LAKKAUTETAAN KOKO POLIISI.!
Hallitus vaatii säästöjä. Niitä pitää löytää. Mistä? Käännetään kaiki kivet, lakkautetaan kaikki verohallintoa myöten, valtiovarain ministeriöhän voisi kerätä verot ja tilittää ne saman tien Euroopan Unionin kerjäläismaihin. Niihin maihin, jotka ovat loukaantuneita, kun toiset eivät halua elättää heidän väkeään eikä maksaa veroja heidän verojakiertäväien kansalaistensa puolesta. Kreikka marisee rahaa - ja lykkäyksiä, tarkoituksenaan kai jättää kaikki lopulta maksamatta. Italia ja Espanja puolestaan sanelevat kopeasti marssijärjestyksen millä ehdoin ne suostuvat ottamaan heille itseoikeutetusti kuuluvat, velkarahansa vastaan hyvin taloutensa hoitaneilta mailta löysällään olevan taloutensa paikkaamiseen.
Pitkän ikäni aikana yrittäjänä olen saanut kontata polvillani pankeissa satoja kertoja - hattu on ollut otettava päästä jo ulko-ovea avatessa - enkä koskaan ole saanut sanottua, että pankki on velvollinen antamaan minulle rahaa mahdollisimman pienellä korolla ja epämääräisellä takaisinmaksuajalla, mieluimmin ilman takauksia ja takaisinmaksuvelvotetta. Eikä rahaa saanut alle 5%, se saattoi olla 10%:kin. Se oli yrittäjän osa viime vuosituhannen 60 - 90 luvuilla. Mutta turha sotkea pankkia ja valtiota, pankkitoimihan on rahan myyntiä tietyksi ajaksi prosentteina määriteltyä hintaa vastaan. valtion Eu-lainoituksissa sen sijaan syydetään rahaa surutta kankkulan kaivoon. Pidetään pystyssä savijaloilla seisovaa jättiläistä, joka jossakin vaiheessa joka tapauksessa kaatuu, sitten kun köyhyys on saatu tasattua. Amerikkalaisen mielipiteen mukaan meillä olisi vähiten hävittävää vaikka eroaisimmekin eurosta.
Lama alkoi niinä päivinä, kun Mauno Koivisto oli Suomen hallitsija, Harri Holkeri ylin käskynhaltija ja Rolf Kullberg aarrekammion hoitaja, niinä päivinä kun valtiovarainministeri Erkki Liikanen liukesi Brysseliin EU:n komissariksi, revittyään ensin erehdyksessä suunsa ristiin lupaamalla mm. kolminkertaistaa lapsilisät. Mutta aika muuttui ja rotillahan on tapana jättää uppoava laiva. Siihen osasivat varautua vain harvat ja valitut, tosin pientä ennakoivaa aavistusta saatiin Harri Holkerin kehoituksesta vähävaraisile syödä silakkaa, mutta kuin varotoimenpiteenä hänen hallituksensa vapautti myös eläkkeet ulosmittauskiellosta. (HUOM. Kyseisen hallituksen toimesta jaettiin joka talouteen kirjanen "Verotus kevenee" - kevenikö?)
Tämä tapahtui 1980 luvun lopulla, mistä hyvästä Kepu sitten sai veret seisauttavan vaalivoiton, Esko Aho astui Holkerin saappaisiin aikomuksenaan panna maan asiat kuntoon, mutta avattuaan Kullbergin visusti kiinnipitämän kassakaapin ja löydettyään sieltä kansalta salatun tyhjän tilikirjan naama luultavasti venähti. Kun Holkerin hallitus oli vapauttanut valuutan maiden välillä vapaasti liikkuvaksi, jonka ansiosta korkotaso oli alhainen, olivat pankit antaneet lainaa itsensä kipeiksi, kansa ylisyönyt ja ylivelkaantunut. Johtajat Tiivola ja Lassila olivat "Kourineet" toistensa nurkkia, mutta kun ahneella on tiettävästi p...kainen loppu, niin SYP:lle ja KOP:lle tuli pakko avioliitto. Säästöpankit lyötiin lihoiksi ja velkaiset ihmiset maksumiehiksi. Riihikuivalla rahalla eikä vanhoilla vaatteilla ja heti eikä vasta viidestoista päivä. Älykkäät olivat ottaneet paljon lainaa ja siirtäneet sen ulkomaiselle tilille, ulosmitattavaa ei löytynyt, mutta tyhmät-velkaiset saivat mainetta, ja nimensä lehteen, tosin kunniansa kustannuksella. Polisiit olivat silloin tarpeen ulosottomiesten apuna. Velkaisten kämpät rahoiksi ja tavarat kadulle. Velkavankeutta ei tunnettu, mutta tuhannet päätyivät omankäden kautta hautuumaalle. (Pidän muuten polttamista paljon siistimpänä, joskin siinäkin on vaaransa. Luin hiljan eräästä lehdestä vitsin: mies kertoili toiselle vaarinsa kuolleen 104 vuotiaana - elänyt kauan kun oli juonut joka päivä pullon Koskenkorvaa. Kun hänet sitten tuhkattiin, krematorio räjähti..!)
Päämisteri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen joutuivat mierolle pyytelemään lainaa. IMF nyrpisteli turhautuneena nenäänsä, mutta Amerikasta saatiin vähän, Japanista vähän, lisäksi murunen sieltä ja täältä kunnes vähästä tuli taiten käsiteltynä riittävästi, niin että omatoiminen talous pääsi jälleen vauhtiin. Nykyinen lapsihallitus puhuu 2008-lamasta, mutta oikeasta lamasta, jonka tuolloin koimme ei tämä silloin teini-iässä ollut porukka tiedä mitään ja sen vuoksi he ovatkin sotkeutuneet täysin omiin pasmoihinsa.
Kauanko Kata(ja)inen kestää? Jyrki-boy punoittaa kuin rapu tahtorouva-Jutan pyörittäessä häntä kuin pässiä narussa.
Ja nyt tarvitaan rahaa! Mihin se on kadonnut. Hyvä sosiaalihuoltomme, hyvä eläkejärjestelmämme hyvä koulujärjestelmämme, hyvät terveyspalvelumme? Miksi tiestömme rapistuu? Miksi kirjastoja pitää sulkea? Miksi vammaisten kuntoutus takkuaa? Miksi sairaaloita suljetaan? Ja nämä kaikki on rakennettu köyhempänä aikana ja on pystytty pitämään toiminnassa, mihiksi ei nyt. Missä rahat luuraa ..? Elintarvikkeiden hinnat ovat nouseet 20 - 50% hyppäyksellä puolessa vuodessa. Asuntojen hinnat nousevat - mikä on kupla, joka tulee puhkeamaan. Bensa nousee - Neste tekee voittoa sama on Fortumilla sähkäenergian hinnan kanssa. Miksi ei mitään saada pysymään kohtuullisena ja sosiaaliseti oikeudenmukaisella tasolla?
Säästöjä ei mielestäni voisi vaatia edellä mainituista yhteiskunnan perusvelvoitteista, joita varten verojen kerääminen alunperin on perustunut. Laki ja järjestys - Poliisi. Sairaalat ja ja terveyspalvelut - lääkärit ja hoitajat. Vanhusten hoito (ent. vaivaishoito) - hoitokodit ja palvelut. Tieverkosto ja liikenne. Siinä mielestäni ensisijaiset ylläpidettävät. Verojen keräämisen ei pitäisi perustua tuottamattoman byrokratian puitteissa tuhlailevan hallinnon ja virkamieskoneiston ylläpitämiseen. ei liioin ökyrakentamiseen, jättipalkkoihin eikä monikertaisiin hallintokustannuksiin esimerkisi EU:n puitteissa.. Säästöt on aloitettava sylttytehtaalta: ylhäältä päin. Hallintoa ja sen kustannuksia on karsittava. Eduskunta sinänsä aiheuttaa jo liikaa turhia kuluja. Niitä aiheuttavat kansanedustajien matkat, heidän osallistumisestaan kielikursseihin, ystävyysvierailuihin, kerhoiluihin, mukavuus-"työtarpeisiin (torkkupeitot, tablettitietokoneet) kunnanvaltuustojen jäseninä istuntoihin, niiden istunnoihin ym .ym. Mielestäni kansanedustajallekin yksi virka per nuppi pitäisi riittää, kun liksatkin lienevät enemmän kuin kohtuullisia. Sitäpaitsi: miksi maksetaan erillisiä kokouspalkkioita, kun viran hoito edellyttää jo itsestään selvänä niihin osallistumista? Kuinka monella julkisen hallinnon virkamiehellä muuten on autoetu ja riippuuko se staatuksesta, vai tarpeesta. Edustusautojen hirvittävä paljous sitoo verorahoja,, entä luottokorttien käyttö? (Kysyn valtiollisella tasolla, kunnallisellahan - esimerkiksi Jyväskylän velkaisella kaupungilla on kaksi hienoa edustusautoa, Kuopiolla puolestaan ei yhtään - toisin sanoen säästeliäästi eläenkin tullaan toimeen.
Ennen oli valtion autoissa rekisterikilvessä numeron lisäksi vain leijona, mutta se jouduttiin autoedun haltijoiden vaatimuksesta vaihtamaan tavallisiksi kilviksi, kun mm. täällä Keski-Suomessa alettiin Lappiin hiihtämään meneviä valtion autoja nimittää kulkukissoiksi.
Pelastuslaitoksen hajoittaminen valmiista yksiköistä tietää lisääntyviä kustannuksia turhien oraganisaatioiden muodossa. Miksi kaikki sijoitetaan rannikolle, Poriin, Vaasaan, ministeri Anne Holmlundin kotipuoleen. Miksi se poistetaan keskeltä vilkasta asutusta - Jyväskylästä, mehän tarvitsemme täälläkin työpaikkoja. Jos nyt poliisilaitoskin siirretään Tampereelle, tulee Keski-Suomesta rikollisten temmellyskenttä tuskin säästöistään voi sanoa mitään, 30 miljoonaa - kolme loton jättipottia. Pienistäpä pitää jo alkaa etsimään Eroopalle rahaa. Läänien repijä Backmannin toimet onnistuivat aikanaan yli odotusten, saatiinhan keskitason keskitetty, hallinto hajalleen ja nyt loputkin läänit niin muodoin turhina nurin. Säästöjä siitäkään toimenpiteestä tuskin syntyi, tuli vaan uusia ELY- ja ÄLY- maatalous ja metsä- ym.keskuksia, joiden toimista ja kustannuksista ei kukaan tiedä mitään. Tuli suuri määrä päälliköitä ja päällikön päälliköitä johtajia ja pääjohtajia, jotka ne ovat niitä, jotka syövät duunarin, yrittäjän, eläkeläisen ja jokaisen yksityisen kansalaisen pöydässä, hallintohan ei sinänsä tuota mitään.
Niin - poliisi on lakkautettava. Euroopan vapaa liikkuvuus takaa meille lisää liikennettä, kerjäläisiä ja turisteja. Rötöstelyt vikastuttavat elämää. Maanteillä on kiva kokeilla rautojen kulkua kun sakoit eivät pelota, edellyttää tosin autossa tolppapoliiseista varoittavaa navigaattoria.
Tekstivirheitä tuli tietysti taas, mutta korjailen aikaa myöten.