lauantai 14. marraskuuta 2015

KAUHU ON TULLUT EUROOPPAAN

KAUHU ON TULLUT EUROOPPAAN

Kun katselin illan tummuessa ulos ikkunasta totesin mielessäni, että tämä päivä oli kokonaan toista aikaa, kun eilinen.  Jo kauan tuo muuttuminen on ollut nähtävissä, maailmalla vallitsevassa levottomassa kaaoksessa sekä Lähi-Idästä ja Afrikasta Eurooppaan valuvina maahanmuuttajien joukkoina, mutta tämän aamun uutissa se kokretisoitui.   Kauhu oli tullut Eurooppaan.  Pelko oli tullut vieraaksemme maahanmuuttajien mukana.   

Isiksen terroristit tekivät iskun Pariisissa eilen ja toistasataa ihmistä kuoli, toisten toistasataa ollessa parhaillaan kriittisessä tilassa sikäläisissä sairaaloissa.  Lievemmin vammautuneita lienenee paljon, puhumattakaan aineellisista vahingoista, lisäksi yhtenäinen, vapaa Eurooppa Schengen-sopimuksineen kärsi kovan kolauksen.  Se ei enää ole turvallinen, vaan terrorismin pilvet ovat nousseet taivaalle.  Missä päin maanosaamme, mitä tahansa juhlaa, tai urheilun massatapahtumaa vietetäänkin, peruselementtinä siihen kuuluu tästä lähtien pelko.  Lähi-Idän kaaos lepää hiljaisena kaiken yllä ja pakolaisten nimellä tulee jatkuvasti massoittain terroristeja Eurooppaan.  Sen jokaiseen maahan, myös meille ja me otamme heidät vastaan.  Annamme suojaa, ruokimme ja hoidamme heidät.  Tulee mieleen De la Fontein' in faabeli - elänsatu, joka kertoo suutarin syksyllä löytämästä kohmettuneesta käärmeestä, joka sisällä talossa, lämpimän takan edessä löytäjänsä elvytettyä sen, se virkistyneenä puraisi hoivaajaansa käteen.  

Oliko sattuma, että tämä isku tapahtui 13. päivä perjantaina, vai oliko kysymyksessä sattuma. Olen kirjoittanut kyseisestä päivästä ja sen merkityksestä jo eräässä aikasemmassa blogissani ja huomasin, että alkuperäisen perjantain tapahtumat, jotka niinikään olivat tapahtuneet Ranskassa (14.10.1314) tapahtuivat nyt, tasan 701 vuotta ja yksi kuukausi myöhemmin. Kysymyksessä olivat silloinkin Lähi-Idän ja Euroopan väliset tapahtumat, joita terroristit ehkä nyt halusivat juhlistaa. 
Joka tapauksessa perjantai 13. päivä oli jälleen maineensa veroinen.  
Olen puhunut puolikuun karavaanista ristiretkien vastatapahtumana.  Se on alkanut pikkuhiljaa vuosikymenien saatossa, vilkastunut koko ajan ja jatkuu nyt massaliikkeenä. Muslimit tulevat ja kansoittavat Euroopan. Tulevat itsevarmoina, ja tehtävästään tietoisina, aikomuksenaan alistaa alkuperisväestö ja käännyttää se islamin opin pappisvaltaan, kylmään, kovaan ja rakkaudettomaan uskontoon, joka osoittaa tarkoituksensa ja tapansa terroriteoillaan. Joka kasvaa vihasta, vaatii hampaan hampaasta ja tappaa Allahinsa kunniaksi. Vaarallisen momentin muodostaa uskomus, että uskontonsa puolesta kuolleet pääsevät automaattisesti paratiisiin, he eivät joudu kuollessaan mustien enkeleiden kuulusteluun, jota muslimit nimen omaan pelkäävät.

Islamin keskeisessä roolissa ovat enkelit, joista arkkienkeli Gabriel on toiminut Muhammedin mukaan islamin uskonskonnon ilmoittajana. Lucifer hallitsee helvettiä, jonka portteja vartoi yhdeksäntoista enkeliä.  Muslimin kuollessa tulee kaksi mustaa enekeliä hänen luokseen kiusaamaan häntä kaikin tavoin, josta pääasian muodostaa kuulustelu ja tivaaminen kuka on kuolleen jumala ja profeetta.  Nämä tiedot ovat luettavissa ja tarkennettavissa internetissä islamin omilta sivuilta ja samoilta sivulta voi hakea kaiken muunkin asiaa koskevan tietämyksen.

Ennen EuroopanUnionia ja Schengen-sopimustakin oli Eurooppassa eurooppalaisen hyvä liikkua. Rajavalvonta piti siitä huolen ja lisäksi siitä, että ei-toivottuja henkilöitä ei pääsyt maahan enempää kuin paperittomia kulkijoitakaan.  Kyseinen järjestys oli hyvä ja sillä suojauduttiin juuri nykyisen kaltaisilta joukkovaelluksilta.  Maahan tulivat ne joilla oli lupa ja viipyivät niin kauan kuin luvat olivat voimassa.  Hallitsematon muutoliike on vaarallinen, vaikka tiedettäisiinkin muutamat mukana tulevat teroristeiksi, joka tapauksessa mukana tulee automaattisesti aina joitakin ylimääräisiä, sitäpaitsi muuttoliike on jo niin paisunutta, että jokaisessa EU-maassa on tietty harmaa asujaimistonsa, jonka henkilöllisyys pitää selvittää nyt jälkikäteen ja miten sen selvittää?
Voisiko ajatella niin, että maahantulija on tietyn ajan kuluessa velvollinen tekemään itse rekisteröitymisilmoituksensa, josta saatava todistus olisi viranomaisen vaatiessa esitettävä ja jota ilman olevat henkilöt ko. määräajan kuluttua voitaisiin välittömästi karkottaa.