MEROVINGIT - NIEBELUNGEIN LAULU
Saksan kansallisepos, Niebelungein laulu on mahtava kansanrunoelma puolentoitatuhannen vuoden takaa. Sen synty ulottuu pimeille vuosisadoille - varhaiseen keskiaikaan. Kirjallisen muotonsa se on saanut 1000-luvun tienoilla ja yhdistettynä kyseiseen ajanjaksoon on vaikea olla ajattelematta sitä 400 - 800 luvuilla hallinneiden Merovinki-kuninkaiden sukuhistoriana, sillä niin saman kaltaisina vyöryvät tapahtumat esiin - hallitsijoista, joiden alueet käsittivät lähes koko Ranskan ja ulottuivat aina keskisen Saksan puolelle. Niegelungein Laulu on Saksan kansalliseepos ja vaikka kysymyksessä on lähinnä frankkilais-kuninkaiden historiaan pohjautuva tarusto on merkillepantavaa, että sama tarusto toistuu niin Islannin Edda-taruissa, kuin myös sandinaavisessa Folkungatarustossa.
Merovinkien kantaisänä pidetään julmaa ja vallanhimoiata Klodovigia, joka kuninkaaksi tullessaan oli vasta viisitoistavuotias. Kristinusko, joka tuohon aikaan oli alkanut leviämään Rooman valtakunnan ulkopulelle ei vielä ollut saanut tukevaa jalansijaa enempää frankkilasten kuin germaaniheimojenkaan keskuudessa, mutta Klodovigin kääntyminen antoi sille merkittävän sysäyksen. Klodovig itse piti asiaa tuskin kovinkaan tärkeänä, mutta tieto siitä, että hänen puolisonsa Klotilde oli jo aikaisemmin kääntyneiden Länsi-Goottien kuninkaan Teoderikin sisar ei tarvinne arvailla etteikö olisi ollut hänen vaikutustaan, kun Klodivig eräässä taistelussa tappion häämöttäessä kääntyi vaimonsa jumalan puoleen ja lupasi ottaa kasteen, jos taistelun päätös olisi hänelle myönteinen. Tämän lupauksen johdosta - thüringeniläiset voitettuaan hän ottikin kasteen Reimsissä v. 496, missä yhteydessä hänen lisäkseen 3000 frankkia antoi kastaa itsensä. Klodovigistä oli tullut kristitty, mutta tavat eivät muuttuneet. Murhat ja petokset seurasivat hänen hallintoaan, mistä esimerkkinä kerrotakoon mm, että hän kerran suostuteltuaan erään alueruhtinaan pojan - kultaa lupaamalla murhaamaan isänsä maksoi rikoksen kullatuilla esineillä ja kun prinssi sitten saaapui valittamaan hän muitta mutkitta löi hänet kuoliaaksi,toteamalla, että kavaltajat ja isänmurhaajat ansaitsivat juuri tämän tapaisen palkkion. Hallintopaikkanaan Klodovig piti Pariisia, mutta hänen kuoltuaan aluet jaettiin hänen neljän poikansa kesken siten, että Kildebert jatkoi Pariisissa, Klodomir Orleansissa, Klotar sai Soissonin ja Teoderikin Metzin,
Jos Klodovig olikin hallinnut julmuudella, jatkoivat hänen poikansa samaan tyyliin. Frankkien hallintoalueita laajennettiin käyttäen hyväksi edelleen kaikkia mahdollisia keinoja, murhia ja petoksia ja valtakunnan laajentuessa niin, että se ulotui vihdoin Pohjamerestä Pyreneille ja Atlantista keskiseen Saksaan, aina Thüringeniin saakka. Klodovigin poikien aikana tuo laajetuminen tapahtui suvun keskinäisessä, kohtuullisessa yhteisymmärryksessä, kun seuraavat sukupolvet puolestaan ovat tulleet kuuluiksi juuri keskinäisten riitojen ja murhien tehtailuista.
Seuraavan sukupolven voimamiehenä nousee Soissonin hallitsija Klotarin poika Kilperik esiin ylivertaisen kavallutensa ja vallanhimonsa ansiosta ja pyrkii yhdistämään kaikki hallintoalueet omaan hallintoaluueeseensa, mutta hänen neljä veljeään estävät puuhat ja pakottavat hänet tyytymään jakoon, jonka mukaan Karibert saa Pariisin, Guntram Orlaeansin, Klotar Reimsin, Kilperik saa pitää Soissonin - Sigbert saa Metzin, mutta aika muuttaa asetelmia. Karibertin kuoltua jää häneltä kaksi alaikäistä poikaa, joita vanha kuningatar - heidän isoäitinsä Klotilda - yrittää suojella, mutta jotka lopuksi viedään Kilperikin hoviin ja turhaan pojat vetoavat setään, joka omakätisesti surmaa veljen pojat linnan salissa. Nyt tietävät toiset veljekset olla valppaina eikä Kilperik saa haluamiaan Karibertin alueita itselleen, vaan ne jaetaan kaikkien jäljelle jääneiden veljesten kesken.
Näihin aikohin Merovinkien keskinäinen juonittelu pääsee täyteen mittansa. Seuraa murhia, monivaimoisuutta ja verisiä veljessotia. Julmuudet liittyvät julmuuksiin. Neustrian kuningas Kilperik on täydellisesti jalkavaimonsa Fredegunden pauloissa. Kunnollisin veljeksistä Metzin Sigbert menee naimisiin Länsi-Goottien kunikaan Atanagildin tyttären, Brunhilden kanssa ja saa samalla mahtavat myötäjäiset, joita Kilperik alkaa kadehtimaan ja jalkavaimostaan Fredegundesta huolimatta kosii Brunhilden sisrta Galesvintaa, joka suostuu ja häät vieteään suurilla juhlallisuuksilla. Myös Kilperik saa puolisonsa mukana suuret myötäjäiset, joihin sisältyy mm. viisi kaupunkia. Heti häiden jälkeen Kilperik hylkää Galesvintan ja palaa Fredegunden luokse. Pettynyt prisessa haluaa palata takaisin kotiin, mutta Kilperik ei suostu, vaan eräänä aamuna Galesvinta löydetään kuristettuna vuoteestaan. Sigbert ja Brunhilde uhkaavat Kilperikiä sodalla, jolloin hänen on luovutettava saamansa myötäjäiset Sigbertille josta asioiden edetessä, seuranneessa kansankokouksen tehdään - kilvelle nostaen - kaikkien frankkien kuningas, Kuitenkin samassa tilaisuudessa on mukana myös Fredegunden kätyri Leudastes, joka väentungoksessa murhaa Sigbertin, mistä seuraa avoin riita Fredegunden ja Brunhilden välille. Kosto seuraa kostoa. Lopulta Fredegunde surmauttaa - kiistan alaisen tiedon mukaan - myöskin Kilperikin ja sukusodat jatkuvat, kunnes loppujen lopuksi Brunhilde joutuu tappiolle, jää Fredegunden käsiiin ja nyt jo iäkkäs kungatar revitettän neljällä villihevosella kappaleiksi.
Merovingeille valta oli pääasia, mutta hallinto ei puolestaan kovin paljoa heitä kiinnostanutkaan. Viimeinen varsinaisesti merkityksellinen Merovinki-hallitsija oli Dagobert, Kilperikin ja Fredegunden poika, jonka kuoltua hänen majordomuksensa - Grimoald yritti nostaa oman poikansa kuninkaaksi, mutta epäonnistui ja sekä isä että poika surmattiin. Vähitellen majordomukset ottivat kuitenkin yhä enemmän valtaa ja vihdoin Pippin Landelaisen avioton poika Kaarle Martel nousee majordomuksen asemassaan kuningasta mahtavammaksi ja hänen poikansa Pippin Pieni sulkee vihdoin viimeisen Merovingin perheinen luostariin ja tämän jälkeen Eurooppa yhdistyykin sitten Kaarle Suuren valtikan alle.
Niebelungen laulun tapahtumat seurailevat edellä mainittua kerrontaa, tosin taianomaisesti värittyneenä. Tapahtumat on sijoitettu Burgundin hoviin, jossa hallitsee kuningas Günther ja hänen veljensä Siegfrid. Sigfridillä on taikavoimat ja ns. "Tarnkappe" näkymättömäksi tekevä viitta. Hän on tappanut hirmuisen lohikäärmeen ja ryöstänyt Niebelungein suunnattoman aarteen. Hänen veljensä Burgundin kuningas Günther päättää kosia Iselandin - Jäämaan prisessa Brunhildeä, jättivoimat omaaavaa valkyriaa, jonka kilvenkin kannatteluun tarvitaan neljä miestä, ja joka pystyy heittämään järkälettä, jota kaksitoista miestä tuskin kukenee nostamaan. Kosioehtoihin kuuluu voittaa taistelussa tämä neitonen ja kuningas Günther tietää ettei voi voittaa Brunhildeä, mutta kun Siegfrid lupautuu auttamaan näkymättömän viittansa turvin alkaa hän
kisaan. Kun Brunhilde näyttää voimansa tekee Günther sen vielä
vaikuttavammin, tosin sen tekee näkymätön Siegfrid, mutta sitä ei tiedä muut
kuin veljekset ja Sigfridin hellä ja rakastava vaimo Kriemhilde. Kun
voimainmittely on ohi myöntää Brunhillde tappionsa ja suostuu Güntherin puolisoksi, Burgundin kuningattareksi.
Siegfrid ja Kriemhilde elävät yhdessä kaksitoista onnellista vuotta, kunnes Krimhilden ja Brunhilden välille kehkeytyy sanakopu kirkon ovella ja Kriemhilde ilmaisee salaisuuden - voittaja on ollut Siegfrid eikä Günther. Brunhilde raivastuu petoksesta ja hänen toimestaan kostoksi Hagen surmaa Siefridin metsästysretkellä ja Kriemhildistä tulee raivoava kostotar. Ratkaisu tapahtuu hunnien kuninkaan Attilan hovissa, jonne Kriemhilde on paennut ja aviotunut kuningas Attilan kanssa. Hän järjestää juhlat, joihin kutsutaan myös Burgundin hallitsijapari Günther ja Brunhilde seurueineen ja johon myös Hagen kuuluu. Loppukohtauksessa kaikki tarinan päähenkilöt kuolevat myös Kriemhilde itse ja hänen pieni, Attilan kanssa saamansa poika. Päätöksenä on todellinen jumalten tuho.
On huomattava, että tapahtumia ei eri tietolähteissä kerrota aina yhtäpitävästi, niin että kyseisssä kohdissa on otettava seurattavakseen oman harkinnan mukainen versio ja niinpä mm. myös paikat ja ajakohdat saattavat erota toisistaan. Maittakoon, että mm. Leudateksen asemasta on useita eri versioita, samoin Brunhilden ja Fredegunden välisistä tapahtumista. Kuitenkin olen tässä kirjoituksessani yrittänyt löytää keskitietä ja mielestäni useimmin käytettyjaä versioita. Hakuteoksina olen käyttänyt vakituista historiallista tukiaineistoani:
Grimbergin: Kansojen Historia 1980
Weberin Ihmiskunnan Historia 1884
Tietosanakirja Oy:n Maailmanhistoria 1917
