RUOTSINKIELEN ASEMA SUOMESSA
Viimeaikoina on maassamme, niin kouluissamme kuin julkisessa meediasakin keskusteltu ja kiistelty ruotsinkielelen opetuksesta kouluissamme, nimenomaan pakkoruotsina ja siinä yhteydessä on mielestäni esitetty verrattain subjektiivisia ja nurkkakuntaisia ajatuksia.
Pakkoruotsia?
Mielestäni on täysin luonnollista, että maassamme opetetaan käytössä olevia, maamme virallisia kieliä ja toinen kotimainen kielemme on nimen omaan ruotsi. Kun sitä opetetaan niin mielestäni se on hyöty, mutta sen pitäisi olla vapaaehtoista, Suomen kansalaisilla on kyllä oikeastaan velvollisuus osata ruotsia, (samoin kuin ruotsinkielisillä suomea) eikä lainkaan pakolla, vaan täysin luonnollisesti, omatoimisesti ja vapaaehtoisesti.
Sveitsi on monessakin suhteessa Euroopan mallimaa. Demokratia toimii ja on toiminut koko Sveitsin liittovaltion olemassaolon ajan. Kun Urin, Unterwaldenin ja Schwyz´in miehet vuonna 1307 kokoontuivat Rüttl´in niitylle Werner von Scheideneckerin toimesta vannomaan verivalaa vapauttaakseen alueensa Itävallan Habsburgien alaisuudesta, alkoivat toiset kantonit, yksi toisensa jälkeen liittyä mukaan ja nykyään Sveitsin liitovaltio käsittää yhteensä kaksikymmentäkuusi kantonia, jotka puhutun kielensä, alueidensa, jopa kansallisuuksiensakin erilaisuudesta huolimatta ovat jo 800:n vuoden ajan säilyttäneet yhteenkuuluvaisuutensa, ja yksimielisyytensä. Kaikilla on yhteinen henki: ylpeys sveitsiläisyydestään ja ja tahto toimia yhteiseksi hyväksi. Olisi paljonkin asioita, joista voisimme ottaa oppia, mutta pyrkimykseni oli päästä tällä alustuksella kielikysymykseen. Sveitsissä puhutaan nimittäin neljää eri kieltä: saksaa, ranskaa, italiaa ja retoromaniaa ja vaikka viimeiksimainittuja on kuusimiljoonaisesta väestöstä vain noin parisataatuhatta, on kaikilla samat oikeudet, samoin kuin velvollisuudetkin. Jokaisella kantonilla on oma kielellinen autonomiansa, mutta useimmat sveitsiläiset puhuvat kuitenkin vähintään kahta maassa käytettävistä kielistä. Sveitsin frangi, Euroopan vakain valuutta on jo kokonsakin puolesta muista eroava ja tekstit siihen on painettu kaikilla maan neljällä virallisella kiellä. Myös hallintotapa noudattaa tasapuolisuutta, ei pelkästään kantonien koon, vaan myös kielen perusteella. Presidentin ja pääministerin toimet ovat määräaikaisa ja vuorottelevat eri kansallisuuksien kesken. Pulmakysymykset pyritään ratkkaisemaan kansanäänestyksellä, jos tietty kansalaisten tai kantonien määrä sitä vaatii.
Meillä on Ruotsin kanssa pitkä yhteinen historia, olkoonkin sitten, että koko Ruotsin vallan ajan olimme velipuolen asemassa, mutta länsimainen sivistyksemme, uskontomme ja eurooppalainen inditeettimme on tullut Ruotsin kautta. Ensimmäisellä ristiretkellä, jonka kuningas Erik IX Pyhä, teki maahamme v. 1152 ja liitti siten meidät länsimaiden piiriin alkoi maassamme hidas, mutta varma länsimainen kehitys, joka muutoin melko varmasti olisi tullut meille, toista tietä - Venäjältä ja niin muodoin kokonaan toisenlaisena. Vaikka heimomme onkin lähtöisin Volgan varrelta ja Venäjällä asuu edelleen useita suomensukuisia kansoja on Suomalais-Ugrilaisen rodun luonne lähempänä pojoismaista, kuin slaavilaista luonnetta, melankolisia tosin molemmat, mutta siihen se sitten loppuukin.
Vielä satakunta vuotta sitten Moskovan seudulla asuva sukulaiskansamme mordvalaiset puhuivat kieltä, jota suomalainen saattoi ymmärtää, mutta he eivät ymmärtäneet suomalaisten puhumaa nykysuomea.
Sivistyksemme ja elinkeinoelämämme alkoi luonnolliseti ensimmäiseksi kehittyä niissä osissa maata, jotka joutuivat eniten takemisiin ruotsalaisten kanssa. Uskontomme tuli lännestä ja rakensi pohjan läntiselle sivistyksellemme, ollen samalla tärkeä tekijä moraalisääntöjemme ja yhteiskunnallisten käytöstapojemme kehittymisessä. Ruotsi on alkuperäinen siltamme Keski-Eurooppaan ja vaikka olimmekin tuolloin alistetussa asemassa ruotsalaisiin nähden, meillä oli periaatteessa samat oikeudet kuin ruotsaalisillakin. Jo alkuajoita saakka huolehtivat kuninkaat meidänkin asiostamme, mm. jo varhaisessa symbioosi-vaiheesa kuningas Maunu Ladonlukon säätämät lait takasivat sen ettei meille milloinkaan muodostunut feodaaiyhteiskunnalle ominaista maaorjuutta.
Kustaa Vaasa, erämaidemme asuttaja kohteli suomalaisia oikeudenmukaisesti ja Juhana-herttuan aikana olimme jo melkein itsenäisiä. Poukkoilen nyt ajassa edestakaisin, mutta ehkä se ei haittaa, kun nyt en etsi johdonmukaisuutta, vaan olennaisia yhteneviä asioita.
Kolmikymmenvuotisessa sodassa Kustaa II Adolf´in joukoissa parhaimmiston muodostivat Kustaa Hornin ja Åke Tott´in johtama suomalainen sotaväki, Torsten Stålhandsken ratsuväki, Hakkapeliitat. Luonnollisesti mukana oli paljon kunnostautunutta suomalaista upseeristoa, muodostihan kolmekymmenvuotiseen sotaan lähteneistä joukoista yhden kolmasosan suomalaiset. Kustaa II Adolf kaatui Lüzenin taistelussa 6. päivä marraskuuta 1632 jonka vuoksi vietämme kyseisenä marraskun päivänä paitsi kuninkaan nimipäivää myös liputuspäiväksemme muodostunutta ruotsalaisuudenpäivää.
Viime vuonna 2012 tuli tuosta taistelusta kuluneeksi 380 vuotta. Kuninkaan kuoltua, kuningatar Kristiinan alaikäisyyden vuoksi hoiti kyvykäs Akseli Oxenstjärna valtionhoitajan tehtäviä ja häneltä tulee tuo kuuluisa lause, jonka hän lausui pojalleen: "Voi poikani, jospa tietäisit miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan!" ja siinäpä on muistutsta tämänkin päivän politiikoille.
Kreivi Pietari Brahe merkitsi Suomelle hyvää aikaa. Hän perusti maahamme Turun yliopiston ja edesauttoi kaikella tavalla elinkeino- ja kulttuurielämän kehittymistä -"elettiin kreivin aikaa", mikä on jäänyt sanonnaksi kun tarkoitetaessa hyvää ajanjaksoa. Ruotsalaisissa vallanpitäjissä on ollut huomattavan paljon meille suopeita henkilöitä, mutta niin ovat suomalaisetkin ansioituneet yhteisissä toimissa. Muistettakoon, että Kaarle Knuutinpoika, Ruotsin kuninkana Kaarle VIII, oli suomalainen, samoin aikanaan kuningatarena Kaarina Maununtytärkin. Kaarle XII:nnen aikana maanmiehemme Arvid Horn luotsasi kaksoisvaltiota kuninkaan itsensa raivotessa sotaretkillään pitkin Eurooppaa ja vaikka muita nimiä ei juuri tällä hetkellä mieleeni tulekkaan, niin suuri joukko muitakin suomalaista on aikojen kuluessa osallistunut - korkeillakin tasoilla - Ruotsi-Suomen hallintotehtäviin.
Mainittakoon, että 1700-1800 lukujen vaihteessa äitini esivanhempiin kuluva, Hankasalmen, Korholan talon tuolloinen isäntä Sipri Eeronpoika Korhonen toimi 1700 - 1800 lukujen vaihteessa talonpoiaissäädyn edustajana Tukholman valtiopäivillä. Kyseisenä ajanjaksona hän rakensi kuninkaalle savolaismallisen soutuveneen, jolla hän joidenkin juhlallisuuksien yhteydessä laski näytteeksi Mälarin kosket, mistä erikoisuudesta kuningas lahjoitti hänelle kultaiset käädyt, joita oli määrä käyttää kaikkia Korholan tyttäriä vihittäessä sekä hopeisen nk. kuninkaan kannun. Käädyt ovat ajan saatossa kadonneet, kuninkaan kannu sen sijaan on "ristiriitaisella lahjoituksella" Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen hallinnassa. (Kyseisen valtiopäivämiehen henkilöstä lienee suvussa eriäviä mielipiteitä).
Tärkein tekijä kuitenkin on se, että elleme olisi päätyneet Ruotsin vallan alle, olisimme melko varmasti joutuneet Venäjän alaisuuteen, jolloin emme koskaan olisi itsenäistyneet, vaan olisimme kuuluneet vallankumouksen jälkeen Neuvostotasavaltojen liittoon nyttemmin Venäjään, koska venäläistäminen olisi alkanut jo reilut viisisataa vuotta ennen keisari Nikolai II:n aikaa. Se taas, että 1809 päädyimme Haminan rauhassa 1809 tsaari Aleksanteri I:n alaisuuteen oli onnemme, koska hän suomalaisa kohtaan suopeana antoi jo alusta alkaen meille autonomian ponnahduslaudakasi itsenäisyydellemme, mitä puolestaan emme olisi Ruotsilta koskaan saaneet ja mitä sitten käytimme hyväksemme 1917 Venäjän vallankumouksen yhteydessä.
Tulkoon mainituksi, että ei Lenin meille hyväntahtoisuuttaan vapautta suonut, vaan se oli järkevää, olihan bolsheviikeillä silloisissa olosuhteissa paljon kotikutoisiakin huolia. Svinhuvud kertoo, että kun hän suomalaisen valtuuskunnan kanssa istui Pietarissa, Smolnassa odottamassa tuomaansa Suomen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittamista, viivyttivät venäläiset suomalaista valtuuskuntaa koko uuden vuoden vastaisen iltapäivän - puolille yötä saakka, edustajien vetelehtiessä vodkaa juoden ja Leninin pähkäillessä työhuoneessan suomalaisten tuoman asiakirjan kanssa. Kun sitten joku kokouksen osanottajista toi sen vihdoin Svinhuvudille, esitti hän toiveensa saada tavata herra Leniniä kiittääkseen häntä henkilökohtaisesti. Lenin ei ollut varsin halukas tapaamiseen, mutta tovin epäröityään hän kuitenkin vihdoin tuli valtuuskuntaa tervehtimään, ja kun Svinhuvud ojensi kätensä, tarttui Lenin siihen vastenhakoiseti. Myöhemmin hän ilmaisi tunteensa sanoin: "miten vastenmielistä hänestä oli ollutkaan puristaa sen porvari-sian kättä."
Kaiken kaikkiaan. Ellemme alun alken olisi olleet Ruotsin yhteydessä ja niin emme tänään kuuluisi läsimaisen kulttuurin piiriin. Jos taas tsaari Aleksanteri I:nen ei olisi valloittanut Suomea 1809, emme tänä päivänä olisi itsenäisiä. Molempia on siis tavallaan kiittäminen, mutta kieli ja mieli ovat kuitenkin eri asia. Otin aluksi Sveitsin esimerkiksi siitä miten monikielinen maa tulee toimeen yhtenä kokonaisuutena. Tuskin sveitsiläisillä on pakkoa opiskella muita maassa käytettäviä kieliä, mutta kuten mainitsin, useimmat taitavat kuitenkin vähintää kahta virallista kieltä. Itse en pidä tarpeellisena Ruotsin kielen pakkollista opetusta, mutta sen opiskelua pidän järkevänä ja suositeltavana, omakohtaisesti kun voin sanoa, että ruotsin kielen taidostani on minulle ollut pelkkää hyötyä. Valtioinakaan meillä ei koskaan ole ollut mitään keskinäisiä kahnoita. (Tässä kohden yritän tahallani unohdaa sen, että vapaussodan yhteydessä 1918 Ruotsin armeijan sotilaat nousivat maihin Ahvenanmaalla, vangitsivat suomalaiset valkokaartilaiset ja yrittivät miehtittää kyseiset saaret).
Historialliset seikat olen tarkistanut:
Grimberg Kansojen Historia
Einar W. Juvelius: Suomen kansan aikakirjat
Viimeaikoina on maassamme, niin kouluissamme kuin julkisessa meediasakin keskusteltu ja kiistelty ruotsinkielelen opetuksesta kouluissamme, nimenomaan pakkoruotsina ja siinä yhteydessä on mielestäni esitetty verrattain subjektiivisia ja nurkkakuntaisia ajatuksia.
Pakkoruotsia?
Mielestäni on täysin luonnollista, että maassamme opetetaan käytössä olevia, maamme virallisia kieliä ja toinen kotimainen kielemme on nimen omaan ruotsi. Kun sitä opetetaan niin mielestäni se on hyöty, mutta sen pitäisi olla vapaaehtoista, Suomen kansalaisilla on kyllä oikeastaan velvollisuus osata ruotsia, (samoin kuin ruotsinkielisillä suomea) eikä lainkaan pakolla, vaan täysin luonnollisesti, omatoimisesti ja vapaaehtoisesti.
Sveitsi on monessakin suhteessa Euroopan mallimaa. Demokratia toimii ja on toiminut koko Sveitsin liittovaltion olemassaolon ajan. Kun Urin, Unterwaldenin ja Schwyz´in miehet vuonna 1307 kokoontuivat Rüttl´in niitylle Werner von Scheideneckerin toimesta vannomaan verivalaa vapauttaakseen alueensa Itävallan Habsburgien alaisuudesta, alkoivat toiset kantonit, yksi toisensa jälkeen liittyä mukaan ja nykyään Sveitsin liitovaltio käsittää yhteensä kaksikymmentäkuusi kantonia, jotka puhutun kielensä, alueidensa, jopa kansallisuuksiensakin erilaisuudesta huolimatta ovat jo 800:n vuoden ajan säilyttäneet yhteenkuuluvaisuutensa, ja yksimielisyytensä. Kaikilla on yhteinen henki: ylpeys sveitsiläisyydestään ja ja tahto toimia yhteiseksi hyväksi. Olisi paljonkin asioita, joista voisimme ottaa oppia, mutta pyrkimykseni oli päästä tällä alustuksella kielikysymykseen. Sveitsissä puhutaan nimittäin neljää eri kieltä: saksaa, ranskaa, italiaa ja retoromaniaa ja vaikka viimeiksimainittuja on kuusimiljoonaisesta väestöstä vain noin parisataatuhatta, on kaikilla samat oikeudet, samoin kuin velvollisuudetkin. Jokaisella kantonilla on oma kielellinen autonomiansa, mutta useimmat sveitsiläiset puhuvat kuitenkin vähintään kahta maassa käytettävistä kielistä. Sveitsin frangi, Euroopan vakain valuutta on jo kokonsakin puolesta muista eroava ja tekstit siihen on painettu kaikilla maan neljällä virallisella kiellä. Myös hallintotapa noudattaa tasapuolisuutta, ei pelkästään kantonien koon, vaan myös kielen perusteella. Presidentin ja pääministerin toimet ovat määräaikaisa ja vuorottelevat eri kansallisuuksien kesken. Pulmakysymykset pyritään ratkkaisemaan kansanäänestyksellä, jos tietty kansalaisten tai kantonien määrä sitä vaatii.
Meillä on Ruotsin kanssa pitkä yhteinen historia, olkoonkin sitten, että koko Ruotsin vallan ajan olimme velipuolen asemassa, mutta länsimainen sivistyksemme, uskontomme ja eurooppalainen inditeettimme on tullut Ruotsin kautta. Ensimmäisellä ristiretkellä, jonka kuningas Erik IX Pyhä, teki maahamme v. 1152 ja liitti siten meidät länsimaiden piiriin alkoi maassamme hidas, mutta varma länsimainen kehitys, joka muutoin melko varmasti olisi tullut meille, toista tietä - Venäjältä ja niin muodoin kokonaan toisenlaisena. Vaikka heimomme onkin lähtöisin Volgan varrelta ja Venäjällä asuu edelleen useita suomensukuisia kansoja on Suomalais-Ugrilaisen rodun luonne lähempänä pojoismaista, kuin slaavilaista luonnetta, melankolisia tosin molemmat, mutta siihen se sitten loppuukin.
Vielä satakunta vuotta sitten Moskovan seudulla asuva sukulaiskansamme mordvalaiset puhuivat kieltä, jota suomalainen saattoi ymmärtää, mutta he eivät ymmärtäneet suomalaisten puhumaa nykysuomea.
Sivistyksemme ja elinkeinoelämämme alkoi luonnolliseti ensimmäiseksi kehittyä niissä osissa maata, jotka joutuivat eniten takemisiin ruotsalaisten kanssa. Uskontomme tuli lännestä ja rakensi pohjan läntiselle sivistyksellemme, ollen samalla tärkeä tekijä moraalisääntöjemme ja yhteiskunnallisten käytöstapojemme kehittymisessä. Ruotsi on alkuperäinen siltamme Keski-Eurooppaan ja vaikka olimmekin tuolloin alistetussa asemassa ruotsalaisiin nähden, meillä oli periaatteessa samat oikeudet kuin ruotsaalisillakin. Jo alkuajoita saakka huolehtivat kuninkaat meidänkin asiostamme, mm. jo varhaisessa symbioosi-vaiheesa kuningas Maunu Ladonlukon säätämät lait takasivat sen ettei meille milloinkaan muodostunut feodaaiyhteiskunnalle ominaista maaorjuutta.
Kustaa Vaasa, erämaidemme asuttaja kohteli suomalaisia oikeudenmukaisesti ja Juhana-herttuan aikana olimme jo melkein itsenäisiä. Poukkoilen nyt ajassa edestakaisin, mutta ehkä se ei haittaa, kun nyt en etsi johdonmukaisuutta, vaan olennaisia yhteneviä asioita.
Kolmikymmenvuotisessa sodassa Kustaa II Adolf´in joukoissa parhaimmiston muodostivat Kustaa Hornin ja Åke Tott´in johtama suomalainen sotaväki, Torsten Stålhandsken ratsuväki, Hakkapeliitat. Luonnollisesti mukana oli paljon kunnostautunutta suomalaista upseeristoa, muodostihan kolmekymmenvuotiseen sotaan lähteneistä joukoista yhden kolmasosan suomalaiset. Kustaa II Adolf kaatui Lüzenin taistelussa 6. päivä marraskuuta 1632 jonka vuoksi vietämme kyseisenä marraskun päivänä paitsi kuninkaan nimipäivää myös liputuspäiväksemme muodostunutta ruotsalaisuudenpäivää.
Viime vuonna 2012 tuli tuosta taistelusta kuluneeksi 380 vuotta. Kuninkaan kuoltua, kuningatar Kristiinan alaikäisyyden vuoksi hoiti kyvykäs Akseli Oxenstjärna valtionhoitajan tehtäviä ja häneltä tulee tuo kuuluisa lause, jonka hän lausui pojalleen: "Voi poikani, jospa tietäisit miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan!" ja siinäpä on muistutsta tämänkin päivän politiikoille.
Kreivi Pietari Brahe merkitsi Suomelle hyvää aikaa. Hän perusti maahamme Turun yliopiston ja edesauttoi kaikella tavalla elinkeino- ja kulttuurielämän kehittymistä -"elettiin kreivin aikaa", mikä on jäänyt sanonnaksi kun tarkoitetaessa hyvää ajanjaksoa. Ruotsalaisissa vallanpitäjissä on ollut huomattavan paljon meille suopeita henkilöitä, mutta niin ovat suomalaisetkin ansioituneet yhteisissä toimissa. Muistettakoon, että Kaarle Knuutinpoika, Ruotsin kuninkana Kaarle VIII, oli suomalainen, samoin aikanaan kuningatarena Kaarina Maununtytärkin. Kaarle XII:nnen aikana maanmiehemme Arvid Horn luotsasi kaksoisvaltiota kuninkaan itsensa raivotessa sotaretkillään pitkin Eurooppaa ja vaikka muita nimiä ei juuri tällä hetkellä mieleeni tulekkaan, niin suuri joukko muitakin suomalaista on aikojen kuluessa osallistunut - korkeillakin tasoilla - Ruotsi-Suomen hallintotehtäviin.
Mainittakoon, että 1700-1800 lukujen vaihteessa äitini esivanhempiin kuluva, Hankasalmen, Korholan talon tuolloinen isäntä Sipri Eeronpoika Korhonen toimi 1700 - 1800 lukujen vaihteessa talonpoiaissäädyn edustajana Tukholman valtiopäivillä. Kyseisenä ajanjaksona hän rakensi kuninkaalle savolaismallisen soutuveneen, jolla hän joidenkin juhlallisuuksien yhteydessä laski näytteeksi Mälarin kosket, mistä erikoisuudesta kuningas lahjoitti hänelle kultaiset käädyt, joita oli määrä käyttää kaikkia Korholan tyttäriä vihittäessä sekä hopeisen nk. kuninkaan kannun. Käädyt ovat ajan saatossa kadonneet, kuninkaan kannu sen sijaan on "ristiriitaisella lahjoituksella" Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen hallinnassa. (Kyseisen valtiopäivämiehen henkilöstä lienee suvussa eriäviä mielipiteitä).
Tärkein tekijä kuitenkin on se, että elleme olisi päätyneet Ruotsin vallan alle, olisimme melko varmasti joutuneet Venäjän alaisuuteen, jolloin emme koskaan olisi itsenäistyneet, vaan olisimme kuuluneet vallankumouksen jälkeen Neuvostotasavaltojen liittoon nyttemmin Venäjään, koska venäläistäminen olisi alkanut jo reilut viisisataa vuotta ennen keisari Nikolai II:n aikaa. Se taas, että 1809 päädyimme Haminan rauhassa 1809 tsaari Aleksanteri I:n alaisuuteen oli onnemme, koska hän suomalaisa kohtaan suopeana antoi jo alusta alkaen meille autonomian ponnahduslaudakasi itsenäisyydellemme, mitä puolestaan emme olisi Ruotsilta koskaan saaneet ja mitä sitten käytimme hyväksemme 1917 Venäjän vallankumouksen yhteydessä.
Tulkoon mainituksi, että ei Lenin meille hyväntahtoisuuttaan vapautta suonut, vaan se oli järkevää, olihan bolsheviikeillä silloisissa olosuhteissa paljon kotikutoisiakin huolia. Svinhuvud kertoo, että kun hän suomalaisen valtuuskunnan kanssa istui Pietarissa, Smolnassa odottamassa tuomaansa Suomen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittamista, viivyttivät venäläiset suomalaista valtuuskuntaa koko uuden vuoden vastaisen iltapäivän - puolille yötä saakka, edustajien vetelehtiessä vodkaa juoden ja Leninin pähkäillessä työhuoneessan suomalaisten tuoman asiakirjan kanssa. Kun sitten joku kokouksen osanottajista toi sen vihdoin Svinhuvudille, esitti hän toiveensa saada tavata herra Leniniä kiittääkseen häntä henkilökohtaisesti. Lenin ei ollut varsin halukas tapaamiseen, mutta tovin epäröityään hän kuitenkin vihdoin tuli valtuuskuntaa tervehtimään, ja kun Svinhuvud ojensi kätensä, tarttui Lenin siihen vastenhakoiseti. Myöhemmin hän ilmaisi tunteensa sanoin: "miten vastenmielistä hänestä oli ollutkaan puristaa sen porvari-sian kättä."
Kaiken kaikkiaan. Ellemme alun alken olisi olleet Ruotsin yhteydessä ja niin emme tänään kuuluisi läsimaisen kulttuurin piiriin. Jos taas tsaari Aleksanteri I:nen ei olisi valloittanut Suomea 1809, emme tänä päivänä olisi itsenäisiä. Molempia on siis tavallaan kiittäminen, mutta kieli ja mieli ovat kuitenkin eri asia. Otin aluksi Sveitsin esimerkiksi siitä miten monikielinen maa tulee toimeen yhtenä kokonaisuutena. Tuskin sveitsiläisillä on pakkoa opiskella muita maassa käytettäviä kieliä, mutta kuten mainitsin, useimmat taitavat kuitenkin vähintää kahta virallista kieltä. Itse en pidä tarpeellisena Ruotsin kielen pakkollista opetusta, mutta sen opiskelua pidän järkevänä ja suositeltavana, omakohtaisesti kun voin sanoa, että ruotsin kielen taidostani on minulle ollut pelkkää hyötyä. Valtioinakaan meillä ei koskaan ole ollut mitään keskinäisiä kahnoita. (Tässä kohden yritän tahallani unohdaa sen, että vapaussodan yhteydessä 1918 Ruotsin armeijan sotilaat nousivat maihin Ahvenanmaalla, vangitsivat suomalaiset valkokaartilaiset ja yrittivät miehtittää kyseiset saaret).
Historialliset seikat olen tarkistanut:
Grimberg Kansojen Historia
Einar W. Juvelius: Suomen kansan aikakirjat
