RUNOJANI
85 - VUOTISPÄIVÄ-JULKAISUNI
Tämä blogi on taas saanut olla kauan olla tyhjänpanttina,mutta kun aika ei kulkee ihmisen ohitse jälkiä jätämättä niin annan sille kunnian kaikesta. Ikä lisääntyy ja sen mukana saamattomuus, eikä se minun kohdallani ole mikään ihme, johan tässä tulee 11.12.2019 täyteen kahdeksaskymmenesviides ikävuosi. Toiveita minulla ei ole. Tähän menesssä kaikki on saatu mikä on annettu, mutta jos jokin haluaa muistaa, vaikka viitosen heittämällä pyydän osoittamaan sen serkkuni Tuomo Puttosen kirpputorille tille.
AFRIKAN KEHITYSAPU Tili No: FI51 4764 1020 0551 13
Olen kirjoittanut heistä tämän bogini puitteissa ja aikaisemminkin ja monet lukiat ovat tutustuneet aiheeseen. Tuomo ja Aira tekevät työtä joka kasvattaa rauhaa maailmaan, Pienen kirppptorinsa tuotoilla he epäitsekkäästi hoitavat Herramme peltoa. He kustantavat Afrikkaan, Sambian köyhille lapsille toivoa ja tulevaisuutta.
Jesus sanoi:"joka antaa näille pienimmelle maljan vettä juotavaksi opetuslapsen nimen tähden, hän ei totisesti jää palkkaansa vaille" ja tiedän, että siinä lupauksessa on kaikki,mitä Tuomo ja Aira työstään odottavat. He eivät pyydä mitään. He maksavat itse kaikki kirpputorinsa kulut ylläpitäessään sen tuotolla Keski-Afrikassa olevaa lasten koulukotia. Siellä pienilläkin rahoilla saadaan aikaan suurta kasvua,miikä loppujen lopuksi koituu koko tämän yltäpäältä saastuvan maapallon elämän jatkoajaksi.
Olen ikäni mittaan kirjoitelllut runoja. Julkaisin niistä taannoin kirjasen. En pidä niitä mitenkään erinomaisina, tosin vain ihan parhaimmat mielestäni valitsin kirjasta tehdessäni,
Eipä sillä suurta menekkiä ole ollut, joten hyvin riitti lehtiä repiä kopiotekstien liimailuun näitä julkaisutekstejä varten. Ajattelin näin syntymäpåiväkseni ja läksiäisiksi antaa tämän pikku kokoelmaini kaikkien ystävieni luettavaksi, kiittäen samalla saamastani mielenkiiinnosta. Panen perusversion nyt tähän ja lisäilen muutamia lähiaikoina, kunhan taas pääseen iskuun.
En ole ryhmitellyt näitä runojani aiheiden tai muun vastaavan mukaan, Toivon, että niistä löytyy jokaiselle jokin mikä miellyttää. Lisään näitä lähipäinä, mahdollisesti teen myös muutoksia tekstiin,