torstai 27. syyskuuta 2012

Polttonesteiden hinnat - päivitys 17.10.-18.10.2012

SUOMALAISTA ENERGIAPOLITIIKKA?

Eilisaamun lehdessä 26.9.2012 oli uutinen, joka mielestäni kaipaisi tarkennusta, ehkä mahdollista oikaisuakin. Polttoaineiden hinta?  Tällä hetkellä se on korkeimmillaan.  Tiedotteen mukaan väitetään, että  raakaöljyn hinta joka lasketaan dollareissa on noussut koska euron kurssi dollaria vastaan on heikentynyt.  Kuitenkaan asia ei ole ihan näin.  Mahdollista on, että brent-laadun hinta on noussutkin, mutta halvempia laatuja käytetään koko ajan sen ohessa, minkä pitäisi vaikuttaa tasoittavasti kokonaishintaan. Kuitenkin, olipa asianlaita sen  suhteen miten tahaansa, niin on kummallista, että osasyyksi mainitaan euron arvon  heikkeneminen, mikä ei pidä paikkaansa.  Saman aamun noteeraus yhdelle eurolle on $. 1,2943, siis dollarin arvo on päinvastoin laskenut euroa vastaan ja laskeva suunta on vallinnut jo useamman viikon ajan, joten polttonesteiden hinnan olisi pitänyt  sen perusteella laskea.  Jos  tynnyri öljyä maksaa $. 100,00 on sen hinta euroina tämän päiväisen kussin mukaan €. 77,52  Vaihtokurssi ei siis voi olla ainakaan nyt hintaa nostavana tekijänä. Valehdellanko meille?  Tokihan tiedämme, että polttonesteiden hinta muodostuu suurimmalta osalta valmiste- ja liikevaihtoverosta, niin voisi ehkä ajatella litran hinnassa olevan 70-80% veroja.  Koska minulla ei ole tietoa raakaöljyn lähtöhinnasta eikä velmisteveron määrästä, ovat esitetyt kuluttajahinta-arviot otettu näppituntumalla, mutta laskemani lähtöhinta euro/dollari  suhteessa vastaa kyllä todellisuutta.   Meillä maan tapa on, että kun jossakin kuiskataankin hintojen noususta se näkyy heti kuluttajahinnoissa, päivastaisessa tapauksessa kun hinnan alennuksesta on kysymys, se laskee vasta viiveellä eikä lainkaan alennusta vastaavassa suhteessa.

Onko näin, vai eikö ole? 

17.10.2012
Dollarin hintapäivitys euron suhteen
€ 1,00 = $ 1,30442 (dollari heikentynyt) jolloin $ 100,00  öljyn tynnyrihinta laskenut edellisestä laskelmasta euroa 0,86  ja on nyt euroina  76,66 Jos hinta nousee ei syynä ole ainakaan euron kurssin heikkeneminen  dollariin nähden.

18.10.2012
Dollarin hintapäivitys euron suhteen
€ 1,00 = 1,31208   
100 dollarin tynnyrihinta laskenut  ja on nyt €  76,20
Tynnyrihinta laskenut eilisestä euroa  0,46 

Ihan mielenkiinnosta:  12.6.2013 on € 1.00 = $   1.32840 
 Siis:  öljyn tynnyrihinta on tänään    € 75,27
================================================

Kesäkuun 19 päivä 2013 

Seuratessa dollarin eurohintaista sahaamista, ei voi olla panematta merkille, että raakaöljyn hinnan suunta on viime aikoina ollut jatkuvasti alaspäin, niin että:
19.6.2013   vaihtokurssi oli €. 1,00 = $ 1.3403, mikä merkitsee että raakaöljyn hinta edellä esitetyn kurssin mukaan on  nyt tynnyriltä  €.  74,47, joten se on laskenut viimeisten 9 kuukauden aikana,  euroina n. 4,50 dollareina 6,00. Vähittäishinta on kuitenkin pysynyt koko ajan samana.
Missä viipyy polttonesteiden kuluttajahinnan alennus?

===============================

                                                           












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti