VANHA VENÄJÄ 2 - ROMANOVIT

Venäjän menneisyys on niin monisäikeinen asia, että lyhyessä esityksessä on mahdotonta käsiteällä  asiosta ehjänä temporaalisena kokonaisuuutena, joten palaan vielä Kultaiseen Ordaan, mongoolien hallinnon aikaan.  Kyseinen olatila kesti noin kaksisataa vuotta mutta toisellapuolen maata vallitsi toinen vitsaus.  Samaan aikaan kun mongoolit ahdistivat maata ruotsalaiset ja saksalaiset.  Novgorod, joka ei ollut joutunut mongolien alistamaksi, kävi ruhtinaansa Aleksanteri Nevskin johdolla pohjoisia valloittajia vastaan ja löi v. 1240  Birger-jarlin johtamat ruotsalaiset Nevalla ja muutamaa vuotta myöhemmin kalpaveljien riariston  Pihkovassa ja Peipsenjärven jäällä.  Mongoolien kanssa hän solmi  sopimuksen verotuksesta, jota muutamat toiset kaupungit eivät suostuneet noudattamaan, mutta kyseisen sopimusrikkeen hän sai selvitettuä diplomaattisin keinoin. Hänen nuorin poikansa Daniel valittuun  v.1263 Moskovan ruhtinaaksi ja kaupungin valta-asema kasvoi ja vahvistui, niin että siitä ennen pitkää tuli myös  Venäjän kirkon keskuspaikka.  Ja vihdoin, kun v. 1378 venäläisten ja Kulteisen Ordan mongoolien välit särkyivät Moskovan - tuolloinen hallitseva ruhtinas  - Dimitri Donskoi voitti heidät taistelussa  Donin varrella sijatsevalla Kulikovon tasangolla. 

Näihin aikoihin tapahtui yritys palauttaa Venäjän kirkko Rooman paavin alaisuuteen.  Moskovan metropoliita Isidor oli Firezessä järjesteyssä  kirkolliskokoouksessa osallisunut kirkkojen väisten erimielisyyksien selvitelyyn ja onnellisena siitä luki sovintokirjan Moskovassa pidetyssä jumalanpalveluksessa sekä lisäsi Rooman paavin julkisen rukoukseen yhteyteen,mitä venäläiset eivät voineet hyväksyä.  Isidor joutui pakenemaan ja kirjjojen välinen muuri vahvistui entisestään.  Venäjän kirkko itsenäistyi Bysantista lopullisesti  Boris Godunovin saatua  Konstantinopolin patriarkan Jeremias II tunnustamaan Moskovan metropoliitta patriarkaksi.


Moskovaan v.1612 kokoontunut suuri kansankokous valitsee Mikael Romanovin tsaariksi ja hänet  löydetään Ipatjevin luostarista, missä hänen äitinsä on nunnana.  Boris Godunov oli valtaan tultuaan pakottanut hänen isänsä Moskovan patriarkan - Filemonin - munkiksi,  jonka puolalaiset puolestaan olivat kuninkaansa Vladislavin tunkeuduttua Venäjälle - tsaarin kruunua pojalleen vaatiessaan - vieneet vangituna Puolaan.  Aika on levotonta.  Monenlaiset sisäiset riidat ja skismat vallitsevat Venäjällä uuden tsaarin aloittaessa.  Mikael on hyväluonteinen eikä hallitseminen kiinnosta häntä, mutta sitten puolalaiset vapauttavat hänen isänsä patriarkka Filemonin, joka saavuttuaan jatkaa hallitsemista poikansa nimissä ja hänen viisaan hallintonsa aika on venäläisille onnellista aikaa.

Mikaelin pään painuessa nousi tilalle v.1645 hänen poikansa Aleksei.  Suurikoinen ja komea mies, mutta tehoton hallitsijana.  Hänen toimestaan kutsuttiin koolle neuvosto, jonka oli määrä säätää uudet lait, jotka sunniteltiin lähinnä maanomistajien etuja ajatellen.  Kun unohdetut ukrainalaiset talonpojat muutamaa vuotta myöhemmin nousivat kapinaan puolalaisia isäntiään vastaan kutsui Aleksei neuvon uudelleen koolle ja kysyi miten tilanteeseen tulisi suhtautua, päätettiin lähettää talonpojille apujoukkoja.  Seuranneessa sodassa olivat venäläiset juuri pääsemässä voitolle, mutta kun Ruotsin kuningas Kaarle X Kustaa  valloitettuaan suuria osia Puolasta tunkeutui Ukrainaan tarkoituksenaan auttaa maata itsenäistymään, täytyi Venäjän liittoutua Puolan kanssa.  Ruotsalaiset lyötiin ja Puola palautti laajoja Venäjältä anastamiaan alueita, Kiovan Ukrainan jäädessä edelleen tukevasti osaksi vanhaa Venäjää.

Aleksein aikana tapahtui kirkon piirissä suuri murhenäytelmä.  Moskovan patriarkka Nikonin  ehdotuksesta koollekutsuttiin  kirkollikokous, jonka tarkoituksena  pyhien toimitusten uudelleen järjestely.  Muutokset sinänsä olivat vähäpätöisiä ja koskivat lähinnä rituaaleja ja sermonioita, kuten esimerkiksi tapa, jolla se suositti - venäisten omaksuman kahdella sormella tehtävän ristinmerkin tekemisen asemesta yleistä kreikkalaiskatolisen tavan mukaista kolmella sormella tehtävää ristinmerkkiä - aiheutti valtavan vastalauseiden aallon.  Riidat kärjistyivät niin kiihkeiksi, että lopuksi piispainkokous julisti kaikki uudistuksista kieltäytyvät kirkonkiroukseen. Vanhauskoiset ja lahkolaiset "raskolnikit" eivät voineet sittenkään hyväksyä  muutoksia, mistä seurasi riitoja ja vainoja.  Veri vuoti, kun joukoittain ihmisiä kidutettiin ja mestattiin.  Kymmenentuhannen ihmisen lasketaan kärsineen "tulikasteen", - sulkeutuessaan taloihin ja kirkkoihin, joissa he - ne palamaan syytettyään - menehtyivät  vapaaeahtoisesti liekkeihin.

Aleksei oli naimissa kaksikertaa, ensimmäinen vaimo Maria Milovskalevskaja, joka  kuoli kahdenkymmenenyhden avioliittovuoden jälkeen, mutta ehti tehdä Alekseille kolmetoista lasta, joista eloon selviytyivät vain tytär Sofia, poika Feodor sekä Iivana, joka oli sairaaloinen ja melkein idiootti.  Toinen vaimo oli Natalia Nyryskaja, jonka kanssa Alekseilla oli vain yksi lapsi - poika - Pietari, joka sittemmin hallitsijana tunnettiin Pietari Suuren nimellä.  Natalia on Aleksein taitavan pääministerin Artemon Matjevev ja hänen puolisonsa skotlantilaisen lady Hammiltonin kasvattitytär ja siten joutunut kosketuksiin myös länsimaisen sivistyksesen kanssa.   

Tuo aika  1600-luvun loppu, 1700 - luvun alku oli tsaarin huoneessa kriittistä aikaa.  Aleksein kuollessa valtaistuimen perii Feodor, jonka hallitusaika jää vain muutaman vuoden pituiseksi. Hänen väistyessään tulevat  tsaareiksi  mielipuoli Iivana  ja  9-vuotias Pietari ja heidän holhoojakseen määrätään Pietarin  äiti, Natalia.  Holhoojan suhteen tulee kuitenkin ogelmia.  Ensimmäisen vaimon suku ei hyväsy Nataliaa, vaan kapina on puhkeamaisllaan ja Naryskinan veli ja kasvaatti-isä Artemon Matjevev surmataan.  Tilanne rauhoittuu kuitenkin kun Natalian tilalle holhoojaksi vaihdetaan Iivanan sisar ja  Pietarin sisrpauoli Sofia.  Uusi tsarevna on kyvykäs ja vallantahtoinen ja järjestelystä on se hyöty, että Sofia karkoittaessaan Natalian lähiseudulla olevaan maalaiskartanoon saa Pietarin  viettää lapsuutensa aidosti ja varttua maaseutuelämän vapaudessa.  etenkin kun Sofian valtaantuloa edeltavässä kapinassa murhat tapahtuivat hänen nähdensä, nostipa muuan streltsi häntä kainaloista ja vetäisi hänen jalkansa verilammikon lävitse.  

On selvää, että kokemus järkyttää lasta ja vaikka Pietarista kehittyykin melkoinen velilkulta saavat synkät ajatukset usein hänet valtoihinsa.  Hänestä kasvaa komea mies, jolla on pituutta peräti 208 senttimetriä.  Luonteeltaan hän on energinen ja impulsiivinen.  Hän kiivastuu helposti, jolloin hän on pelottava.  Sofian hallitessa Pietari viettää nuoruutensa Moskovan lähettyvillä sijaitevassa maakaratanossa ja hänen ystäväppiirinsä rakentuu samanikäisistä pojista, joista hänaen parhaaiksi ysävikseen nousevat kadulla piiirakoita myysä poika Aleksandr Mensikov sekä  sveitsiäinen Francoise Lefort ja skotlaintilainen Patrik Gordon.  Ulkomaiset ystävät avartavat Pietarin näkemyksiä, lisäksi hänellä on loppumaton tiedonjano  ja hän on niin perusteellinen, että jos hän haluaa tietää miten kello toimii hän purkaa sen alkutekijöihinsä.  Hän läytää hollantilaisen puusepän, joka opettaa hänet tekemään puutöitä ja hän tuntee kaikki kylän käsityöläiset ja hänellä riittää mielelnkiintoa kaikkiin mahdollisiin toimiin.  Hänen ollessaan seitsemäntoistavutias valitsee hänen äiitnsä hänelle vaimoksi Eudoksia Lopuhinan, kauniin, mutta värittömän neidon,  johon Pietari kyllästyy kolmessa kuukaudessa ja jatkaa elämäänsä ulkomaalasiten rakastajattariensa kanssa.  Eudoksia synnyttää kuitenkin Pietarille pojan -Aleksein.  

Hallitusta johtava Sofia käy entistä itsevaltaisemmaksi.  Hän ei suostu istumaan tavan mukaan verhon takana, vaan hän siirtyy tsaareja alempana olevalle valtaistuimelle.  Hän levityttää lähettiläillä sanomaa, jonka mukaan Venäjän valtaistimella istuu kaksi komeaa ja älykästä tsaaria ja että heidän sisarensa hallitsee heidän kanssaan.  Hän lyöttää omalla kuvallaan varustetun rahan,  julistautuu itsevaltiaaksi ja julistaa pyhän Sofian päivän kansalliseksi juhlapäivääksi.  Hän pitää rakastajia, joista ensimmäisenä on ruhtinas Vasili Galitsyn.  Hovissa tapahtuu niin paljon  ja niin moninaisia asioita, että niitä on mahdotonta esittää suppeissa puitteissa.  Pietarin ollessa seitsemäntoista, hän  Kazanin Pyhän Äidin juhlaa viettäessä hermostuu nähdessään Sofian, joka tosin on valtionhoitajaksi tulonsa jälkeen joka vuosi osallistunut juhlaan ja käskee häntä palaamaan palatsiin ja kun Sofia kieltäytyy ryntää Pietari  ulos, ottaa  hevosensa ja ratsastaa tiehensä.  

Sofia on arvannut jossakin vaiheessa saavansa haasteen ja naittanut idiootti-veljensä Iivanan ja varmistanut perillisen saannin sijaamalla hänen vuoteeseensa raavaita nuorukaisia ja vaikka jälkeläisiä syntyykin lyhyessä ajassa peräti neljä,he kaikki ovat tyttöjä.  Sofia on aikonut syrjäyttää Pietarin ja hallita Iivanan ja hänen mahdollisen perillisens holhoojana  edelleen.  Hän on soluttanut Pietarin palvelukseen rakastajana ruhinas Galitsynin serkun, Boris Galitsynin, joka kuitenkin siirtyy salaa Pietarin puolelle.  Tietäen Sofian junitteluista hän neuvoo Pietaria kutsumaan rykmenttien everstit koolle - neuvonpitoon, mutta vain harva uskaltaa noudattaa kutsua.  Jonkin ajan kuluttua Pietari lähettää uuden kutsun - 24 tunnin sisällä pitää saapua kuolemanrangaistuksen uhalla.  Seuraa odottava hiljaisuus.  Vuorokauden ajan on kaikki vaakalaudalla, sitten taphtuu kummallista.  Saksalaisessa kaupunginosassa olevasta käsityöläisten kylästä lähtee väki liikkeelle, kaikki ulkomaalaisia, jotka ovat tutustuneet Pietariin häntä opettaessaan. Kulkue suuntaa luostariin, jonne everstit on kutsuttu ja ennen pitkää venäläiset musketöörit liityvät kulkueeseen eivätkä streltsirykmenttejä  komentavat everstit  uskalla enää viivytellä vaan kiirehtivät paikalle.  Pietari on voittanut.  Sofiaa ohjailleet rakastajat saavat karmean lopun.  Sofia karkotetaan luostariin, samoin Eudoksia.  Rujo Iivana hallitsee kuitenkin Pietarin kanssa kuolemaansa saakka, sen jälkeen Pietari jatkaa itse.

Lähdeaineistoa:  Grimberg - Kansojen historia
Kansakuntien vaiheet
Tietokirja Oy- Suuri maailmanhistoria






Jatkan Pietarista eteenpäin seuraavassa Blogissa.

VANHAN VENÄJÄN TARINOITA

                                                                                         

   VanhanVenäjän tarinoita
                                                                                                                                                                                                            Viikinkejä

Ikä ja epäsuotuisat olosuhteet ovat vaivanneet minua viimeisen puolenvuoden aikana niin etten ole saanut juuri montakaan riviä tekstiä aikaan.  Fyysiset ja psyykkiset vastoinkäymiset ovat saaneet aikaan yleisen haluttomuuden tilan, mistä ponnistaminen ottaa todella voimmille.  Mielihyvällä olen kuitenkin pannut merkille, että vierailjoita on blogillani käynyt siitä huolimatta, joskin itsestään selvää on että uusien aiheiden puuttuessa kävijämäärä eittämättä on pienentynyt.  
Ajatukset ovat kuitenkin liikkuneet jatkuvasti tämän blogini tiimoilla ja mieleen on tullut monta hyvää aihetta, jotka saataisivat kiinnostaa vierailijoitanikin ja niinpä vihdoin viimein onnistuin tarttumaan asiaan uuden tekstin muodossa.
Kiinnostuin nimittäin Venäjän keisarisuvusta, Romanoveista, jotka hallitsivat melko tarkasti yhteensä kolmensadan vuoden ajan.  Löysin heitä käsittelevän kirjan ja sitä lukiessani totesin omaavani niin suuria muistiaukkoja venäläisen kansan ja sen mukana oman suomalaisen heimoni alkuvaiheista, että syvennyin asiaan eikä yksinomaan Romanoveihin, vaan  koko Venäjän historian todeten sen niin mielenkiintoiseksi, että se saattaisi kiinnostaa muitakin.  Niinpä kävin asiaan kiinni ja huomasin tartuneeni perin suuritöiseen ja monimuotoiseen aiheeseen.  

Venäjän valtakunnan alkuaika häipyy  keskiajan hämärään.  Se on monenkirjavaa ja hyvin hajanaista. Maa oli jakaantunt alati pieneneviin ruhtinaskuntiin, kun alueitaan hallitsevat ruhtinaat jakoivat niistä niitä pojilleen.  Yleistä sekaannusta aiheuttiavet myös monet maahan tunkeutuneet ryöstelevät heimot ja joukkiot, eikä vähien Skandinaaviasta peräisin olevat varjaagit - viikingit, jotka matkasivat Riianlahden pohjukkaan laskevaa Väinäjokea (Daugavajokea) pitkin suurten venäläisten virtojen  latvoille, mistä Volgalta oli pääsy suoraan Kaspianmerelle - sieltä  Kaukasukselle ja Lähi-Itään.  Dnjneprin ja Dnestrin viedessä Mustallemerelle mistä edelleen pitkin Välimerta antiikin rikkaisiin kauppakeskuksiin aina Kreikkaan, Roomaan ja Pohjois-Afrikkaan saakka.  Paitsi kauttakulkijoita liikkuivat reiteillä myös venäläiset itse käyden huomattavan suurta kauppaa orjilla, turkiksilla, metsähunajalla ja mehiläisvahalla.  Konstantinopolissa ja muissa  Välimeren satamissa, he myivät tavaransa ostaen tuomisiksi kotona tarvittavia tuoeita.  Näillä   kauppamatkoillaan he suuntautuivat myös Moosuliin ja Bagdadiin ja Damaskokseen, minne he toivat tavaransa kamelikaravaaneilla Kaspianmeren satamien kautta

                                                                                                                           Sjatoslavl uhraa jumalilleen

Ensimmäisenä alkaa korostua Novgorodin alue ja Suzdal, myöhemmin Moskova, mutta mahtavimmaksi kohosi aluksi Kiova,  joka sijaitsi Ukrainassa, Dnjepr joen keskijuoksun vaiheilla. Kiovasta pohjoiseen - Itämereen rajoittuvalla soisella ja metsäisellä alueella asui rauhallisia suomensukuisia kansoja, joista ei ollut sanottavammin vaivaa, sen sijan Ukrainan alueet ja Dneprin jokivarret, jotka olivat turkkilaissyntyisten - juutalaisuskoisten - kasaarien hallitsemia ja vilisivät pesenegejä ja rosvoja eikä joellakaan ollut rauhallista skandinaavisten varjaagien - viikinkien liikkuessa kauppaakäyden ja ryöstellen edestakaisin.  Vallitsevan levottomuuden vuoksi Kiovan ruhtinas osti rauhan hurjilta  viikingeiltä palkkaamalla heistä vartioväkensä ja viikingit modostivaatkin pitkän aikaa sen varusväean raungon.  Kiovasta modostui näin ruotsalaisten ja norjalasten viikinkien onnela, asuinpaikka missä miehet kuluttivat aikansa siveettömästi eläen, juoden ja tapellen, kunnes lopulta  kävivät niin sietämättömän  mahtaviksi ja omavaltaisiksi, että venäläiset eivät enää kestäneet heitä, vaan ruhtinaskunnat liittyivät - Novgorod etunenässä  yhteen ja karkoittivat heidät maasta.  Toimenpide osottautui kuitenkin virheeksi rosvojoukkojen ja petsenegien päästessä mellastamaan valtoiminaan jolloin venäläiset muuttivat mielensä ja pyysisivät viikinkejä takaisin, jolloin kolme veljestä Rurik, Sineus ja Truvor ottivat kutsun vastaan ja saapuivat Kiovaan.
Ruurikin suku nousi valtaan.   

Ruurkin suvun valtakaudeksi muodostui loppujen lopuksi yli kuusisataavuotiseksi. 

Ruurik asettui Novgorodiin, Sineus Kiovaan ja Truvor Iborskiin, mutta kun nuoremmat veljekset  kuolivat hallitsi Ruurik Novgorodista käsin yksin koko Venäjää.  Ruurikin jälkeen, kun hänen poikansa Igor (Ingemar) oli alaikäinen tuli hallitsijaksi Ruurikin nuorempi veli Oleg (Helge), Igorin jatkaessa täysikäiseksi tultuaan. Igorin poika Svjatoslav oli isänsä kuolessa alaikäinen ja merkittäväksi nousee se, että holhoojana toimi hänen äitinsä Olga (Helga), joka Bysantissa vieraillessaan oli viehättyneenä sen loistosta ja upeista jumalanpalvelusmenoista kääntynyt kristinuskoon. (Hänet julistettiin myöhemmin Venäjän ensimmäisenä ruhtinattarena pyhimykseksi).  Hän koetti vaikuttaa poikaansa Sjatoslaviin, mutta tämä ei suostunut vaihtamaan pakanajumaliaan vaan vastasi äitinsä puheisiin toteamalla, että hänen soturinsa halveksisivat häntä jos hän sen tekisi.

Sjatoslavin poika, (em. Olgan pojan poika) Vladimir I teki vihdoin kristinuskosta Venäjän  valtionuskonnon, vaikka tuskin sentään ihan tunnesyistä.  Luonteeltaan hän oli paheellinen ja julma, lisäksi hän tsaariksi päästäkseen oli murhannut veljensä Jaropolkin.  Kerrotaan, että kun hänen luokseen oli tullut eri uskontojen edustajia taivuttelemaan häntä ottamaan oman uskontonsa Venäjän valtion uskonnoksi oli tsaari kysynyt pajareiltaab heidän mielipidettään, jolloin he olivat ehdottaneet että lähetettäisiin edustajia eri uskontokuntien luokse tutkimaan mikä niistä olisi sopivin venäläisille.  Tutkiessaan sitten bulgaarien,  muhamettilaisten ja juutalaisten uskontoja he katsoivat ne liian synkiksi, mutta tullessaan bysantilaiseen upeaan ja tunteelliseen jumalanpalvelukseen edustajat kuvailivat sitä  kertoen -  luulleen olevansa taivaassa.   Bysantin kanssa Vladimirin  välit olivat melko hyvät, mutta sitten hän lähti ja valloitti Krimillä erään bysantilaisen kaupungin ja lähetti Konstanitnopolin kesareille Basileiokselle  ja Konstantinokselle viestin, että ellevät he lähettäisi sisartaan Annaa hänelle puolisoksi tulisi hän valloittamaan Konstantinopolin.  Keisarit vastasivat ettei kristitylle ollut mahdollista naida kastamatonta pakanaa, johon Vladimir ilmoitti, että keisarien olisi sitten paras tulla sisarensa kanssa kastamaan hänet.  Liitto toteutui. Kastajaiset ja häät vietettiin  ja Vladimir määräsi kaikki Kiovan asukkaat kastettaviksi. Kun kansa sitten seisoi kaulaansa myöten Dneprin vedessä kronikoitsija toetaa kirjoituksessaan, että "Maa ja Taivaas riemuitsevat niin monta pelastettua sielua nähdessään ja paholainen valittaa kun hänet on häädetty eikä hän  enää ole valtias näissä maissa."  Vladimir totetutti  pakanajumalien ja moniaviosuuden  poiston ja Venäjä omaksui kreikkalaiskatolisen uskon, mikä erotti sen Euroopan puolella, (lähinnä sitä) Puolassa vallassa olevasta roomalaiskatolisesta uskosta ja sen alueella vallitsevasta länsimaisesta sivistyksestä.  Oikeastaan se ei normaalin kehityksen mukaan olisi sitä tehnyt, mutta kun vuonna 1154 Rooman paavi julisti Konsatantinopolin patriarkka Mikael Kerullarioksen pannaan, nousi aita näiden kahden uskonnonhaaran - Itä- ja Länsi-Euroopan - väliseen sivistykseen. 

1200-luvulla lankeaa Venäjän ylle raskas mongoolivaltikka. Kun Tzingis-kaani laumoineen lyö yhtyneen venäläis-petsenergien armeijan Kalka-joella 1224 mongoolit ryöstävät ja hävittävät Kiovan niin, että 400 kirkon kaupungista jää jäljelle vain mutama talo ja kourallinen ihnisiä.  Pääkaupunkinsa - Kultaisen Ordan  rakentavat mongoolit Mustanmeren rannnalle.  Voittajina ja hallitsijoina he eivät kuitenkaan karkoittaneet venäläisiä, vaan alistivat heidät verolle ja muhamettiläisyydestään huolimatta he sallivat venäläisten pitää oman uskontonsa.

Vasemalla: Kastejuhla Dneprissä

Seuraa ruhtinaita ruhtinaiden jälkeen. Ohitse vilahtavat Vladimirit, Dimitrit ja monet muut. Monenlaisten hallitsijain kavalkaadi sijoittuu Vanhan-Venäjän kehyksiin, tuossa Itämerestä Mustaanmereen ja Jäämerestä Kaukasukselle ulottuvassa - salaperäisessä ja oudossa - vuolaiden virtojen, laajojen tasankojen, synkkien metsien ja sumuisten vuorten maassa. Kun sitten Moskovassa valtaapitävä tsaari Iivana IVJulma  kuolee v. 1584 nousee  hänen jälkeensä hallitsjaksi  Feodor I, viimeinen Ruurikin sukua edustava hallitsija ja hänen jälkeensä seuraa valtatyhjiö. Feodorin poika Dimitri murhataan. Seuraa puolalaisten tsaarien ja vale-Dimitrien hallitusajat, joka päättyvät jälleen tiettyyn merkkipaaluun Boris Godunovin  noustessa v. 1598 valtaistuimelle, joka tosin -  on johtanut valtiota koko heikon Fedor I hallitusajan.  Tämäkin tsaari on slaaviruhtinaiden tavoin oikullinen ja julma, mutta hän vakiinnuttaa Venäjän valtapiirin kauas itään ja on aikeissa perustaa yliopistonkin Moskovaan, jonka haaveen kuitenkin kreikkalaiskatolinen kirkko estää.   Kun päästään vuoteen 1612 joudutaan etsimään uutta tsaaria ja Mikael löydetään vihdoin Ipatjevin luostarista lähellä Jekatrienburgia, missä hänen äitinsä on nunnana ja millä seudulla kolmesataa vuotta myöhemmin Romanovien hallitsijasuku sammuu. 


Oikealla: Troikka - kuvituskuva

Väliaikaisesti Boris Godunovin jälkeen hallintoa johtaa Moskovan partiarkka Filemon ja uudeksi tsaariksi nousee hänen poikansa Mikael Romanov.  Pariarkka Filemonin hallinto on venäläisille hyvää aikaa ja Mikaelin - jota hallitseminen ei kiinnosta - tullessa tsaariksi patriarkka jatkaa hallitsemista kuolemaansa saakka.

Seuraavassa blogissa jatkan kirjoittamalla Romanovien suvusta
                                        
Lähdeteokset: Kansakuntien vaiheet
                        Grimberin Kansojen Historia 
Kuvat:             Kansakuntien vaiheet