USA:n apu Neuvostoliitolle II-maailmansodassa

USA:n APU NEUVOSTOLIITOLLE "SUURESSA ISÄNMAALLISESSA SODASSA".

Hiljattain julkaistiin eräässä iltapäivälehdessä kirjoitus siitä, että neuvostojoukot olivat täydessä valmiudessa työntymään Suomeen lokakuun 15. päivänä 1944, elleivät suomalaiset olisi viisitoista minuuttia aikaisemmin  joutuneet saksalaisten kanssa rauhanomaisesta vetäytymisestä tehdyn sopuratkaisun asemesta aseelliseen yhteenotoon Rovaniemellä.  Edellä oleva aikamäärä ja paikka on väärin, oikea  määräaika oli lokakuun 1. päivä 1944 ja vihollisuuksien alku oli suomalaisten maihinnousu Torniossa, kuten olen aikaisemmin Lapin sodasta kirjoittanut.  Aikaa venäläisten puuttumiseen asioiden kulkuun oli tosin vain nuo iltapäivälehdessäkin mainitut 15 minuuttia.  Jokatapauksesssa Tornioon tehty maihinnousu oli Lapin sodan ensimmmäinen ja  viimehetkessä tapahtunut aseellinen yhteenotto, mikä eliminoi venäläisten välirauhansopimukseen perustuvan interventio-oikeuden puuttua maamme asioihin.  Tosin epävirallisesti oli jo aikaisemmin osapuolien välillä ollut taistelun poikanen saksalaisten yrittäessä epäonnistunutta maihinnousua Suursaareen, Suomen Neuvostoliiton kanssa tekemän erillisrauhan vuoksi.   

Lappiin sijoitetut saksalaisjoukot huolehtivat maamme pohjoisosan puolustamisesta, mutta käsittääkseni niiden eräs päätehtävä koko sodan kannalta oli  Muurmanskin radan katkaiseminen, jota he eivät saaneet aikaan, sen sijan suomalaiset kaukopartiomiehet kävivät radalla tavan takaa ja sen takanakin aina Maaselän kannaksella ja Sorokassa saakka.  Vaikka suomalaisten  tiedustelutoiminta ulottui pitkälle Itä-Karjalaan eivät he saksalaisten harmiksi katkaiseet rataa, jota pitkin amerikkalaisia aseita  kuljetettiin Muurmanskista, Jäämeren ainoasta avoinna olevasta   satamasta jatkuvana virtana, Suomen rajaa myötäillen etelään puna-armeijan käyttöön.  Jo omien rintamiemme taisteluissa olivat suomalaislentäjät todenneet hämmästyksekseen neuvostolentäjillä olevan käytössään amerikkalaisia hävittäjiä.  Asia tuli mieleeni, kun käsiini sattui lehtileike artikkelista, jonka mukaan USA:n apu Neuvostoliitolle sen suuressa isänmaallisessa sodassa oli valtavaa, ellei suorastaan ratkaisevaa luokkaa.
Niinpä olikin, joskin tämän kirjoituksen puiteissa pyrin vain suuntaa antavaan kuvaukseen kyseisen avun laajuudesta edellämainitsemani lehtikirjoituksen puitteissa.  Aluksi lienee syytä mainita, että amerikkaisten massiivinen ruoka-apu ja ravintotiivisteet mm. Leningradin piirityksen aikana oli huomattava tekijä kaupungin selviytymisen, kuin myös muun itärintaman sodankäynnin kannalta.


AMERIKAN APU NEUVOSTOLIITOLLE 

Lokakuusta 1941 toukokuulle  1945, lähetettiin USA:sta Neuvostoliitolle ns. lendlease-apuna 2660 laivatoimitusta, jotka käsittivät 16,5 miljoonaa tonnia sotilasmateriaalia, mikä tuohon aikaan merkitsi noin 11 miljardin dollarin rahallista arvoa.  Näillä toimituksilla oli tärkeä merkitys , kun Neuvostoliiton oma tuontanto ja tekninen taso olivat vielä täysin riittämättömiä. Vaikka öljyn tuotantoa lisättiin kaksinkertaiseksi, ei 100 oktaanista lentobensiiniä saatu tuotettua riittävästi, niinpä  vielä vuonna 1943 täytyi USA:n toimittaa Neuvostoliitolle 5000 tonnia lentobensiiniä kuukaudessa ja vielä maaliskuussa 1945 tarvittiin 400 amerikkalaista säiliöautoa pelkästään kyseisen lentobensiinin kuljetuksiin Persianlahdelta ja yhtä tärkeää kuin kuljetus, oli tuonti, siirto ja syöttö eri ritamakaistoille, joten tarvittiin autojen lisäksi vielä lisää säiliölaivoja ja putkkijohtoja. 

Toki Neuvostoliiton omat tuotantolaitokset vuonna 1944 ylittivät 25 kertaisesti rauhanajan tuotannon, kun jo sodan alkuvaiheessa 1300 teollisuusyritystä siirettiin itään, joista osa toimi rakennusten puutteessa jopa teltoissa, mutta tehostumisen ymmärtää, kun samaan aikaan maahan rakennettiin  amerikkalaisten tuella 2250 isoa koneita- ja kemikaleja tuottavaa tehdasta sekä useita öljynjalostamoja.   Stalin itse myönsi, että 2/3 tehtaista oli jälleenrakennettu USA:n avun turvin ja ne oli varustettu niin ikään  länsimaisin laittein.  Hänen toivomuslistansa oli muutenkin loputon:  moottoreita,  teräslevyjä, ratakiskoja, kemikaleja koneita ja niiden varaosia. Länsiliittoutuneet arvelivatkin hänen varautuvan samalla jo myöhempiä,  rauhan ajan tarpeita ajatellen.  

MATERIAALITOIMITUKSET OLIVAT MASSIIVISIA:

 Amerikkalaiset antoivat Puna-armeijalle 410.000 kuorma-autoa, johon määrään sisältyi rintamien komentosuhteiden hoitooa varten 44.000 Willys Jeepiä.  Lisäksi 6.000 pienempää panssariajoneuvoa,  6.000 itseohjautuvaa tykkiä, 3.000 panssariautoa, 2.000 tykistöajoneuvoa.  Tuhatkunta puolitelavaunua ja mittaamattomia määriä panssariajoneuvojen huoltoyksiköitä, joten - marsalkka Zukovin mukaan - "liikkuvan sodankäynnin edellytykset tottavie paranivat".   Melkein kaikki armeijan käytössä olleet puhelinlaitteet olivat amerikkalaista alkuperää, lisäksi Donin ja Dneprin suurten voimalaitosten menetysten vastapainoksi toimittivat amerikkalaiset neuvostoarmeijalle General Electricin ja Westinghousen vartavasten rintamaolosuhteisiin suunnitelemat voimalaitosjunat, jotka kuljettivat generaattoreita aina tarpeen mukaan taistelualueelta toiselle.  Höyry- ja dieselvetureita toimitettiin Amerikasta n. 2.000 kappaletta, samoin  suuret määrät T-34 panssarivaunuja, jota venäläiset alkoivat valmistaa myös omatoimisesti.  Kyseinen panssarivaunu oli lajissaan eräs toisen maailmansodan parhaista tyypeistä sekä myös ainoa liejussa liikkumaan pystyvä ajoneuvo.  Se oli amerikkalaisen insinööri Christien suunnittelema joissa Amerikasta tapahtuneissa alkuperäistoimituksissa käytettiin  Liberty-lentokoneen moottoreita.  Suuren isänmaallisen sodan historia myöntää, että 12% lentokoneista ja 10% panssarivaunuista olivat amerikkalaista alkuperää, joskin autot näyttelivät avun puitteissa suurinta osaa.

Stalinin urkujen nimellä tunnettujen raketinheittimien laukaisualustoiksi amerikkalaiset toimittivat 3.000 Studebaker kuorma-autoa.  Venäläinen räjähdysaineena käytetty cordiitti sisälsi 56%  nitroselluloosaa, joka oli valmistettu yhteistuotantona Hercules-ruutitehtaan kanssa.   Niin ikään USA toimitti räjähteet 75 miljoonaan kranaattiin.

Toki neuvostoarmeijan ja -väestön taisteluominaisuudet tunnustetaan kaikkialla, mutta ilman tätä "lendlease-sopimuksella" toimitettua materiaalimäärää olisi neuvostojoukkojen menestys todennäköisesti ollut huomattavasti vaisumpaa, niin että - kuten lehtileikkeessä lopuksi todetaan, olisi ollut mahdollista, että venäläiset olisivat joutuneet taistelemaan ratkaisusta vain omalla maaperällään.  

PS. Lendlease tarkoittaa vuokrausta, mutta Stalin jätti vuokrat maksamatta.

USA:n Neuvostoliitolle myöntämästä avusta  oleva kirjoituksen osa on lyhennelmä Sanomalehti Uuden Suomen  Puheenvuoro-palstalla 7.2.1983 julkaistusta Veli Virkkusen kirjoittamasta artikkelista.


Alla kuva amerikkalaisvalmisteisesta Curtis P-400 Kitty Hawk hävittäjä-pommittajasta, joita lensi myös venäläisillä tunnuksilla.  Kuva teoksesta: Toinen Maailmansota - Osa 2

KERRAN KAATUU JOKAINEN DIKTATUURI

EUROOPPAMME JA MUUTAKIN MAAILMAA




Einmal stürzt jede Diktatur...

Vuonna 1954 tein onnistuneen peukalokyytimatkan Ruotsin läpi Saksaan, missä ystäväperheeni kotona näin meikäläistä Valitut Palat lukemistoa vastaavan saksankielisen Das Beste-lehden, missä  oli otsikoksi nimeämäni artikkeli ja kuvassa Adolf Hitler särkyneenä shakkinappulana.  En tuolloin osannut kovinkaan paljon saksaa, mutta nimi jäi minulle erikoikoisen hyvin mieleen ja jälkeenpäin, kun aika on tuonut omat tuliaisensa kyseiseen artikkeliin käytännön tietona, on se toistuvasti noussut eteeni niin Eurooppaamme kuin koko maailmaakin koskettelevana ilmiönä.

Kerran kaatuu jokainen diktatuuri! 
Maailmansotien välinen aika oli diktatuurien luvattua aikaa.  Eurooppalaisten kansojen nouseminen ensimmäisen maailmansodan tuhkasta demokratioiksi kävi tuskallisen välivaiheen - diktatuurien kautta,  jotka jo ennen toista maailmansotaa, tai viimeistään sen jälkeen häipyivät historiaan; oikeastan entiset oikeistodiktatuurit hävisivät, mutta Itä-Eurooppaan syntyi - Neuvostoliiton suojelluksessa uusia - kansandemokratioiden nimellä toimivia puoluediktatuureja, joissa valtaa käyttivät niiden puheenjohtajat.  Pohjois-Afrikan maissahan diktaattorit ovat vastikään  kaatuneet, valitettavasti vaan demokrattista vallansiirtoa niistä useimmissa leimaa nyt hallitsematon anarkia, mitä parhaiten kuvaa sanonta, että: missä kaksi arabia kohtaa toisensa on kolme erilaista mielipidettä.  Iranissa yhteiskunta lepää raskaan uskonnollisen islamisti-pappiston hirmuvallan alla ja Syyriassa Bashar Al-Assad riippuu vallassa aseiden avulla tuhoten maataan uhreista välittämättä. 

Monesti on asialla - milloin missäkin - ollut demokraattisia oloja vaatinut vapaustaistelijoiden joukko, josta sittemmin on noussut "johtaja", joka on pikkuhiljaa ottanut itselleen yksivaltiaan oikeudet.  Islamilaisissa maissahan pappisvalta ja diktatuuri liittyvät toisiisa historiallisin sitein, mikä johtuu uskonnosta:  Medinassa oli sisällisota, johon osallistui myös juutalaisia ja kun heidän  puolueensa voitti, selitettiin se Israelin Jumalan sallimukseksi, jolloin Muhammed selitti olevansa kyseisen jumalan profeetta,  Kun hän sai kaupunkilaiset luottamaan itseensä, pyysivät he  häntä hallitsijakseen (suojelijakseen), jolloin Muhammed suostuessaan pyyntöön vaati itselleen  täydellisen yksinvallan, joka olisi myös perinnöllinen.  Näin ollen ovat muslimit alistuneet ajatukseen, joko hengellisen, tai maallisen johtajan perinnöllisestä yksinvallasta.

AIKA ENNEN MAAILMANASOTIA

Euroopassamme:  Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli monarkia yleisimpänä valtiomuotona. niinpä Suomikin itsenäistyessään oli valinnut sen valtiomuodokseen ja kutsunut kuninkaakseen Hessenin prinssi Friedric-Karl´in, joka hallitsijanamme olisi ottanut nimen Väinö I. Ensimmäisen maailmansodan  päätyttyä  Saksan tappioon, hän kuitenkin kieltäytyi, viisasta kylläkin, koska tasavaltalainen ajattelutapa maassamme voitti.  (Kokoomus ja äärioikeisto olivat tuolloin kuninkaan kannalla, Maalaisliitto ja sosialidemokraatit kannattivat nykyistä valtiomuotoamme.)  Mutta Eurooppa:  Venäjällä vallankumous oli suistanut tsaarin yksinvallan bolsheviikkien diktatuuriksi ja Saksassa heikko Weimarin tasavalta kaatui vähän myöhemmin Hitlerin syliin. 

Espanja oli sikäli mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se oli välttänyt ensimmäisen maailmansodan alkoi v. 1936 siellä sisällissota.  Maa keinui melkoisessa ristiallokossa koko 1900- luvun alkuajan ja vaikka hallitusvalta vuoteen 1935 mennessä vaihtui useita kertoja, ei poliittista vakautta saavutettu.  Alkuun voittajina oliva sosialistit, sittemmin seurasi useampiakin armeijan vallankaapuksia. Tapahtui poliittisia murhia, mm oikeistohallituksen pääministeri Calvo Sotello murhattiin. Kuningas Alfonso VIII oli luopunut vallasta ja poistunut maasta pelastaakseen maan sisällisodalta.  Kun sitten vihdoinkin saatiin vaaleilla valittu vahva oikeistohallitus ja elämä alkoi rauhoittua,  pääsi laitavasemmistossa anarkia valloilleen ja ryöstelevät joukkiot alkoivat kulkea pitkin maata, kohdistaen vihansa erityisesti uskonnollisiin instituutioihin, luostareihin, kirkkoihin ja pappeihin.  170 kirkkoa poltettiin ja ryöstettiin, lisäksi 235 kirkkoa yritettiin polttaa. Munkeja ja pappeja surmattiin. Lisäksi tasavaltalaiset - vasemmisto alkoi vaatia valtiomuodon muutosta.  Neuvostoliitto ja Espanjan naapurimaa Ranska tukivat kumouksellisia sekä taloudellisesti että sotilaallisesti.   Amerikassa suhtautuminen Venäjän vallankumoukseen oli vielä tuolloin naivin hyväksyvää ja niinpä Espanjan tasavaltalaisat saivat sieltä apua ja arvostusta - (kirjailija Ernst Hemingway: Kenelle kellot soivat), mutta saivatpa punaiset paljon sympatiaa muistakin Länsi-Euroopan maista. 

AMERIKAN SIIRTOLAISTEN MUUTTO NEUVOSTOLIITTOON 

Nevostoliiton propaganda muissakin maissa - erityisesti Amerikassa oli 1920-1930 luvuilla erittäin voimakasta.  Sikäläisiä agitaattoreita kiersi ympäri laajaa mannerta organisoimassa maailman vallankumousta ja sen puitteissa kertomassa uudesta, vapaasta ja tasa-arvoisesta valtiosta, kehoittaen ihmisiä muuttamaan sinne -Venäjälle, uutta  ihanneyhteiskuntaa rakentamaan.  Sanoma sattui erikoisesti suomalaisiin siiirtolaisiin, jotka kaipasivat kotimaan läheisyyteen ja tuhannet tulivatkin kaiken omaisuutensa kanssa - lähinnä Muurmanskin kautta, joutuakseen heti pettymään.  Autot, rahat, yleensä heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin ja tulijat sijoitettiin ankeille, vartioiduille kokoamisleireille. (Pienenä yksityiskohtana:  Kun leireille sijoitetut, huuhteluvessoihin tottuneet maahanmuuttajat, kaipailivat vastaavia mukavuuslaitoksia, heille osoitettiin vähän syrjemälle sijoitettuja istumariukuja ja kun he tiedustelivat naisvartijalta WC-paperia, tämä huusi, että "meidän sosialistinen paperimme ei ole tarkoitettu teidän kapitalististen perseidenne pyyhkimiseen").  Passien luovuttaminen oli vapaaehtoista mutta  monet tekivät sen ja sijoitettiin lopullisesti jonnekin Venäjälle.  Niille, jotka eivät luopuneet Amerikan passistaan, jäi mahdollisuus palata ja paljon heitä Suomen kautta tulikin lähteäkseen Amerikkaan  aloittamaan elämäänsä  uudelleen.  Enoni Jussi Korhonen (John Korko), joka  vuoden 1910  vaihella lähtenyt  Amerikkaan ja menestynyt siellä hyvin ilmaisi kirjeissään kotiväelleen kiihkeän halunsa muuttaa Venäjälle, kuitenkin täkäläiset sukulaiset saivat pidäteltyä häntä siksi, kunnes hän, muiden matkaintoisten kanssa sai tietää aikaisempien lähtijöiden kokemuksista ja kohtaloista.

ESPANJA - SISÄLLISOTA

Palaan Espanjan sisällissotaan.  Sisäisen sekasorron vastapainoksi maahan syntyi falangistien vastavoima: Fransisco Franco, entinen Marokon kuvernööri,  joka oli siirretty Kanarian saarille käskynhaltijaksi otti johdon  Espanjan Pohjois-Afrikassssa olevat joukkojen saapuessa mantereelle Gibralttarin kautta.  Näitä, hänen johtamiaan falangisteja tukivat Italia ja Saksa - aseellisesti. Italiasta tuli värvättyjä, tosin vapaaehtoisten nimikkeellä.  Saksasta puolestaan Hitler lähetti Condorilegioonan, johon kuului 5.000 miestä ja luonnollisesti myös aseita, Francon nimen omaisesta pyynnöstä myös lentokoneita, niinpä saksalaislentäjät saivatkin Espanjan sisällisodassa mm. surullisen kuluisassa Guernican pommituksessa erinomaisen harjoituksen tulevaa maailmansotaa varten.  Joka tapauksessa Franco pääsi lopuksi voitolle ja Espanjan olot vakiintuivat neljäksikymmeneksi vuodeksi ja tuo aika olikin Espanjassa tasaisen elämän aikaa.  Kaikki elinkeinoelämä ja normaali toiminta oli sallittua, mutta  politiikassa vallitsivat tiukat säännökset, joista itsekin sain tuta eräällä Mallorcan matkallani. 
Kuvaavaa Francon varovaiselle politiikalle oli, että vaikka falangistit olivat saaneet Saksalta apua sisällissodassa, hän ei suostunut Hitlerin pyyntöön Gibralttarin salmen sulkemisesta liittoutuneiden laivoilta, vaan pysytteli puolueettomana koko toisen maailmansodan ajan. Muistelen, että Suomen rintamalla olisi taistellut 2000 miestä käsittävä, espanjalaisista vapaaehtoisista koostuva nk."Sininen divisioona", josta viitisentuhatta miestä osallistui aluksi myäs Saksan itärintaman sotatoimiin kunnes Franco kutsui sen kotiin ollakseen ärsyttämättä liittoutuneita.

Edellä ainitsemani henkilökohtainen kokemukseni diktatuurista: Olimme juuri saapuneet Palmaan ja laskeutuneet lentokoneesta illanhämyiselle kentälle.   Tullitarkastuksessa tuli vihaisen näköinen santarmi, tarttui minua käsipuolesta ja talutti toimistoon.  En ymmärtänyt mitä hän halusi.  En puhu espanjaa eikä santarmi ymmärtänyt enempää englantia kuin saksaakaan suomesta puhumattakaan.  Kuitenkin asia selvisi.  Olin ottanut koneesta laskeuduttuani kentällä valokuvan ja salaman välähdys oli pantu merkille. Hän halusi kamerani , jonka saatuaan  hän avasi sen ja repäisi melkoiselta matkalta filmin poikki.  Sen jälkeen sain palata toisten matkustajien luokse.  Olin saanut taas  leiman, josta muu seurue tunsi minut sitten koko matkan ajan..  

Franco oli ensimmäinen nykyaikainen diktaattori, joka palautti siviilihallinnon - kuningas palasi Espanjaan kuningas Alfonso VIII:nen pojan prinssi Juan Carlosin muodossa, jonka kasvatuksesta Franco oli vallanpalautussopimuksen mukaan huolehtinut.  Kun Suomen televisiossa haastateltiin espanjalaisia Francon kuoltua tapahtuneen  vallansiirron yhteydessä, mieleeni jäi erään maaseudun miehen kommentti, että elämä Francon aikana oli sujunut hyvin, kun vaan ei sekaantunut politiikkaan, mikä sama koskee nykyistä Kiinaa ja osittain Venäjääkin.

Lähes kaikki länsi-eurooppalaiset diktaattorit hukkuivat viimeistään toisen maailmansodan pyörteisiin, vain sivussa pysytellyt Franco jäi Espanjaan ja Neuvostoliitossa jatkoi Stalin kuolemaansa saakka vuoteen 1952 (tuohon aikaan väitettiin, että hänen lankonsa Kaganovitsh olisi ampunut hänet erässä keskuskomitean kokouksessa?), minkä jälkeen valta ko. maassa, voimakkaan valtataistelun jälkeen  muuttui lähinnä kollegiaaliseksi diktatuuriksi. 

RUOTSALAISEN KIRJAILIJA JAN GUILLOUN NÄKYMÄ

Toisesta maailmansodasta ja sen seuraamuksista puhuttaessa en yhdy ruotsalaisen kirjailija Jan Guilloun väitteeseen, että maailma olisi tällä hetkellä parempi paikka jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan.  Kylmän itsekkäästi ajatellen, omakohtaisesti sota-ajan kokeneena ja sen jälkeisen pitkän, yli 60 vuotta kestäneen rauhan ajan eläneen sukupolvemme näkökulmasta katsoen, Hitler ja Stalin tekivät meille  (paradoksaalista kylläkin) tavallaan palveluksen.  Sillä, että he vähensivät työntekijöiden (vt. työttömien) määrää, paitsi sodalla myös moraalisti tuomittavilla etnisillä puhdistuksillaan, (n. 60-100 miljoonaa ihmistä), vähensivät he samalla syntyvyyttä,niin että eloon jääneille ilmaantui luonnostaan työtä sodan tuhojen korjaamisessa  ja siten vähentyneelle väestölle enemmän ja pitemmäksi, niin muodoin myös runsaampia ansioita.  Ensimmäisen maailmansodan tuhoja kun ei vielä oltu kaikia ehditty korjata ja toisen sodan  tuhot tulivat nyt vielä niiden lisäksi.  Seitsemänkymmentä vuotta tätä aikaa on kastänyt, mutta nyt tuo aukko alkaa olla täytetty. Työttömyys on tullut jäädäkseen.  Lamat seuraavat toisiaan yhä kiihtyvässä tahdissa ja väestön määrä alkaa lähestyä pistettä, missä jokaista syntyvää ihmistä kohden työ vähenee kasvassa suhteessa. Aina enemmän ja enemmän ihmisiä tulee jakamaan jatkuvasti pienevää kansantuloa. Niukkuutta joudutaan tasaamaan tähän asti jatkuvasti kasvaneen kansantulon asemesta, sillä jos kansantulon lasketaan joka vuosi nousevan vielä jatkossakin tietyn prosentin verran ja kun luonnon varoja kalutaan kiihtyvällä tahdilla, samalla kun markkinat kyllästyvät, päädytään siihen, että kasvavaksi laskettava osuus alkaa muodostua pelkästään painetun paperirahan lisäämän inflaation vaikutuksesta.  Siis - jos Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, olisi tämä taantuma tullut jo ainakin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin.

TULEVAISUUDENKUVIA

Tarjonnan ylittäessä kysynnän ohitetaan kyllästymispiste, niin että jostakin olisi löydettävä  korvaavaa kysyntää ja sitä vastaavaa tuotantoa.  Hyvä esimerkki työllistävästä ja tarvetta luovasta kehityksestä on tietotekniikka, toisalta se ajan myötä syö itse itseään, mutta se mitä jatkuvasti tarvitaan ja joiden tuotantoa ei voida rajattomasti lisätä ovat elintarvikkeet. Ensin alkaa näkyä  niukkuus ja hintojen nousu, joka muuttuu ajan myötä olemassolon taisteluksi.  Jatkuva kasvu edellyttää vähenevien luonnonvarojen kasvavaa riistoa ja lisää ympäristön saastumista (Talvivaara). Mahdollisuuksia ei ole paljon, mutta jonkinlaisella yhteiskuntasopimuksella olisi pyrittävä löytämään siedettävä keskiarvo - taso, jolle elämä voitaisiin vakiinnuttaa ja siirtyä kilpailuyhteiskunnasta sopimusyhteiskuntaan.  Jatkuvasta talouskasvusta nollakasvuun, niin että tuotanto ja kulutus olisivat mahdollisimman suuressa määrin tasapainossa toistensa suhteen, jolloin myös  tuotantokustannukset, hinnat ja palkat voitaisiin vakauttaa ilman jatkuvia inflaatiopaineita. Mutta tämä on mahdoton ajatus; kukaan ei tule tinkimään oikeudestaan saada enemmän.  Ja vaikka kaikki maailman rahat ja tavarat tasattaisiin, olisi vuoden kuluttua jälleen miljoonia rutiköyhiä, joiden osuudet olisivat uusien mijardöörien taskuissa.

LUONTAINEN VALINTA

Vuosituhansia, pitkin maailman sivu on luontainen valinta pitänyt huolen tietystä elinkelpoisesta ihmismäärästä ja sen tarpeiden riittävyydestä, entä nyt?  Mistä löytyy rutto, tai kolera, tai uusi sota, niin että väki vähenee ja lopuille riittää työtä ja toimeentuloa.  Kuten sanottu, vähenevät luonnonvarat ja elinmahdollisuudet edellyttävät vähenevää väestöä ja pienevää kulutusta.  Jos siis Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan, kun korjattavana olisivat olleet vain yhden sodan jäljet, nyt niitä oli kahdet melkein päällekkäin, lisäksi vielä kahden sodan vähentämällä työvoimalla -  jäljelle jääneille riitti näin ollen hyvinvointia  pitemmäksi ajaksi. Kehittynyt lääketiede on osaltaan jatkanut ihmiskunnan keski-ikää reilusti, joten luontainen valinta ei toimi. Nykymenolla tulee työttömyyttä kiihtyvää tahtia eikä vaurautta riitä kaikille.  Hyvinvointiahan ei voi loputtomiin jakaa, niukkuus puolestaan tasaantuu automaattisesti.

CHILE - PINOTCHET

Muualla maaipallollamme diktaattoreita esiintyy edelleen.  Viiimeisin mainittavista sivistysvaltioiden diktaattoreista syyskuussa 1973 Chilessä vallan kaapannut kenraali Augusto Pinotceht.  Chilen omalaatuisen vaalitavan mukaan onnistui vasemisto saamaan läpi kommunistisen ehdokkaan Salvadore Allenden, jonka kausi uhkasi muodostua Chilelle kohtalokkaaksi. Hänen hallitusaikanaan  maan elinkeinoelämä lamaantui raaka-aineiden, koneiden ja niiden osien puutteessa.  Satoihin prosentteihin noussut inflaatiokierre söi ihmisten varat, vain Pinotchetin vallankaappaus esti maan täydelliseen sekasortoon vaipumisen.  Missään muussa maassa ei niin vähillä uhreilla ole saavutettu niin suurta edistystä, kuin Chilessä ja kuitenkin, jopa Englantikin piinasi maahan  diplomaattipassilla sairaanhoitoa hakemaan tullutta kenraalia, joka vapaaehtoisesti oli luopunut vallastaan luotuaan ensin Chilestä Etelä-Amerikan vauraimman ja vakaimman valtion.  Tämän kertoi Etelä-Amerikassa työnsä puolesta vuosikausia oleskellut tuttavani.  On merkillepantavaa, että maailma yleensä tuomitsee oikeistokaappaukset, kun vasemmistodiktatuurit pyritään selittämään demokratioiksi.  Pinotchetille  päivastaiseksi tapaukseksi voisi mainita Itä-Saksan viimeiselle despoottille - Erich Hohneckerille - suotu  anteeksianto hänen kidutus- ja murhatöistään - pääsy Haagin sotarikosoikeuden ohitse Etelä-Amerikkaan tyttärensä luokse - inhimillisestä syystä, sairastihan hän syöpää.  

ANTIIKIN AIKAA

Antiikinajan Roomassa, kahden konsulin aikakudella, vaaran uhatessa yhteiskuntaa, annettiin jollekin luotettavaksi tunnetulle henkilölle diktaattorin oikeudet, mutta vain puoleksi vuodeksi kerrallaan, jona aikana hänen täytyi selvittää kyseinen pulma ja onnistuipa hän, tai ei piti hänen sen jälkeen luopua kyeisistä oikeuksistaan.  Ellei hän onnistunut valittiin hänen tilalleen toinen, mutta jokaisen  diktaattorina olleen piti kautensa loputtua antaa senaatille (tai kenelle tahaansa) selvitys toimistaan ja sen mukaan miten hän oli suoriutunut tehtävästään senaatti - joko antoi hyväksyntänsä, tai asetti hänet vastuuseen.  Diktaattoriksi valittavalta vaadittiin hyvää mainetta, ehdototonta rehellisyyttä, tervettä kansalaiskuntoa ja ennenkaikkea sitä, että häneen saattoi luottaa.   Historia kertoo Qinqinnatuksesta, jonka senaatti kutsui eläkepäiviltään, 60 vuotiaana diktaattoriksi pelastamaan sotilaallisen uhkan alaista Roomaa.  Suoriuduttuaan kuuudessatoista päivässä tehtävästään, palasi hän tilalleen, josta  hänet, hänen ollessaan härjillä maata kyntämässä,  yli 80-vuotiaana noudettiin vielä toistekin diktaattoriksi ja saatuaan tuolloin hän - saatuaan valtion sisäisiä asioita koskevan ogelman selvitettyä luopui säänönmukaisesti vallastaan ja palasi maatilalleen kyntämistä jatkamaan.  Roomalaisten ideana oli, että kun valta keskitetiin vaaran uhatessa yhdelle ainoalle miehelle ei kahden konsulin erilaiset mielipiteet voisi vaikuttaa hajaannuttavasti asioiden kulkuun.  Diktaattori-nimityksellä on huono kaiku, mutta edellä kerrottu esimerkki osoittaa, että alunperin kyseinen nimitys on annettu yhteiskunnan parhaimmalle ja tunnollisimmalle henkilölle asioiden niin vaatiessa. 

ENTÄ VENÄJÄ

Venäjän tilanne on tällä hetkellä täysi arvoitus; mihin Putin pyrkii.  Vaikuttaa siltä, kuin hänen tarkoituksenaan olisi palauttaa entisen Neuvostoliiton kurinalainen hallintomuoto; alistaa elikeinoelämä  uudelleen valtion holhoukseen, mikä olisi  jo Neuvostoliiton luhistuessa ollut tarpeen. Tuolloin olisi pitänyt löysätä suitsia hitaasti eikä päästää villiä vapautta valloilleen, vaan vähitellen niin kuin Kiinassa on tehty.  Mahdollinen sosialistinen valtiomuoto säilyttäen vapauttaa talouselämä, jolloin valtion omaisuus ei olisi valunut harvojen taskuihin, vaan sitä olisi jäänyt jaettavaa muullekin kansalle.  Nyt suunta näyttäisi olevan palaamassa  takaisin kurinalaiseen yhteiskuntaan - tsaarienko ajalle saakka.  Tsaarithan kukin kuoltuaan julistettiin pyhimyksiksi, vallankumouksen kukistamaa Nikolai II:sta lukuunottamatta, (eihän Leniniä, Stalinia, eikä muitakaan uusista hallitsijoista kanonisoitu, mutta tavan uudistaminen tuskin olisi mahdotonta, voisihan monitaitoisesta Putinista tulla hyväkin pyhimys, vaikkapa kurkien pyhimys???)  - kuitenkin ihan vakavasti ottaen ja pyhimystarut unohtaen, riippuu ihan siitä mihin Putin kirkon silkkihansikkaita käyttäen pyrkii: Venäjän vallankumouksessa kun työmies nousi taivaaseen ja pudotti Jumalan alas... 

Mutta yhtä kaikki, monessa läntisen Euroopan maassa, mm. meillä vallitsee hyvä-veli-diktatuuri - harvain oikeudet ja harvain valta.  Kaikkia laittomiakin porsaanreikiä saa käyttää, kun ei vaan joudu kiinni - sitäpaitsi korkein oikeusoppinut löytää kyllä keinot syyttämättä jättämispäätöksen perusteeksi. Kaikesta tästä voikin jo päätellä ettei mitään kehitystä voi tapahtua, koska  edellytys hyvinvointiin ja kehitykseen käy vain tasapuoisuuden tietä ja niinpä: Jos kansalla ei ole itsekuria ja moraalia, niin hyvä diktatuuri on parempi kuin huono demokratia, olisiko siis syytä harkita?  Kekkosen aika oli tasaisimman kehityksen ja vakaimman yhteiskuntapolitiikkamme aikaa ja ylilyönneistä tuli myllykirjeitä. Silloin herrallakin oli herra... 

SAVOLAISTA KEVENNYSTÄ...

HEIMOSOTIA 

Kirjoituksissani on tullut ja tulee esiin yleensä aiheita, jota itse märehdin, mutta todellisuudessa en kutenkaan ole ihan tosikko.  Täytyyhän ihmisen ajatella asioiden keveveämpiäkin puolia.  Huumori on tietty keventämiskeino, joka tietysti on aina paikallaan, niinpä päätinkin tehdä tästä blogistani täysin asiattoman...?  

---

Vaimoni on hämäläinen ja minä savolainen (oikeastaan keskisuomalainen, tarkasti Keski-Suomen maakunnan itälaidalta, siis sudeetisavolainen) ja niinpä meillä käydäänkin joskus verbaalisia heimosotia.  Jos heimokohtaisesti ajatellaan, niin ainakin meissä toteuu horoskooppien perusominaisuudet. Vaimoni on kauris ja minä jousimies, mutta  hämäläisistä minä en siitä huolimatta  muista muuta kuin hitauden ja yhden Larin Kyöstin runon, jonka tekijästä, Eino Leino sanoi, että hän opetti kämppiksensä Kössin tekemään runoja ja Kössi opetti hänet ryyppään.  Kyseinen runo on  Hidas Hippo ja tämä on kantähämäläistä, jos  viitsisit  kääntääkin sen, vaikkapa puoliksi kontin kielelle, niin tosi on.

Hän istuu penkillä ja 

on niin kauan vait. 

Kuin ei ois kiirtettä ja 

istuu tiiman kait?

Hän lataa piippua ja 

katsoo salaa

kun väki pöydänpäässä illastaa.

- No mitäs Hippoon kuuluu, 

- Hyvää kait...

mutt´meidän mökki

parast´aikaa palaa..!

Riimittelyä ja lauseiden järjestystä en muista, en edes sitä, muistinko kaikkia säkeitäkään, mutta asian ydin oli tämä; vaimooni nähden se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä hän on Hämeen nopein, ja sopii kisaan vaikkapa koko maata ajatellen.

Entä savolaiset:  Kaksi miestä löysi Iisalmen aseman vessasta viinapuollon.  Toinen otti ryypyn ja sanoi: - "Ka otahan sinnäe".  Toinen otti ryypyn ja sanoi: Ka - kustahan se" - johon toinen: "Ka - sitähän minnäe" - jätin huutomerkit pois, niin on selvempi. Vahinko laitettiin kiertämään.

Mutta asiasta toiseen.  Helsingin yliopiston suomenkielen professorina toimi 1800 luvun puolivälissä K.A. Gottlund, joka esitti, että Suomen kirjakieli uudistettaisiin Savon murteen pohjalta, mikä tietysti olisi ollut vallan hyvä asia.  Gottlundilla lienee ollut kirjallisuusmiehenä  mutenkin vaikea paikka.  Hän kadehti Lönnrothia Kalevala-eepoksesen julkaisemisesta ja vastaeepokseksi hän oli itse kyhännyt  tekeleen "Saunala", jonka sisältöä en tunne, mutta erään savolaisiin liittyvän tarinan voin kyllä kertoa ja tämä on tosi. 

Helsingissä tunnetusti (ainakin aikaisemmin) katsottiin savolaisia vähän nenän vartta pitkin, mikä ei kyllä ole minun syytäni,  jos vaikka siihen aihetta olisikin, seuraava tapaus on kuitenkin henkilökohtainen.  

Istuimme hotelli Hesperian yökerhossa 1980-luvun alkupuolella ja joukossamme oli muuan voimakkasti savolaisittain puhuva ystävämme.  Naapuripöydässä kiinnostuttiin meistä, nähtäväästi juuri edellä mainitsemastani syystä ja kohta joku heitti olkansa yli kysyvän toteamuksen:  "Taidetaan olla Savosta päin?"  Arvasin heti mistä oli kysymys.  Käännyin puhujaan ja sanoin kuuluvasti: "niin ollaan,  ja asiaa selventääkseni voin kertoa siihen liityvän pienen jutunkin".  

Oli tovin hiljaista - naapurit odottivat, sitten jatkoin: 

"Muuan Savolaisukko oli Helsingissä käymässä  ja kävellessään katua, huomasi jossakin ovenpielessä soittokellon nappulan, jonka alla luki, että paina nappia.  Ukko painoi ja ovelle ilmestyi herra, joka kysyi, mitä ukko halusi"Em minä mittää haluva, mutta ku tuossa luk, että paena nappija, nii minä paenon".  Helsinkiläinen huomasi, että mies oli savolainen, niin hän vähän vinosti hymyillen totesi: "Taidetaan olla sieltä... Savosta päin... siellähän niitä tulee hulluja - kylyvämättä ja kyntämättä", johon ukko, että:  "Niihän niitä tulloo, mutta tiällä Helsingissä nuita näättää tuleva nappija paenamalla!"

Lopun iltaa istuimme kohteliaasti kukin omissa pöytäseurueissamme, mutta jos joku sattuisi muistamaan, tämän tapahtuman,  olisi aika kivaa.  Se tapahtui nimittäin syyskuun 7. päivä 1983, yli 29 vuotta sitten.

Edellä kirjoittamallani en halua pahoittaa kenenkään mieltä enkä heimotunnetta.  Me savolaiset olemme tietenkin perusluonteeltamme vähän äkkivääriä, kuten ystäväni, entinen Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Aimo Hiltunen ilmensi Johannes Linnankosken romaaniin Pakolaiset perustuvassa filmatisoinnissa.  Minä tosin olen, edellä mainittuja sudeettisavolaisia mutta kuulun kaikesta huolimatta keskisuomalalaisiin, joista edesmennyt sanomalehti Keskisuomalaisen toimittaja Lassi Utsjoki aikoinaan kirjoitti, että alkujaan täällä asuivat lappalaiset, sitten tulivat savolaiset asuttamaan hämäläisten erämaita ja sotkeutuivat heihin.  Lopuksi tuli pohjalaiset ja kun sotien jälkeen tulivat vielä karjalaiset, niin rotu sen kun vain paranee...

PYHÄINPÄIVÄ

                                                                           

MUURAMEN SEURAKUNNAN KIRKKO - ALVAR AALTO

                                                  

JYVÄSKYLÄN KAUPAUNGIN KIRKKO

MIKKELIN TUOMIOSEURAKUNNAN KIRKKO

Tänä iltana palavat kynttilät omaistemme ja ystäviemme muistolle.  Niinpä mieleeni tuli tervehtiä kaikkia sukulaisiani, ystäviäni ja tuttaviani, myös tuntemattomia blogi-ystäviäni  näillä kuvaamillani iltakuvilla, kun hiljennymme muistelemaan poismenneitä omaisiamme.  Tähän tekstiä ajatellessani silmiini osuivat Lauri Viidan säekeisiin,  joista mukaillen poimin yhteensopivat kohdat: 

Siellä he kulkevat

tähtien rivissä kirkasta vanaa,

 äiti ja isä peräkanaa.

---  

Siellä he jollain planeetalla

 puutarhakeinussa pihlajan alla

 viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa.  

Jälleen yhdessä isä ja äiti.