tiistai 29. huhtikuuta 2014

SATTUI KÄMMI - BLOGIEN KUVAT KATOSIVAT - 11.6. 14 OSIN PALAUTUNEET

Onhan melkoinen kämmi..!

Jostakin ihmeen syystä kaikista blogeistani on kuvat kadonneet. Aika ihme homma sinänsä. Käviköhän niin kuin eräälle tuttavalleni, jolla oli tapana myöhästellä työmaaltaan
Tapahtui nimittäin eräänä aamuna niin, että työnjohtaja tivasi kaverilta syytä miksi  tämä oli oli nukkunut  pommiin.  Ja kun syynä oli ollut tietysti krpula, selitti kaveri:

....ni-niin....minä ..ku-kun..tuota..kyllä he-heräsin o-oikeaan a-aikaan aamulla, mu-mutta kun me-menin vessaan ja ka-katsoin pe-peliin...niin e-en nähnyt mitään... Ni-niinpä sitten luulin että o-olin mennyt jo tö-töihin ja menin takaisin sä-säkyyn...??!!!

Kaveri nukkui krapulansa ja löysi seuraavana aamuna taas  töihin.  Selvyydeksi, että aamulla hän oli sitten jo ok. mutta änkytys kuului olennaisena osana hänen ominaisuuksiinsa.
Vosikohan Google auttaa?
Ellei niin koetan uusia niitä ajan myötä.

AM

Näyttäisi siltä, että blogieni kuvat olisivat palautuneet, ainoat jotka eivät ole tulleet takaisin  ovat pääsisäisblogiini liittyvät kuvat.  Seurailen asiaa - jos ne vaikka tulisivatkin, ennen kuin alan kommentoimaan niiden taustoja.  
Näyttää kuitenkin sille, että Google on tehnyt voitavansa, josta kiiitos!  

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

SIIVOILUA JA MERISOTAA.

SIIVOILUA JA MERISOTAA


Vaimo päätti panna uusiksi ja samalla minun sotkuni järjestykseen. Siivosi kellaria ja kantoi sieltä laatikon laatikon jälkeen ylös, suoritti alkukatselmuksen ja antoi minulle sitten kasan loppullista poisheiottotuomiota varten.  
Paljon poispantavaa löytyi, mutta paljon löytyi  uhnohduksissa ollutta, mielenkiintoista tavaraakin. Postimerkkejä oli aika paljon, joukossa mm. kolme suomalaista naistaiteiljaa, neljännesarkkisia vuodelta 1976 - reunanumeroineen. Löytyi yksi edellisen vuosisadan vaihteen aikainen saksalainen Badenin kaupungin postimerkki,  muuan harvinaisuus  Kyprokselta, jonka asiantuntija oli rankannut 1600 vanhan markan arvoiseksi.  Erikoisuutena priimakuntoinen Lübekin St Marian kirkon jälleenrakentamisen hyväksi  painettu merkkipari.  Joitakin täydellisiä sarjoja ja sarjavihkoja Suomen rahat, talonppoikaistalot ja aateliskatanot, koirista, junista ja vaikka mistä aihealasta 1970-1980 luvuilta, ja noista merkeistä en oikein tiedä mihin ne panisin, kun itse en enää niiden keräilemistä harrasta ja ketäpä ne voisi kiinnostaa?  Mutta ne mitkä minua eniten kiinnostivat oli Suomen Kuvalehden syyskuun 1944, ensimmäinen välirauhan teon jälkeinen numero,sekä muutamat Ilta-Sanomien numerot vuoden 1994, syyskuulta, jotka uutisoivat Talliinasta tukholmaan liikennöineen Estonia laivan haaksirikosta.  Kysymyksessä oleva laivahan oli aikaisemmin suomalainen Finlandia, jolla tuli aikoinaan matkattua useammankin kerran Helsingin ja Lübeck´in väliä.  En tiedä löytyikö haverille muuta syytä, kuin keulaportin lukitusten pettäminen, olihan koko keulavisiiri irronnut rungosta.  

Tuosta uutisesta tuli mieleeni muistella muitakin haaksirikkoja, joita etenkin sota-ajalta on todella paljon ja joista nykyaika ei tiedä paljoakaan. Valtavat määrät luita täynnä olevia rautalaatkoita - sotalaivojen ja kaupalaivojen hylkyjä. Vaikka ne muodostavakin hävivän pienen romumäärän verrattaessa niitä meriin ja vesistöihin, tulee niiden määrässä väistämättä julki sodan mielettömyys. Ajatellen vaikka viimeiksi käytyä maailmansotaa, niin omaisuustuhot olivat valtavat. Jokainen taiselulaiva oli satojen miljoonien arvonen ja jokainen niistä vei upotessaan useamman sataa, tai tuhat miestä mukanaan ja silti on ollut rahaa rakentaa niitä.  Sotatieteilijä von Clausevitz sanoo, että sota on politiiikan jatke,mutta kaiken kaikkiaan melko huono sellainen ja sen mielettömyyden voi kouriintuntuvasti kiteyttää vaikkapa sanomalla, että: sota ei tunne kassakriisiä eikä ihmishenkiä.  Olipa valtion kassa miten tyhjä hyvänsä sodan käyntiin on aina riittänyt rahaa ja sodan ruuaksi sotilaiden lisäksi siviilejä. On merkillistä, että miehet ja naisetkin ovat valmiita kuolemaan rintamilla siitä syystä, että joku - rintaman takana rauhasta nauttiva idiootti masinoi jonkin "isänmallisen sodan", josta kumpikin osapuoli tulee kärsimään, lisäksi se rahamäärä, mikä ihmishenkien ja inhimiillisten kärsimysten lisäksi poltetaan ylittää ymmärryksen. 
Tässä kohden on syytä tähdentää, että puhun nyt merisodasta, toki kustannkset ja uhraukset ovat kaikessa sodan käynnissä samat. 

Estonian haaksirkko on pahin Itämerellä rauhanaikana tapahtunut, sodan aikaisista  sensijan julkisuudessa ei nykyän enää liene enempi keskusteltu, luultavasti sen vuoksi, että kyseiset haaksirkot olivat tilanteen aiheuttamia opoeraatioita ja enemmin joko välilliesti, tai välittömästi sodan tuhojen lailla tahallaan aiheutettuja. Sukellusveneillä upotetuista suurista matkustajalaivoista tulee mieleeni sisaralukset Lusitania ja Mauretania, joista ensiksimaintitun upotti saksalainen sukellusvene torpedolla ensimmäisen maailmansodan aikana Irlannin rannikon tuntumassa ja joka vei mukanaan tuhansia matkustajia. Sukellusveneet, joita kutsuttiin myös "harmaiksi susiksi" olivatkin sodan aikana kaikkein vaarallsimpia aseettomille kauppalaivoille, mutta eritoten Englannille merisota oli raskasta, se kun oli (ja on nykyäänkin) täysin riippuvainen merikuljetuksista ja saksalainen laivasto sukellusveneineen oli maailimansotien aikana sen pahin uhka sitten Napoleonin julistaman mannermaan sulkemuksen.  Toisen maailmansodan alkuvaiheessa operoi merillä saksalainen taistelulaiva Admiral Speer, verraten itsenäiseti.  Sen taktiikka oli  liikkua nopeasti mereltä merelle, mm se ehti puolentoista vuoden aikana käydä Intianvaltamerellä saakka.  Se otti täydennystä puoluettomien maiden satamista ja jätti valtavat määrät romua jälkensä.  Sen toiminta oli niin tuhoisaa englantilaisille, että liittoutuneet jotuivat loppujen lopuksi järjestämään valtavan ajojahdin saaden vihdoin Graf Speer' ïn  ahhdistitetua La Plata-joen joelle, missä se ankkuroitui Buenos Airesin satamaan liittoutuneiden laivojen massiivisena partiona odottaessa avomerellä sen lähtöä.  Kun selvityminen ylivoimaisia odottajia vastaan näytti toivottomalta, kapteeeni Hans Lagendorf määräsi miehistön maihin, missä se joutui internoiduksi, itse hän ohjasi laivan joen suistoon, avasi pohjaventtiilit ja upotti laivansa laukaustakaan ampumatta.  Itse kapteeni seurasi laivaansa syvyyksiin.
Toiseksi tapaukseksi muodostui taistelulaiva Tirpiz, joka ei tosin paljoakaan ehtinyt operoimaan kun liittoutuneet tuhosivat sen pienossukellusveillään Norjan vuonossa.  En tiedä vieläkö laiva lienee uppoamispaikallaan, mutta 70-luvulla mutamat jyväskyläläiset isännät käväisivät - erään kostean iltapäivän päätteeksi vuokralentokoneella toteamassa sen olevan edelleen uppoamispaikallaan - osittain näkyvissä.

Suomen merivoimilla oli kaksi panssarilaivaa, Väinämöinen ja Ilmarinen, joista Ilmarinen ajoi miinaan Latvian rannikon edustalla tehdyssä operaatiossa, jolloin satakahdeksankymmentä merisotilasta vaipui laivan mukana syvyyteen.  Mainitakoon, että kyseisten laivojen rakentaminen oli maallemme tuohon aikaan melkoinen ponnistus, kumpikin laiva kun tuli maksamaan yhtä paljon, kuin samaan aikaan tapahtunut eduskuntatalon rakentaminen. Rauhanehtojen mukaisesti Väinämöinen luovutettiin Neuvostoliitolle eikä tiedossani ole vieläkö se ottaa osaa sotilastoimintaan, ja vieläkö se ylipäänsä pysyy pinnalla.
.
Vuonna 1941 seurasimme saksalaisen taistelulaiva Bismarkin liikkeitä, joka operoi amiraali Günther Lütjens' in komennossa Pohjois-Atlantilla, missä sen ja liittoutuneisen sotalaivojen kesken syntynyt meritaistelu kesti melkein kaksi vuorokautta.  Ensimmäisessä kosketuksessa se upotti englantilaisten suurimman taistelulaiva Hood' in, mistä sydämistyneinä liittoutuneet järjestivät valtavan takaa-ajo operaation, minkä yhteydessä he saivaat useita taistellukosketuksia Bismark´iin, joka muita nopeampana pyrki ahdistajiaan pakoon.  Bismarck, joka oli maailman kauneimmaksi rankattu tastelulaiva, oli myös aseistukseltaan ylivoimainen ja sen vuoksi takaa-ajajien oli vaikea päästä heidän tykeilleen sopivalle ampumaetäisyydelle, joskin se vihdoin onnistui  taistelulaiva Victorialla mukana olleiden, torpedoilla varustettujen lentokoneiden avulla. Kun Bismarck' ia oli saatu vaurioitettua niin paljon, että sen nopeus oli alentunut puoleen ja se oli melkein ohjauskyvytön, viimeistelivät takaa-ajajat työn ja Bismark upposi miehistöineen laivan räjähtäessä sen saatua osuman ammusvarastonsa.  Bismarckin seurana ollut raskas ristelijä Prinz Eugen, pääsi irtautumaan taistelusta ja selvityi vähäisin vammoin sodan loppun saakka ja rauhanehdoissa luovutettiin voittajille.  Kuriositeettinä mainittakoon, että tuohon aikaan olin jo siksi varttunut, että henkeä pidätellen seurasin muiden kanssa Bismarck' in vaiheita ja Uuden Suomen lehtiotsikko sen uppoamisesta on jäänyt alakuloisin sävyin mieleeni olihan kohtalomme tuolloin Saksaan sidottu ja sen menetykset tuntuivat niin muuodoin omilta menetyksiltä.

Meritaistelujen  Euroopan puolella laantuessa jatkuivat ne Tyynellämerellä japanilaisten ja amerikkalaisten kesken vielä vähän pitempään.  Japanillaisten hyökköys Hawaille mursi Amerikan laivaston voiman, heidän upottaessaan kuusitoista amerikkalaista taistelulaivaa Pearl Harbourin satamaan.  Kuitenkin amerikkalaiset onnistuivat puolessa vuodessa saamaan suuren osan laivoista kuntoon ja merivoimat toimintakykyisiksi. Vaihtelevalla menestykesellä maat kohtasivat sittemmin Tyynellämerellä, mutta Midwayn ja Leydenin lahden taisteluissa amerikkalaiset saivat lopullisesti japanilaisten sotalaivaston mahdin Tyynellä  valtamerellä lopulliseti  murtumaan..  Shinto-uskonnolla on käsittääkseni mekittävä osuus japanilaisten menestykseen kuin myös tappioihin.  Kun miehet ovat valmiita kuolemaan - tässä tapauksessa keisarin puolesta - pystyvät he huimiin henkilökohtaisiin suorituksiin, mutta kun näitä uhkarohkeita, uhrautuvia taistelijoita kaatuu ajanmittaan suhteessa eniten, vähenee eliittijoukkojen, määrä, esimerkkinä mainittakoon lentäjät - eikä sellainen voi olla vaikuttamatta sodan kulkuun. Niin kävi Japanissa lentäjien tuhotessa itsensä kamikaze-iskuissa ja Saksassakin, jolta sodan kuluessa loppuivat lentäjät, vaikka sen teollisuus vielä marraskuussa 1944, kyseisen kuukauden aikana pystyi tuottamaan yli tuhat lentokonetta.

Sukellusveneet, nuo aikaisemmin mainitsemani harmaat sudet olivat sodan aikana pelottavia metsästäjiä. Kun saattueen lähellä nousi periskooppi  pintaan, oli laivoilla tavallista heikommat mahdollisuudet selvitä tilanteesta kunnialla.  Aikaisemmin mainitut Lusitanian ja Mauretanian upottivat saksalaiset sukellusveneet ensimmaäisen maailmansodan aikana ja ne olivatkin sen ajan suurimpia sivilimerenkulkua kohdanneita katastrofeja - Lusitanian vielä siinäkin mielessä, että sen upottaminen oli alkusysäys USA:n liittymiselle ensimmäiseen maailmansotaan.  
Eräs viimeiksi käydyn sodan pahimmista merellä sattuneista tragedioista puolestaan taphtui kun venäläinen sukellusvene upotti Kurischer Hafen' ista lähteen pakolaisia ja haavoittuneita täynnä olleen saksalaisen sairaalalaiva Wilhelm Gustloff' in Lyypekin edustalla, jolloin yli kuusituhatta ihmistä hukkui. Kyseinen onnettomuus on tietääkseni kaiken kaikkiaan pahin Itämerellä sattuneista.. 

Vaimo sai kellarin siivottua ja melkoisen paljon tavaraa mätettyä roskiin.  Tällä jutulla siivosin päätäni enkä tuloksista tiedä. 


PS.Mainittakoon vielä pienenä yksityiskohtana, että sotalaivojen käyttövoimana olivat höyrykoneet, dieselien aiheuttama resonanssi kun vaikeutti tykkien suuntimista.














    .

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

PÄÄSIÄISMIETTEITÄ + LISÄYS

PÄÄSIÄISMIETTEITÄ


Elämme jälleen kerran, lähestyvän kevään myötä pääsiäisen odotuksessa.  Mitä se merkitsee meille ja millä tavalla se koskettaa sen tiedämme itse, sisimmässämme.  Itselleni tämän kertainen pääsiäinen tulee olemaan jo kahdeksaskymmenes, mistä voi päätellä,että matkan varrelta on kerääntynyt mukaan monenlaista kulutushyödykettä, mutta se pysyvä, mikä on kuulunut pääsiäiseeni lapsesta saakka on ollut hiljentyminen itse tapahtuman edessä. Yleensä hiljentyminen on ollut vähäistä, ja vaatimattomaksi se on jäänyt  edelleenkin, mutta pääteemaksi koen edellen läpi aikojen säilyneen tunnustuksellisuuden, on se sitten vaikkapa perinteistä ja tavanmukaista, mutta yhtä kaikki, se kuuluu arvomaailmaani länsimaisen sivistyksen ja kansallisen yhtenäisyyden perustana.   Näin sen tunnen ulkonaisilta puitteiltaan, mutta sen hengellinen merkitys on minulle arvoitus, käsittämätön mysteeri, josta täytyy todeta, että kysymyksessä on uskon asia ja jotakin sellaista mitä ei järjellä voi käsittää.   Korostan vielä, että uskokin tulee monesti ajatuksilla, sanoilla ja teoilla rikotuksi ja kun se itsessään on  perin heikko on nojattauduttava pelkästään armoon, siihen mitä pääsisäisen evankeliumi ilmoittaa.  Jos elämä viekin vallitsevan kaavan, ympäristön ja olotilan mukaan, muodostaa pääsiäinen vakavan paikan, jonka edessä on pakko pysähtyä.

Me suomalaiset olemme kristitty kansa, mutta  ikävä kyllä,  me suhtaudumme omaan uskontoomme usein kielteiseti ja häpeillen tunnustaen hyväksyvämme mieluummin jonkin oudon opin: ateismin, buddhlaisuuden, viccalaisuuden, newagen, islamin, tai jonkin muun erikoisuuden haluamatta tiedostaa, että meillä on maailman kaunein uskonto. Rakkauteen ja anteksiantamukseen perustuva oppi, jonka maailman etevin filosofi - Jeesus Nasaretilainen lanseerasi maailmalle ja antoi sen puitteissa meille Mooseksen opin kylmän, kovan ja armottoman Jahveen sijaan anteeksiantavan ja rakastavan Isän ja lunastuksessaan taivaan ja ikuisen elämän toivon. 

Tätä Herramme Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen juhlaa me vietämme pääsiäisenä. Juhlaa, jota juutalaiset ovat jo viiden-, tai kuuden vuosituhannen ajan viettäneet Egyptin orjuudesta vapautumisensa muistoksi.  Tuolloin he monien vaikeiden vaiheiden jälkeen saivat ensimmäisen kerran historiansa aikana Luvatun Maan takaisin ja palata sinne Jumalan johdattamana.  Lähdön aika oli sekä egyptiläiisille että israelilaisille  tuskallista,  faraon viivyttäessä lähtöluvan antamista, niin että kuolemankin täytyi edesauttaa israelilaisten lähtöä kulkemalla Jahven käskystä egyptiläisten keskuudessa talosta taloon, ohittaen israelilaisten asunnot, joiden, ovien pihtipielet oli - sille merkiksi - pääsiäislampaiden verellä sivellellyt. Koko Vanha Testamentti onkin sitten täynnä verisiä teurasuhreja palavia alttareita - veriuhreja, joita Isä - Jahve luopui vaatimasta poikansa ristinkuolemasssaan antaman henkilökohtaisen  uhrin vuoksi, minkä lisäksi Jeesus ylösnousemuksesensa yhteydessä osoitti ihmiskunnalle kuoleman olevan vain ovi - välivaihe tästä elämästä iänkaikkiseen elämään.  

Pääsiäisessä symbolisoituu myös Egyptistä paluun käänteinen puoli.  Ristiinnaulitsemista seuraavat vuosikymmenet toteuttivat Jeesuksen ennustukset Jerusalemin hävityksestä, temppelin hajoituksesta ja Jumalan kovakorvaisen omaisuuskansan uudesta karkoituksesta.  Vain kolmisenkymmentä vuotta ehti kulua Golgatan tapahtumista, kun Rooman keisari Tiitus kukisti kapinoivan Juudean. Ennustukset kävivät toteen,   Jerusalemin muurit revittiin ja temppeli poltettiin. - Vahingossako?  Yleisen olettamauksen mukaan Tiitus aikoi säästää temppelin, mutta jonkun roomalaisen sotilaan soihdusta temppelin verhot syttyivät palamaan.  Varsin vai vahingossa? Mene, tiedä, mutta kun juutalaiset puolustajat huomasivat temppelinsä palavan he hätääntyivät, unohtivat aseensa ja yrittivät turhaan sammutta palavaa  temppeliään. Tuhon ennustus, joka Jeesus oli antanut toteutui ja parhaillaan, näinä aikoina sen jatko.  Juutalaiset palaavat takaisin kotiin.  Uusi exodus on käynnissä, on ollut  jo sata vuotta. Luvattu Maa annetaan heille takaisin.

Oikeudenkäynti Jeesusta vastaan oli valheellinen ja epäoikeuden mukainen. Ylimmäiset papit Hanna ja Kaifas tuomitsivat hänet tekaistujen syytösten nojalla.  Uusi Testamentti osoittaa evankeliumeissaan miten taitavasti Jeesus puolustautui joutessaan väittelyyn fariseusten ja kirjanoppinein kanssa, mutta - jotta Vanhan Testamentin ennustukset toteutuisivat ei hän ylimmäisen papin talolla enää välittänyt puolustatua, koska hän tiesi mitä oli säädetty tulevaksi ja mikä oli väistämättä tulossa: että hänen pitäisi kuolemallaan lunastaa ihmiskunta Isän Jumalan - Jahven vihan alaisuudesta.
Tässä kohdalla minun on nostettava käteni pystyyn.  En ymmärrä, mutta uskon!
Missä tieto loppuu, sinä usko alkaa..!  

Herramme Jeesus Kristus päätti näkyvän tehtävänsä nousemalla taivaaseen,  niin myös hänen tuomarinsa ylimmäinen pappi Kaifas on nyttemmin noussut ylös.  Jerusalemissa, Pahanneuvon vuorella, rakennustöiden yhteydessä tehdyissä kaivauksissa tuli esiin ossuaari - luuarkku, jonka kyljessä oleva nimilaatta ilmoitti kuuluvan Josef Kaifakselle joka nyttemmin on melkoisella varmuudella todettu tuolloin tuomarina toimineeksi ylimmäseksi papiksi.  Tästä uutisoi Keskisuomalainen kymmenkunta vuotta sitten.  Uutisen kirjoittaja oli Israelin historiallisessa instituutissa työskentelevä suomalainen, jonka nimen olen unohtanut, mutta lisään sen kunhan löydän kyseistä asiasta ottamani lehtileikkeleen.

Ja pääsiäiseenhän littyy Torinon käärinliinakin, joka on parhaillaan näytteillä Jyväskylän kaupunkiseurakunnan seurakuntasalissa. Jälleen mysteeri.  Liinassa erottuu selvästi verinen,tutkijoiden mukaan ristiinnaulittu mieshahmo - Jeesus?  Tutkijat tunnistavat liinan Josef Arimatialaisen lahjoittamaksi käärinliinaksi, johon hän kääri Jeesuksen ruumiin sen hyvän tuoksuisilla voiteilla voideltuaan ja johon käärittynä hän pani sen sitten itseään varten louhittamaansa kalliohautaan.  Tutkijat ovat onnistuneet seuraamaan liinan kulkeutumisen vaiheita ristiretkien aikana Pyhältä Maalta Eurooppaan ja ellei voi uskoa liiinaa aidoksi, ei sen aitoutta voi kieltääkään.  Se on kaikkien nähtävillä em. paikassa toukokuun 10:nnteen päivään saakka ja uskon, että se itse jollakin tavalla  ilmoittaa katsojalle siitä onko se aito, vai ei. Ajatellessamme kuinka liina olisi voinut säiyä niin hyvässä kunnossaan kahden tuhannen vuoden takaa, on muistettava se  miten suuri auktoriteetti siiihen mahdollisesti olisi kääritty, niin säilyminenkin olisi sen suhtessa perin pieni ihme.


Hyvää pääsiäistä kaikille ystävilleni.


LISÄYS  21.5.2014

Löysin luuarkkua käsittelevän lehtileikkeleen:  Josef Ben Kaifas: Hänen luuarkkunsa löytyi tietöiden yhteydessä v. 1990, kuten kirjoitin Pahanneuvon vuorelta.  Kyseiseinen paikka on saanut nimensä siitä, että papit tekivät juuri siellä päätöksensä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.  Artikkelin kirjoittaja on Mikko Louhivuori, joka ainakin ko. aikana  työskennenteli Israelin muinaismuistovirastossa, Jerusalemissa. 

Voin vielä lisätä, että tietääkseni sadanpäämies, joka lävisti Kristuksen kyljen, oli ikääntynyt germaanisyntyinen sadanpäämies Caius Cassius,  joka myöhemissä vaiheissaan kääntyi kristityksi ja sai legendan mukaan Jeesukselta ilmestyksessä lisänimen Longinus - Keihäsmies. 

Pilatus, joka perusluonteeltaan oli raaka ja julma eikä juurikaan veritöitä kaihtanut,  tahtoi jostakin syystä säästää Jeesuksen. Mahdollisesti siihen vaikutti hänen vaimonsa vetoomus, hän kun oli unessa saanut kehoituksen pyytää miestään säästämään "tämän Pyhän Miehen".  Juutalaisten kiusaksi Pilatus kiinnitytti ristiin kirjoituksen "Jeesus Nasaretilainen, Juutalaisten Kuningas", jota mm. papit paheksuivat, ja tästä johtuvat legendaariset sanat: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin".  Käsien peseminen ei auttanut Pilatusta, joka keisarin epäsuosioon jouduttuaan lähetettiin järkensä menettäneenä Sveitsiin maanpakoon, missä Luzernista Interlakeniniin vievän tien varrella kohoaa Pilatus-vuori, jonka silhuetissa voi nähdä taivaalle katsovan miehen kasvot.  Tältä jyrkkärinteiseltä vuorelta hänen kerrottiin, itsemurhan tehdessään heittäytyeen alas.

Aikaisemmin mainitsemani käärinliina, joka oli näytteillä Jyväskylässä on luonnollisesti jäljennös, mikä jäi alkuperäisessä kirjoituksessani mainitsematta.

Lisäys 21.5.2014
AM