perjantai 31. lokakuuta 2014

PARI LÄPIHUUTOJUTTUA JA VÄHÄN VILLOJA



PARI  LÄPIHUUTOJUTTUA  JA  VÄHÄN VILLOJA




Viime aikoina olen pyrkinyt ottamaan käsiteltäväkseni vain harmittomia asioita, mutta nyt tuli jälleen vedettyä pari hernettä nenään.  Kaksi asiaa joita ei voi kommentoimatta nielaista. Molemmat eri aloilta ja vielä samana päivänä.  Mietin pitäisikö laistaa, mutta jos sen tekisin ei hengitys tasaantuisi.  Toinen on ruotsalaisten terrorismin suosiminen ja toinen  Suomessa jo jokapäiväinen, pelkkä

läpihuutojuttu - uutinen  siitä, että meikäläiset kaivavat  jatkuvasti taloudellisesa mielessä omaa hautaansa.  Sen mukaan suomalainen robotteja rakentava automaatiofirma on myyty japanilaisille. Näin maamme aivovuoto jatkuu ja kansan elinehdot kutistuvat.  Korkea teknolaogia lähtee.  Työpaikat katoavat.  Elämä taantuu. Henkilökohtaisesti olen tosin jo monasti todennut ettei  minulle itselleni tätä enää sataa vuotta kestä, mutta miten tulevat suomalaiset tämän päivän nuoret elämään?

Pentti soitti minulle muutama päivä sitten.  Hän lähti 1960-luvulla Ruotsiin ja jäi sinne.  En ole tavannut häntä kolmeenkymmeneen vuoteen vaikka hän kuuluu parhaisiin ystäviini.  Molemmin puolin olemme etsiskelleet yhteyttä ja nyt se löytyi kun sain hänen lähettämänsä kortin.  Oikea osoite siinä oli ja aikaisemmin netistä löytämäni puhelinnumerokin osoittautui oikeaksi, vaikka aina kun yritin soittaa se ilmoitti ettei numero ole käytössä.  Samoin oli Pentti yrittänyt soittaa minulle kertaakaan läpi pääsemättä vaikka hänenkin saamansa numero oli oikea.  Postitse se yhteys löytyi, että ei mollata postia.  Sattui nimittäin niinkin, että kymmenkunta vuotta sitten, ainakin tuolloin jatkuvasti maapalloa kiertävä IBM:n tietokoneguru Harri Levänen oli lähettänyt minulle Brasiliasta kortin osoitteella: Antero Mehto, Muurame, Siellä jossakin papinkanslian takana Suomi Finland - ja se tuli perille.  Kiitokset Brasilian ja Suomen posteille, lähettäjää olen jo kiittänyt. Vaan lähettihän Harri Interrail matkaltaan 1980-luvulla konjakkipullonkin postipakettina kotiin ja perille oli sekin tullut, tosin pullo oli matkalla särkynyt. 

Ruotsalaiset ovat muuten jälleen kunnostuneet pohjoismaisessa yhteisössämme.  Valtaan noussut vasemmistohallitus  tunnusti palestiinaisen terroristijärjetö Hamasin hallitseman virtuoosi-valtion. Kyseinen valtio on todella virtuaalinen.  Ei ole maata, ei järjestäytynyttä hallintokoneistoa, on vain kaksi keskenään nahistelevaa  ryhmää, joista toinen - Hamas - on kansainvälinen terroristijärjestö.  

Ruotsi ei tosin ole ainoa kyseisen virtuaalivaltion tunnustanut maa, mutta normaalin mittapuun mukaan ei voi muuta kuin ihmetellä eräiden länsimaiden omituista asennoitumista kysymyksessä Israel kontra palestiinalainen Hamas.  Sivistysvaltio Israel terroristien kiusaamana.  Rauha Gazzassa olisi vallan mahdollinen, jos Hamas ei pyrkisi toteuttamaan valaansa tuhota Israel. Jos Hamas lopettaisi raketeilla leikkiminen ei juutalaisilla olisi mitään syytä pommittaa Gazzaa, tuskin haluakaan ja kun varmaa on, että joka kerta kun Hamas hankkii israelilaiset kimppuunsa on gazzalaisilla edessään täystuho.  Vaikka sinne annettaisiin kuinka paljon kehitysapua, tai mitä tahaansa apua se käytetään aseostoihin ja tunnelien kaivamiseen ja vähän väliä Gazzassa jatkuva Hamasin rakettileikki saa Isralin,  maailman kolmanneksi voimakkaimman asemahdin,  tekemään uuden puhdistuksen. Voimme asettaa itsemme ajatusleikillä samanlaiseen tilanteeseen: eihän meidän tarvitsisi laukaista yhtä tai kahta rakettia enempää itään päin, kun jo saisimme maailman toiseksi mahtavimman sotakoneiston lopetamaan rakettitouhumme voimakeinoin.  Niin kauan kun palestiinalaista Hamasia tuetaan taloudellisesti, tai sympatialla konflikti jatkuu.  On yleisesti tiedossa, että Hamas on vannonut tuhoavansa Israelin, Lähi-Idän demokraattisimman ja kehittyneimmän valtion ja informaatiosodan vuoksi terroristit haluavat marttyyrejä - naisia ja lapsia - joita kootaan teuraiksi isralilaisten ennalta varoitukseksi ilmoittamiin pommituskohteisiin, jotta kuolleiden määriä voidaan ilmoittaa jälleen maailmalle, Hamasin taistelijathan itse asuvat rottina kaivamiensa tunneleiden suojissa.

Palestiinalaisen virtuaalivaltion tunnustaminen tuntuu  olevan vasemmistolaisten hallitusten  ja yksilöiden höyryjä.  Tulkoon valittaen mainituksi, että näihin tunnustamismyönteisiin kuuluu mm. entinen presidentti Tarja Halonen.

Tässä hiemen omia ulospäästöjäni,