VIDEO Auschwitz'in kuvakirja

Auschwitz' in kuvakirja

video ja kuvia Auschwitz'in ja Dachaun keskitysleirimuseoista

Elämä kulkee omituisia polkuja,  tekee mutkia, joskus jopa täyskäänöksiä.  Normaali elämä sellaisenaan kun me sen käsitämme voi yhtäkkiä muuttaa suuntaa, tai suistua täysin raiteiltaan. Noiden mutkien syitä on usein vaikea käsittää, etenkin jos ne koskevat jotakin suurempa instituutiota, kuin yksilöä ja perhettä ja niiden keskinäisiä suhteita.  Vallan kääsittämättömäksi valtion sisäiseksi toiminnaksi jää esimerkiksi vuosien 1933 - 1945 välisen ajan Saksan juutalaiskysymys ja siihen liittyvä keskitysleirilaitos.  Poikkeustilan vallitessa, johtuipa se sitten mistä tahaansa on tietenkin tarpeellista eliminoida maanalainen ja omaa ja maata vahingoittava toiminta, mutta kun toimenpiteet alkavat rajoittamattomasti ja perusteettomasti levitä oman kansa keskuuteen muodostuu siitä kaiken kaikkiaan kästtämätön tilanne    

Kyseinen järjestelmä ei kuitenkaan ole yksinomaan saksalainen ilmentymä, vastaavia tiedämme toki olleen olemassa eri maissa kautta aikojen.  Soltzenitshinyn"Arkipel kulag - Vankileirien saaristo" kertoo Neuvostovenälisestä systeemistä,  Siperian talvista, pakkotyöstä ja nääntyvistä ihmistä. Syyttöminäkin - kansan vihollisen ylelisnimikkeellä  tuomituista. USA:n Kuubassa sijatseva Quantanamon vankileiri edustaa niin ikään keskityleirejä ja siihen verrattavissa on myös  vuosisatojen taakse ulottuva orjalaitos, mistä alku nykyiselle mustan väestön toisaarvoiselle kohtelulle on saanut alkunsa unohtamatta keskiaikana koko Eurooppan kattannutta feodaalilaiatosta.  Ne kaikki ovat varmistaneet ettei vankeja, orjia ja kurjia ole koskaan maailmasta puuttunut, sen sijaan erikoista on saksalaisissa keskitysleiressä oli, että valtiolle vihamielistä politiikkaa harjoitavien lisäksi sinne tietyn rotuopin mukaisesti valikoitui oman kansan parhaimmstoa, tiedemiehiä, virkamiehiä, tutkijoita ja taitelijoita, joiden ainoana yhteisenä nimmittäjänä oli juuutalainen syntyperä.  Eikä Saksa ollut ainoa Euroopan maa missä heitä vanottiin, tavat vaan saattoivat olla toisenlaisia.  Vainot alkoivat   Englannista keskiajalla, kun juutalaisille pankkiireille ylivelkaantunut kuningas Edward I:n karkoitti heidät v. 1290  ja samaa velkojensa kuittausta sovelsivat sitten ruhtinaat ympäri Eurooppaa. Ensimmäinen juutalaisghetto perustettiin Venetsiaan v.1516.  

Rooman keirari Tiberiuksen toimeenpanemassa diasporass juutalaiset hajaantuivat ynpäri silloisen tunnetun maailman ja Babylonia muodostui tuhanneksi vuodeksi heidän keskuspaikakseen.  Siellä tapahtui mm. heidän pyhien kirjojemsa Misnan ja Talmudin kokoaminen.  Nebukatnessarin aikaisen pakkosiirtolaisuuden jälkeen oli  sinne jäääneistä juutalaisista kehittynyt suuri siirtokunta, joka nyt laajeni ja se selittää pakolaisvirran suunnan.  Vuoden 1000 vaiheilla juutalaiskeskukseksi muuttui Espanja, jonka henkinen elämä koki siirtolaisten vaikutuksestaan voimakkaan elpymisen, mikä ulottui kaikeille henkisille tasolle. Toledossa ja Zaragossa oli lukuisia juutalaisia noitakouluja.  Tuolloin mm. juutalainen Hasdai ibn Saprut toimi Cordoban Umaijadi-kalifin ministerinä, vaikka muslimit eivät yleensä tulleet hyvin toimeen heidän kanssaan Muhammedin lagettaman fatwan vuoksi. Muista juutalaisista henkisen elämän edustajista mainittakoon mm. filosofi Baruch Spinotza,      Moshe Mendelsohn, jota Mirabeaun ihaili ja niinpä kansa, joka oli käynyt vuosisatojen läpi ilman oikeuksia sai vallankumouksen aikana Ranskassa - ensimmäisenä maailmassa - täydet kansalaisooikeudet.  

Useimmissa  Euroopan  vallitsivat keskiajalla juutalaisvastaiset asentet, parhaat olot länsimaissa tapahtuneiden karkoitusten jälkeen heillä pisimpään olivat Ukrainassa ja Puolassa, joissa kuitenkin 1600-luvulla oli 600.000 ihmisen kohtalona  joutua läänitysherrojaan vastaan nousseiden Donin kasakoiden surmaamiksi. Juutalaisten avuttomuutta kuvaa mm. se, että katolinen kirkko ei koskaan ole osoittanut haluaan puolustaa heitä, pitihän se juutalaisia "Jumalan murhaajina", niinpä ei toisen maailamsodan aikana myöskään Paavi Pius XII tehnyt elettäkään holokaustin tuomitsemiseksi, tai uhrien auttamiseksi..   

Israelin kansan koossapitävänä voimana ovat olleet fariseukset, joiden vaikutuksesta yhteisöt eri puolilla maailmaa ovat säilyttäneet keskinäisen yhteytensä ja etnisen itsenäisyytensä koko kuluneen kahdentuhannen vuoden ajan. Kun juutalaisten periaatteisiin on kautta aikojen kuulunut ehdoton lojaalisuus asuinmaataan, kohtaan omaksumansa isänmaa-statuksen puitteissa, osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan sen lakien ja säädösten noudattamisessa, mm. verojen maksun ja asepalvelukseen puitteissa, on heidän äitikaupunkinsa on aina ollut Jerusalem, jonne heidän hartaat toiveensa ja rukouksensa ovat kantaneet maailman ääristä saakka. Yleisesti ottaen heidän pyrkimyksiinsä on kuulunut yhteisen hyvän edistäminen asunmaassaan, mistä esimerkkinä mainittakoon Suomen asevelvollisista juutalaisista muodostetun joukko-osaston aktiivinen osanotto talvi- ja jatkosodan taisteluihin, mutta eiväthän suomalaiset ole koskaan eristäneet, tai vainonneet juutalaisväestöään.   

Vuonna 1941 kävi Saksan Gestapon päällikkö Heinrich Himler Suomessa valmistelemassa  Suomen juutalaisten joukkoluovutusta, kuitenkin suomalaiset viranomaiset osasivat varautua neuvotteluihin oikealla tavalla, kun maamme tiedustelupalvelu valokuvasi yöaikaan hänen asiakirjasalkkunsa sisällön, joka sisälsi mm. luettelon maamme juutalaisista.  Vaadituista viisi luovutettiin esitettyjen "faktojen" perusteella, kaikki muut vaatimukkset evättiin. Vähemmän tunnettu tapaus lienee se, että jossakin yhtedessä sisäministeri Toivo Horelli ja valtiollisen poliisin päällikkö Aarne Anthoni olivat sopineet luovutuksista ja satamassa odottavaan laivaan oli ehditty kerätä jo muutama sata ihmistä, jotka odottivat ruumassa lähtöä.  Tilanne näytti toivottomalle kunnes muuan vangituista onnistui pudottamaan  Helsingin juutalaisen seurakunnan rabiinille, Abraham Stillerille (Ruben Stillerin isoisä) osoitetun, tilanteesta kertovan kirjeen laivasta laiturille ja jonka muuan ohikulkija löysi ja toimitti perille.  Stiller puolestaan hoiti kirjeen Urho Kekkoselle, joka yhdessä K.A Fagerholmin kanssa otti yhteyttä muihin hallituksen jäseniin, Horelli oli tuolloin lomalla eikä Anthonikaan ollut tavoitettavissa.  Hallitus kokoontui ja laivan lähtö estettiin siksi kunnes ihmiset saatiin vapautettua.   Saatuaan tiedon tapahtuneesta Horelli raivostui, , mutta vain nuo viisi henkilöa, luovutettiin, vapaaehtoisesti heitä seurasi kolme muuta perheenjäsentä, ja noista kahdeksasta vain eräs itävaltainen lääkäri selvisi hengissä ja muutti sodan jälkeen Israeliin, muut kuolivat Auschwitz´issa.  

ISRAELIN LAPSET  ELÄVÄT EDELLEEN VAINOTTUINA...

Olen jo aikaisemmin kertonut käynnistäni Auschwitz´in keskitysleirimuseossa, joka sijatsee Etelä-Puolassa, Tatravuroiston juurella, niin muodoin aikoinaan matkoillani Euroopassa poikkesin myös Münchenin liepeillä sijaitsevassa Dachaun keskitusleirimuseossa, jota ylläpitää sikääläinen Karmeliittaluostari.  Tunnelmat ovat molemmissa jokseenkin yhtenevät.  Siellä avautuu ihmisen silmät näkemään elämän raadollisuuden ja julmuuden.  Sen olemuksesta voi herkistynyt kävijä kuulla tuskanhuudot, kaasukammiosta avautuu näkymä ruumiskasoihin, samalla kun sieraimissa voi aistia kerematorioiden savun yhdistyneenä palaneen lihan hajuun.  Esiin nousee väkisinkin kysymys hylkäsikö Jahve esikoiskansansa, vai oliko tuohon kaikkeen jokin muu syy?  Mutta kansan sitkeät juuret kestivät ja versoivat uuden elämän.  Nisun jyvän piti kuolla jotta uutta satoa tuotava kasvu saattoi alkaa.

Ristiriitaisn tunnelmin seurasimme 40-luvun loppupuolella juutalaisten paluumuuttoa - exodusta, joka oli sekin kärsimyksiä täynnä.  Pallaava yhteisö osti ja vuokrasi laivoja, jotka täpätäynnä ihmisiä lähtivät Éuroopan eri satamista kohti Luvattua Maata.
Laivat olivat sellaisia kuin tuolloin oli saatavissa, yleensä vanhoja ja huonokuntoisia, jonkin laista sodan ylijäämää.   Matkustajien olot niissä olivat puutteelliset. Kun Lähi-Idän tilanne oli tuolloin vielä täysin selvittämätön ja englantilaiset hallitsivat Palestiinaa territorionaan, juutalaisten maihin pääseminen oli epäselvää ja saapuvat laivat pidätettiin aluksi Kyprokselle, missä ne joutuivat kuukausikaupalla odottelemaan alati kurjistuvissa olosuhteissa.  Ihmisä täynnä olevilta aluksilta puttui kaikkea.  Vettä ei ollut, ruuasta ja lääkkeistä puhumattakaan. Tilanne oli epäinhimillinen, mutta kun laivat vihdoin saivat luvan jatkaa, oli Pyhän Maan satamiin saapuminen - kaikista vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta onnekasta. Vuodelta 1917 olevaan Balfourin julistukseen perustuva oma maa toteutui ja vuonna 1948 julistettiin Israelin valtio syntyneeksi. Alistumisen aika oli ohi. Vuosituhasien ajan sorrettu kansa aikoi elää ja sen se joutui osoittamaan välittömästi, kun naapurien armeijat hyökkäsivät nuoren valtion kimppuuun.  Ase kädessä he rakensivat maansa, josta he  tähän mennessä he ovat tehneet kauniin, edistyneen ja vauraan olinpaikan eivätkä he enää koskaan tule vapaaehtoisesti alistumaan teuraiksi, sen takaa heidän armeijansa, joka on maailman neljänneksi suurin asemahti.  

Vanhan Testamentin aikana alkaneet taistellut filistealaisten kanssa jatkuvat.  Ei vieläkään - edes omassa maassaan saa israelilaiset elää rauhassa.  Palastiinalaisten hyväksi he ovat luopuneet Gazan alueesta, jota terroristijärjestöt käyttävat nyt sitten tihutöiden tekemiseen Israelissa.  On kutenkin aivan turhaa ottaa tätä asiaa enemmän esille, se kun on käsitelty mediassa ja pöytäpuheissa jo liiankin usein, mutta on hämmästyttävää todeta miten sokeita ja arvostelukyvttömiä läsimaalaiset voivat olla kyseisen konfliktin syiden suhteen.  

Olen kuvannut videon Auschwitzin keskitysleirimuseosta ja se on nähtävissä myöskin youtubessa.  Tämän julkaisun yhteyteen olen kerännyt kuvia möskin sekä Aushwitz´ista että Dachau'sta.
Tässä yhteydessä on todettava kaiken olevan onneksi mennyttä aikaa.  Miten sitten muissa maissa lienee, mutta saksalaisten asenne on tänä päivänä kokonaan toinen.  Kaikin tavoin he ovat yrittäneet hyvitää tekemiään historiallisia vääryyksiä ja niinpä juutalaiset kokevatkin nykyään Saksan itselleen Euroopan turvallimmaksi valtioksi.

Seuraavat kuvat ovat Dachaun keskitysleiriltä.

Se sijatsee Baijerissa, muutama kymmen kilometriä Münchenistä pohjoiseen ja oli ensimmäinen käyttöönotettu työleiri ja alunnperin tarkoitettu kommunisteille ja kansan vihollisille. Leirillä tehtiin myös sekä lääketieteellisiä että fysiologisia kokeita.  Kartassa pyöreät, mustat pisteet ovat paikkakuntia, joiden teollisuuslaitoksissa vangit kävivät työssä.  Nykyään leiri on museiotu ja karmeliitta-munkisto toimii sen ylläpitäjänä.  

Krematorio ja varastorakennus

 Kartta, johon leirin sijainti on merkitty mustana neliönä, Münchenistä pohjoiseen Augsburgiin      vievän moottoritien tuntumassa

Valtion johtoa tutustumiskäynnillä.  Kuva 1930-luvulta Kuvassa valtakunnankansleri Adolf Hitler, valtakunnanmarsalkka Herman Göring.  Käsittääkseni kuvassa jompi kumpi siviileistä, (ehkä oikealla) on von Pappen, neljättä en muista. Takaa näkyy ulkoministeri Joachim von Ribbentrobin kasvot.  Moolemmin puolin seisovat sotilaspukuiset miehet ovat Hitlerin adjutantteja.
Ryhmässä etualalla keskitysleiriin internoitu vanki. 

Krematorion uuni on samalta valmistajajalta ja samaa mallia, kuin Auschwitz'issä.

Muistomerkki: Eläville muistutukseksi, kuolleille kunniaksi!

Gestapon päällikkö Heinrich Himler ja leirille tuotu vanki.

 Muuan Dachaun portti.  Sen yläpuolella on karmeliittojen tunnus.

Kuvista ryhmäkuvat ja kartta museosta myytävää materiaalia, muut itse otettuja.

1950 - 2015 RAHAPOLITIIKKAA

RAHAPOLITIIKKAA 
1950 - 2015 vuosien varrelta nähtynä

Ajattelin palata vieläkin menneisyyteen, vuosien taakse, aikoihin jotka soveltuvat melko hyvin nykypäivien  negatiiveiksi.  Kaikkiea oli vähän ja niinpä ihmisten vaatimukset pitäytyivätkin niissä puitteissa jotka kehystivät jokapäivästä elämää.  Päivä kerrallaan.  Elintasoa merkitsi jo elanto ja hengissä pysyminen eikä nirsoiluun enempää kuin suuriin vaatimuksiinkaan ollut mahdollisuuksia. Yhteiskuntasopimus oli tuolloin itsestään selvä ilman erillistä sopimistakin, kansakunnan hengissäpysyminen kun ei sallinut miltään ryhmältä suuria irtiottoja.  Ei ollut leikattavaa, koska tilanne edellytti kansalta tyytymistä vähään, jopa minimiin ja vaikeudet voitettiin tuolloin - tavallaan itsekseen muodostuneella yhteiskuntasopimuksella, sitäpaitsi eihän nytkään ole kysymys juuri leikkauksista, vaan ihmisille ei anneta niin paljoa kuin he haluaisivat.

Elämän alkaessa vakiintua mainittakoon vielä kerran 40-luvulla setelien leikkauksen muodosssa valtiolle otettu pakkolaina, joka merkitsi tuolloin puolta koko liikkeellä olevan setelistön määrästä, sekä toisena kohtana  400.000 siirtokarjalaisen asuttamisen ja sen vaatimat pakkolunastukset ja Neuvostoliitolle maksetut sotakorvaukset.  Kaikki ne hoidettiin enempiä nurkumatta, mutta niiden jälkeen alkoikin elämä verkkaisesti kohota, joskin säännöstely joiltakin osin jatkui vielä 50-luvun puolivälille saakka. Vaika se elintarvikkeiden ja useimpien kulutustavaroiden  osalta se jo oli loppunutkin, jatkui valuutan säännöstely vielä 1980-luvulle saakka ja siinä välillä 60-luvulle saakka oli eri asteista palkka-, hinta- ja vuokrasäännöstelyä.  Tavaroiden maahantuonti oli niinikään säännösteltyä. Useille tavaroille ja tuotteille tarvittiin tuontilisenssi, mikä merkitsi ulkomaankaupan ja valuuttavarannon jatkuvaa seuraamista.  Työttömyys oli alituisena peikkona  ja sitä hoidettiin suureksi osaksi siirtotyömaiden avulla,   Työttömiä ei avustettu vastikkeetomasti, vaant kun mm. maantieverkostmme uusittiin se tehtiin nimenomaan työttömyystöinä. Kauempaa tulevat työntekijät oli majoitettu parakkeihin, ja tällä tavalla saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla:  Työttömät saivat toimeentulonsa työstä ja liikenneyhteydet saatiin samalla toimiviksi. Tämä  käytäntö vallitsi työttömyystöissä vielä 60-luvulla.  jonka  alkuvuosina pelattiin vielä mummonmarkoilla, jotka vuonna 1963 tehdyssä rahanuudistuksessa ne muutettiin penneiksi.   Markasta leikattiin pois kaksi nollaa jolloin sen nimellisarvo nosi satakertaisesti sen edelliseen arvoon nähden.

Tuohon aikaan oli vaihdettavat valuutat sidottu USA:n dollarin johdolla kultakantaan, mikä merkitsi sitä, että maan keskupankilla täytyi olla hallussaan liikkeellä olevaa setelistön määrää vastaava määrä vakuuksia, jotka muodostuivat ensisijaisesti keskuspankin hallussa olevasta kultamääästä minkä lisäksi siihen laskettiin myös tietyt kiinteistöt ja ensisijaiset ulkomasiet vekselit ja muut saatavat.  Järjestelmä takasi verrattain vakaan rahan arvon, josta oli osoituksena mm. että uudistuksen jälkeen maamme uudet markat lyötiin hopeaseoksesta ja ensimmäsinä uudistuksen jälkeisenä vuotena vuotena myöskin kupariset yhden pennin rahat käytössä.  Hinta- ja palkkatasosta saa jonkinmoista kuvaa, siitä että esim. autokorjaamon tuntitaksa oli vuonna 1964 noin 16,- markkaa, kun se nykyään on 60 euroa, siis palvelyun arvo oli yli 20 kertainen. Markkamme oli tuolloin todella vahva: Valuutoista puhuen, sadalla suomalaisella markalla saimme tuolloin 120 Saksan markkaa ja Sveitsin frangejakin samalla markalla heltisi suunnilleen 110, nythän juuri euroon liityttäessä molemmat mainitsemani valuutat kieppuivat 2-4 kerkaisina Omaan markkaamme verrattuna  

Kyseinen rahanuudistus tehtiin vuonna 1963 ja vahvana markka säilyi kymmenisen vuotta, kunnes sitten  1972 paikkeilla tekniset toimihenkilöt ryhtyivat Jorma Reinin johdolla lakkoon. joka kesti kauan ja oli päättymässä lakkoilijoiden tappioon, kun sitten Venäjän painostuksesta oli presidentti Kekkosen puututtava asiaan.  Työntekijät saivat suorastaaan kohtuuttomat korotus
vaatimuksensa läpi ja koko työmarkkinakenttä kiehahti.  Seuraavina vuosina inflaatio eteni sitten pitkin harppauksin.  Ja siitähän se repesi.  Siitä lähtien kansantaluoden tuotto syötiin joka vuosi etukäteen, aina arvioidun kasvun mukaan ja kun huonot ajat sitten tulivat ei mitään puskureita ollut varalla ja vaikka hyvän ajan hyödyn mukaan palkkoja oli nostettava, ei niitä matalasuhdanteen tultua saanut siitä huolimatta alentaa saati millään muullakaan tavalla kohtuullistaa.  

Entisen pankinjohtajan, Mauno Koiviston tultua presidentiksi  rysähti iso vaihde päälle. Ensitöikseen Koivisto alkoi telekoida presidentin tehtäviä keskittyen itse pääasiassa matkailuun. 
Kahdeksankymmentäluvulle tultaessa oli uusitun markan ostovoimasta jäljellä vielä suunnilleen 40-60% riippuen talousvyöhykkeiden olosuhteista.  Länsimaiset tuotteet olivat kallistuneet jo selvästi Kauko-Idän ja itäblokin tuotteisiin nähden, tosin laatukin noudatteli kyseisisiä rajoja. Japanilaiset tuotteet olivat laatutuotteina edelleen huomattavasti länsimaisia edullisempia, itävyöhykkeeltä tulevat puolestaan olivat jääneet jälkeen niin hinnassa kuin laadussakin. Autoteollisuus on hyvä mittapuu, esimerkiksi 50-60 luvulla tuotiin Neuvostoliitosta Popeda-merkkistä henkilöautoa, joka oli verrattain laadukas ainoa negetiiviseksi mainittu seikka oli muistaakseni sen laiska sivuventtiilimoottori, mutta kun länsituotteet kehittyivät nopeasti, jäivät itätuotteet polkemaan paikallaan, niin laadussa kuin hinnoissakin.  On syytä muistaa, että tuolloin  itä- ja länsi kauppamme kävi kahdessa eri muodossa:  Itä-Euroopan maihin se tapahtui bilateraali- ja clearinkauppana, länsimaihin puolestaan multilateraalikauppana.

Bilateraalikaupassa ei käytetty maksuvälineenä vaihdettavaa valuuttaa, vaan se tapahtui valtioiden välisen kauppasopimuksen puitteissa, jolloin mm. Neuvostoliiton kanssa käytävään kauppaan osallistuvien suomalaisfirmojen oli ensin saatava tuotteensa hyväksytyksi tehdyn, dollarimääräisen tavaranvaihtosopimuksen  puitteisiin.  Kun sitten esimerkiksi kenkätehdas myi Neuvostoliitton kenkiä, sai Koneliike Tshekkoslovakiasta maksuksi autoja, jolloin Neuvostoliitto ja Thekkoslovakia tekivät keskinäisessä kaupassaan oman selvityksensä ja Suomen Pankki teki suomalaisten firmojen kesken clearingin - selvitti tilit, jolloin (tavallaan) autojen ostaja maksoi kenkien myyjälle. Multilateraalikauppaa käytiin vaihdettavien valuuttojen pohjalta, jolloin hinta määrättiin yleensä dollareina, joskin kaikki vaihdettavat valuutat kelpasivat maksuksi. Itävyöhykkeen valutat eivät kuuluneet vapaasti vaihdettaviin valuutoihin, toisin sanoen niillä ei ollut vastaavaa katetta, ainoastaan sovittu arvo, ja mm. matkailijat saivat ostaa niitä Suomen Pankista.  Itäblokin valuuttaa ei saanut myöskään viedä pois kyseistä maasta, vaan se oli vaihdettava maasta poistuttaessa, rajalla siihen hintaa minkä kyseinen maa oli sille asettanut.

Mutta palaan Mauno Koiviston aikaan.  Kehitys jatkui 80-luvuvun puoliväliin nousujohtaisena. Palkat nousivat ja hinnat tietysti mukana, kunnes sitten uudet mahdollisuudet uudistettujen valuuttamääräysten muodossa antoivat varakkaille keinottelumahdollisuuden viedä rahansa ulkomaille.  Valuuttapakoa torppaamaan tarvittiin järeitä keinoja mm. korkoase jouduttiin ottamaan tilapäiseen käyttöön, ja niinpä tuohon aikaan lainojen ja vekseleiden korot laskettiin päivittäin Suomen Pankin noteerauksen mukaan jolloin korko käväisi josakin vaiheessa peräti
40:ssä prosentissa.  

Vuoden 1987 vaaleissa Kansallinen Kokoomus sai, (vielä tähänkin asti) parhaimman tuloksensa, kun 53 sen edustajaa valittiin eduskuntaan.  Oikeisto menestyi tuolloin kokonaisuudessaan hyvin. Keskustapuolue sai 40 paikkaa ja Ruotsalainen Kansanpuollue 13 paikkaa, yhdistyneellä oikeistolla oli niin ollen 106 paikkaa, mikä merkitsi eduskunnan enemmistö.  Vaalien edellä puheenjohtajat Ilkka Suominen ja Paavo Väyrynen olivat tehneet ns. "kassakaappisopimuksen", jonka puitteissa he olivat sopineet oikeistohallituksen perustamisesta, mutta kun presidentti Koivisto sai siitä vihiä, hän pyysi kokoomuslaista Harri Holkeria muodotamaan hallitusta sosialidemokraattien kanssa, jolloin tehty sopimus mitätöityi ja aikaansaatu sini-punahallitus ajoi suomalaiset kulutusjuhlista lamaan ja sodanjälkeisen ajan syvimpään talouskriisiin.

Taloudessa 80-luvun alusta lähien vallinnut talouden noususuhdanne jatkui, mutta sini-punahallituksen toteuttamat valuuttauudistukset muuttivat ratkaisevasti kehityksen suuntaa. Hallituksen päätös poistaa valutan vienti ja tuonti rajoitukset ja lisäksi sallia liike-elämälle ja yhteisöille oikeuden ottaa velkaa suoraan ulkomaisesta pankeista kuumensivat rahamarkkinat hetkessä ja pankkien lainantarjonta räjähti. Tavaraa tarjottiin luotolla ja vähittääismaksulla - myös ilman käsirahaa ja kansa velkaantui.  Valtiovaranministerinä oli tuolloi nykyisen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja valtion butjetit paisuivat etenkin sosiaalimenojen osalta. Hallitusohjelmaansa Liikanen oli ottanut mm. lapsilisien nostamisen nelinkertaiseksi, mutta kyseinen uudistus jäi tekemättä taloudellisen tilanteen synkistyessä.  

Vuosi 1990 muodostui synkäksi.  Luottohanat pantiin kiinni ja annettuja luottoja alettiin periä voimallisesti takaisin.  Pankit asettiin vastuuseen ja lopullisen selvityksen yhteydessä joutuvat Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki lyömään hynttyyt yhteen Merita-Pankiksi, eikä se vielä riittänyt.  Apua piti saada Ruotsista ja niinpä Merita naitettiin loppujen lopuksi sikäläisen Handelsbankenin kanssa. Säästöpankit puolestaan lyöytiin lihoiksi ja sen filiaalien johtajia ja hallintoneuvostoja haastettiin käräjille ja henkilökohtaisiin korvauksiin.  Osuuspankit selvisivät kuin koira veräjästä. Pankkiliittona ne säilyttivät  itsenäisyytensä, mutta alueelliset Osuuskassoina alkaneet osuuskunnat  yhdistettiin saman otsikon alle ja niin Osuuspankeista tuli yksi, suuri liikepankki, jolloin mutamat vakaavaraiset paikalliset erosivat ja muodostivat yhdessä entisillä periaatteilla toimivan Paikallisosuuspankki-järjestön.  Postisäästöpankki myytiin tanskalaisille Danske Bank' in osaksi ja kokonaan uusi Arsenal-Pankki aloitti toimintansa jätteiden siivoajana ja luottotappioiden sulatusuunina, joka sittemmin selvitystyön loputtua lakkautettiin. 

Yksityissektorilla ja liike-elämässä vararikot seurasivat toisiaan. Ylivelkaantuneiden - useinkin juuri kahden asunnon luokkuun jääneiden kohtalo ei jaksanut kiinnostaa ketään. Ulosmittauksia seurasivat pakkohuutokaupat ja pakkohuutokauppoja 10 vuoden velkavankeus, tai itsemurha. Kaikkensa menettäneiltä ulosmitattiin vielä kymmenen vuoden ajan pankkien saatavia, jotka useinkin muodostuivat pelkistä vanhentuneiden lainojen korkokuluista.  Kun sitten lopullisesti päätettiin perintäajan pituudesta oli Nordean johtaja Kari Jordan eduskunnassa lobbaamassa, perinnälle viiden vuoden jatkoaikaa, johon Paavo Lipposen demarihallistus, oikeusministerinä Johannes Koskinen taipuivat ja antoivat pankeille viiden vuoden jatkoajan velallistensa kurittamiseen ja niinpä ne jatkoivat perintää ja velallistensa lypsämistä, tosin hyvä-veli ystävät saivat erillisarmahduksen.  Jossakin vaiheessa lypsämiseen kyllästyttiin ja siirrettiin jämät Arsenalin hoiviin, joka muutamaa vuotta ennen kuin perintäoikeus olisi kokonaan loppunut myi loput,lähinnä koroista muodostuneet saatavansa 600 miljoonalla markalla (100 milj.euroa) ruotsalaiselle Lindorff-perintäyhtiölle, joka hoiteli loput voitot kotiin. 

Valtion kassatilanne oli Holkerin hallitusta seuranneelle Ahon hallitukselle täysi yllätys.  Laman tekijät olivat liuenneet kuka minnekin, mm.valtiovarainministerinä toiminut Erkki Liikanen luiskahti Brysseliin komissaariksi, sieltähän nykyään meidän epäonnistuneet politiikkomme saavat suojatyöpaikan.  Holkerin hallitus oli saanut laman aikaan, mutta Esko Ahon hallitus, joka joutui hoitamaan sen suraukset, sai siitä syyn. Suomen valtion luottokelppoisuuskin oli niin huono, että vain vaivoin valtiovarainministerinä toiminut IiroViinanen, Ahon kumppanina saivat Amerikasta rahaa.  IMF antoi vähän, myös Japanista saatiin jotakin ja niiden vähien rahojen ja edellä kerrottujen teurastustoimien kautta Suomi saatiin nousuun.  

SUOMALAISIA SETELEITÄ ENNEN EUROON LIITTYMISTÄ 

Ajatellessani kulunutta aikaa olen miettinyt miksi Kreikalle ollaan antamassa nyt rahaa pankkien pelastamisaeen, vaikka itse kävimme kenenkäään auttamatta läpi samat vaikeudet, tosin siellä tilanne on nyt vielä  vailkeampi kuin mitä meidän tilanteemme 1990 oli.  Olen jatkuvasti sitä mieltä, että huonosti asiansa hoitavien valtioiden olisi syytä erota EU:sta, tai sitten oliusi Suomen viisainta lähteä. Kreikka käveli Euroopan Uniooniin vilpillisin tiedoin ja tasein, amerikkalaisen Goldman Sachs-pankin avustamana ja nyt amerikkalaiset neuvovat Euroopan Unionia auttamaan Kreikkaa, lieneekö heillä sitten siltä saatavia, jotka he nyt aikovat maksattaa EU:n jäsenmailla, samalla tavoin kun EU:n jäsenvaltiot 2008-lamana aikana pelastivat Saksan ja Ranskan pankit.   Nyt tosin on olemassa jotenkin selvä suunnitelma, mm. Kreikan valtion omaisuuden myymisellä kattaa suurin osa lainaa ,mikä lienee ajatus kuitenkin kohtuullinen, mutta kun Italia ja Espanja ovat lipumassa samaa tietä, niin kysyisin, mitä meille jää kun joskus vuorostamme seisomme rahattomina rannalla, sillä sekin on vielä vallan hyvin odotettavissa. Mielestäni tästä auttamisesta me emme hyödy mitään, suuret maat hyötyvät jollakin tavalla, kenties ainakin se joka pystyy ostamaan Piraeuksen sataman, mutta välittömästi ainoa selvästi hyötyvä on Luxenburg, josta suunnitelman mukaan tulee Kreikan "pesän hoitaja" ja jonka pankkeihin sen varat talletetaan. Vaikka  tämä lama nyt voitettaisiinkin, on mielestäni perusteita odottaa, että vastaisuudessa ne - lamat ja nousukaudet tulevat ja menevät yhä nopeutuvalla syklillä eikä ainakaan päivänkakkaralla voi ennustaa kumpi jää vallitsevaksi, kuitenkin joskus se viimeinen tulija on uskoakseni lama, josta ei ole pääsyä ja viimeistään silloin EU hajoaa.