VAUHTISOKEUTTA - YMMÄRRETÄÄNKÖ RAHAN ARVO

VAUHTISOKEUTTA?

Kun aloitin tämän blogini pitämisen kaksi ja puoli vuotta sitten oli tavoitteenani kertoilla oman kirjavan elämäni monenmuotoisista kuvioista, onhan siinä ollut monta ympyrää ja aikomukseni on jatkaa ainakin jo alottamani kuvaukset loppuun.  Joskus tulee pausseja, ajatus ei tahdo juosta  ja minulle henkilökohtaisesti olisi erittäin tärkeää pitää niiden juoksua yllä.  Toisena ajaksena minulla oli yrittää osaltani tuoda yhteiskunnassamme esiintyviä epäkohtia esille.  Idealistisesti?  Mutta näitä esilletuojia kun tuntuu riittävän vähän joka sektorille, ja niiden vaikutus on yhtä tyhjän kanssa, olen tullut siihen tulokseen etteivät ne juurikan ihmisiä kiinnosta.  Ei ainakaan niitä joilla menee hyvin ja ne joilla ei mene osaa valittamisen kyllä itsekin.  Älykäs huomio?  Niin ehkä myös lauserakkene, jonka jonakin päivänä rakentelin ja raapustin kirjepaperin nurkkaan:

Kun vedän laatikon auki

minä näen, mitä hyvää maailma on minulle antanut.

Ja kun minä vedän toisen laatikon auki

löydään vielä enemmän tavaraa.

Kun sitten tutkin sitä huomaan,

että suurin osa siitä on rojua

ja sekin vähä mikä on käyttökelpoista on turhaa

Paljon turhaa rojua...

...

Kaikki on turhaa,

turhuuksien turhuutta.

- Niin sanoi saarnaajakin.

---

(ja oli oikeassa).

No minä jatkan.  Niin kauan kuin saan jatkaa!   Ja voin jatkaa, mutta sitten kun en enää jatka - harvakseltaankaan - on hyvä huomioida, että jotakin radikaalia on tapahtunut joko jaksamiselle, tai sille saanko jatkaa..!

Tämän kahden ja puolen vuoden aikana on tapahtunut paljon ja elämäni muuttunut.  Minä olen huomannut tulleeni vanhaksi, vauhtisokeuttani vaan en ole sitä aikaisemmin huomannut.  Olen saanut myös vakituisen seuralaisen.  Taitamme nykyään matkaa yhtäjalkaa herra Parkinsonin kanssa, josta ei kylläkään ole apua, päin vastoin, joskus se vaan voi olla vähän hankalakin, kuitenkin se osaltaan on saanut minut ajattelemaan elämän rajallisuutta ja sitä miten nopeasti se on mennyt.  Kymmenen vuotta sitten en ajatellut ajan mittaa, nyt se voi olla vielä vuosi, tai kymmenen?  Aluksi sen ajatteleminen oli jäytävää, pelottavaakin, vasta sitten kun totesin, että se kuuluu osana elämän kierokulkuun on ajatus rauhoittunut - tyyntynyt, olisinpa vaan valmis, mutta tiedän että en koskaan voi olla sitä kylliksi. 

Enää ei blogin pitäminen ole minulle erikoiseemmin  tarpeellista ja kaltoin kohdellut valittakoon itse tykönään. Minulle pitäisi riittää kun vaan aamu on hyvä ja vointi kohtuullinen, muusta ei juuri paljoa pitäisi välittää, vaan välitän kuitenkin...

Tänä aamuna löysin Keskisuomalisen Lyhyet- palstalta mielestäni erikoisen hyvän ja ajankohtaisen ajatuksen:

Vauhtisokeus lienee tämän aikamme tunnussana ja se esiintyy kaikkialla ja etenkin juuri nyt, tämänhetkisessä yhteiskunta elämässämme.  Pitää olle hirveän paljon, tai hirveän vähän. Tasapuolista ei voi olla. Eikä niin - Mestarimmekin sanoo, että "jolla pajon on sille paljon annetaan, jolla ei mitään ole siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on".  Tänäpäivänä vallitsee yhteiskunnassamme kovat arvot.  Raha merkitsee , mutta enemmän kuin ennen.  Joskus puhuttiin miljoonista paljona, nyt ei miljarditkaan riitä.  Kolme miljardia pitää leikata, puolet veroina ja puolet säästöinä (Jotka todennäköisesti kohdistuvat sasiaaliseen puoleen, Minuun ja vanhuksiin.  Seitsämän miljardia annettiin Kreikkaan, pois meidän hyvinvoinnistamme. 

Kuinka paljoksi miljardin miellät?  

Miten keveänä summana hallitus valtion nimissä heittelee miljardi-käsitettä.  Tuntuu joskus, että ministerit eivät oikein sitä tiedä, tai heillä ole vertauskohtaa.  Ei sitä käsitä eduskuntakaan, rahat kun eivät ole heiltä itseltään pois.  Hei kun istuvat ainaisessa palkkakuopassaan, joka syvenee sitä mukaa kun laidat nousevat ylemmäksi.  Ja mitä enmmän kuoppakorotusta saadaan sen korkeammaksi laidat nousevat.  Äänestäjät näkyvät vain vähän vaalien alla, jos viitsii pikkasen kurkottaa, tai kehtaa.  - Kun olisi niin paljon kiusallista selitettavää.

1970-luvulla Kalevi Sorsa hävitti Imartran kuvputkitehtaaseen 500 miljoonaa ja silloisen rahan mukaan laskettiin, että sillä olisi saatui omakotitalo joka kahdesadan metrin välein Helsingistä Ivaloon. Jermu Laineen tulli-epäselvyydet maksoivat valtille samoihin aikoihin neljäkertaa enemmän n. 2 miljardia.  Siinä välillä, puoluekentässä demari-pomot puolestaan antoivat punaisen rahan palaa.  Ulf Sundquist ja Eero Rantala tuhosivat ohimennen OTK:n ja sen liitänniset mm. Suomen Työväen Säästöpankin ja Vakuutusosakeyhtiö Kansan.  Olli-Pekka Heinonen poltti Saksa ilmatilaan 4 miljardia, nämä tosin ovat markkoja, mutta summa lienee tänäpäivänä euroissa laskien samaa luokkaa.  Eikä kukaan näistä herroista joutunut vastuuseen, tai kärsinyt kupruistaan henkilökohtaisesti, tai joutunut taloudelliseen vastuuseen.  Eivät korvanneet mitään, vaan suomalaiset maksoivat nuo hölmöilyt veroilla hiellä ja verellä.  EU:hun liittymisen odotettiin tuovan kansalle halpaa huvia halvan auton, bensiinin, viinan ym. muodossa.  Ei tuonut.  Halpoja, käytettyjä autoja tosin olemme saaneet hakea Saksasta, mistä autokantamme ei juuri ole nuortunut, tosin muuttunut vähän paremmaksi. Itsekin kävin hakemassa, mutta veroja piti silti maksaa, alkuun hakijoita rokotettiin vielä, niin että on valtion on pitänyt maksaa palautuksia vielä näihin päiviin asti.  Lama syvenee.  Vienti ei vedä, mutta ulkomaan kauppa käy hyvin.  Itärajalla asuvat hakevat bensan Venäjältä ja muut viinan Virosta.  Hallitus nostaa viinan hintaa milloin talouspoliitiikan, milloin sosiaalipolitiikan nimissä, kansa vastaa jaloillaan hakemalla sen Virosta.  Näin suomalaiset matkailevat, Alko maksaa matkat ja verotulot vähenevät entisestään.  

Ei halunnut kansa euroa, Paavo Lipponen halusi.  Kertoi, että Mastrichtin sopimus pakotti Suomen liittymään rahaunioniin.  Ei pakottanut Ruotsia, tai Tanskaa, tai Englantia.  Ja nyt kynnetään sysvässä lamassa, kun Ruotsi ja Tanska  keluvat kruunullaan ja Englanti pitää kaksoishintaa punta-kontra-euro.  Ja Paavo Lipponen, (joka ei päässyt EU:n toimitusjohtajaksi?)

johtaa ja perustaa omia lobbausfirmoja, joten sopii kysyä paljonko venäläiset maksoivat Suomenlahden kaasuputken konsultoinnista.  Konsultoinnistaanhan Paavo otti rahat, munauksistaan vastuun, ei tosin taloudellista, vaan poliittisen - ja jäi eläkkeelle.

Mitenkäs paljon se miljardi oikein on.  Aika tähtiteteellistä, joskin tietokoneen ruudulla, se voi näyttää kohtuulliseltakin.  Kuitenkin, jos uusia sadan euron setelinippuja pantaisiin päällekkäin, yhteen miljardiin niitä menisi 100.000 nipppua, toisin sanoen siitä tulisi 1 kilometriä korkea pylväs. Kreikkaan annoimme siis seitsämän kilometriä euroja.  Olisi syytä pikapuolin erota EU:sta, että pääsisimme edes jotenkin kunnialla ko yhtymästä, joskaan emme omillemme pääse enää ikinä. Hyvän kuvan antaa myös seuraava esimerkki:  Parhaillaan pilareiden varaan, kerrostalojen kattojen tasalle, betonista rakennettavaa monikaistaista Pietarin ohitustietä on valmiina 30 kilometriä ja tähän saakka se on maksanut neljä miljardia euroa.  ja toinen esimerkki: 70 miljardilla olisi 70.000 suomalaista saanut 100.000 euron arvoisen asunnon. Tästä huomaamme summien valtavat mittasuhteet ja mitä ja miten paljon olisimme saaneet hukatuilla rahoilla aikaan. Vaikka me kauhistelemmekin tilannetta näyttää  Suomen hallituksella kuitenkin olevan varaa olla antelias, vaan kovin näyttävät tulevan ne komissaarin vakanssit kansalle hintoihinsa, siinäkin tapauksessa, että Stybb´istä Kataisesta ja mahdollisesti Virkkusestakin päästäisiin eroon. (Hommaamalla heidät kyseisiin suojatyöpaikkoihin). 

Vauhtisokeutena minä muuten ajattelen hallituksemme harjoittamaa rahanjakoa.  Valtion nimissä matkustelu maksaa ja matkoilla ollessa jaetaan aina rahaa.  Velaksi otetusta annetaan avustuksia ja velkaa.  Siinä missä ennen paljoksuttiin miljoonaa puhutaan nyt - lonkalta heittämällä - miljardista.  Paljoutta ei nähdä eikä summia koeta konkreetisina jai juuri sen vuoksi, kun aikaansaatuja tappioita ei tarvitse kokea henkilökohtaisina menetyksinä.

Huh-huh.  Tuntuu taas elämä palaavan, kun sai laskettua paineita, paljon jäi vielä hampaankoloon, mutta vauhtiin pääsy ja uuden tekeminen onkin sitten  jälleen kovan ponnistuksen takana.  Olisihan tätä mieluisampi kirjoittaa, jos saisi joskus palautettakin, muuten tämä on kuin korpeen huutamista. 

PYSYYKÖ SUOMI ELOSSA

MITEN SUOMALAISET AIKOVAT PYSYÄ HENGISSÄ?

Kas siinä pulma, ainakin hyvä kysymys.  Miten yhteiskunta yleensä voi toimia ja sen puitteisiin rakentunut elämä jatkua, kun sitä tukevat elementit vähitellen katoavat.  Häviävät?  Hukataan?

Kun Rautaruukki sulautettiin ruotsalaiseen teräsyhtiöön, oli se viimeinen naula henkiseen kestävyyteeni esitetyn kysymyksen suhteen.  Miten ihmiset elävät, kun työn tekemisen mahdollisuudet häviävät. Firmoja kaatuu, ja ihmisiä jää työttömiksi, sille ei voi mitään, mutta kun ne kaadetaan ja siten lisätään massatytöttömyyttä vaikuttaa se silloin jo rikolliselta toiminnalta.  Rautaruukin tapausta puolustellaan pakon sanelemaksi ja tehtyä liittymistä välttäättömäksi, mutta onko se sitä.  Lienee kyllä, mutta kun ruotsalaiset - joilla itsellään on suurin piirtein  samat ongelmat - ovat jälleen kerran ottamassa ohjat suomalaislta, herää kysymys: miten he aikovat hoitaa ja rahoittaa Rautaruukki-vainaan tappiollisen toiminnan oman tappiollisen toimintansa ohessa - ja pysyä pystyssä?

Tähän on ruotsalaisilla vastaus - Wallenberg on sanonut, että ei ole niin hyvää firmaa, jota huono johtaja ei onnistuisi kaatamaan, eikä niin huonoa firmaa jota hyvä johtaja ei saisi jaloilleen.  Ja tulokset näyttävät, että he itse uskovat siihen, myös heidän toimintansa tuloksellisuus osoittaa sitä. Johtoporras on omaksunut kyseisen periaatteen ja ei ainostaan johtoporras, vaan koko organisaatio on saatu omaksumaan sen ja kun koko organisaatio noudattaa sitä ja kun porras portaalta syntyy tulosta, niin huonoissakin olosuhteissa on mahdollista yltätää positiiviseen lopputulokseen. 

Puolen vuosisadan kuluessa Ruotsi on työllistänyt oman työvoimansa lisäksi reilut 400.000 suomalaista, puhumattkaan sadoisatuhansista etelä-euroopasta ja kaukoidästä tulleista siirtolaisista ja mahanmuuttajista. ja hoitaa edelleen heidän eläkkeensä ja elämisensä - myös niiden jotka eivät laisinkaan ole osallistuneet työelämään.

Olemme menettäneet ruotsalaisille monta työllistävää tuotannon alaamme:  Sonerahan - Suomen Valtion "Kruunun jalokiven" kippasi Olli-Pekka Heinonen puolihuolimattomasti Svea-mamman syliin.  Sinne meni Turun Sinapit, Paasivaaran magariinit, Marlin mehut - Fazerkin oli menossa saman tien, mutta suomen-ruotsalaiset huomasivat onneksi keskeyttää kaappauksen.  Jukka Härmälä taituroi Enso-Gutzeitein ruotsalaisen Storan alaisuuteen.  Nyt meni Rautaruukki...

Kun tuotteiden kysyntä maailmalla hiljenee markkinoiden kyllästymisen vuoksi, se ilman muuta aiheuttaa tuotannon rajoittamista ja tutotantolaitosten alasajoja ja niinpä on selvää, että vaikka Suomeen työpaikkoja jääkin, ajavat ruotsalaiset vastaisuudessa   ensimmäiseksi Suomessa omistamansa tuotantolaitokset alas ja potkivat niiden työntekijät kilometritehtaalle. Me siis elämme nyt myös Rautaruukin osalta odotuksessa, että saamme sieltä ensimmäiset työttömät sosiaalitoimistoihin.

Nokian menettäminen oli suomalaiselle teollisuudelle jättimäinen suonenisku.  Makapuhelinhan on tähänastiseen perusmuotoonsa saakka suomalaisten kehitämä.  Suomalaisen insinöörityön taidonnäyte, jota meillä ei enää ole.

Tässä kohden tulee mieleeni pieni spekulaatio:  Jos Nokian puhelimet olisi kaikki valmistettu Suomsessa, olisi se merkinnyt työtä sadalletuhannelle työntekijälle, ehkä suuremmallekin jokolle.  Se olisi merkinnyt työllisyyteen ja valtion talouteen vakautta.  Töitä alihankkjoille.  Hyvinvointia kansalle   Yleensä se ollisi merkinnyt meille jollakin tavalla samaa kuin Norjalle öljy. 

Puhuttaessa valmistuksen soputtamisesta Suomeen nousee eteen kustannustekijät ja on totta, että suomalaisella mentaliteetillä mitaten kaikki olisivat vaatineet "omaa osuuttaan tutotosta", mikä olisi merkinnyt muualla maailmassa kehittyville vastaaville brändeille kilpailuetua, mutta:  Olisi pitänyt luoda erikoisen hyvät mallit ja sovittaa hinnat niiden mukaan.  Olisi siis valmistettu vaikkapa vähemmän ja todella korkealaatuisia puhelimia - mukana luxusta.  Sanon tämän siksi, että toivon Jollan ottavan tämän seikan huomioon, sillä jos nyt olosuhteiden pakosta halvan työvoiman maihin pitäisi turvautuakin, vain halvimmat mallit valmistettaisiin siellä.  Kotimaassa valmistettaisiin parhaat ja kalleimmat mallit, joiden myyntiä siivittäisi nimen omaan laatu ja myynti, ainakin kotimaassa olisi taattu.

Lapsihallitus on touhunnut melkein mitä sattuu.   Sen politiikka on ollut tempoilevaa ja masentavaa.  Kaikki muutkin tulokset ovat jääneet laihoiksi. Eräs sen pääteemoista Sote-uudistus on jäänyt tuloksiltaan laihaksi ja siitä näyttää (toivon mukaan) tulevankin pannukakku.  

Seuraavassa jatkan tästä:  Mihin meidän rahamme ovat joutuneet?  Mihin on hävinneet kuudenkymmenen vuoden nousukauden ansiot?  Miten oli ennen nykyiseen verrattuna.  Tästä tulen kertomaan kahdeksankymmenen vuoden tietämyksellä.

Jatkan tätä aihetta sivuten blogilla: "Vauhtisokeutta".

TYYLITELTYJÄ KUKKAKUVIA

MUUTAMIA TYYLITELTYJÄ KUKKAKUVIA - PITKÄSTÄ AIKAA... 

(C) AM Tässä muutamia kuvia ruusuista, tuoksua en niihin saanut.

KUVA - UFOT - ONKO NIITÄ?

HYVÄÄ VUOTTA  2014    

UFOT - ONKO NIITÄ

Olemme yli kuukausi sitten päässeet joulusta ja vaihtaneet toisen vuosituhannen uudelle lukemalle, sen vuoksi lieneekin syytä toivottaa kaikille blogini seuraajille hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2014.

Viime vuodelta minulta jäi joitakin aiheita kesken ja tarkoitus on paneutua niiden käsitttelyyn, mutta tässä välillä ajattelin tehdä uuden aluevaltauksen  ja esittää kysymys:  Ufot - onko niitä todella? Henkilökohtaisesti uskon niiden olemassaoloon, kuitenkin:  mitä ne ovat ja mistä ne tulevat, onkin mielestäni melkoisesti vaikeampi kysymys. Aikaisemmin olen tässä blogissani  julkaissut "puolivillaisen" kirjoitelman tietynlaisesta kehitysopin munnoksesta, josta alkuosan olen poistanut , mutta loppuosa, joka käsittelee juuri tässä esittämääni kysymystä on edelleen löydettävissä aikaisempien kirjoitusteni joukosta ja sivuaa juuri näitä asioita.  Se on mielenenkiinnosta virinnyttä päättelyä, mutta sen toisessa osassa kertomani tapahtuma ufosta on totta.  Kaksi ihmistä, äitini ja veljeni näkivät sen, - kyseisen oudon tapahtuman ja nyt vielä elossa oleva veljeni vakuuttaa edelleen tapahtuman todeksi.

Ufoista kyseen ollen liikutaan alueella, josta puhumista pidetään höyrähtäneenä.  Josta puhujille ehdotetaan psykiatrista "täyshoitolaa" ja kun se lienee yleinen mielipide on siihen tyydyttävä ja tuo tyytyminen merkitsee sitä, että kaikki ne joilla on kyseisiä kokemuksia mieluummin vaikenevat, kuin haluavat tulla leimatuiksi.  Kuitenkin näitä näkijöitä on ja uskallan väittää, että vastakkaista mielipidettä kannatavienkin joukossa on epävarmoja. Mielenkiintoinen seikka muuten, että tiedustellessni asiaan littyvia kysymyksiä asiantuntijoilta, vatauspostissa mainittu Ufo-otsikko aiheutti sen leimaamisen roskapostiksi, mikä sinänsä ei haittaa.  Mielestäni se osoittaa vain tiettyä, yleisesti omaksuttua käsityskantaa.

Tämä on siis yleinen mielipide, uskomus, mutta eikö epäuskottavampaa voisi olla, että kun Maa ja me olemme maailmankaikeudessa häviävän pieni kokonaisuus, niin olisiko aivan mahdotonta ajatella, että elämää esiintyisi jossakin muuallakin, kuin Maassa ja että vain me olisimme ainoa inhimillista elämää edustava populaatio tässä valtavan suuressa maailmankaikkeudessa?  Kun mielestäni maan ihmisen  tietämys, joka edelleen lisääntyy  on jo yli neljäkymmentä vuotta sitten tehnyt mahdolliseksi maasta lähteneen "ufon" käynnin kuussa ja niin ollen maan  ihmisen vierailun Maan ulkopuolella olevalla taivaankappalella, niin eikö voi ajatella etteivätkö pitemmälle kehityksessä ehtineet "avaruusihmiset" voisi tutkia meidän olosuhteitamme? Käydä maamme läheisyydessä aivan samassa tarkoituksessa kuin mekin lähetämme luotaimia ja tutkimme avaruutta ja vieraita taivaankappaleita.
Kysymys on monisäikeinen, mutta mielestäni kuitenkin mahdollisuus elämän olemassa oloon ja sen esiintymiseen muilla taivaankappaleilla on käsitykseni mukaan paljon suurempi, kuin olettamus maan ihmisen ainutlaatuisuudesta.  

Joulukuun 11 päivänä, omana syntymäpäivänäni kävivät ystäväni onnittelemassa. 
Kuvasin iltaruskoa ja Olympus-Pen mini-järkkärini tallensi muiden muassa kolme kuvaa heidän käynnistään.  Olaanpa mitä mieltä hyviinsä, mutta kukaan ei ole osannut selittää kuvia, Ufo-tutkija kuitenkin kaikkein järkevimmän.  Kirjoitan tarkemman selostuksen kuvan kerättämistä reaktioista, siihen saakka kukin voi pohtia itse tykönään.  Suomalainen uskoo vasta kun itse näkee, mutta miksi ei usko vaikka näkeekin?  Kaikista kuvista on kameran antama tarkka raportti. 

KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN  (C)  AM 

MUUTEN:  GOOGLE TOIVOISI JA MYÖS ITSE TOIVON, ETTÄ TÄMÄN BLOGINI KEHITTYISI MONIPUOLISEMMAKSI... sen vuoksi toivon kommentteja ja kannanottoja.  Mahdollisten kysymysten suhteen (ainakin) yritän perustella näkemyksiäni.