SUOMALAISTA ENERGIAPOLITIIKKA?
Eilisaamun lehdessä 26.9.2012 oli uutinen, joka mielestäni kaipaisi tarkennusta, ehkä mahdollista oikaisuakin. Polttoaineiden hinta? Tällä hetkellä se on korkeimmillaan. Tiedotteen mukaan väitetään, että raakaöljyn hinta joka lasketaan dollareissa on noussut koska euron kurssi dollaria vastaan on heikentynyt. Kuitenkaan asia ei ole ihan näin. Mahdollista on, että brent-laadun hinta on noussutkin, mutta halvempia laatuja käytetään koko ajan sen ohessa, minkä pitäisi vaikuttaa tasoittavasti kokonaishintaan. Kuitenkin, olipa asianlaita sen suhteen miten tahaansa, niin on kummallista, että osasyyksi mainitaan euron arvon heikkeneminen, mikä ei pidä paikkaansa. Saman aamun noteeraus yhdelle eurolle on $. 1,2943, siis dollarin arvo on päinvastoin laskenut euroa vastaan ja laskeva suunta on vallinnut jo useamman viikon ajan, joten polttonesteiden hinnan olisi pitänyt sen perusteella laskea. Jos tynnyri öljyä maksaa $. 100,00 on sen hinta euroina tämän päiväisen kussin mukaan €. 77,52 Vaihtokurssi ei siis voi olla ainakaan nyt hintaa nostavana tekijänä. Valehdellanko meille? Tokihan tiedämme, että polttonesteiden hinta muodostuu suurimmalta osalta valmiste- ja liikevaihtoverosta, niin voisi ehkä ajatella litran hinnassa olevan 70-80% veroja. Koska minulla ei ole tietoa raakaöljyn lähtöhinnasta eikä velmisteveron määrästä, ovat esitetyt kuluttajahinta-arviot otettu näppituntumalla, mutta laskemani lähtöhinta euro/dollari suhteessa vastaa kyllä todellisuutta. Meillä maan tapa on, että kun jossakin kuiskataankin hintojen noususta se näkyy heti kuluttajahinnoissa, päivastaisessa tapauksessa kun hinnan alennuksesta on kysymys, se laskee vasta viiveellä eikä lainkaan alennusta vastaavassa suhteessa.
Onko näin, vai eikö ole?
17.10.2012
Dollarin hintapäivitys euron suhteen
€ 1,00 = $ 1,30442 (dollari heikentynyt) jolloin $ 100,00 öljyn tynnyrihinta laskenut edellisestä laskelmasta euroa 0,86 ja on nyt euroina 76,66 Jos hinta nousee ei syynä ole ainakaan euron kurssin heikkeneminen dollariin nähden.
18.10.2012
Dollarin hintapäivitys euron suhteen
€ 1,00 = 1,31208
100 dollarin tynnyrihinta laskenut ja on nyt € 76,20
Tynnyrihinta laskenut eilisestä euroa 0,46
Ihan mielenkiinnosta: 12.6.2013 on € 1.00 = $ 1.32840
Siis: öljyn tynnyrihinta on tänään € 75,27
================================================
Seuratessa dollarin eurohintaista sahaamista, ei voi olla panematta merkille, että raakaöljyn hinnan suunta on viime aikoina ollut jatkuvasti alaspäin, niin että: