MIETTEITÄ KAHDEN VUOSITUHANNEN VÄLILLÄ
Viimeaikoina olen usein huomaamaattani päätynyt miettimäään aikaa. . Siinä tuntuu mielestäni olevan kaksi erilaista aikakautta: ennen ja nyt. Konkreettisesti ne jakaantuvat mielestäni 1900- ja 2000-lukuihin, jotka sisältyvät minun omaan elämääni. Vaikka vuosituhannen vaihde ei tuntuntukaan mitenkään kummalliselta, tai poikkeavalta, mutta olihan se kaiken kaikkiaan erikoinen vuodenvaihde. Jos joka toisen ihmisen elämään sisältyy yksi sadan vuoden vaihde, niin eikö tuhat vuotta vaadi 30-35 sukupolvea, mikä sentään on melkoinen määrä. On ja ei. Menneisyys tuntuu olevan kovin lähellä.
Lapsuuteni ja nuoruuteni, miehuutenikin jätin viime vuosituhannelle, tämä kaksituhattaluku minun puolestani saakin sitten kaikki loput - vanhuuteni ja vaivani. Vietin taas toista viikkoa Keski--Suomen keskussairaalassa ihan ex tempore. Vuosi sitten tehty pallolaajennus ei riittänyt, vaan toinen operatio osottautui välttämättömäksi. Kyllähän se melkoisesti rintaa riepoo, kun oikean käden ranteesta työnnetään valtimoa myöten rassi sydämeen. Hyvin se kuitenkin meni. Viikko kului tutkimuksissa ja odotuksessa, operatio tehtiin sitten perjantaina ja kotiin pääsin lauantaina.
Muistan 1900-lukua perin mieluisasti. Puolessavälissään se muuttu kuohuvasta rytmistään tasaiseksi eteenpäin vieväksi virraksi. Vuosisadan alkupuolen erehdysten korjaaaminen antoi työtä. Inhimillinen ajattelu kehitti loi uutta, ihmiset katsoivat toveikkaana tulevaisuuteen ja kehitys- ja koulutustaso nousivat elintason myötä. Koko vuosisadan loppupuolta leimaa dynamisuus. Sen viimeisen viidenkymmenen vuoden sisällä tapahtui enemmän edistystä, kuin koko siihenastisen maailmanhistorian aikana. Meidän sukupolvemme pani isiltä perityn pellon kukkimaan.
Seitsemänkymmentä-luvulla oli tavoitteena "kansankapitalismi", jota myös presidentti Kekkonen tuohon aikaan kaikilla toimillaan pyrki edistämään. Hän piti tärkeänä koko maan pitämistä asuttuna ja hyvinvoivana sekä myötävaikutti hyvin moniin maallemme elintärkeisiin hankkeisiin. Kunnostettiin Saimaan kanava, perustettiin - nyt alasajettu - Kemijärven sellutehdas, Uudenkapungin Saab-Valmet autotehdas, Luotiin Kera tukemaan pienen ja keskisuuren teollisuuden rahoitustarpeita. Rakennettiin ja korjattiin maantiet, sähköistettiin rautatiet, koululaitosta kehitettiin, sosiaaaliturva luotiin kattavaksi, terveyskeskuspalvelut olivat kaikille ilmaiset. Suhteet itäiseen naapuriin olivat niin kylmän sodan kuin suojasäänkin aikana kunnossa eikä maailman politiikka sotkenut niitä millään tavalla. Idän politiikka käsitti selviä ja välttämättömyyden sanelemia kompromissejä, eikä se ollut mitään rähmällään oloa, vaikka Saksan liittokansleri Ludwig Erhard tuolloin lanseerasikin "finlandisierung", eli suomettumis-käsitteen. Tulohaitari oli kohtuullinen ja tasainen, Työttömyys tosin koetteli kuten nytkin, mutta selvittiin. Valtiolla saattoi joskus olla rahat vähissä, mutta valtionvelka oli kohtuullinen ja hallinnassa. Myöskin johtavien virkamiesten, samon kin kansanedustajien ja ministerienkin töppäykset käsiteltiin ja heillä oli toimistaan muukin kuin poliittinen vastuu ja niinpä heitä useammankin kerran nähtiin Kekkosen toimesta myös valtakunnanoikeudessa. Kansan kapitalismi kehitti Suomestamme eräänlaista Sveitsin kaltaista hyvinvoinitivaltiota, minkä Kekkosen seuraajat kahdessa ja kolmannessa polvessa romuuttivat???
Edellä kerrottu kuuluu 1900-lukuun. Tosin 1990 lama oli todella vakava. Mauno Koiviston ja Harri Holkerin jäljiltä valtion kassa oli tyhjä. Aho pääministerinä ja Viinanen valtiovarainministerinä kiersivät maailmaa ja saivat kuin saivatkin Japanin, Amerikan ja IMF:n uskomaan velanhoitokykyymme ja nostivat Suomen suosta. Toinen nousujohtoinen tekijä tuolloin oli Nokia Nähtiin suomalaisen insinööritaidon ja kehitystyön häikäisevä lento, vertaansa vailla oleva nousu, valtioiden rahoituksia hiponeine vaikutuksineen, joka päätyi lyhyehköllä aikavällä ahdeuden ja yltiöpäisyyden p..kaiseen mahalaskuun. Jorma Olila oli se, joka toi optioajattelun Amerikasta, ajattelun joka on mullistanut koko suomalaisen suuryrityskentän. Hirvittävät palkat, lisäksi bonukset ja optiot. Kansankapitalismia se ei ainakaan ole, luokkajako vain tällä tavalla lisääntyy, eikä se ole mitenkään hyvä, siitäkin on kokemuksia, siispä kysynkin onko kaksituhatta-luvun mukanaan tuoma raaka
ryöstökapitalismi tullut maahamme jäädäkseen?
Eläkkeet ovat aina olleet tarkassa syynissä ja olisi mielenkiintoista tietää, onko eläkerahastoihin kerätyt miljardit todella tallessa, vai onko virkamiehet ja pankkiirit hupuloineet ne? Jos valtio rahanpuutteessan höylää eläkkeistä, eikö se merkitse sitä että se on lainannut eläkerahastot tyhjiksi eikä rahan puutteessan pysty niitä täysmääräisesti maksamaan takaisin ja jos näin on, niin eläkeläisten rahat on kavallettu. Onko siis todella niin ettei kerättyjä eläkevaroja olekaan olemassa? Eläkerahastoissa ja kansaneläkelaitoksessa on suoritettava erityistilintarkastus!
Siinä oli ensimmäinen kysymykseni vaateineen, toinen kysymys kuuluu miksi köyhänä aikana aikaansaatuja laitoksia ei pysytä pitämään yllä eikä tehtyjä päätöksiä pystyä rahoittamaan, rahaa kun nykyään tietämäni mukaan pitäisi tulla ovistaa ja ikkunoista?
Presidentti Niinistö on ollut suosikkini, mutta asetuessaan eläkekattoa vastustavalle kannalle, hän minun suhteeni menetti asemansa. Sopineehan kysyä eikö paljon ansainneet ole yhtään säästäneet tulevaisuuttaan varten tarvitessaan edelleen ökyeläkkeensä, sen sijan Niinistön tulisi huomioida sekin, että tavallaisten kansalaisten eläkkeiden ennestään pienetyessä heidän elämänsä käy entistä vaikeammaksi. Kokonaisuuden kannalta eläkkeiden täysmääräisellä maksamisella olisi myös kansantaloudellista merkitystä, sillä eläkeläisten, rahat päätyvät yleensä kiertoon, mikä lisäisi huomattavasti kotimaista kauppaa ja kulutusta, kun valtio nyt - päivastoin leikkaamalla pienistäkin eläkkeistä - iskee kirveellä omaan nilkkaansa.
Jos olen ajatellut menneisyttä, niin myös tulevaisuutta. Onhan minulla vielä sellainenkin, ei tosin kovin lohdullinen. En kuitenkaan ajattele sitä synkkänä, vaan ajattelen sen luonnollisena tapahtumana, joka täyttyy joskus kaikien kohdalla, niin että uusille tulokkaille olisi elintilaa maan päällä. Televisiossa oli joskus viime syksynä ohjelma, jossa mm. muistaakseni useamman kuukauden koomassa ollut mies kertoi "kuolemastaan", hämmästyttävää vielä, että toinen ihminen, ohjelmaan osallistunut nainen, oli kokenut kyseisen projektin osapuilleen saman kaltaisena. Henkilö oli saapunut kauniille kukkivan niityn kaltaiselle aluelle. Ensin oli irronnut vasen käsi, sitten oikea, sitten vasen jalka, sitten oikea, lopuksi oli pää ironut. Kertoja oli tuntenut jotuneensa keveään, aineettomaan olotilaan. Paikalla oli näkynyt myös muita joukosta poistuneita. Hän oli nähnyt sekä tuttuja ja sukulaisia että täysin vieraita ihmisiä. Kaikelle ominaista kuitenkin oli ollut paikan kauneus, hyvän olon tunne ja ympärillä vallitseva rauha.
Niinpä. Voisiko sen niin kokea? Kun henkilökohaisesti uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään, tuo edellä kerrottu tuntuu lohdulliselta, mutta niin kerettiläinen kuitenkin olen, suotakoon se minulle anteeksi, että minulle tulee pelko siitä, (kun olen onnettoman kova harrastamaan), miten saan aikani siellä kulumaan pitkästymättä..?
Keski-Suomen keskussairaalassa saatiin sydämeni entistä ehommaksi, niin että kyllä tässä vielä jaksetaan. Parhaimmat sydämenpunaiset kiitokseni sydänosaston lääkäreille, hoitajille; yleensä koko osaston henkilökunnalle.