JOULUN JÄLLKITUNNELMIA
Melkoisesti aikaa on kulunut jo edellisen blogini julkaisemisesta, mutta selityksenä siihen mainittakoon, että näin vanhemmalla iällä aika kiirehtii ohi yllättävän nopeasti ja kun siihen lisätään sairaus- ja muut luppopäivät ei aikaa kirjoitamiseen enempää kuin muunkaan hyödyllisen tai hyödyttömän tekemiseen liiemmin jää. Täytin tässä vällillä vuosiakin, mutta kun niitä alkaa olla niin tavattoman paljon olen lakannut laskemasta niitä, kun ne vaan jakuvasti omia aikojaan lisääntyvät - ja hyvä niin, suurempaa intoa kun ei ole alustakaan tätä elämän juoksua lähteä alkamaan.
Joulun aikaan kuulee myös jouluisia juttuja joissa yleensä pukki ja tontut näyttelevät pääosaa. Joskus vuosikymmeniä sitten oli iltalehdissä juttu, että poliisi oli korjannut Helsingissä jouluyönä kuusitoista humalaista pukkia putkaan, nykyään lienevät tavat siistytyneet ja ilmoituksissan mainostavat autoilevat pukit takaavat lasten iloksi raittiin jouluvierailun, vaan eipä ihan. Oli nimittäin käynyt jossakin niin, että pukki oli kotiutunut perheeseen peräti pariksi tunniksi. Osallistunut mm. vapaaehtoisin laukuesityksin ohjelmaan, lahjojen avaamiseen - kai illalliseenkin ja kun hänet vihdoion oli saatu ulos oli hän heti pihassa peruuttanut autollaan rokakatoksen nurin minkä jälkeen olikin sitten vuoro soittaa poliisille.
Sen jälkeen ei enää joulupukkia tarvittu. Perheen pikkupoika oli säikähtänyt niin perusteellisesti, että joka kerta pukista puhuttaessa hän sävähti ja pukin tavaratalossa nähdessään pillahti itkuun. Tapahtuma juontuu niin pitkältä ajalta ettei hänen omille lapsilleen ole koskaan tullut joulupukkia eikä ihme.
Toisenlainen tapaus puolestaan oli sattunut pukkina toimineelle tuttavallemme, kun eräässä perheessä pikkutyttö oli kapsahtanut tuolilla istuvan pukin kaulaan ja ilmoittanut, että "tänään, päivällä minä näin marketissa valepukin, mutta sinua minä rakastan!
Onhan tässä aiheita itänyt, kun vaan saisi niistä jotakin aikaan, mutta odotetaan ja katsotaan, kuitenkin nyt toivotan kaikille lukijoilleni
Hyvää ja onnellista Uutta Vuotta 2017.