskee vain minua ja se on pikkujuttu, mutta pienistä puroista syntyy suuri virta, etenkin kun näitä puroja alkaa olla meillä jo aika paljon.

Muutamelaisena, paikallisena naapurina on tullut seurattua Jyväskylän toilailuja. Kaupungin talous roikkuu konkurssin partaalla ja silti johtajisto elää kuin lehmät kesällä. Tunneleita kaivetaan ja suunnitelmia on niin pilvin pimein, että kirjastot, sairaanhoito, vanhusten huolto ja yleensä sosiaalipalvelut on ajettava alas, mutta kaupungilla ja sitä lähellä olevilla julkisilla yhteisöillä on varaa pitää mm.  omat  "hupi-aitionsa"  jäähallissa 16.000 euroa per vuosi. Parkkitaloissa on jatkuvasti 1.000 kallista paikkaa tyjänä ja uusia parkkitiloja  pitäisi rakentaa mm. kauniin kirkkopuiston alle?  Jos kirkko kaatuisi olisi se toki pieni juttu, mutta kauniit puut ja istutukset tulevet tärvääntymään kyllä siinä mylläkässä.  Ja sitten vielä kun kaikesta pitäisi tinkiä, palkoistakin (ei kai sentään johtajien) mutta juuri viime viikolla valtuusto päätti kokouspalkkioidensa huomattavsta korottamisesta.  Tämähän koskee vain heitä ja suhteutettuna  kokonaisuuteen se on heidän mielestään perin vähän...! **




** Lisäys 18.12.12 - tämänpäiväinen Keskisuomalainen uutisoi, että kyseisten palkkioiden korotus oli peruttu, joskin joitakin järjestelyjä ja ehdotuksia oli tehty tärkeimpien luottamustoimien palkkauksen osalta.

Kekkosen (hyvänä) aikana meille rakennettiin asfalttitiet, nyt ei niiden ylläpitokustanuksiin ole varaa.  Terveyspalvelut olivat ilmaisia.  Oli kirjastopalvelut, poliiseja oli suurinpiirtein ainakin yksi jokaisella paikkakunnalla.  Koululaitoksemme oli hyvä, kunnes se peruskoulun muodossa ajettiin alas ja pienet koulut lakkautettiin ja siirryttiin isompiin yksiköihin ja se oli virhe. Se mullisti koko järjestelmän.  Oppia pitäisi, mutta miten, kun joukossa tyhmyys tiivistyy...  ja yhä suunnitellaan.  Kaikki vanha ja koettu revitään jatkuvien uudistusten tieltä; eikö parempi olisi suunitella tehokkaita lisäyksiä entisiin hyviksi havaittuihin menetelmiin ja laitoksiin.  Erittäin hyvä esimerkki on läänien repiminen, joka silppusi koko instituution pala-palata uuteen luukulta-luukulle-järjetelmäksi; syntyi ELY-, ÄLY- ym. keskusksia siksi kunnes koko läänijärjestelmä koettiin turhaksi ja lakkautettiin.  Backman´in mukaan säästöjä piti syntyä peräti 60 miljoonaa.  Epäilen että meni toisin päin. Tyhjänpäivästä uudistusta, joka työllistää vain suunnittelijoita ja konsultteja. Tuleepa mieleen vanha juttu, mutta  tietääkö joku mitä yhteistä on konsultilla ja leikatulla kollikissalla?  Vastaus: Kumipikin tietää miten homma hoidetaan, mutta ei itse kykene sitä hoitamaan.

Valmet, alkujaan VMT - Valtion metallitehtaat - oli perustettu omavaraistuotantoa, mm. puolustusvoimien tarpeita varten.  Alkujaan Jyväskylässä oleva Rautpohjan tehdas valmisti tykkitehtaan nimellä tykkejä, sittemmin paperikoneita. Tourulan kivääritehdas, jalkaväkiaseita, sittemmin metästysaseita, mm. maailman parhaita Valmet-haulikoita, joiden tuotanto myytiin sittemmin Beretta´lle Italiaan,  Rautpohjan yksitystettiin - nimi muutettiin Metsoksi, lähdettiin keinottelemaan pörssiin.  Palkattiin ökyjohtajat bonuksineen ja etuineen.  Sen yhteydessä toiminut hyväkuntoinen Santalahti-vaihteistot myytiin "toimivalle johdolle".  Ja monen monesta muustakin valtion yrityksestä on parhaat palat myyty juuri "toimiville johdoille", jotka sitten on pantu rahoiksi ellei niillä ole  pystyttkään tekemään rahaa.  
Santalahti-vaihteistot toimii nykyään Moventaksena - tuulen voimalla. 
Norjalaisille aikanaan myydyn Kemiran lopettaesssa ruudin tuotannon ei valtio ota maapohjan puhdistamista vastuulleen, jos yksityinen ostaa työpaikkoja säilyttääkseen valmistuksen.  Tuotanto siis loppuu.  Työpaikat katoavat maaperän joutuu valtio  jokatapauksessa puhdistamaan. 


Valmet - VMT oli valtion yritys, jolla oli myös työllistävä tarkoitus ja nimenomaan kotimaista valmiutta, turvallisuusvaraa ja omavaraisuutta korostava merkitys.  Nyt ei Valmetia enää ole, se yksityistettiin  ja samoin kävi Posti- ja Puhelinlaitoksen kanssa. Isot pojat pääsivät vauhtiin.  Kaikki halusivat rahaa.  Rahaa halusi Pekka Vennamo yksityistäessään tuolloin Telenä-tunnetun posti- ja puhelinlaitoksen.  Suoritettiin suunnattu osakeanti, jossa nämä puuhamiehet kuorivat kermat päältä ja Olli-Pekka Heinonen päätti pelin, ostaessaan umts-kaupoillaan 4:n miljardin edestä tyhjää ilmaa Saksan ilmatilasta ja kippasi samalla Soneraksi muutetun Telen ruotsalaisen Telian syliin.  Siihen aikaanhan Soneraa pidettiin silloisena Suomen valtion jalokivenä, joka kokonaan myytynä olisi asiantuntijoiden mukaan vastannut tuolloin koko valtion silloisen velan määrää.   Valmetin toiminnasta vielä: paperikoneiden, pyssyjen ja autojen lisäksi piti Suolahden traktoritehdaskin myydä ja se meni amerikkalaisten armoille Fergusonin sisareksi.

Valtion Rautateiden nykytoiminta puolestaan on vähintäinkin kysymysmerkki.  Mikä on mikä, kuka on kuka ja mitä tekee, Kuka omistaa radat ja kuka junat, kuitenkin nämä laitokset: posti, puhelin ja rautatiet ovat alunperin olleet nk. "public utilities" yrityksiä, yleishyödyllisiä, butjettivaroin varmistettuja toimijoita, joilla taattiin niiden käyttövarmuus ja -edullisuus.

Valmetilla on myös lentokonetehdas, joka viime vuosiin saakka on toiminut huolto- ja korjautehtävissä, rakentaen myös alihankitana osia Eurooppaiselle Airbus-yhteisyritykselle.  Tuo tehdas sai alkunsa sota-aikana ja kehittyi nopeasti.  Kun ilmavoimamme lensivät sodan loppuvaiheesa osin myös saksalaisilla Messerschmith´eillä, valmistivat suomalaiset oman versionsa "Pyörremyrskyn"", joka oli parempi, nopeampi ja tehokkaampi, kuin Messrschmiht, tosin koneita saatiin sodan loppuun mennessä valmiiksi vain kaksi kappaletta eivätkä ne ehtineet yhdellekään taistelulennoille.  Toinen kyseistä - hienoista - koneista on näytteillä Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.  Aikanaan tehtaalla valmistettiin useita muitakin kontyyppejä, mm, Viimaa, Vihuria ja olihan niitä muitakin, viimeiksi Vinka-koulutuskonetta, jonka valmistus jäi vähäseksi ja lopettiin.  Ja menihän meiltä tieto-taitokin.  Sodan jälkeen suomalaiset lentokoneien rakentajat  muuttivat
"varmuuden vuoksi" Ruotsiin ja olivat asiantuntijoina luomassa pohjaa Saabin lentokoneiden tuotannolle ja sinnehän se teollisuuden haara ja kokemus heidän mukanaan sitten katosikin.

ETUALALLA MESSERSCHMITH, TAEMPANA PYÖRREYRSKY
KUVA KESKI-SUOMEN ILMAILUMUSEOSTA TIKKAKOSKELTA

 Kuva liittyy yllä olevaan tekstiin.

Lisäyksenä 17.12.2012:  Ehkä joku ajattelee edellä olevasta kirjoituksestani, että se, samoin kuin moni edellinenkin olisi syntyneet jonkin asteisesta  kateudesta, mutta kun olen päässyt näine eväineni - ei helpon, mutta mielenkiintoisen - elämäni nyt jo mekein  lävitse ei  minulla ole tarvetta olla kateellinen. Elämä on hyvin eletty, kun sen läpi on selvitty hengissä.  Näillä kirjoituksillani olen pyrkinyt tuomaan esille epäkohtia ja toivon yhteisissä asioissa oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta joihin ei vaikuta päättäjän asema, vaan asenne   Tarvitaan hyviä päätöksiä,  sillä vaikeammat ajat ovat vielä edessä.  Toisalta haluan oikoa puolen vuosisadan virheellistä ajattelua.  "Lukekaan historiaa", sanoi Paasikivi, jonka Churchill kuittasi sanomalla: " Joka ei tunne historiaa tekee samat virheet uudelleen".  Alkaa vähän pelottaa että tämä yli-touhukas nappulahalliitus ajaa meidät vielä umpikujaan.    





lauantai 8. joulukuuta 2012

KUVIA KESÄYÖSTÄ

JOSKUS - VIIME KESÄNÄ...

Ulkona tuiskuttaa lunta ja on pimeää.  Joulu on ovella, mutta kuvia järjestellessä  kääntyvät ajatukset menneeseen.  Ehkä muutama hämyinen kuva, lisäksi jokunen suvinen säe.  Voisivatko ne hivenen lämmittää?

  

















Autereeseen, sinihämyyn hienoon
maa peittyy taas, kun ilta tummentuu.
Saa kuulas kesäyö ja hämärtyvän tienoon
ylle sadun harso laskeutuu.
---
Soi soitto huilun, Panin huilu soi,
yön terhenessä keijut karkeloi...
- On kuulas kesäyö...








Helisee satakieli, pöllö huhuilee;
ne kuulee kulkija ja seisahtuu.
Hän uneksien hiljaa katselee
kun hämy hopeaksi kutoutuu.
---
Unelma sadun on herännyt unestaan
Pohjolan suviyöhön valkeaan...
- Oi hohde kesäyön...


















Koin värein maalaa rusko taivaan rantaa,
kalvoon lammen sävyt heijastuu.
Jo kohta yötön yö taas aamun antaa
ja luonto hehkuvana havahtuu..
---
Taukoaa soitto, keijut katoaa.
Tienoille häikäisevä valo valahtaa...
- On mennyt kesäyö...      (c)AM




Puolen vuoden kuluttua elämme taas kesää, laitanpa sitten kuvia talvesta.