RUUSUKORTTEJANI

Onnittelukortteja kukkakuvista..



Olen valokuvannut jo kuudenkymmenenkolmen vuoden ajan.  Ensimmäisen kamerani,  Agfan laatikkokameran sain hankittua vuonna 1952 ja siitä se alkoi.  Ensimmäiset kuvani otinkin juuri kun olimme katsomassa olympialaisten soihtusaattuetta Korkekosken mäellä, Laukaassa ja olihan se mieltäylentävää, harmi vaan, että monet monet kuvat katosdivat suorastaan tapaturmaisesti.
Onhan minulla nyt jälkeenpäin ollut kohtalaisen hyviäkin kameroita ja välillä ehdin melkoisen ison kokoelmani myymäänkin, mutta nyt niitä näkyy taas alkaneen lisääntyä.  Kamerakokoelma on taas alussa, eihän niitä erikoisuuksia voi sivuuttaakaan, kun niitä näkee ja halvalla saa.  Tosin niitä ei ole vielä kun parisenkymmentä kappaletta, mutta mihin minä niiden  kanssa joudun, niille kun ei ole paikkaa eikä niistä varastossa ole mitään silmäniloa?

Mutta kuvaamista varten ovat kamerat erikseen ja kuvausaiheitani ovat maisemat,  myös kukat ovat viehättäneet minua aina, eritoten ruusut ja neilikat, ja onhan niitä kauniita kukkasia muitakin. Olen ajan myötä kuvaillut niitä ja sommitellut niistä korttejakin, joista ajattelin nyt laittaa joitakin näytteiksi.      

YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ

.

YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ 15.2.2015

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, 

kaikille blogini vierailijoille.  

       

Silmäilin entisiä kirjoitelmiani ja siitä tuli mieleemi kiittää kaikkia blogini lukijoita.  Olenhan tätä kohta neljä vuotta kirjoitellut ja paljon ystäviä olen saanutkin.  Joillakin lienee kanssani yhtenäisiä ajatuksia, jotkut  käynevät blogillani uteliaisuudesta, jotkut katselevat muuten vaan. Monta mielipidettä löytyy ja jo aikaisemmin olen pyytänyt kommentteja, jotka olisivat omiaan tekemään kirjoittamiseni vielä mielenkiintoisemmaksi. 

Erityisesti mieleeni tulee muuuan hyvä ystäväni Pentti Rautio.  60-luvulla meillä oli ystävyys-,yhteistyö- ja avunatosopimus.  Se oli silloin, kun minulla oli tuontikauppaa.  Tarvitsin  ystävää ja  Pentin kanssa toimimmekin sitten yhdessä hyvät ja huonot ajat.  Kärsimme yhdessä vaikeudet ja oli kai niitä joskus myötäkäymisen hetkiäkin.  Olin silloin 35- vuotinen ja Pentti minua 8 vuotta nuorempi (suhdeluku on pysynyt samana).  Hän on karjalaisia ja syntynyt välirauhan aikana Soratavalassa, mistä sitten lähtemään jouduttuaan tuli vanhempineen ja sisaruksineen Jyväskylään.  Ennen yteistyömme alkamista hän työskenteli Kahvi osakeyhtiöllä edustajana OKA merkin alla,  mistä vaihtoi ennen yhteistyömme alkua Tukkuliike Mertensin  edustajaksi. Kun sitten tuontikauppani tyrhdyttyä ja ulkomaisiin edustuksiin ryhdyttyäni, lähti Pentti muihin töihin ja Ruotsiin muutto kävi sulavasti, kun hän eräälle messumatkalle lähtiessäni päätti lähteä mukaani mutta jäikin Ruotsiin - Södetäljeen.  Aluksi kontaktimme jatkuivat tiiviinä, mutta jossakin vaiheessa seurasi katko, niin että emme tieneet toisistamme mitään. 

Viime syksynä sain sitten Ruotsista kortin.  Pentti otti yhteyttä ja kertoi asuvansa edelleen Södetäljessä ja niin pääsimme jälleen yhteyteen. Nyt kaksi vanhaa ukkoa tapaa toisiaan puhelimitse ja miten kuten, sopimuksen mukaan viikoittain.  Ystävyytemme on  kestänyt näin jo yli neljäkymmentä vuotta ja monesta asiasta saan olla hänelle kiitollinen.

Pentti, niinkuin muutkin kyseiseen aikaan Ruotsiin lähteneet eivät kokeneet lähtevänsä millään tavalla pakolaisiksi, joihin heitä nykyään kuulee usein rinnastettavan.  Ruotsissa oli silloin töitä ja ahkerat ja rohkeat suomalaiset, jotka halusivat elää omalla työllään lähtivät Ruotsiin.  Mielessäni liikkuu, että 1950-1970 luvuilla siirtyi n. 400.000 suomalaista Ruotsin työmarkkinoille, ruotsalaista hyvinvointia rakentamaan.

Vaikeuksiakin oli ollut, vaan Pentti oli selvinnyt, omaksunut kielen, hankkinut ammattikoulutuksen ja menestynyt niin hyvin, että asuu nyt eläkkeellä ollessaan perheineen kauniissa itse rakennuttamassaan, Södertäljessä  sijaitsevassa omakotitalossa.  Hän lähti pakoon Suomen työttömyyttä ja selätti sen.  Näin ystävän päivänä on hyvä onnitella häntä, niin kuin noita muitakin, nejääsataatuhatta suomalaista, jotka omin neuvoin, oma pää pääomanaan loivat oman onnensa vieraan kulttuurin keskellä.

Toinen seikka mikä sai minut tarttumaan täähän aiheeseen, on Suolahden Yhteiskoulusta tutuiksi tulleet koulutoverini.  Olen aikaisemminkin   tämän blogini puitteissa kirjoittanut kokoontumisistamme, mutta kun huomasin mahdollisuudeksi laittaa videota blogini yhteyteen, yritän nyt julkaista eräästä yhteisestä hekertämme kuvaamanii videon  Olen koulutovereilleni kiitollinen näistä monista, heidän kanssaan viettämistäni  kivoista hetkistä yhteisten luokkakokoutumisiemme puitteissa.

Niin myös blogiystäväni ovat myös kiitoksensaajieni listalla.  En tiedä keitä kaikkia joukkoonne kuuluu, mutta kun mm. aivovoimistelun avulla taistelen sairautta ja tylsistymistä vastaan, niin olen kiitollinen siitä, että näen  - ainakin osan kirjoituksistani olevan tapeeksi meielenkiintoisia luettavaksikin.   

PS: Ei onnistunut videon julkaisu, mutta yritän sitä myöhemmin ja sen vuoksihan tämä kirjoituksenikin päivällä myöhästyy.

  
          

                                                                            

MIETTEITÄ KAHDEN VUOSITUHANNEN VÄLILTÄ

MIETTEITÄ KAHDEN VUOSITUHANNEN VÄLILLÄ

Viimeaikoina olen usein huomaamaattani päätynyt miettimäään aikaa. . Siinä tuntuu mielestäni olevan kaksi erilaista aikakautta: ennen ja nyt. Konkreettisesti ne jakaantuvat mielestäni 1900- ja 2000-lukuihin, jotka sisältyvät minun omaan elämääni.  Vaikka vuosituhannen vaihde ei tuntuntukaan mitenkään kummalliselta, tai poikkeavalta, mutta olihan se kaiken kaikkiaan erikoinen vuodenvaihde. Jos joka toisen ihmisen elämään sisältyy yksi sadan vuoden vaihde, niin eikö tuhat vuotta vaadi 30-35 sukupolvea, mikä sentään on melkoinen määrä.  On ja ei.  Menneisyys tuntuu olevan kovin lähellä. 

Lapsuuteni ja nuoruuteni, miehuutenikin jätin viime vuosituhannelle, tämä kaksituhattaluku minun puolestani saakin sitten kaikki loput - vanhuuteni ja vaivani.  Vietin taas toista viikkoa Keski--Suomen keskussairaalassa ihan ex tempore.  Vuosi sitten tehty pallolaajennus ei riittänyt, vaan toinen operatio osottautui välttämättömäksi.  Kyllähän se melkoisesti rintaa riepoo, kun oikean käden ranteesta työnnetään valtimoa myöten rassi sydämeen.  Hyvin se kuitenkin meni.  Viikko kului tutkimuksissa ja odotuksessa, operatio tehtiin sitten perjantaina ja kotiin pääsin lauantaina.  

Muistan 1900-lukua perin mieluisasti.  Puolessavälissään se muuttu kuohuvasta rytmistään tasaiseksi eteenpäin vieväksi virraksi.  Vuosisadan alkupuolen erehdysten korjaaaminen antoi työtä. Inhimillinen ajattelu kehitti loi uutta, ihmiset katsoivat toveikkaana tulevaisuuteen ja kehitys- ja koulutustaso nousivat elintason myötä.  Koko vuosisadan loppupuolta leimaa dynamisuus.  Sen viimeisen viidenkymmenen vuoden sisällä tapahtui enemmän edistystä, kuin koko siihenastisen maailmanhistorian aikana.  Meidän sukupolvemme pani isiltä perityn pellon kukkimaan. 

Seitsemänkymmentä-luvulla oli tavoitteena "kansankapitalismi", jota myös presidentti Kekkonen tuohon aikaan kaikilla toimillaan pyrki edistämään.  Hän  piti tärkeänä koko maan pitämistä asuttuna ja hyvinvoivana sekä myötävaikutti hyvin moniin maallemme elintärkeisiin hankkeisiin.  Kunnostettiin Saimaan kanava, perustettiin - nyt alasajettu - Kemijärven sellutehdas, Uudenkapungin Saab-Valmet autotehdas, Luotiin Kera tukemaan  pienen ja keskisuuren teollisuuden rahoitustarpeita.  Rakennettiin ja korjattiin maantiet,  sähköistettiin rautatiet, koululaitosta kehitettiin, sosiaaaliturva luotiin kattavaksi, terveyskeskuspalvelut olivat kaikille ilmaiset.  Suhteet itäiseen naapuriin olivat niin kylmän sodan kuin suojasäänkin aikana kunnossa eikä maailman politiikka sotkenut niitä millään tavalla.  Idän politiikka käsitti selviä ja välttämättömyyden sanelemia kompromissejä, eikä se ollut mitään rähmällään oloa, vaikka Saksan liittokansleri Ludwig Erhard tuolloin lanseerasikin "finlandisierung", eli suomettumis-käsitteen.  Tulohaitari oli kohtuullinen ja tasainen, Työttömyys tosin koetteli kuten nytkin, mutta selvittiin.  Valtiolla saattoi joskus olla rahat vähissä, mutta valtionvelka oli kohtuullinen ja hallinnassa.  Myöskin johtavien virkamiesten, samon kin kansanedustajien ja ministerienkin töppäykset käsiteltiin ja heillä oli toimistaan muukin kuin poliittinen vastuu  ja niinpä heitä useammankin  kerran nähtiin Kekkosen toimesta myös valtakunnanoikeudessa. Kansan kapitalismi kehitti Suomestamme eräänlaista Sveitsin kaltaista hyvinvoinitivaltiota, minkä Kekkosen seuraajat kahdessa ja kolmannessa polvessa romuuttivat???

Edellä kerrottu kuuluu 1900-lukuun.  Tosin 1990 lama oli todella vakava.  Mauno Koiviston ja Harri Holkerin jäljiltä valtion kassa oli tyhjä.  Aho pääministerinä ja Viinanen valtiovarainministerinä kiersivät maailmaa ja saivat kuin saivatkin Japanin, Amerikan ja IMF:n uskomaan velanhoitokykyymme ja nostivat Suomen suosta.  Toinen nousujohtoinen tekijä tuolloin oli Nokia   Nähtiin suomalaisen insinööritaidon ja kehitystyön häikäisevä lento,  vertaansa vailla oleva nousu, valtioiden rahoituksia hiponeine vaikutuksineen, joka päätyi lyhyehköllä aikavällä ahdeuden ja yltiöpäisyyden p..kaiseen mahalaskuun.  Jorma Olila oli se, joka toi optioajattelun Amerikasta, ajattelun joka on mullistanut koko suomalaisen suuryrityskentän.  Hirvittävät palkat, lisäksi bonukset ja optiot. Kansankapitalismia se ei ainakaan ole, luokkajako vain tällä tavalla lisääntyy, eikä se ole mitenkään hyvä, siitäkin on kokemuksia, siispä kysynkin onko kaksituhatta-luvun mukanaan tuoma raaka
ryöstökapitalismi tullut maahamme jäädäkseen? 

Eläkkeet ovat aina olleet tarkassa syynissä ja olisi mielenkiintoista tietää, onko eläkerahastoihin kerätyt miljardit todella tallessa, vai onko virkamiehet ja pankkiirit hupuloineet ne?  Jos valtio rahanpuutteessan höylää eläkkeistä, eikö se merkitse sitä että se on lainannut eläkerahastot tyhjiksi eikä rahan puutteessan pysty niitä täysmääräisesti maksamaan takaisin ja jos näin on, niin eläkeläisten rahat  on kavallettu.  Onko siis todella niin ettei kerättyjä eläkevaroja olekaan olemassa?  Eläkerahastoissa ja kansaneläkelaitoksessa on suoritettava erityistilintarkastus!

 Siinä oli ensimmäinen kysymykseni vaateineen, toinen kysymys kuuluu miksi köyhänä aikana aikaansaatuja laitoksia ei pysytä pitämään yllä eikä tehtyjä päätöksiä pystyä rahoittamaan, rahaa kun nykyään tietämäni mukaan pitäisi tulla ovistaa ja ikkunoista? 

Presidentti Niinistö on ollut suosikkini, mutta asetuessaan eläkekattoa vastustavalle kannalle, hän minun suhteeni menetti asemansa.  Sopineehan kysyä eikö paljon ansainneet ole yhtään säästäneet tulevaisuuttaan varten tarvitessaan edelleen ökyeläkkeensä, sen sijan Niinistön tulisi huomioida sekin, että tavallaisten kansalaisten eläkkeiden ennestään pienetyessä heidän elämänsä käy entistä vaikeammaksi.  Kokonaisuuden kannalta eläkkeiden täysmääräisellä maksamisella  olisi myös kansantaloudellista merkitystä, sillä eläkeläisten, rahat päätyvät yleensä kiertoon, mikä lisäisi huomattavasti kotimaista kauppaa ja kulutusta, kun valtio nyt - päivastoin leikkaamalla pienistäkin eläkkeistä - iskee kirveellä omaan nilkkaansa.

Jos olen ajatellut menneisyttä, niin myös tulevaisuutta.  Onhan minulla vielä sellainenkin, ei tosin kovin lohdullinen.  En kuitenkaan ajattele sitä synkkänä, vaan ajattelen sen luonnollisena tapahtumana, joka täyttyy joskus kaikien kohdalla, niin että uusille tulokkaille olisi elintilaa maan päällä.  Televisiossa oli joskus viime syksynä ohjelma, jossa mm. muistaakseni useamman kuukauden koomassa ollut mies kertoi "kuolemastaan", hämmästyttävää vielä, että toinen ihminen, ohjelmaan osallistunut nainen, oli kokenut kyseisen projektin osapuilleen saman kaltaisena.  Henkilö oli saapunut kauniille kukkivan niityn kaltaiselle aluelle. Ensin oli irronnut vasen käsi, sitten oikea, sitten vasen jalka, sitten oikea, lopuksi oli pää ironut.  Kertoja oli tuntenut jotuneensa keveään, aineettomaan olotilaan.  Paikalla oli näkynyt myös muita joukosta poistuneita.   Hän oli nähnyt sekä tuttuja ja sukulaisia että täysin vieraita ihmisiä. Kaikelle ominaista kuitenkin oli ollut paikan kauneus, hyvän olon tunne ja ympärillä vallitseva rauha.
Niinpä.  Voisiko sen niin kokea?  Kun henkilökohaisesti uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään, tuo edellä kerrottu tuntuu lohdulliselta, mutta niin kerettiläinen kuitenkin olen, suotakoon se minulle anteeksi, että minulle tulee pelko siitä, (kun olen onnettoman kova harrastamaan), miten saan aikani siellä kulumaan pitkästymättä..?

Keski-Suomen keskussairaalassa saatiin sydämeni entistä ehommaksi, niin että kyllä tässä vielä jaksetaan.  Parhaimmat  sydämenpunaiset kiitokseni sydänosaston lääkäreille, hoitajille; yleensä koko osaston henkilökunnalle.

Sotia, Terroristejä ja pakolaisia

SOTIA, TERRORISTEJÄ JA PAKOLAISIA 

Koskaan eikä missään ole virrannut niin paljon pakolaisia edestakaisin mannerta kuin toisen maailmansodan aikana omassa maailankolkassamme Euroopassa ja kaikki pelkästään oman, sivistyneen vanhan Euooppamme asuttajia. Sodan loppuessa on tuolta ajalta mainittu peräti seitsemän miljoonaa pakolaista ja se lienee pieninpiä mainituista määristä.  Nyt puolestaan, kun maaosamme tuunetaan suhteellisen  rauhallisena ja vakaana olinpaikkana on yhteinen EU:n  alueemme puolestaan jonkin Afrikan, tai Lähi-Idän valtion sekasortoista tilaa pakenevan  ihmistulvan kohteena.  Sikäläiset korruptioon, terroriin ja diktatuuriin kyllästyneet ihmiset näkevät maanosamme Eldoradona - onnelana,  jossa vallitsee rauha, rakkaus ja hyvinvointi.  Suurin joukoin he yrittävät, jopa kuolemaa uhmaten päästä rantautumaan Euroopan maaperälle ja lukematon on niiden ihmisten määrä, joka tapaa kohtalonsa Välimeren aalloissa, vaivalloisen matkan rasituksissa, tai kokoamisleirien kurjuudessa. Määränpäänä on useimmiten Saksa, Ranska, tai Englanti. Pohjoismaista Tanska, tai Ruotsi.  Siinä sivussa Suomikin kelpaisi vallan hyvin  ja tulijoita olisi enemmän kuin mitä tänne kaiken kaikkiaan voitaisiin ottaa.

Toisen maailmansodan loputtua oli ratkaistavana monta kipeää kysymystä.  Sota ei koskaan noudata sääntöjä eikä sopimuksia.  Alun alkaen liittoutuneilla oli aikomuksena anastaa itselleen Saksan koko suurteollisuuus ja tehdä siitä tehdä maaanviljelysvaltio.  Venäläiset noudattivatkin melko tarkoin sopimusta ja suuri määrä saksalaisia teollisuuslaitoksia purettiin ja rahdattiin Venäjälle,mistä niiden tuotteita alkoikin pikkuhiljaa tulla markkinoille, esimerkkinä mainittakoon pikku Moskwitsh, joka oli itään siirretyn Opelin tehtaan sotaa edeltänyt malli.  Hampurissa ollut synteettistä bensiiniä valmistava tehdas siirtyi englantilaisten mukana saarivaltioon, joskin saksalaiset rakensivat tilalle uuden, entistä ehomman.  Paljon muutakin saksalaista teollisuutta löysi uuden osoittteen, mutta tätä kesti länsivyöhykkeellä vain vähaän aikaa, kunnes huomattiin, että voitettuja on turha yrittää alistaa muottiin.  Saksasta ei onnistuttu saamaan aikaan Puolan tapaista maanviljelysvaltiota, minkä tänä päivänä voi hyvin ymmärtää, onhan siitä kaikesta huolimatta muodostunut Euroopan teollisuus- ja talousveturi.  
Jaltan konferenssissa kun näitä ehtoja sorvattiin Stalinin, Rooseveltin ja Churchillin voimin nousi esiin kysymys kollektiivisesta rakaisemisesta, jolloin Stalin heitti ehdotuksen, että 50.000 satunnaisesti otettua saksalaista upseeria ammuttasiin välittömästi, jolloin Churchill poistui närkästyneenä huoneeesta ja leppyi vasta kun Stalin sai hänet leikin laskemisestaan vakuuttuneeksi.  Vuosikausia rintamilla lojuneet miehet kävivät sotaa myös moraalisten marginaalien ulkopuolella ja niinpä mm. Uusi Suomi uutisoi kymmenistä tuhansista syfilistä ja muista sukupuolitauteja sairastavasta naista jotka oli  koottu leiriin voittajien miettiessä keinoja ongelman ratkaisemiseksi ja kuin onneksi se löytyi, kun sir Alexander Flemming keksi samoihin aikoihin penisiliinin.  


Niin silloin ja myös tänäpäivänä pakolaiset ovat liikkellä.  Nyt heitä tulee Eurooppaan kaikilla tavoin. Salakuljetettuina laivoilla, lentäen, hevospeleillä, juosten, uiden  - kävellen...
Siksipä ei olekaan mikään ihme, että eripuolilla Eurooppaa on alkanut syntyä julkista pakolaisten vastaanottamista vastustavaa liiikehdintää, sillä on ymmärrettävää, että vaikka valtaosa tulijoista onkin vilpittömästi avuntarpeesssa olevia ihmisiä heidän joukossaa soluttautuu maahan terroristejä ja rikollisia aikeiksia, nämä ryhmät kun ovat liukkaita liikkeissään operoidessaan yheismarkkina-alueen laajoissa puitteissa.  Kansainvälinen rikollisuus on lisääntynyt.  Murhia, varkauksia, ryöstöjä, kiristystä, rahanpesua...   Suuret määrät erilaisia huumeita virtaa pakolaisten mukana sekä heidän omaan käyttöönsä että maassa ennestään olevien käytettäväksi. Huumeiden käyttöhän saattaa olla joissakin kansallisuuksissa luvallista ja niitä voidaan käyttää mm. kulttimenoissa apuna transsitilan saavuttamiseen, josta Buddhan palvojien suhteen minulla on henkiolökohtaista tietopuolista kokemustakin.  Myös tiedään, että somaleilla on on oma kansallinen huumeensa, joka on rantautunut Suomeen heidän mukanaan.  Muista esiin tulevista komplikaatoista: mm. saksalaisilla on kokemusta, että turkkilainen saattaa olla sairaaloisen mustasukkainen ja omistamisenhaluinen ja että heillä veri saattaa kiehehahtaa perin herkästi ja Ruotsista on esimerkkinä useita Lähi-Idän maista kotoisin olevien tekemiä "kunniamurhia".  
Muukalaisvastaisuuden ei tarvitse merkitä vihaa, mutta maahanmuuton vastustajat eivät halua näiden tapojen juurtuvan omaan yhteiskuntaansa, edes "kulttuurivaihtonakaan".  Jos taas maahanmuuttaja asennoituu maahan maan tavalla hän ennen pitkää saavuttaa alkuperisväestön hyväksynnän.

Uskonto ja mentalitteetti modostavat hyvin usein ristivetoa maahanmuuttajjien ja alkuperäisasukkaiden välille ja mielestän eräs asioiden kipeimmistä kohdista piileekin juuri tässä.  Muuan edesmennyt tuttavani sanoikin minulle jo joskus kuusikymmentä vuotta sitten, että seuraavat suuret sodat eivät vastaisuudessa ole enää pelkästään poliittisia, tai taloudellisia, vaan ne muodostuvat uskontojen välisistä ristiriidoista ja henkilökohtaisesti saatan uskoa sen perin hyvin.  
Jo nyt tiedämme, että kristyt joutuvat islamilaisissa ja Intian hindiläisissä osavaltioissa painostuksen ja sorron kohteeksi eikä heillä ole minkäänlaista sikäläisen yhteiskunnan, tai lainsäädännön antamaa suojaa, jotka länsimaissa uskonnonvapauslakien ja erikoislainsäädännön puitteissa suojaavat tänne tulevia maahanmuuttajia.
    
Kaksi maata - Saksa ja Ranska ovat juuri tällä hetkellä tapetilla.  Saksassa osoitettiin hiljattain mieltä sekä maahanmuuttoa vastaan että sen puolesta, ranskalaiset saivat puolestaan tuta aikaisemmasta siirtomaapolitiikastaan, sekä haavoittuvaisuudestaan terorismin vastaisessa taistelussa.  Ja jälleen huomaamme juutalaisen kansan joutuvan sijaiskärsijäksi.  Ranskaisethan ovat tunnustaneet Hamasin terroristihallituksen ja Palestiinan virtuaalivaltion, joten isku tuli omaan nilkkaan ja siksi ihmettelenkin milloin maailma herää näkemään Israelin valtion tasapainoittavan vaikutuksen keskellä Lähi-Idän kaaosta.  Aseiden keskellä on pakko pitää järjestystä yllä asein ja maailman nerokkain kansa osaa sen koko maailman ollessa sitä vastaan. Jos palestiinaliset haluaisivat rauhaa lopettaisi Hamas rakettien ampumisen, jolloin Israelinkaan ei tarvitsisi käyttää voimapolitiikkaa.  Muu maailma voisi vaikuttaa Lähi-Idän rauhaan ehkä paremmin painostamalla Hamasia, mutta nykyaika ei tunne historiaa ja niinpä vanhat virheet toistetaan.  Hamas on vain jäsen koneistossa, joka noudattaa profeettansa Mohammedin aikanaan juutalaisille suututtuaan langettamaa fatwaa.  Juutalaiset on tuhottava, Israelin kukoistava demmokraattinen valtio on tuhottava. 
Lähi-Idässä kasvaa viha.  Terroristijärjestö Isis on keinoja kaihtamatta perustamassa kalifaattia alueelle kansallisusrajoista piittaamatta. Se värvää ympäri maailman nuoria miehiä joukkohinsa ja Hamas kouluuttaa heitä terroristeiksi, jotka voivat suorittaa operatoita missä päin maailmaa tahaansa, kuten nyt Ranskassa tapahtunutkin osoittaa.
  
Jo keski-ajalla, ristiretkien aikaan esiintyi Lähi-Idässä terroristikouluutusta.  Kerrotaan, että jossakin Syyrian vuoristossa oli linna, jota hallitsi Vuoren Vanhus.  Hänen asiamiehensä etsivät kaikkialta koulutukseen soveltuvia nuoria miehiä ja löydettyään etsimänsä he kutsuivat hänet juhliin joiden aikana hänet huumattiin - todennäköisesti hashiksella.  Huumattuna tajuton nuorukainen kuljetettiin Vuoren Vanhuksen linnaan, missä hän sai kokea kaikki mahdolliset elämän nautinnot.  Hyvää ruokaa, viiniä ja kauniita naisia.  Tätä elämää hänen annettiin nauttia viikon, parin - ehkä kuukauden ajan.  Hänestä koulutettiin asassiini, nimi johtunee hashis-sanasta. Koulutuksen päätyttyä hänet huumattiin jälleen ja kun hän heräsi uudelleen ankeissa arkisissa oloissaan oli hän valmis mihin tahaansa päästäkseen takaisin paratiisiin - missä hänen uskoteltiin olleen.  Niinpä nämä nuorukaiset, asassiinit - salamurhaasjat, toteuttiuvat Vuoren Vanhuksen lähetin tuomia toimeksiantoja vaaroista piittaamatta, olisihan heillä kuollessan ollut varma pääsy takaisin paratiisiin.  Ranskan kielessä asassin merkitseekin juuri salamurhaajaa.

Mihin me joudumme näiden pakolaisten kanssa?  On epäinhimillistä kieltää heiltä maahan pääsy, lisäksi nyt on työnantajapulolikin alkanut vaatia työllisyyden turavaamisen nimissä pakolaisten ottamista, mutta mistä me loihdimme heille työtä, kun sitä ei ole riittäväästi vielä omille työttömillemmekään.  Ja koskahan siihen päästään?