PUOLIKUUN KARAVAANI...
Kansainvaellusten katsotaan alkaneen vunna 375 ja ne myllersivät koko tulloisen Euroopan perinpohjin. Kansanjoukot kulkivat alueelta alueelle, maasta maahan ja etsivät elintilaa suvulleen, heimolleen, tai koko kansalleen. Syntyi uusia valtioita. Pohjois-Euroopasta ja Skandinavista ja lähteneet alkuperäiskansat vaelsivat Etelä-Euroopen oliivilehtoihin ja viljaville viinimaille. Pysähtyivät välillä ja jatkoivat etenemistään. Niinpä maaosan alueet vaihtoivat käytännössä koko hallitsevan kansanryhmän uusiin tulijoihin, vanhan asujaimiston tapoineen, tottumuksineen uskontoineen jäädessä katoavaksi alakulttuuriksi. Tuhatvuotinen maailmanvalta - Rooma pirstoutui, hajosi hiljalleen, niin että jopa siellä puhuttu kielikin katosi, latinasta tuli kuollut kieli ja Rooman valtakunnan suuruudesta jäi kertomaan vain rauniot ja upea historia. Pohjoisesta, Scandinaviasta, (jossa sijaitsi Skanzda, kansojen koti) mistä alunperin lähteneet länsigootit asettuivat Espanjaan ja itägootit Italiaan. Burgundit lähtivät alkuperäisiltä asuinsijoiltaan Bornholmin saarelta ja asettuivat ensin Reinin keskijuoksulle, nykyiseen Elsassin seuduille, mistä jatkoivat myöhemmin Etelä-Ranskaan, missä asuttivat Burgundin maakunnan. Puolasta, Itämeren rannoilta vaelsivat Vandaalit läpi Euroopan ja päätyivät lopuksi Gibraltarin salmen taakse, Pohjois-Afrikkaan ja valloittivat ikivanhan Karthagon alueen, minkä yhteydessä mm. kreikkalaissyntyinen tiedemies Arkhimedes sai surmansa. Balkanilla ja Lähi-Idässä kansat vaihtoivat asuinpaikkoja ja alueet väestöryhmiä. Bysantin valtakunta - Itä-Rooma joutui puolustamaan olemassa oloaan gootteja vastaan, minkä onnellisesta säilymisestä ansio lankeaa heidän taitavalle sotapäällikölleen Belisariukselle, Konstantinopoli murtui vasta 1452 pitkän piirityksen jälkeen. Tuolloin, toukokuun 29. päivä kavaltaja saattoi sen ottomanien sulttaanin Mohammed II:nnen käsiin neuvomalla turkkilaisille kaupungin muurissa olleen pienen portin - Kerkonportan, josta muhamettilaiset yöllä tukeutuivat kaupunkiin. Taistelu ja ryöstely kesti kolme päivää ja viimeiset taistelut käytiin Hagia Sofian tuomiokirkossa, jonka lattia lainehti puolisäären verestä. Siellä kaatui myös keisari Konstantins XI muiden soturien joukkoon ja kaupungin länsimaalaisuuden eteen laskeutui esirippu. Kun suuri krusifiksi pirstoutui pudotessaan kirkon kuorin lattialle ja kun risti laskettiin sen kupolin päältä ja tilalle nostettiin puolikuu oli Konstantinopolista tullut Istanbul. Vasta silloin aukeni yli seitsemänsataa vuotta kestänyt Bosporin salmen salpa islamisteille. Kaupungin valloitus päättyi kristityn asujaimiston täydelliseen teurastukseen.
Tuon ajan pyörteissä kiitävät ohi hunnit, langobardit, friisiläiset, anglosaksit, mutta arabit tulevat vasta 700-luvulla heidän alkaessa luoda maailmanvaltaansa ja levittää oppiaan. Heidän käännytystyönsä oli tehokasta miekkakäännytystä. Veri vuoti, päitä katkesi ja kokonaisten kaupunkien asujaimistoja nyljettiin elävältä. Kun vaihtoehdot olivat näin vähissä, kääntyminen islamiin oli kansoille helpompi vaihtoehto ja kulovalkean tavoin islamistit levittäytyivät yli koko Lähi-Idän, Intian ja Kaakkois-Aasian, toisella suunnalla yli Pohjois-Afrikan ja sieltä Espanjaan, vain Balkanilla he joutuvat pysähtymään Bysantin sotilasmahdin edessä Bosporin salmen Aasian puoleiselle rannalle, mihin heidät sitten torpatiinkin seitsemäksisadaksi vuodeksi, lukon taakse joka murtui, kuten edellä mainittiin, vasta turkkilaisten valloitukseen v. 1452.
Vain Espanjaasta käsin he tuolloin vielä uhkasivat Eurooppaa johon tunkeutuessaan kohtasivat Pyreneiden vuoriston takana Poitiersin kentällä Yhtyneen-Euroopan joukot lokakuun 10 päivä 732 ja kun Kaarle Martel, viimeisen merkittävän merovinkikuninkaan, Dagobert II:n majordomus voitti heidät ja islamin uhka väistyi.
KAARLE MARTEL - VASARA
oli jo toisen polven majordomus isänsä Pippin Landelaisen jälkeen. Pippin oli järjestänyt hyvin Merovinki-kuningas Kolthar IV hallinon, mutta hänen työnsä oli vaarassa mennä hukkaan, kun hän taipui vaimonsa Plektrudiksen tahtoon - (Pippinin molemmat aikuiset pojat hänen edellisestä avioliitostaan kun olivat kuolleet) nimittää kuusivuotias poikansa seuraajakseen. Onneksi hänellä oli kuitenkin Klodio-nimisen naisen kanssa avioton poika - Kaarle Martel, jota hänen äitipuolensa edellä mainittu Plektrudis - pikkupoikansa holhoojana piti vankina Meersburgin linnassa Bodenseellä. Vaikutusvaltaisten ylimysten avulla Kaarle Martel kuitenkin jääsi pakenemaan ja hakeutui Merovinki-kuningas Klothar IV:n palvelukseen, sittemmin viimeisen merkittävän Merovingin Dagobert II majodomukseksi, jonka aikana Poitiersin taistelu käytiin. Kroniikka kertoo joukkojen asettuneen kentän kahtapuolen vastakkain. Viisi päivää rintamat tuijottivat toisiaan, kunnes vihdoin käyrät miekat paljastettuina arabit karauttivat taisteluun. Raivokkaasti he taistelivat, mutta järkkymättömänä otti ritaririntama vastaan heidän rajut hyökkäyksensä joiden voima koko ajan heikkeni kevyiden ratsukkojen kilpistyessä kerta toisensa jälkeen frankkien teräksiseen muuriin, kunnes vihdoin hyökkääjien voima ehtyi ja he kääntyivät ja pakenivat.
On sanottu, että tämä taistelu ratkaisi länsimaisen kirkon ja kristinuskon kohtalon Eurooopassa, tosin on esitetty ettei kysymys ollut niin ratkaisevsta seikasta, vaan pienen ryöstöretkellä olleen arabijoukon tuhoamisesta, mutta kun taistelussa oli mukana itse cordoban kalifi Abd-ar-Rahman, täytyy kysymyksessä olla ollut islamin maailman valloitukseen tähdännyt käännytysretken yritys, tai mahdollinen yritys päästä maitse Konsatinopoliin, joka Bosporin salmen rannalla oli tuohon mennessä jo toistasataa vuotta pidätellyt Eurooppaan tunkevia islamin laumoja Aasian puolella.
Palaan vielä Merovinkeihin.
Suvun kantaisä Klodovig oli raaka ja julma, petollinen ja valapatto hallitsija, jolle ei mikään asia ollut pyhää. Oli suuri ihme, että hän omaksui kristinuskon ja taipui kastettavaksi, mutta se oli nähtävästi hänen kristyn vaimonsa Klotilden ansiota, lisäksi erään taistelun ollessa kallistumassa tappioon, Klodovig kääntyi kristittyjen jumalan pioleen ja lupasi antaa kastaa itsensä mikäli taistelu päätyisi hänen joukkojensa voitoksi. Vaikka voitto tuli ja hän astui suuren frankkilaisjoukon etunenässä kasteelle, ei hänen hallintonsa juurikaan muotoaan muuttanut, vaan vahat tavat ja tottumukset vallitsivat ja pitivät pelkoa yllä. Petoksella hän hankki etuja ja petoksella ne maksoi. Erään pikku-kuninkaan pojan hän lahjoi murhaamaan isänsä ja kun poika tuli palkkionaan valtakuntaansa kyselemään hän mestautti tämän - isänsä murhaajan. Petoksilla hankituista palveluksista hän antoi kulta- ja hopeaaarteita ja kun asianomaiset tulivat valittamaan niiden olevan halpoja, kullattuja jäljennöksiä hän totesi maksavansa petokset petoksella.
Parin miespolven ajan Merovingit riehuivat mielipuolisesti.
Klodovikin pojat jakoivat isänsä kuoltua valtakunnan ja heitä Sigbert sai Mezin, Kildebert Pariisin, Klothar Soissonin ja Guntram Orleansin. Klodovikin pojista Siegbert, Autraasian kuningas kosi länsigoottien kuninkaan Atanagildin tytärtä - kaunista ja raikasta Brunhildeä ja ja sai hänen mukanaan runsaat myötäjäiset, josta syystä Kilperik tuli kateelliseksi. Vaikka hän eli tiviissä suhteessa jalkavaimoonsa Fredegunden kanssa, kosi hän Brunhilden kaunista sisarta Galesvintaa ja luvattuaan luopua paheellisesta elämäntyylistään ja jalkavaimoistaan saikin hänet puolisokseen. Myöjäiset olivat niin muodoin suuret, mutta häiden jälkeen Kiklperikin mielenkiinto Galesvintaan lopahti. Voimakastahtoinen ja häikäilemätön Fredegunde otti paikkansa takaisin, uudesta kuningataresta tuli palatsivanki ja kun hän pettyneenä halusi palata isänsä luokse hänet eräänä aamuna löydettiin vuoteestaan kuristettuna. Frdegunde oli oli ollut asialla. Brunhilde uhosi kostoa ja Kilperik joutuikin luovuttamaan saamansa myötäjäiset, joukossa mm. viisi kaupunkia Brunhildelle ja Sigbertille.
Näiden kahden naisen, Brunhilden ja Fredegunden kaksintaistelu jatkui koko heidän elämänsä ajan.
Kosto seurasi kostoa ja aseina käytettiin myrkkyä ja tikaria. Ajan myötä kansa kyllästyi Kilperikin hallintoon ja Sigbert huudettiin vanhan tavan mukaan - kilvelle nostaen yhdistyneen valtakunnan kuninkaaksi, mutta jo samassa tilaisuudessa kaksi joukkoon soluttautunutta Fredegunden palvelijaa murhasi Sigbertin tikarilla. Valtakunnan yhdistyminen jäi puolitiehen ja Sigbertin maat ja vallan peri hänen poikansa Klodomir. Näiden tapahtumien jälkeen tulee Kaarle Martel kuvaan,
Klodovigin suvusta tulen kertomaan seuraavissa blogeissani, se kun on mielestäni perin mielenkiintoinen. Se on paljolti yhtenevä Saksan kansalliseepoksen Niebelungen Liedin ja Pohjoismaisten Edda-taustojen kanssa, mutta nyt vaihdan aiheeni käsittelemään uudelleen islamia ja se maailmanvalloitusta.
PUOLIKUUN KARAVAANI
Parhaillaan on käynnissä keskiaikaisia ristiretkiä jäljittelevä liikehdintä, tosin päinvastaiseen suuntaan. Jos ristiretket olivat aseellisia valloitussotia on nyt käynnissä rauhallinen, aseeton miehitys. Jos ristiretkien tarkoitus oli saada Pyhä Maa kristittyjen hallintaan, niin islam puolestaan jatkaa nyt sitä lähetystyötä, mikä jäi siltä kesken, viimeiksi 1400-luvulle kun turkkilaiset valloitettuaan Konstantinopolin työntyivät Eurooppaan ja kävivät Pannonian tasangoilla asti, mutta jotuivat palaamaan Euroopan puoleiseen tynkä valloitukseensa takaisin.
MAAILMAN VALLOITUS JATKUU
Islamin internetissä oleva esite mainitsee kyseisen seikan: Maailaman valloitus keskeytyi Kontantinopolin valtaukseen ja islam hävisi Euroopasta, mutta muslimien mukaan 1800-luvulla oli jo joitakin yrityksiä ja - artikkelista ilmenee lisäksi, että valloitus jatkuu. Ja niinhän se jatkuu. Sivistysvaltioiden on vaikea estää aseellisesti aseettomia vaeltajia ja siksi onkin odotettavaissa uusi maailmanjärjestys.
Kansat tulevat muutumaan etnisesti ja moraalisesti. Internetissä islamin uskonnon leviämisen edellytyksiä selitettäessä mainitaan mm. että "jos sinua vaivaa sairaus nimeltä ajattelu, ei islam ole sinun uskontosi". Itsenäinen ajattelu -on muslimilta kiellettyä ja sitähän ilmentää koko Lähi-Idän nykytilanne. Islam-nimi merkitsee alistumista, nimen omaan perinteistä alistumista islamin opin pohjalta, myös maallisissa asioissa, vaatihan Muhammed itselleen ylimmän vallan, jota sitten kalifit ja imaamit ovat käyttäneet. Muslimillehan ei sovi itsenäinen ajattelu, sillä kaikki maallista valtaa myöten on papiston käsissä.
Myös naisten asema on heikko, mm. moniavoisuuden vuoksi, Naisella ei ole oikeuksia, vaan mies omistaa hänet. Niin myös profeetta Muhammed kertoo ilmestyksistään - hänelle kerran näytetyn välähdyksen helvetistä. Hänen nähdäkseen suurin osa siellä olevista oli naisia.
Tämä aika on omituista aikaa, Etelän ihmiset saapuvat maahamme pohjoista tietä. Uusi maailman järjestys vaeltaa meille aseettomina joukkoina, suurin osa asekuntoisina nuorina miehinä. He eivät ole tyytyväisiä pelkästään rauhallisiin oloihimme, he vaativat etuja. He vaativat oikeutta jäädä maahan. He eivät hyväksy meidän yhteiskuntajärjestystämme eikä uskontoamme, mm kristillisiä tapojamme ja niinpä niitä mm. Ruotsissa on muutettu heidän vaatimuksestaan, meillä tosin ei vielä ole menty samaan.
Näistä aiheista enemmän. Seuraaviin blogeihini sisältyy historiaa ja nykyfaktaa, siihen asti moi!
* Käsite Ruotsista - "Kansojen koti" - Skandzda mielletään entisen Ruotsin pääministeri Albin Hanssonin lanseeraamaksi. Kuitenkin se on paljon vanhempi ja ulottuu vanhalle ajalle saakka..
Lähdeteoksia:Grimbergin maailmanhistoria
Weber: Ihmiskunnan historia
Tietosanakirja Oy: Maailmanhistoria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti